Aisankannattaja 11

Anonyymi

No koska meillä oli jo kaksi lastakin ja olimme onnellisesti yhdessä päätimme mennä naimisiin, hääjuhlat järjestettiin vanhassa maatalossa ja jossain vaiheessa juhlaa tuli morsiamen ryöstö, vaimoni sedät serkut ja muut miehet yhdessä kantoivat hänet pois minun yrittäessä estää koska pelkäsin mitä he hänelle tekisivät, no minun piti sitten nöyryyttää itseäni tekemällä kaikkea mitä jäljelle jääneet naiset keksivät, mm tanssia ja laulaa, samalla kun naiset kikattelivat ja vihjailivat vaimoni kohtalosta. No vaimoni saapui lopulta miesten tuomana takaisin ja kaikki rupesivat ryyppäämään kunnolla, jopa kylän pappi oli kännissä, jossain vaiheessa anoppi otti vaimoni ja minut mukaansa sivuhuoneeseen jossa pappi odotti jo kaapu ylhäällä valtava letku esillä. Anoppi sanoi että vanhan tavan mukaan kylän pappi saa naida nuorta morsianta ensimmäisenä ja sulho saa ottaa oppia, vaimoni meni jalat levälleen pöydälle istumaan, samalla anoppi otti minulta housut pois, hän katseli ja hypisteli pippeliäni todeten että ompas se pieni, minulla oli pippeli jo täysin jäykkänä, pappi kumartui tutkimaan vaimoni vaginaa joka oli jo paljaana eli huomasin että pikkuhousut oli jo jääneet pois aikaisemmin, pillu oli myös selvästi jo naitu se oli aivan turvonnut ja kiilteli limasta, pappi ja anoppi tivasivat että oliko jo nussittu tänään, vaimoni ujona että joo, pojat pani ryöstöretkellä.
Anoppi siihen että hän arvasi, niin siinä yleensä käy että ei ne nuoret naiset kestä olla pitkään ilman munaa, koko tämän ajan hän hypisteli pippeliäni, sitten pappi otti letkunsa ja rupesi työntämään sitä sisään, katselimme silmät suurina tuota upeaa puoli velttoa elintä, anoppi kehoitti minua auttamaan pappia että saadaan tyttö raskaaksi, hän painoi minut polvilleen papin eteen ja pappi rupesi sivelemään kyrvällä poskeani pakottaen suuni auki, tuo valtava elin työntyi kurkkuuni asti, anoppi taputti ihastuneena käsiään kehuen minua hyväksi suihin ottajaksi, minä olin hiukan ylpeänä tästä ja rupesin imemään oikein kunnolla että saataisiin tuo kyrpä jäykäksi, pikkuhiljaa se rupesi jäykistymään, minä nousin ylös ja autoin anopin kanssa vaimoani pitämään jalat levällään samalla kun pappi survoi munansa häneen.
Näky oli komea ja nyt olin jo aika ylpeä vaimostani ja hänen hyvin levinneestä pillustaan, se otti sisään aikamiesten isoja suoroja tuosta noin vaan niinkuin kunnon naisen kuuluu, vagina venyi ja liimautui papin munan varteen, se liikkui munan mukaa ulospäin ja taas sisäänpäin varren liikkeiden mukaan.
Anoppi hymyili minulle ja katseli samalla pippeliäni joka nyki ja ruikki ympäriinsä kun papin kaulassa roikkuva vaimoni suuteli intohimoisesti vanhempaa pastoria pitäen samalla kovaa ininää ja huohotusta, hän oli kokonaan irti pöydästä, seivästettynä tuohon valtavaan letkuun, me pidimme anopin kanssa häntä pakaroista samalla kun pappi nosteli ylös ja alas
Kun pappi oli saanut vaimoni siitettyä hän laski hänet alas, ja kääntyi puoleeni käskien minun puhdistaa tuo muna, menin polvilleni ja imin puhtaaksi papin elintä katsellen samalla vaimoni isoa reikää mistä valui harmaata spermaa, hän istui edelleen jalat pöydällä pillu täysin levällään riettaasti, pappi katseli aikaan saannostaan samalla kun vaimoni isä ja setä tuli huoneeseen, hekin ihastelivat että on tytöllä iso tavara, isä sanoi että selvästi äitiinsä tullut.
Vaimoni oli edelleen pöydällä pillu levällään raukea ilme kasvoilla ja pyysi minua puhdistamaan itsensä myös, rupesin nuolemaan pillusta valuvia spermoja vaimoni pitäessä päästäni kiinni ja kehuen, hyvä poika nuole joka puolelta, samalla hän puristi päätäni pilluun kiinni ja ruoesi hytkymään ja kiljumaan, kaikkien nähden hän sai valtavan orgasmin ja ejakuloi suoraan kasvoilleni, sitä tuli varmaan litratolkulla ja pääni oli aivan märkä.
Vaimoni ja anoppi halasivat kaikkia, hän halasi isäänsäkin vaikka oli edelleen pöydällä jalat levällään, anoppi minuakin kiitokseksi siitä että sain papin jäykäksi ja tytär on nyt kunnon naitu morsian.
Itse en oikein tiennyt enää mitä ajatella, kaikki rietastelu tuntui tässä perheessä jotenkin kuuluvan asiaan.
Hääpäivän jälkeen vaimoni rakastellessamme ei oikein tykännyt naida enää kanssani vaan pyysi minua usein nuolemaan itseään, hän usein muistutteli siitä kun imin pappia, tykkäsikö se mamin pikku ruikkija? Tykkäsikö se imeä isoa letkua, oliko sperma hyvää oliko, ruikkija tykkää sperman mausta eikö tykkääkin, iso muna on kiva, haluisiko ruikkija sen pyllyyn haluisitko?
Minun piti nyökkäillä ja inistä vastauksia, näin hän sai valtavia orgasmeja.

4

2973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rivo tarina

    • Anonyymi

      Jatkoa lisää

      • Anonyymi

        Spedellä sekottaa jälleen buaahaa


    • Anonyymi

      U­u­s­­i s­­ek­si­­­tea­­­tteri ava­­­utu­­u Su­­­ome­en! Ku­tsu­­mme kai­­kki­­­. Ilmo­­it­tautumine­­­n ry­­­hmä­ämm­­­e tä­äl­­l­­ä 👉 https://aktiivinenvaimo.site/H/Z1s6G5

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      892
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe