Sinilevää Luvialla

Anonyymi

Mistään ei löydy viranomaisten suorittamia mittaustuloksia sinilevistä. Keskiviikkona Laitakari oli aivan täynnä vihreää mömmöä. Mustakaristakaan ei tälle vuodelle ole yhtään mittausta järvi-meriwigistä. Pelkääkö viranomaiset jotain, kun ei julkaise tuloksia. Kalojen talvisäilytyspaikan ympäristö Lemlahdella kannattaisi tutkia tarkkaan. Voitaisiin siten ainakin osoittaa, ettei sinilevä johdu kalankasvatuksesta.

36

1113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä sen kuule näkee ihan oikealla ja vasemmallakin silmällä paikan päällä, onko vedessä sinilevää vai eikö ole. Ei siihen sinun mieliksesi mitään kalliita verorahoilla kustannettavia viranomaismittauksia tarvita.

    • Anonyymi

      Valivali ja pienet narinat vielä päälle. Lopuksi vielä Facebookissa kunnon kitinä höystettynä oman turpavärkin kuvalla.

    • Anonyymi

      Ei tarvitse tutkia ennen kuin se äidin pikku pullamössö kakara on täynnä punasia rupia. Itse en uisi missään nimessä ainakaan verkkorannassa, kun sieltä voi saada vaikka kupan.

      • Anonyymi

        Verkkorannassa on ollut kolibakteereja kesäisin vedessä jo yli 50 vuotta. Sassilanjuopa on kepulaisten avoviemäri, joka kuljettaa lahden perukkaan kaikki apulannat, kasvimyrkyt ja sianpaskan.

      • Anonyymi

        Voi Verkkorannassa kupan saada ja aidsinkin, jos harrastaa siellä suojaamatonta seksiä. Vedestä sitä ei voi saada. Osuuskaupan hitaassa kassajonossa taas voi ilman seksiäkin saada koronatartunnan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi Verkkorannassa kupan saada ja aidsinkin, jos harrastaa siellä suojaamatonta seksiä. Vedestä sitä ei voi saada. Osuuskaupan hitaassa kassajonossa taas voi ilman seksiäkin saada koronatartunnan.

        Minkäköhän takia Luvian Osuuskaupassa muuten on aina kilometrin pituinen kassajono?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkäköhän takia Luvian Osuuskaupassa muuten on aina kilometrin pituinen kassajono?

        Osuuskaupoissa tämä kassatoiminto näyttää olevan vanhojen hitaiden ja sekoilevien ämmien loppusijoituspaikka. Kaupungeista siirretään syrjäkylien puoteihin pois ihmisten silmistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osuuskaupoissa tämä kassatoiminto näyttää olevan vanhojen hitaiden ja sekoilevien ämmien loppusijoituspaikka. Kaupungeista siirretään syrjäkylien puoteihin pois ihmisten silmistä.

        Ja kellastuneet sipuliniput sun muut nahistuneet vihannekset, joita ei enää ilkeä ihmisille kaupata, kiikutetaan Mikkolan Prismasta Eteläväylän Prismaan ja maalaiskylien ääsmarketteihin tollojen nokan eteen tyrkylle.

    • Anonyymi

      Kyllä ne mittaustulokset kunnan yleisten uimapaikkojen ilmoitustauluilta löytyvät ihan asiallisesti. Yksityisten rantojen mittauksista taas vastaavat rantojen omistajat itse jos tarvetta on.

      • Anonyymi

        Näin on. Vuosikymmeniä Verkkorannassa ja Laitakarissa on tehty uimaveden laatumittauksia ja tulokset saunojen seinillä vapaasti luettavissa. Näin nytkin. Tässä nyt tuskin asian ydin olikaan itse sinilevämittaukset, vaan tarve tehdä tikusta asiaa, jotta sai edes jotain tekstiä ja kirjaimia oman ihanan naamavärkkinsä ympärille Facebookiin ja lärviään näkyville eetteriin. Pitäähän sitä nyt muidenkin tietää, miten pohjattoman sivistynyt olemattoman sepustelija onkaan.

    • Anonyymi

      Käy rannassa kattomas samalla reissulla, kun tulet kynsistudiolta.

      • Anonyymi

        Kävin viime viikolla Laitakarissa. Vesi näytti sakkaselta ja vihersi. Tuskin se sinilevää on, koska vihertää. Se voi olla viherlevää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävin viime viikolla Laitakarissa. Vesi näytti sakkaselta ja vihersi. Tuskin se sinilevää on, koska vihertää. Se voi olla viherlevää.

        Sitä sinilevää se just on. Ei se väriltään SINISTÄ ole, vaan keltavihreää. Mutta runsaasti vaan on....

    • Anonyymi

      Aiemmin Luvia oli kuuluisa puhtaista ja kirkkaista vesistä. Nyt tuskin näkyy vedessä 10 senttiä syvemmälle. Mikä on muuttunut. Olihan aiemminkin maanviljelystä, metsätaloutta, karjatataloutta ja minkkitarhoja.

      • Anonyymi

        Maailma on muuttunut. Kepulaisten vesiensaastutus on pysynyt ennallaan ja aika tehnyt tehtävänsä. Sieltä vaan kyselemään syitä vesien samenemiseen, Kepun puoluetoimistolta.

      • Anonyymi

        "Uutta" on massiivinen kalankasvatus joka pahentaa tilannetta vuosi vuodelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Uutta" on massiivinen kalankasvatus joka pahentaa tilannetta vuosi vuodelta.

        Suomenlahden perukassa on 5 miljoonan keskittymä ryssiä, jotka päästävät kaikki paskansa puhdistamattomana Itämereen, mutta se ei siltä kansakunnalta kyllä mitään uutta ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Uutta" on massiivinen kalankasvatus joka pahentaa tilannetta vuosi vuodelta.

        Kalankasvatus ei missään tapauksessa aiheuta sinilevää. Kalat kasvatetaan kaukana avomerellä. Niille annetaan ruokaa vain se mitä ne syövät. Talvisäilytyksessä kaloja ei ruokita kasvun vuoksi. Näistä syistä ei ole mahdollista, että kalankasvatus aiheuttaisi sinilevää. Tämä on faktaa.

        Päivän paras vitsi. Alun perin ELY ja AVI vastustivat Kalavaltasen lupia perustuen nimenomaan ravinteisiin, virtauksiin ja täysin kestämättömään fosforikuormituksen lisäämiseen Luvian matalissa vesissä.
        Sitten tuli "poliittista ohjausta" ylempää ja luvat ja veronmaksajien avustukset ympäristön systemaattiseen teolliseen saastuttamiseen.
        Pelkästään fosforia tuli lisää Rauman kaupungin päästöjen verran.

        Tuo nyt ei pidä paikkaansa. Kalankasvatus ei pilaa vesiä, päin vastoin. Kysykää vaikka kalankasvattjilta. Eihän viranomaiset anna lupaa sellaiseen toimintaan, mikä olisi ympäristölle vahingollista.

        Juu kysytään kalankasvattajilta - hehän toki ovat luotettavin tietolähde? Vähän kuin Putin ja Lavrov, elävät omassa totuudessaan.
        Viranomaiset eivät olleet myöntämässä lupia, mutta sitten tuli tämä ohjaus ylempää eli saastaa mereen kunhan olet oikean puolueen väkeä.

        Parhaiten kalankasvattajat tietävät päästöistä. Heillähän on omavalvontavelvoite. Jos jotain poikkeavaa on, niin he ilmoittavat siitä heti viranomaisille. Talvikasvatusalueen ympäristössä ei ole mitään poikkeavaa - ei edes sinilevää.

        Uskoa voi vaikka maailmanrauhaan ja joulupukkiin mutta kaupallisen toimijan omavalvontaan ei. Turhan suuri kiusaus ottaa näytteitä valikoivasti valikoiduista paikoista joilla ei ole mitään tekemistä valvottavan kohteen kanssa. On paljon muutakin kuin sinilevä - fosfori, typpi nyt esimerkiksi. Omavalvonta = ei valvontaa = on näppärä tapa viranomaisilla pestä kädet ja sulkea silmät.

        Omavalvonta = Kokoomusnilviäisten kusetus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskoa voi vaikka maailmanrauhaan ja joulupukkiin mutta kaupallisen toimijan omavalvontaan ei. Turhan suuri kiusaus ottaa näytteitä valikoivasti valikoiduista paikoista joilla ei ole mitään tekemistä valvottavan kohteen kanssa. On paljon muutakin kuin sinilevä - fosfori, typpi nyt esimerkiksi. Omavalvonta = ei valvontaa = on näppärä tapa viranomaisilla pestä kädet ja sulkea silmät.

        Luvian kalankavattajat ovat kalastaneet useiden sukupolvien ajan ja kunnioittavat meren puhtautta. Heille ei tulisi mieleenkään toimia siten, että mereen joutuisi jotain saastuttavaa. Tuskin tällaista toimintaa tuettaisiin yhteiskunnan varoilla, jos jotain olisi vialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomenlahden perukassa on 5 miljoonan keskittymä ryssiä, jotka päästävät kaikki paskansa puhdistamattomana Itämereen, mutta se ei siltä kansakunnalta kyllä mitään uutta ole.

        Kyllä sinne on puhdistamoja rakennettu ja ne toimivat. Pahimpia saastuttajia nyt ovat Puolan ja Ruotsin maajussit, niiden paskoja valuu mereen eniten, ainakin meri biologien tutkimusten mukaan. Tosin en tiedä mitä ne vaikuttavat täällä Selkämerellä.

        Mutta Suomen kepulaiset lantaloordit eivät ollenkaan saastuta vai? Lannoittavat peltojaan Pyhällä Hengellä ja sekin luomuversiona?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luvian kalankavattajat ovat kalastaneet useiden sukupolvien ajan ja kunnioittavat meren puhtautta. Heille ei tulisi mieleenkään toimia siten, että mereen joutuisi jotain saastuttavaa. Tuskin tällaista toimintaa tuettaisiin yhteiskunnan varoilla, jos jotain olisi vialla.

        Älä jaksa tuota propagandaa. Tiedät itsekin puhuvasi soopaa. Ravinteita yksinkertaisesti tulee mereen liikaa ja syynä on ahneus. Lupia ja veronmaksajien rahoja liikenee kun osaa kabinettipelin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä sinne on puhdistamoja rakennettu ja ne toimivat. Pahimpia saastuttajia nyt ovat Puolan ja Ruotsin maajussit, niiden paskoja valuu mereen eniten, ainakin meri biologien tutkimusten mukaan. Tosin en tiedä mitä ne vaikuttavat täällä Selkämerellä.

        Onko sinulla väitteellesi jotain faktatietoa esim. linkittämällä esittää? Muuten juttusi on puppupuhetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomenlahden perukassa on 5 miljoonan keskittymä ryssiä, jotka päästävät kaikki paskansa puhdistamattomana Itämereen, mutta se ei siltä kansakunnalta kyllä mitään uutta ole.

        Kaikki, mihin ryzzä koskee, muuttuu paskaks ennemmin tai myöhemmin. Tavallisesti ennemmin.

    • Anonyymi

      Ei se Laitakarissa lillinyt sininen mömmö ole sinilevää. Se on Olkivuoto 3.n pikku sisäänajo-aivastus. Tällä viikolla lahti vähän säteilee mutta ei huolta, selvittiin Hernopiilistäkin. Tä.

      • Anonyymi

        Sä oletkin aloittanut viinanjuomisen jo kovin varhain näin perjantaina.🙈

    • Anonyymi

      Mikä on, kun uimareita ei näy Laitakarin uimarannalla.

      • Ei Laitakarin sinilevästä suurta haittaa ole, kun käy uinnin jälkeen suihkussa ja saunassa pesulla. Noita rannalla löhöäviä siiderivalaita en niin kovasti kaipaakaan, enkä myös laiturilta niskaan pomppivia ajattelemattomia mukuloita.

      • Anonyymi
        persikkahillo kirjoitti:

        Ei Laitakarin sinilevästä suurta haittaa ole, kun käy uinnin jälkeen suihkussa ja saunassa pesulla. Noita rannalla löhöäviä siiderivalaita en niin kovasti kaipaakaan, enkä myös laiturilta niskaan pomppivia ajattelemattomia mukuloita.

        Ei oo häävin näköistä, jos läskien päälle iholle tulee kaikenmaailman töherrysten lisäksi vielä ihottumakin. Psykiatrien mukaan suttujen ja töherrysten määrä iholla ja mielenterveyden häiriöt korreloivat suoraan keskenään. Ilman sinilevääkin on siiderivalailla jo ihan tarpeeksi ongelmia.

      • Anonyymi
        persikkahillo kirjoitti:

        Ei Laitakarin sinilevästä suurta haittaa ole, kun käy uinnin jälkeen suihkussa ja saunassa pesulla. Noita rannalla löhöäviä siiderivalaita en niin kovasti kaipaakaan, enkä myös laiturilta niskaan pomppivia ajattelemattomia mukuloita.

        Millä ne mukulat muka ajattelisivat, kun vanhemmiltakin puuttuvat aivot?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      162
      1576
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      28
      1546
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1348
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      225
      1252
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1125
    6. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      175
      1096
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      327
      1094
    8. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1047
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      311
      1040
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1036
    Aihe