Aisankannattaja 9

Anonyymi

Eräänä iltana olimme saaneet kutsun vaimoni vanhojen samalta kylältä olevien kavereiden juhliin, juhlissa saunottiin ja juotiin ja minä tietysti häpesin saunassa kun pilini oli selvästi pienin, huomasin myös että muut naurahtelivat hieman ja heittivät merkitseviä katseita pippeliini. Jossain vaiheessa iltaa porukka alkoi olee sen verran kännissä että äijät sanoivat että pistetään taas vanha kyläkilpailu pystyyn, ihmettelin että mikä kilpailu kun yksi selitti että katottiin kenellä olisi isoin vehje ja kenellä isoin tavara.
Ja he saisivat sitten saunoa yhdessä ilman että muut häiritsisivät, kaikki huusivat joo joo ja vaimoni innoissaan mukana, minä yritin hillitä mutta hän vain sanoi irvaillen että voithan sinä kulta vaikka voittaa. Ja että ainakin nuorempana liisalla oli isompi kuin hänellä, joten voisin päästä liisan kanssa saunaan.
Heh heh Ajattelin ja katsoin hänen virnuilevia humalaisia kasvojaan. Naiset ensin huudettiin ja kaikki viisi naista joista ainoastaan vaimoni ja eräs tanja olivat naimisissa. Minä ja Tanjan mies jäimme hieman sivuun mököttämään, emme tietysti pitkäksi aikaa kun näimme mitä rupesi tapahtumaan.
Tytöt menivät kaikki pöydälle istumaan laittaen jalat myös pöydälle esitellen näin tavaroitaan ylpeänä, jokainen ilmeisesti toivoi voittavansa koska levittelivät humalassa pillujaan, varsinkin tämä Liisa, tämä ei selvästikkään ollut ensi kerta. Pojilla oli erikokoisia kynttilöitä joita he rupesivat sovittamaan tyttöjen reikiin, vaimoni oli aivan kännissä ja levitti jalkojaan esitellen selvästi isointa ja kiihoittuneisuudesta turvonnutta pilluaan.
marko huudahti vaimoni kohdalle tullesaan että tulkaa tsiigaa mikä reikä,
Nyt löytyi voittaja sanoi marko ja työnsi isoimman n10 senttiä halkaisijalta olevan kynttilän sisään kuin tyhjään vaan, se upposi kuin veitsi voihin.
Samalla vaimoni silmät muljahtivat ja hön sai orgasmin. Pojat tuumasivat että olihan se jo pikkutyttönä kunnon jakorasia, ei ole näköjään naimisiin meno haitannut menoa. Seuraavaksi meidän miesten piti riisua housut ja kokeilla kenen muna tuntuisi löysimmältä vaimoni pillussa,
eli kaikki myös minä työnsivät munansa vaimooni samalla kun muut tytöt jo riisuivat vaimoani kokonaan alastomaksi. No niin taas voitto. Markolla oli selvästi isoin muna, vaimoni piti panna meidät numerojärjestykseen ja minulle hän sanoi vain sorry mutta tämä on kulta kyllä ylivoimaisesti pienin, muut höröttelivät ja nauroivat ja tytöt katselivat säälien vehkeitäni kun marko nappasi vaimoni syliin ja katselin kun kaksi alastonta hahmoa katosi sauna mökille.
Yritin olla niinkuin tämä olisi täysin normaalia mutta vitutti ankarasti ja ryyppäsin muiden kanssa samalla kun vaimoni saunoi ja ui siellä markon kanssa, muut jatkoivat myös ryyppäämistä vähän niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Tanjan mies oli selvästi iloinen että hänen muija istui nyt tiukasti vieressä, he halailivat ja pussailivat ja loivat vihjailevia katseita minuun ja saunalle päin. Jossain vaiheessa näin markon kävelevän saunalta, hän tuli kohdalleni ja sanoi että siellä se venaa sua.
Lähdin nopeasti saunalle hoipertelemaan, löysin vaimoni saunasta ylä lauteelta, jalat levällään hän työnsi olutpulloa itseensä ja puristeli toisella kädellä nännejänsä, hän sanoi että tule katsomaan kuinka mamin pillua on taas venytetty kunnolla, ja juuri kun pääsin lähemmäs hän huusi suihkuttaen pillunsa nesteet naamalleni ja päälleni. Hän inostuen selitti kuinka marko oli saanut jopa jalkansa hänen sisään ja perseeseen oli mahtunut myös kaksi kättä, minun piti myös kokeilla työntää jalkaa häneen että uskoisin kuinka levinnyt hänen pillu on.
Hän vain kyseli koko ajan että tuntuuko hyvältä kun mami on tuhma ja jakaa kaikille, jouduin myöntämään hänen mieliksi että kyllä joo. Lopulta lähdin taluttamaan häntä nukkumaan, hän käveli jalat levällään aristellen.

0

971

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. On ikävä sua

        Koko ajan
        Ikävä
        29
        2394
      2. Vielä kerran.

        Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
        Ikävä
        370
        2012
      3. M nainen tiedätkö mitä

        Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
        Ikävä
        18
        1494
      4. Pelkään suunnattomasti

        Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
        Ikävä
        52
        902
      5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

        Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
        Maailman menoa
        10
        871
      6. Mies, etko ole miettinyt

        että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
        Ikävä
        52
        783
      7. Olet ihan sairaan

        Kylmä mua kohtaan.
        Ikävä
        54
        711
      8. Shellin omistajan vaihdos.

        Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
        Kuhmo
        18
        710
      9. Mitä kuuluu

        Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
        Ikävä
        25
        689
      10. Olette kyllästyneet

        Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
        Ikävä
        135
        623
      Aihe