Hankala paikka

Tyttöystävä jätti minut toisen takia. Olivat pitkään jutelleet kavereina ja kesän alussa hän käänsi tyttöystäväni kaikkia kavereitaan ja perhettään vastaan. Ei saa ottaa kontaktia.
Viimeinen niitti oli nyt se, että ei saa puhua enää minunkaan kanssa.
Maanittelee ja käskee tekemään asioita, jota ex ei halua.

Mitenköhän sen saisi tajuamaan, että nyt viedään kuin pässiä narusta? Narsisti asuu ulkomailla ja heillä on vain puhelinyhteys.

Hän kyllä rakastaa vieläkin minua, mutta toinen käski erota ja aloittaa elämä hänen kanssaan.

Ahdistaa niin ettei sydän ole pumpannut viikkoon.
6244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onhan se ikävää tulla jätetyksi, mutta tyttöjä varmasti riittää, eli ehkä kannattaisi itse jatkaa omaa elämää, ja suunnata uusia tuulia kohti.

Äänestä

Mä olen omasta tahdosta ottanut etäisyyttä tiettyihin kavereihin ja onneksi osa on lähtenyt omin avuin. Feikit ystävät tuovat enemmän harmia elämään. Vaikea sanoa mikä tuossa sun tyttöystävä jutussa on meneillään ja onko syytä huoleen. Kaikilla kun ei ole ihanaa rakastavaa perhettä, joten on ihan hyvä syy katkaista välit. Mutta tuleeko siihen tilalle uusia terveempiä suhteita on se tärkeä kysymys. Kaikilla ei ole samaa mahdollisuutta isoon ystäväpiirin, mutta itsenäisyys on parempi kuin huono seura.

Äänestä

Todella työlästä kun näkee että toista narutetaan ja hän itse ei sitä näe samalla tavalla, jos ei puhuminen auta niin yritä hyväksyä asia kuten se on, niin voit paremmin.

Se ottaa kipeää kun toinen jättää , ja toisin ajoin sitä luulee ettei jaksa enää kun suru on ylimpänä. Katkaise suhteesi häneen niin ettet soita edes niin silloin hän huomaa että sinä et ole mikään varaihminen jos sattuu että se uusi ei oikeastaan olekaan se mitä hän on kuvitellut.
Tiedän yhden joka katkaisi yhteyden, ja kahden kuukauden päästä tuli tyttö vollottaen takaisin pyytäen muka anteeksi m vaan silloin oli tämä mies jo päässyt jättämisen tuskasta eroon ja ei halunnutkaan enää takaisin häntä . Ei sellainen rakasta enää joka vehtaa toisen kanssa ja pitää exää vara miehenä pahan päivän varalta .

Äänestä

Jos se likkakaverisi on niin tyhmä, että tuohon vapaaehtoisesti suostuu, kannattaa etsiä uusi. Ei ole sinun arvoisesi. Eikä se tuosta parane, jättää sinut uudelleen jonkun toisen takia, koska ilmeisesti et hänelle riitä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä, voi olla, ettei auta, mutta yritys kumminkin.

Äänestä
  • Olipa alentava kiusaava kommentti. Just jotain sellaista mitä ihminen, joka ei ole omaa narsismiaan kohdannut voisi sanoa. Mun läheinen jos on narsun hampaissa niin en todellakaan hylkäisi vaan kyllä ainakin yrittäisin puhua järkeä ja niin olen tehnytkin vaikka siitä saakin narsun vihat päälle. Tyhmäksi nimittely on kiusaamista.

    Äänestä

Ootko elossa kun viimeksi sydän ei ollut pumpannut viikkoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tyttöystävä jätti minut toisen takia. Olivat pitkään jutelleet kavereina ja kesän alussa hän käänsi tyttöystäväni kaikkia kavereitaan ja perhettään vastaan. Ei saa ottaa kontaktia.
Viimeinen niitti oli nyt se, että ei saa puhua enää minunkaan kanssa.
Maanittelee ja käskee tekemään asioita, jota ex ei halua.

Mitenköhän sen saisi tajuamaan, että nyt viedään kuin pässiä narusta? Narsisti asuu ulkomailla ja heillä on vain puhelinyhteys.

Hän kyllä rakastaa vieläkin minua, mutta toinen käski erota ja aloittaa elämä hänen kanssaan.

Ahdistaa niin ettei sydän ole pumpannut viikkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu