Huittinen on helmi. Miten ihmeessä noin pieni kaupunki voi olla noin sekava, ja tiestö suunniteltu päin persikkaa. Polkupyörälläkin eksyy.
Jopa Johanna Debreczeni sanoi televisiossa että hän ei löytänyt Huittisissa keikkapaikkalle.
Jopa Johanna Debreczeni sanoi televisiossa että hän ei löytänyt Huittisissa keikkapaikkalle.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vieläkö tuokin keikkailee?
https://youtu.be/iKfHKMniXcw
Ei ole kyllä julkkislehdissä eikä TV-ruudussa kovin paljoa näkynyt enää vuosikausiin. Johannan Youtube-kappaleilla on keskimäräin 2000 katsojakertaa, joillakin on parikymmentä tuhatta. Eli on kyllä kovin pientä menoa.
Jos tämän luokkatason laulaja ei löydä Huhkolinnan lavalle, niin ei meidän kannata kylän maineesta vielä kovin huolissaan olla.
Noin pienen levikin laulajia ei pitäisi kutsua Huittisiin edes perhejuhliinkaan laulamaan. Kyllä jonkinlainen taso laulamisessa ja viihepuolen kulttuurissa on meillä säilytettävä.
Jos ihan outoja laulajia tuodaan, ja koitetaan sitten myydä pääsylippuja sinen, niin ei sinne tule kuin joku kymmenen kattojaa paikalle. Tappiolle menee. Ja jos se laulaja vielä muka ei löydä edes paikan päälle, peruuttaa tulonsa kun ei osannut tulla.
Normaalijärjellä ja hiukan siitä alakanttiinkin varustettu pystyy kulkemaan Huittisissa mainiosti.
Niin, jos on syntyperäinen huittislainen. Mutta ei kaikki heistäkään.
Huittinen on kaupunki jossa ei ole keskustaa ollenkaan. Keskusta on levällään kuin jokisen eväät, hajanainen kompleksi. Ei taida koko kylästä löytyä pikitien pätkää, jossa olisi edes 100 metrin matka suoraa tietä. Pelkkää kiemuraa ja kurvia.
Keskustasta edes kakkostielle ei tahdo löytää kun ei ole kylässä opasteita.
Liikennesuunnittelija olisi ollut hyvä palkata ajoissa. Kukaan helsingintien matkaajista ei poikkea mielellään Huittisissa sen sekavuuden vuoksi. Se on yrittäjille huono juttu.
Tosiasia, että ensi kertaa huittisiin autolla poikkeava kiroaa jossain vaiheessa että miten hlvtissä täältä pääsee pikatielle.
Oliskohan ollut se sama tieinsinööri joka suunnitteli Huittisten ja Punkalaitumen välisen tieyhteyden.
>>Miksi et muuttaisi Ivaloon, kun sinulla on Huittisissa niin vaikeaa?! Siellä on vähän HELEVETIN iso järvi eikä lietettä ollenkaan, kun ei ole maatalouttakaan.>>
Sekoitat nytr lappalaisten kyliä keskenänsä. Ivalon keskustaajamalla ei ole yhtään järveä, on samanlainen paikka kuin Huittinenkin. Kummallakin on vain hitsin suuri joki, joka kulkee omien alueiden halki.
Inarissa saa tarpoa jänkää myöten 10 km, ennen kuin pääsee järven rantaan.
"Tosiasia, että ensi kertaa huittisiin autolla poikkeava kiroaa jossain vaiheessa että miten hlvtissä täältä pääsee pikatielle."
Aikanaan 1990-luvun puolella, jolloin ei ollut navigattoreista vielä kuultukaan, tuli Saksaan matkaillessa poikettua Kööpenhaminaan. Lopulta siellä juotiin hätäisesti vain kahvit, ja alettiin hankkia matkan jatkoa.
Mutta kymmenien kilometrien laajuudelle levittäytyvästä Kööpemnhaminasta ei osattukaan millään ulos, jollekin valtatielle. Kaikki opasteet neuvoivat vain paikallisia kadunnimiä, ja tietä johonkin toiseen kaupunginosaan. Yli 2 h pyörittiin matalarakenteisessa kaupungissa, ja etsittiin tietä ulos.
Lopulta jossakin oli ruskealla pohjalla pienehkö teksti RING. Se antoi jotain osviittaa isommasta kehätiestä. Sitä kautta päästiin valtatielle ja sen opasteille, ja ulos hiton Kööpenhaminasta.
Koskaan enää en mene autolla Köpenhaminaan. Eikä moni vamaan tule toiste melkein yhtä sekavaan Huittisiin.
Kööpenhamina on maa jossa on erittäin epäystävällisiä ihmisiä. Kukaan ei halua auttaa matkailijaa, kun hän kysyy neuvoa.
Olin Kööpenhaminan keskusrautatieasemalla ja yritin selvittää, miten saan ostetuksi junalipun. Kysyin ihmisiltä neuvoa kun minkäänlaista palveluhenkilöä ei ollut koko asemalla, eikä infoluukkua.
Kaikki lippuautomaatit oli vain tanskan kielellä, eikä sitä ymmärrä tanskalainenkaan.
Kukaan ei auttanut, ei kertonut miten lippuautomaatti toimii.
En ollut yksin. Luojan kiitos asemalla oli kolme mustaa naista, jotka puhuivat englantia. He olivat aivan kuhuissaan, että mihin helvettiin he olivat oikein tulleet, kun tanskalaiset olivat tosi kylmiä ja töykeitä heille, eikä heitäkään kukaan suostunut auttamaan lippuautomaatin käytössä. Olivat tosi iloisia kun tapasimme, että edes jonkun kanssa sai puheyhteyden. Yhdessä pähkäillen siitä selvisimme, lähdimme busseilla eteenpäin, mikä oli oma episodinsa. Köpiksen rautatieaseman luota bussit ei lähde, ne ovat 10 minuutin kävelymatkan päässä asemasta, ja ovat peräkkäin parkissa tienposkessa, ei asemalla, ei pysäkillä. Sata metriä pitkä bussiletka tien sivuun pysäköitynä, eikä pirulaan tiedä mihin ne on menossa. Numero on auton etuikkunassa, ei muuta.
Kuljettajat ties mistä maasta, ja kysyttäessä jotain vastaus kuuluu tyyliin no habla inglese.
Ei kannata mennä, en mene enää koskaan.
Varmaan sama kuin Loimaalla.
Loimaalla on ihan selkeät tienviittaukset. Pikatielle pääsee joko Turkuun tai Tampereelle, Forssan kautta Helsinkiin. Eipäs nyt olla niin uusavuttomia.
HUITTINENHAN ON IHAN MAHTAVA PAIKKA, ILOISTA PORUKKAA!!!!
HIUKAN PÖPERÖITÄ, MUT EI PALJOO
eikös navit oo sitä varten että näissä suurkaupungeissa ei eksy
Taisi navigaattori osata ennustaa lähitulevaisuutta jo. Sastamalan päärautatieasemasta tulee myös Huittisten päärautatieasema. Kuntaliitos on pakosti edessä, ja Sastamala taitaa olla se suunta.