Aisankannattaja 12

Anonyymi

Vaimoni kampaaja oli yli 60 vuotias vanhempi rouva jolle vaimoni uskoutui kaikesta. He olivat jutelleet myös hänen kasvaneista seksihaluista ja olipa vaimoni mennyt kehumaan jopa kuinka isoksi hänen tavaransa oli venynyt, kampaaja rouva oli ihmetellyt ja todennut että tuommoisesta hänen miehensä ja miehen kaverit kyllä innostuisivat, ja ei aikaakaan kun vaimoni oli saanut kutsun heidän huvilalleen grillijuhliin, vaimoni oli innoissaan ja kertoi että siellä olisi varakasta väkeä juhlimassa hänen kanssaan, minä ihmettelin miksi minua ei ollut kutsuttu, vaimoni sanoi että varmaan haluavat tutustua häneen ensin ja sitten myöhemmin kutsua minutkin, no niin se varmaan oli.
Kun vaimoni oli saapunut juhliin oli rouva vienyt vaimoni sivuun ja pukenut hänet lähes läpinäkyvään tiukkaan bodyyn missä edestä ja takaa kulki vain pitkä nyöri pakaroiden ja pilluhuulien välistä peittämässä hänen suloja, se ei peittänyt edestä vaimoni isoja turvonneita häpyhuulia vaan tavara oli aivan kokonaan esillä, klitoris jäi juuri ja juuri nyörin alle, asun kruunasi piikkarit, rouva sai vaimoni ylipuhuttua pukemaan asun selittämällä että näin helteellä uimaaltaan äärellä tämä riittää hyvin, ja että noin upeaa häpyä ja isoja rintoja ja nännejä ei kannata piiloitella, vaimoni hieman ujosteli ensin liikkua vieraiden seassa koska oli rouvan kanssa ainoa nainen juhlissa ,mutta tunnelma oli kuulemma hyvä ja miehet käyttäytyivät alkuun kohteliaasti.
Illan edetessä kun porukka juopui yritti kuulemma useampikin herra hiukan puristella mutta vaimoni oli alkanut jo humaltua eikä se kuulemma enää haitannut,
Jossain vaiheessa iltaa rouva oli sanonut vaimolleni että miehet ei kuulemma uskoneet että hänen pillunsa oli niin iso kuin vaimoni oli rouvalle kehunut, kaikkihan näki kuinka iso se oli ulospäin mutta huhu että sinne mahtuisi viinipullo ja olutpullo pilluun ja peräreikään yhtaikaa ei ollut uskottava, että voisiko vaimoni todistaa puheensa, vaimoni aluksi epäröi mutta kun rouvan mieskin sanoi että näytä nyt niin hän meni pöydälle istumaan jalat koukkuun ja levälleen ja istui tavara täysin levällään, miehet kävivät ihastelemassa ja kyselemässä että pitikö paikkansa että oli paljon jaettu tavara, vaimoni nyökkäili ja esitteli ylpeänä tavaraansa, sitten isäntä ja rouva levittivät jalkoja ja kysyivät kuka haluaa työntää viinipullon sisään, vanhempi lihava herra ilmoittautui ja rupesi pohja edellä työntämään pulloa sisään muiden kannustaessa silmät ja kalut kovina vieressä, pullo upposi aika helpostikin sisään ja vaimoni istui siinä komeasti pullo pillussa, kun rouva sanoi että vaimoni kääntyisi ja pyllistäisi että saadaan olut pullo perseeseen, hän kääntyi polvilleen ja muut tukivat ettei viinipullo putoaisi ja sama mies tunki puolen litran olutpullon peräreiästä sisään, isäntä pari ylpeänä sanoi että mitäs sanoimme, on kunnon horokolo tämä
likka, ei liioiteltu yhtään, nyt otetaan pullot pois mutta tyttö jää kontalleen jos ketä haluaa työnnellä jotain niin siitä vaan kokeilemaan, loppuillan aikana vaimoni oli kontillaan sohvapöydällä pylly pystyssä ja miehet työntelivät kännyköitä, hedelmiä, ja vihanneksia jos jonkun kokoisia, jotkut jopa naivat häntä, mutta ei kuulemma pillu ollut tuntunut missään, niin löysäksi oli venynyt.
Rouva oli kertonut miehille että vaimoni tykkää olla kontillaan lypsylehmänä, ja miehet olivat lypsäneet häntä haukkuen lehmäksi vaimoni kiemurrellessa orgasmien suihkutessa hänen pillustaan ja maitoa nänneistä.

3

2461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiihoittavaa kun vaimoa pannaan, minunkin vaimoa on pantu paljon ennen minua ja minun aikanakin hän on jäänyt kiinni vieraissa käynneistä, olen antanut anteeksi vaikka hän ei ole luvannut lopettaa mitään

    • Anonyymi

      VoVit mitä satuja botti-runkku skitso novellisatuilija jaksaa suoltaa sivuille!

    • Anonyymi

      Sairas mieli on paha vika!

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2012
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      902
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe