Poutun kasviproteiiniin keskittyvän, Karellin yhtiön tuotteet valmistetaan pääsääntöisesti Kannuksessa. Jatkossakin tämä tulee olemaan näin.
– Meeat Food toimii omana yhtiönään, ja me tavallaan rakennetaan omaa verkostoa. Haetaan maailmalta Poutun kaltaisia yhtiöitä ketkä pystyy auttamaan meitä kasvussa. Poutulla on iso rooli meidän tuotekehitystyössä ja tuotteiden jakelussa Suomessa ja valmistajana. Pouttu tekee ison osan meidän tuotteista nyt ja jatkossakin.
Lihanomaisten tuotteiden 3D-tulostus ei kuitenkaan tapahdu Kannuksessa. Israelilaisyhtiöllä on Karellin mukaan kymmenkunta tulostinta Hollannissa. Tuotteet tulostetaan siellä ja tuodaan Suomeen. Ne ovat israelilaisyhtiön brändin alla.
– Tässä vaiheessa volyymit ovat pieniä ja hinnat korkeita. Hinta tulee kuitenkin painumaan alemmas volyymin kasvaessa, sanoo Karell.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.