Onhan se vähän noloa, kun ukot rollaa toisten asioita. Miten tietävätkin kenellä käy ketäkin kylässä. Kaupassa katellaan toisten ostoksia kaula pitkällä ja niistä jopa kommentoidaan ostajalle. Ja tiedetään toisten palkat ja tilit mukamas.
Kun aina on siitä huoli että nuoriso rällää ja särkee. Eihän se ole oikein sekään oikein, mutta tuhoa saadaan myös aikaan sanallisesti kun leimakirvestä heilutellaan puolelta toiselle ja usein kun ne jutut on arveluita. Ja joku saattaa uskoakin niihin.
Kun se nuoriso ei kuitenkaan käytä niitä heille järjestettyjä tiloja, niin voisikohan niihin perustaa näille ns. miehille jotain baletti-tai kansantanhukerhoja. Kuluisi aika rattoisammin joo.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sinä tunneliohjaajaksi ettei tule umpitunnelissa.
Olet sitten laittanut asian merkille? Hyvää tahatonta huumoria.
Seurakuntahan se teuvonkin sukua pitkälle avuliaasti tutki emme me.
Laitako alkanut happanemaan niin riittoisammin möllää vai
Onko se möllitys aina suunnilleen 5 - 12 päivien välillä, takaapäinkö erityisen tarkka on.
Pari möllöttäjää oli tänään tokkan etupihalla, lieneekö ollut ruuhkaa puhelimissa kun yhteyttä eivät näyttäneet radioaalloillaan iltaruskorintamaan saavan.
Tämäkö on se keskustelunaihe jossa saamme eniten ilmiannettua rasismia ja hyvin helposti.