Kun matkailuun liittyvät asiat jäävät sattuneesta syystä Saaripasasen vuoksi vähiin, niin annan vinkin että hieman kiinnostuneille on tarjolla mukavia safareita Chiang Maissa.
Chiang Mai on motoristien ja offariharrastajien suosikkeja. Edulliset majoitukset, hienot maisemat, serpentiinitiet, vähäinen liikenne läntisessä provinssissa ja halvat vuokrahinnat kalustossa on sen salaisuus.
Offroad- hommiin löytyy kaikenlaista mönkijäsafareista jeeppeihin. Jos on pelkoa että jää viidakkoon tai sattuu jotakin, niin mukaan saat saattajat tai jopa kuskin, jos ei itse uskalla ajaa.
Reittejä on kaikenlaisiaja kaikentasoisille harrastajille. Ranskalaiset on erityisen innostuneita offroad- hommeleista.
Me käytiin vain pikkuinen safari tyttären mieliksi, joka on seikkailunhaluinen, siis isäänsä tullut. https://ibb.co/qkhvT1f
Kuvassa muun muassa se oikeasti Chiang Maissa asuva ravintoloitsija itse, eikä Senssu tunnistanut häntäkään eikä tiedä mitään ravintolastaan.
Pidän varsin erikoisena ettei Hua Hinin mies tunnista mitään paikkoja Hua Hinista koskaan, eikä aktiivimotoristi ravintoloitsija Chiang Main mies tunnista ensimmäistäkään paikkaa Chiang Maista.
Jotkut meistä ilmeisesti viihtyvät niin hyvin sisätiloissa, ettei ulos ole hinkua laisinkaan. Mutta se ei estä lässyttämästä paskaa jokaisena päivänä vuodesta.
Off roadia Chiang Maissa
105
806
Vastaukset
Vahva on tarpeesi naamailla ja esittää kysymyksiä ja kun en vaivaudu vastaamaan sinulle, niin sinä teet päätelmäsi että en tiedä.
Kuules tyttönen, tynne sinä ketä tunnet ja selvitäthän sinä aina kaikkien omistussuhteetkin, mutta kun minä en tällä palstalla tietojani ja tuttavapiiriäni sinulle irvailtavaksi viitsi laittaa.
Pistäppä se uima-allaskuvasi räps, niin pääset sanailemaan kasvotusten internetfeikki.Johtuu siitä ettet tunne ketään Chiang Maista eikä kukaan tunne sinua, eikä vieläkään ole olemassa salaisia moottoriratoja eikä suomalaisen rahoittamia tarjoilijoiden omatkotitaloja eikä mitään muutakaan mistä olet höpissyt vuosikaudet.
Kaikki on vain invalidin höperöpojan satua mitä suollat. Mielisairaan höperöpojan höperöintiä, jonka täytyy olla täysin vajaa päästään jos kuvittelee että yksikään normaali ihminen uskoo noihin satuihisi.
Maailma ja oikea elämä on netin ulkopuolella. Tuo mitä elät on nettielämää ja mielikuvituselämää. Mutta sinulla on täysi oikeus kuvitella kaikenlaista, kukaan ei voi sitä kieltää sinulta, reppanapoju.20-10 kirjoitti:
Johtuu siitä ettet tunne ketään Chiang Maista eikä kukaan tunne sinua, eikä vieläkään ole olemassa salaisia moottoriratoja eikä suomalaisen rahoittamia tarjoilijoiden omatkotitaloja eikä mitään muutakaan mistä olet höpissyt vuosikaudet.
Kaikki on vain invalidin höperöpojan satua mitä suollat. Mielisairaan höperöpojan höperöintiä, jonka täytyy olla täysin vajaa päästään jos kuvittelee että yksikään normaali ihminen uskoo noihin satuihisi.
Maailma ja oikea elämä on netin ulkopuolella. Tuo mitä elät on nettielämää ja mielikuvituselämää. Mutta sinulla on täysi oikeus kuvitella kaikenlaista, kukaan ei voi sitä kieltää sinulta, reppanapoju.No mutta siinähän sulla onkin sitten jutunjuurta pitkäksi aikaa pärrätä palstalla.
Muuten kun annat vinkkejä maanmiehen palveluista, niin laita nyt ihmeessä vinkkisi niin että joku voi niitä myös käyttää, sillä sun jeeppikuvas tuskin aiheuttaa rahantuloa yrittäjälle.
Ok-talot kismittää sua ja hymyilyttää mua.
Selittelet Eedenid arvoksi 140 donaa ja olet iltakoulun käynyt mesu ym. tuubaa.
Mitä arvelet maksaneen puolivalmiit mökit konkurssiin menneen yhtiön vakuusarvosta lunastetut pankilta?
Usko mitä uskot, yhdentekevää mulle.
Miten onko internetimuroitu päikkäreillä ja haavetyttäresi haituvat värjätty takaisin kun ensin poltettu jollain vetysuperoksiidilla, varmaankin tytär polttaa renkaita haavemersullas, laita auringonlaskukuvaa.
Mikä muuten on se haavevaimosi koulutuspohja muukin kuin pyllistys?SENSSU kirjoitti:
No mutta siinähän sulla onkin sitten jutunjuurta pitkäksi aikaa pärrätä palstalla.
Muuten kun annat vinkkejä maanmiehen palveluista, niin laita nyt ihmeessä vinkkisi niin että joku voi niitä myös käyttää, sillä sun jeeppikuvas tuskin aiheuttaa rahantuloa yrittäjälle.
Ok-talot kismittää sua ja hymyilyttää mua.
Selittelet Eedenid arvoksi 140 donaa ja olet iltakoulun käynyt mesu ym. tuubaa.
Mitä arvelet maksaneen puolivalmiit mökit konkurssiin menneen yhtiön vakuusarvosta lunastetut pankilta?
Usko mitä uskot, yhdentekevää mulle.
Miten onko internetimuroitu päikkäreillä ja haavetyttäresi haituvat värjätty takaisin kun ensin poltettu jollain vetysuperoksiidilla, varmaankin tytär polttaa renkaita haavemersullas, laita auringonlaskukuvaa.
Mikä muuten on se haavevaimosi koulutuspohja muukin kuin pyllistys?Invalidihomopoika jatkaa selittelyään ja muistaa kaiken väärin aivan samoin kuin se heppu Hua Hinista, jonka pää muistuttaa ilmapalloa ja vartalo päärynää.
Sanon sinulla tuhannennen kerran, että jos sinulla olisi mitään muuta kuin kuksa, niin näkisimme sen täällä palstalla ja jos saisit yhdenkin edes kuitin kuvan Chiang Maista, niin se olisi nähty täällä vähintään sata kertaa.
Mutta kun ei ole. Herää unestasi ja pyydä hoitajaa kärräämään sinut ulkoilemaan. Ei tee hyvää sairaalle päällesi istua invahomona pyörätuolissa tietokoneen ääressä aamusta iltaan haaveilemassa kellohameista ja arabeista.20-10 kirjoitti:
Invalidihomopoika jatkaa selittelyään ja muistaa kaiken väärin aivan samoin kuin se heppu Hua Hinista, jonka pää muistuttaa ilmapalloa ja vartalo päärynää.
Sanon sinulla tuhannennen kerran, että jos sinulla olisi mitään muuta kuin kuksa, niin näkisimme sen täällä palstalla ja jos saisit yhdenkin edes kuitin kuvan Chiang Maista, niin se olisi nähty täällä vähintään sata kertaa.
Mutta kun ei ole. Herää unestasi ja pyydä hoitajaa kärräämään sinut ulkoilemaan. Ei tee hyvää sairaalle päällesi istua invahomona pyörätuolissa tietokoneen ääressä aamusta iltaan haaveilemassa kellohameista ja arabeista.PS: Aiheesta kiinnostuneille voin antaa vinkkejä ja yhteystietoja.
20-10 kirjoitti:
Invalidihomopoika jatkaa selittelyään ja muistaa kaiken väärin aivan samoin kuin se heppu Hua Hinista, jonka pää muistuttaa ilmapalloa ja vartalo päärynää.
Sanon sinulla tuhannennen kerran, että jos sinulla olisi mitään muuta kuin kuksa, niin näkisimme sen täällä palstalla ja jos saisit yhdenkin edes kuitin kuvan Chiang Maista, niin se olisi nähty täällä vähintään sata kertaa.
Mutta kun ei ole. Herää unestasi ja pyydä hoitajaa kärräämään sinut ulkoilemaan. Ei tee hyvää sairaalle päällesi istua invahomona pyörätuolissa tietokoneen ääressä aamusta iltaan haaveilemassa kellohameista ja arabeista.Ensimmäisen sanasi johdosta en vaivaudu enempää, olet sinä varmasti ihan täyspäinen aikuinen, OMASTA MIELESTÄSI.
SENSSU kirjoitti:
Ensimmäisen sanasi johdosta en vaivaudu enempää, olet sinä varmasti ihan täyspäinen aikuinen, OMASTA MIELESTÄSI.
Totuus kirvelee invahomopoikaa.
Se on muotia tuo homostelu Suomessakin nykyään niin mitä sitä kiistämään? Kellohame päälle, luomeen lilaa ja viiskytluvun amerikkafiilis valtaa mielesi ja mielipuolesi. Tulee aivan kreisi lauantai sinulle.
Sade lakkasi, nyt valmistelemaan illallista terassille.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Ensimmäisen sanasi johdosta en vaivaudu enempää, olet sinä varmasti ihan täyspäinen aikuinen, OMASTA MIELESTÄSI.
Kannattaa varmaan 2010 miettiä milloin täällä on kerrottu jotain matkailusta yleensäkään, on senkin kumma että ei mene jakeluun, minä ei ole Senssu, enkä käytä mitään muuta tunnusta kuin omaani, sinä voit kuvitella mielessäsi mitä tahansa, en minä siitä vastaa... Olen useasti ehdottanut tapaamista, sinulle selviää minuutissa että en ole Senssu, tosin sinulle voi selvitä moni muukin asia mistä sinulla ei ole hajuakaan.
NumBall Pattaya 61v.
PS. Yritä ymmärtää mitä tarkoittaa että saat mitä tilaat, on se ihme juttu että ukko on kuin pahainen kakara. Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa varmaan 2010 miettiä milloin täällä on kerrottu jotain matkailusta yleensäkään, on senkin kumma että ei mene jakeluun, minä ei ole Senssu, enkä käytä mitään muuta tunnusta kuin omaani, sinä voit kuvitella mielessäsi mitä tahansa, en minä siitä vastaa... Olen useasti ehdottanut tapaamista, sinulle selviää minuutissa että en ole Senssu, tosin sinulle voi selvitä moni muukin asia mistä sinulla ei ole hajuakaan.
NumBall Pattaya 61v.
PS. Yritä ymmärtää mitä tarkoittaa että saat mitä tilaat, on se ihme juttu että ukko on kuin pahainen kakara.Sairaspäinen yksilöhän tuo on elämäntehtävänään internetfeikkailu, jonka voi jo luokitella ammattitaitoiseksi trolliksi.
Seuraavaksi se astuu tatamille muilla nimimerkeillään ja anona, tarinat, asenne ja sanat täsmälleen samoja.- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Totuus kirvelee invahomopoikaa.
Se on muotia tuo homostelu Suomessakin nykyään niin mitä sitä kiistämään? Kellohame päälle, luomeen lilaa ja viiskytluvun amerikkafiilis valtaa mielesi ja mielipuolesi. Tulee aivan kreisi lauantai sinulle.
Sade lakkasi, nyt valmistelemaan illallista terassille.Joo on tuo homottelu yleistä ammattikoulun tupakkapaikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo on tuo homottelu yleistä ammattikoulun tupakkapaikalla.
Se kertoo muuten paljon sivistyneisyydesta, tai paremmin sen puutteesta.
- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Sairaspäinen yksilöhän tuo on elämäntehtävänään internetfeikkailu, jonka voi jo luokitella ammattitaitoiseksi trolliksi.
Seuraavaksi se astuu tatamille muilla nimimerkeillään ja anona, tarinat, asenne ja sanat täsmälleen samoja.Joo varmaankin kaiketi se täällä jossain asuu, mutta ei tuolla luonteella liike-elämässä pitkälle pötkitä, siltä puuttuu täysin nöyryys, mutta nuo narsistiset piirteet on hyvin voimakaista ja hallitsevia, mutta katsotaan uskaltaako tulla jostain vaiheessa moikkaamaan, epäilen... Luulen että niin käydessä ei paljon ole lihaksista apua, niin se Hulk katsoi parhaakseen jättää tapaamatta, minua kiinnostaisi oikeasti tietää kuka todellisuudessa on näiden uhoamisten takana, selvää se on että uhoaminen tapahtuu Pattayan Savosta päivittäin.
NumBall Pattaya 61v.
- Anonyymi
Tuossa on muuten niistä huvittavien kuuluisien sadevesi pumppujen kuva, vuonna 2017 tuolle paikalle rakennettiin koppi minkä sisään oli tarkoitus asentaa tuollaiset pumput, ne piti käynnistää hieman ennen sadekauden alkua, oikein juhlallisesti, yritettiin mutta mitään ei tapahtunut, huomattiin että sähköt olivat poissa, varmaan sulakepalanut, ei ollut paksut kuparikaapelit oli varastettu, olivat maksaneet miljoonia, tosin ei siellä ollut pumppujakaan ne oli puolestaan kyllä toimitettu, ja tarkastettu joku kaupungin virkamies oli ne myynyt..
By NumBall Pattaya 61v,. https://aijaa.com/RSCZaF
PS. Voitko kertoa missä tuossa on se alipaine ostettu sadevesi viemäri, ja miten se alipaineistettu noiden ritilöiden alla, ettet vain narrannut.- Anonyymi
Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen?
Antaakseni oikeaa tietoa Pattayalta, ilman paikkakunta rakkautta.
Anonyymi kirjoitti:
Antaakseni oikeaa tietoa Pattayalta, ilman paikkakunta rakkautta.
Ei äiti, isä, Buddha ja Kekkonen...
Oikean tiedon kuumailmapallopäältä tulee taas aivan mieletöntä tuubaa.
Yksikkökaksikon läskipää- persoona riensi apuun kun homopoikapersoonaa alkoi itkettämään.
Mitään tuollaista ei ole Pattayalla tapahtunut, vedät aivan hatusta taas kerran noita tarinoita sekoittaen ne johonkin savonlinnassa tapahtuneeseen ja lopusta olet nähnyt unta heräten lihava persvako paskaa täynnä.
"oikein juhlallisesti yritettiin käynnistää mutta mitään ei tapahtunut"? -Joo aivan varmasti yritettiin ja sitten siinä kohtaa huomattiin että ei ole mitä käynnistää?
Nyt on istuttu Kallaveen satamabaarissa Reiskan kanssa ja kuunneltu kun Hauki-Matti kertoo Thaimaan asioista pojille oikeen tunteella.
Pistähän megatollo linkkiä noihin tapahtumiin, niin tutkitaan asiaa?
Et tainnut saada sitä nuorta poikaa Pattayalta hanuriisi jota lähdit hakemaan, kun taas alkoi tuo satujen kertominen Pattayasta oikein urakalla.
Nuo pumput on vain lisätehon vuoksi rankkasateiden aikaan, jotta katu ei tulvisi. Pattaya panostaa jotta turisti viihtyy. Hua Hinissa yksi köyryselkäinen mamma potkii rannalla hevosenpaskaa mereen, ettei tarvi kuljettaa niitä kauemmas.
Alipaineistaja toimii siten että metaani on ilmaa raskaampi kaasu ja siksi se jää vedenpinnan tasolle tai kanavan pohjalle kuivaan aikaan haisemaan ja sitä pumpataan alipaineella pois sieltä jolloin se ei haise.
Samaa tehdään myös Suomessa. Sitä kutsutaan viemärin sukitukseksi hajuhaittojen torjumiseksi. Alipaineistusta tehdään varsinkin viemäröinnin puhdistamisen aikana.
Aivan kuten sanoin, niin menit Pattayalle etsimään hajuja, ongelmia, köyhyyttä, kurjia kohtaloita, paskaa, rikkinäisiä vessankansia ja entisiä prostumummoja, mutta kun et löytänyt niitä, otit maanmainion mielikuvituksesi käyttöön.
Ajattelit helpottaa yksinäisyyttäsi ja päästä vähän tuulettumaan, mutta katkeruudestasi päätellen ei mitään helpotusta tullut elämääsi. Toivottavasti edes eturauhanen ei kiukuttele kuten sinä teet ja jaksat aina valittaa kaikesta.
Mitä aloitukseen tulee, niin Mr Mechanic on ainoa kuka diilaa aitoja Jeeppejä vuokralle Chiang Maissa ja nekin pitää varata hyvissä ajoin. Maksaa noin tuplahinnan per päivä sedaneihin verrattuna ja tarvitsee luottokortin ajokortin ja passin lisäksi.
50 tuhatta bahtia höylätään katevarausta kortiltasi vakuudeksi, auto pitää palauttaa pestynä. Kasko muuttuu täyskaskoksi vain 250 bahtin lisähintaan per vuorokausi. Kannattaa ottaa niin eivät sitten edes ala etsimään autosta naarmuja palautettaessa.
Reittikarttoja saa monesta paikasta, esimerkiksi siitä suomalaishotellimajoittajalta, josta laitoin kuvan ja jonka paikan tietää kaikki motoristit ja offarit, paitsi meidän puppelipoika Paraisilta.- Anonyymi

Reittikarttoja saa monesta paikasta, esimerkiksi siitä suomalaishotellimajoittajalta, josta laitoin kuvan ja jonka paikan tietää kaikki motoristit ja offarit, paitsi meidän puppelipoika Paraisilta.Sullahan on jutut kun Hulkon Antilla, silläkin oli 50.000 aina taskussa jos jotain kivaa ostettavaa löytyy, ei taida olla enää, taitaa istua muiden puistokemistien kanssa paskat housussa kuten hauskasti totesit, minä läpsytteleni hitaasti kämmeniä yhteen, olet tosi kultivoitunut miljardööri. Sukittelelehan sinä poju viemäreitäsi ihan rauhassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sullahan on jutut kun Hulkon Antilla, silläkin oli 50.000 aina taskussa jos jotain kivaa ostettavaa löytyy, ei taida olla enää, taitaa istua muiden puistokemistien kanssa paskat housussa kuten hauskasti totesit, minä läpsytteleni hitaasti kämmeniä yhteen, olet tosi kultivoitunut miljardööri. Sukittelelehan sinä poju viemäreitäsi ihan rauhassa.
Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen? Oletko yksinäinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sullahan on jutut kun Hulkon Antilla, silläkin oli 50.000 aina taskussa jos jotain kivaa ostettavaa löytyy, ei taida olla enää, taitaa istua muiden puistokemistien kanssa paskat housussa kuten hauskasti totesit, minä läpsytteleni hitaasti kämmeniä yhteen, olet tosi kultivoitunut miljardööri. Sukittelelehan sinä poju viemäreitäsi ihan rauhassa.
Hei sinä lukihäiriöinen mies joka kehuskelet loistavalla muistillasi. Muistit taas väärin ja ymmärsit väärin. Andyllä oli "kolkytdonaa" ja ne oli markkoja siihen aikaan. Kymppi puhui bahteista ja tuo on normaali deposit muidenkin autojen vuokrauksessa Thaimaassa. Katevaraus poistuu kun palautat auton ehjänä, siistinä ja tankattuna.
Italiassa tankattiin vuokra-auto täyteen ja ajettiin 20km päähän palautuspaikalle parkkihalliin lentoasemalle se. Luottokortilta olivat ottaneet 52 euroa bensarahaa vajaasta tankista, josta puuttui ehkä litra bensaa. Kallis litrahinta.
Joko nyt ymmärsit mitä on viemärien alipaineistaminen, vai kysytkö taas uudestaan viidennen kerran parin viikon päästä?
laiffila - Anonyymi

laiffilaKerro ihmeessä alipaineistamisesta ja sukittamisesta.
Sun alipaineistamises on hauska päätelmä, mene Urpå alipaineistamaan kilometrin mittaisia avoviemäreitä ja palaa sitten sukistamisesi kanssa takaisin astialle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro ihmeessä alipaineistamisesta ja sukittamisesta.
Sun alipaineistamises on hauska päätelmä, mene Urpå alipaineistamaan kilometrin mittaisia avoviemäreitä ja palaa sitten sukistamisesi kanssa takaisin astialle.Numban homppelipoika ei näköjään käy ihan kaikilla sylintereillä, missä laitoksessa asustelet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei sinä lukihäiriöinen mies joka kehuskelet loistavalla muistillasi. Muistit taas väärin ja ymmärsit väärin. Andyllä oli "kolkytdonaa" ja ne oli markkoja siihen aikaan. Kymppi puhui bahteista ja tuo on normaali deposit muidenkin autojen vuokrauksessa Thaimaassa. Katevaraus poistuu kun palautat auton ehjänä, siistinä ja tankattuna.
Italiassa tankattiin vuokra-auto täyteen ja ajettiin 20km päähän palautuspaikalle parkkihalliin lentoasemalle se. Luottokortilta olivat ottaneet 52 euroa bensarahaa vajaasta tankista, josta puuttui ehkä litra bensaa. Kallis litrahinta.
Joko nyt ymmärsit mitä on viemärien alipaineistaminen, vai kysytkö taas uudestaan viidennen kerran parin viikon päästä?
laiffilaMitä on siis putkien alipaineistaminen, sukittamista no ei ole vaikka 2010 viemärialan asiantuntijana niin kertookin, sukittaminen tarkoittaa putkiston kevytkorjausta, jos ei ole varoja itse putkiremonttiin, silloin putket sukitetaan, alipaineitaminen jos sellaista käytetään, ensimmäinen vaatimus on siinä että vieräröinti on suhteellisen tiivis, pattayalla on avoviemarit, jopa rantakadulla, paraatipaikalla, vieröiti on peitetty kilometrien matkalta metalli kansilla... jonka läpi hule ja sadevesi valuu viemariin... taas tuli naula 2010 arkuun, suurkiinteistön omistajana, varakkaana viemarialan asiantuntijana, paskaa huuleen.
Minä olen vuokrannut useasta maasta autoja, thaimaassa en ole koskaan joutunut asettamaan vakuutta, usassa olen joutunut, samoin saksassa, veloitus tehdään avoimena, että jos et palauta autoa, sen hinta veloitetaan kortilta, kaikilla autovuokraamoilla on sitä varten toiminto maksupäätteessä, europpassa ja usassa. Kun vuokrasin mopon pattyalta 1000 bahtia otti sisälle jonka sain takaisin kun palautin sen vuokraajalle.
Siis kertaan vielä kun et näytä tietävän, siis kortilta ei veloiteta mitään jos palautat auton, kunnolla ei ole niin väliä euroopassa ja usassa kun niissä on aina vakuutukset, Thaimaassa tilanne on hieman toinen, pääosin vastuu auton kunnosta on vuokraajalla, sekin on hankalaa... jos sattuu jotain, vuokraaja maksaa, tämä on havaittu, suurin osa isoista autovuokraamoista vakuuttaa autonsa vapaaehtoisesti, tosin silloin se vuokraus on selvästi kalliimpaa, joskus juttelin jonkun autojobbarin kanssa näistä vakuttuksista, ongelman on se että vakuutukset on erittäin kalliita, ja yleensä vuosimaksulla, ja autot seisovat ison osan vuodesta vuokraamon pihassa, usassa tämä asia on korjattu siellä vakuutus alkaa kun se vuokrataan, ja päättyy vuokrausajan loputtua, tämä on yksi syy miksi usassa on halvat auton vuokrat, ja kunnollisia autoja, ei mitään riisikuppeja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä on siis putkien alipaineistaminen, sukittamista no ei ole vaikka 2010 viemärialan asiantuntijana niin kertookin, sukittaminen tarkoittaa putkiston kevytkorjausta, jos ei ole varoja itse putkiremonttiin, silloin putket sukitetaan, alipaineitaminen jos sellaista käytetään, ensimmäinen vaatimus on siinä että vieräröinti on suhteellisen tiivis, pattayalla on avoviemarit, jopa rantakadulla, paraatipaikalla, vieröiti on peitetty kilometrien matkalta metalli kansilla... jonka läpi hule ja sadevesi valuu viemariin... taas tuli naula 2010 arkuun, suurkiinteistön omistajana, varakkaana viemarialan asiantuntijana, paskaa huuleen.
Minä olen vuokrannut useasta maasta autoja, thaimaassa en ole koskaan joutunut asettamaan vakuutta, usassa olen joutunut, samoin saksassa, veloitus tehdään avoimena, että jos et palauta autoa, sen hinta veloitetaan kortilta, kaikilla autovuokraamoilla on sitä varten toiminto maksupäätteessä, europpassa ja usassa. Kun vuokrasin mopon pattyalta 1000 bahtia otti sisälle jonka sain takaisin kun palautin sen vuokraajalle.
Siis kertaan vielä kun et näytä tietävän, siis kortilta ei veloiteta mitään jos palautat auton, kunnolla ei ole niin väliä euroopassa ja usassa kun niissä on aina vakuutukset, Thaimaassa tilanne on hieman toinen, pääosin vastuu auton kunnosta on vuokraajalla, sekin on hankalaa... jos sattuu jotain, vuokraaja maksaa, tämä on havaittu, suurin osa isoista autovuokraamoista vakuuttaa autonsa vapaaehtoisesti, tosin silloin se vuokraus on selvästi kalliimpaa, joskus juttelin jonkun autojobbarin kanssa näistä vakuttuksista, ongelman on se että vakuutukset on erittäin kalliita, ja yleensä vuosimaksulla, ja autot seisovat ison osan vuodesta vuokraamon pihassa, usassa tämä asia on korjattu siellä vakuutus alkaa kun se vuokrataan, ja päättyy vuokrausajan loputtua, tämä on yksi syy miksi usassa on halvat auton vuokrat, ja kunnollisia autoja, ei mitään riisikuppeja.Laiffi ei ollut thaimaassa, ei vuokrannut autoa, ei omakotitaloa, Laiffi on Kympin klooni TT:n ja SS:n kanssa.
Alipaineistavat varmaan sukittamalla vaikka avo-ojiakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laiffi ei ollut thaimaassa, ei vuokrannut autoa, ei omakotitaloa, Laiffi on Kympin klooni TT:n ja SS:n kanssa.
Alipaineistavat varmaan sukittamalla vaikka avo-ojiakin.Oletko taas kelannut ihan loppuun asti asian vai joko muisti taas pätkii? Minä olen laittanut varsin vähän kuvia matkoilta tänne, koska ei siinä ole oikein mitään järkeä palautteen vuoksi.
Tämä sinun Kymppisi on laittanut kaikkea mahdollista, minun mielestä ihan tarpeetontakin kiusaksesi ja pyynnöistäsi. Siellä on olleet passit monessa paikassa, rokotetodistukset, tabien baanit, thai-id kortit, ajokortit, valokuvat, kuitit sieltä missä hän asuu, kuvia sieltä missä hän asuu, jopa koululaskunkin muistan nähneeni ja kaikenlaista. Sinulta en muista nähneeni mitään eikä numballasikaan ole tabien baania eikä thai-id korttia eikä hänellä edes tunnu olevan tietoa missä hän asuu. Aika heikolla pohjalla on siis huutelusi. Pistähän kuksa kuviin niin saadaan sinullekin sitä vaatimaasi "uskottavuutta"
Eräs - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko taas kelannut ihan loppuun asti asian vai joko muisti taas pätkii? Minä olen laittanut varsin vähän kuvia matkoilta tänne, koska ei siinä ole oikein mitään järkeä palautteen vuoksi.

EräsMuistan nähneeni yhden imuroidun linnakuvan ja porealtaan, sekä maatalousryppysen, eikä heilauta meikäläistä pätkän vertaa kymppisi feikkailut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistan nähneeni yhden imuroidun linnakuvan ja porealtaan, sekä maatalousryppysen, eikä heilauta meikäläistä pätkän vertaa kymppisi feikkailut.
Huhhei. Voidaanhan tätä leikkiä leikkiä näinkin. Pyydä sinun raksuasi laittamaan uudelleen kuvat keltaisesta kortista ja pinkistä ID kortista. Tässä minun. Voit verrata sitten onko sama https://aijaa.com/SVSkOP Esittelekkö nyt omas?
SS - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko taas kelannut ihan loppuun asti asian vai joko muisti taas pätkii? Minä olen laittanut varsin vähän kuvia matkoilta tänne, koska ei siinä ole oikein mitään järkeä palautteen vuoksi.
Tämä sinun Kymppisi on laittanut kaikkea mahdollista, minun mielestä ihan tarpeetontakin kiusaksesi ja pyynnöistäsi. Siellä on olleet passit monessa paikassa, rokotetodistukset, tabien baanit, thai-id kortit, ajokortit, valokuvat, kuitit sieltä missä hän asuu, kuvia sieltä missä hän asuu, jopa koululaskunkin muistan nähneeni ja kaikenlaista. Sinulta en muista nähneeni mitään eikä numballasikaan ole tabien baania eikä thai-id korttia eikä hänellä edes tunnu olevan tietoa missä hän asuu. Aika heikolla pohjalla on siis huutelusi. Pistähän kuksa kuviin niin saadaan sinullekin sitä vaatimaasi "uskottavuutta"
EräsTotta minulla ei ole TB eikä thai id mutta minulla on thai ajokortit, niillä olen päässyt thaihinnalla minne olen halunnut kun, minä ole ainoa joka on laittanut sinun paratiisista kuvia ainoana moneen vuoteen, tosin laiffila laittoi poreammeen kuvan "Pattayalta" joka löytyi kuitenkin Hua Hin yhdestä hotellista tarkalleen sama kuva, laittoihan totuus pelle palstalle jonkin kuvan jostain päin Thaimaata sekin löytyi yhdestä matkaesiteestä... Mitä luulet onko näin saavutettu "uskottavuutta", jossain muualla kuin Pattaya Savossa, Savosta. by NumBall Pattaya 61v.
- Anonyymi
2010 ja laiffila; jättäkää taloasiat kommentoimatta kun puuttuu perus tiedot.
Joudutte vaan naurun alaisiksi.
"Viemärin sukitus
Sukituksessa vanhan viemärin sisälle puhalletaan paineilman avulla 3-5mm paksu polyesterinen epoksihartsilla kyllästetty sukka, josta muodostuu täysin oma uusi putki epoksin kovetuttua. Sukitus on itsekantava ja rengasjäykkyydeltä uutta muoviputkea vastaava. Sukituksessa vanha viemäri toimii ainoastaan muottina uudelle putkistolle. Pinnoituksessa taas pinnoite tehdään vanhaan putkeen. Meidän käyttämillä tuotteilla tämän arvioitu kestoikä on noin 50 vuotta. Sukitus voidaan tehdä vanhaan viemäriin, jossa on reikiä tai halkeamia."- Anonyymi
Google rules, laitpas nyt se sun thai id ja tabien baan tai kuksa kuviin? Minä en ole viemäri-insinööri etkä ole sinäkään. Tiedän vain mitä on tehty haja-asutusalueilla aina.
laiffila - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Google rules, laitpas nyt se sun thai id ja tabien baan tai kuksa kuviin? Minä en ole viemäri-insinööri etkä ole sinäkään. Tiedän vain mitä on tehty haja-asutusalueilla aina.
laiffilaTää on uskomattoman hauskaa insinööri joka ei tiedä edes rakentamisen perusasioita, ei ole insinööri, varmasti... Vielä pöllömpi on tämä 2010 joka kertoo olevansa rakennusalan ammattilainen, hankkineensa kerrostalon vuokrauskäyttöön Vantaalta, sukittaminen on eräs kiinteistökorjauksen standardi toimenpide jolla siirretään putkiremonttia, ja nimenomaan kerrostalossa, kun osakkailla ei ole varoja erittäin kalliiseen putkiremonttiin. Minulla ei ole pienintäkään rakennus ja kiinteistöalan koulutusta, ja tiedän tarkalleen mitä sukittaminen on, kun taloyhtiössä jossa Suomessa asuin, rivitalo tuli putkiremontti ajankohtaiseksi parikymmentä vuotta sitten, kaikki vaihtoehdot selvitettiin kustannuksineen, mutta katsottiin koko putkistosaneeraaminen uudella tavaralla, halvimmaksi vaihtoehdoksi että kestää ainakin viisikymmentä vuotta ...
By NumBall Pattaya 61v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää on uskomattoman hauskaa insinööri joka ei tiedä edes rakentamisen perusasioita, ei ole insinööri, varmasti... Vielä pöllömpi on tämä 2010 joka kertoo olevansa rakennusalan ammattilainen, hankkineensa kerrostalon vuokrauskäyttöön Vantaalta, sukittaminen on eräs kiinteistökorjauksen standardi toimenpide jolla siirretään putkiremonttia, ja nimenomaan kerrostalossa, kun osakkailla ei ole varoja erittäin kalliiseen putkiremonttiin. Minulla ei ole pienintäkään rakennus ja kiinteistöalan koulutusta, ja tiedän tarkalleen mitä sukittaminen on, kun taloyhtiössä jossa Suomessa asuin, rivitalo tuli putkiremontti ajankohtaiseksi parikymmentä vuotta sitten, kaikki vaihtoehdot selvitettiin kustannuksineen, mutta katsottiin koko putkistosaneeraaminen uudella tavaralla, halvimmaksi vaihtoehdoksi että kestää ainakin viisikymmentä vuotta ...
By NumBall Pattaya 61v.Näin olet saaripunkero kertonut että et ole koskaan ollut yrittäjä.
Et koskaan ole rakentanut mitään myöskään. Näin kerroit.
Et koskaan ole omistanut mitään, etkä koskaan ole harrastanut mitään. Sinulla ei koskaan ole ollut lainaa eikä luottoa.
Sanoit myös ettet koskaan ole tehnyt mitään fyysisiä töitä pullakäsilläsi... Mutta hyvin sä googlaat!
Sukitus ei ole perusrakentamista. En ole siihen koskaan törmännyt enkä edes nähnyt. Termi oli minulle uusi ja käytin sitä väärässä kohdassa.
Mutta silti Pattayalla viemäriverkkoa alipaineistetaan hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Sitä on tehty vuodesta 2015-2017 saakka.
20-10 on the road
- Anonyymi
Rollaatrilla ei voi harrastaa off roadia Chiang Maissa.
- Anonyymi
"Mutta silti Pattayalla viemäriverkkoa alipaineistetaan hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Sitä on tehty vuodesta 2015-2017 saakka."
Hullu väite! Paneppa factaa 55555- Anonyymi
Factamies päivystää suomi24 vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Mielenkiintoista kun on kyse kilometrien pituisesta sadevesiviemäröinnistä, jossa satoja ritilöitä.
Todellakin tämä kaikesta kaikkitietävä on nyt lopullisesti loppuun taputeltu ja jatkaa vielä feikkailemista haavejeeppisafarillaan ja tyttärellään jota ei ole edes olemassa, ajelevat on the road haaveilluusiomersulla eedenistään.
Hauskaa sanon minä ja klooninsa pääpättää ja piipittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista kun on kyse kilometrien pituisesta sadevesiviemäröinnistä, jossa satoja ritilöitä.
Todellakin tämä kaikesta kaikkitietävä on nyt lopullisesti loppuun taputeltu ja jatkaa vielä feikkailemista haavejeeppisafarillaan ja tyttärellään jota ei ole edes olemassa, ajelevat on the road haaveilluusiomersulla eedenistään.
Hauskaa sanon minä ja klooninsa pääpättää ja piipittää.Kenen klooni sinä olet?
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista kun on kyse kilometrien pituisesta sadevesiviemäröinnistä, jossa satoja ritilöitä.
Todellakin tämä kaikesta kaikkitietävä on nyt lopullisesti loppuun taputeltu ja jatkaa vielä feikkailemista haavejeeppisafarillaan ja tyttärellään jota ei ole edes olemassa, ajelevat on the road haaveilluusiomersulla eedenistään.
Hauskaa sanon minä ja klooninsa pääpättää ja piipittää.Ei ole helppoa tuo elämäsi kyllä, kun viemäreihin juutuit tällä kertaa. Tässä sinulle käännös Pattaya One- lehden artikkelista vuodelta 2017.
"Krohne Messtechnik GmbH on aluejohtaja parhaiden suunnittelupalveluiden tarjoajana. Tarjoaa yhteistyössä Flottweg SE:n kanssa (Pattayan kaupungin alaisuudessa) maailmanluokan MEP-palveluita tyhjiöviemäröinti- ja vedensiirtojärjestelmissä.
Yksi projekteista oli tyhjiöviemärijärjestelmän suunnittelu, toimittaminen, asentaminen, käyttöönotto ja käyttö Pattayalla Chonburin provinssissa Thaimaassa.
Tärkeää on, että Krohne Messtechnik GmbH on sertifioitu ISO 9001:2015-, ISO 14001:2015- ja ISO 45001:2018 -standardien mukaisesti. Olemme sitoutuneet tarjoamaan asiakkaillemme parhaat palvelut äärimmäisen huolellisesti ja suojelemalla ympäristöä sekä työntekijöidemme terveyttä ja työturvallisuutta"
Toivottavasti vastaus tällä kertaa tyydytti. Kukaan meistä tänne kirjoittajista ei ole mikään viemäriexpertti, joten viisastelu on melkoisen lapsellista. Jeeppisafarilta minulla on satakunta kuvaa, mutta mistä saisimme sinulle?
Sinä reppana kun et edes tunnistanut kaikille suomalaisille motoristeille tuttua paikkaa.
- Anonyymi
Kyllä sinä nyt sekoilet pahasti....
"Alipaineviemärit" ovat yleensä vain laivoissa ja lentokoneissa. Paskat imetään alipaineella tankkeihin. Tankit voi olla imukohdetta ylempänä.
"Historiallisesti tyhjiöviemärit ovat olleet a kapealla tuotteella, käytetään vain junat, lentokoneita, ja tasaiset alueet, joissa on hiekkaa ja korkea pohjavesipöydät."
Joskus on imu omakotialueellakin jos keräily on korkeammalla kuin talot.- Anonyymi
Lukutaito puuttuu?
"Yksi projekteista oli tyhjiöviemärijärjestelmän suunnittelu, toimittaminen, asentaminen, käyttöönotto ja käyttö Pattayalla Chonburin provinssissa Thaimaassa" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukutaito puuttuu?
"Yksi projekteista oli tyhjiöviemärijärjestelmän suunnittelu, toimittaminen, asentaminen, käyttöönotto ja käyttö Pattayalla Chonburin provinssissa Thaimaassa"Niin ja missä tämä järjestelmä on että sen erinomaisuuteen voi tutustua?
- Anonyymi
Usko nyt ressukka avoviemäreitä ei voi mitenkään paineistaa, tottakai voi jotain suljettuja viemärijärjestelmiä kuten lentokoneet ja junat, voidaan paineistaa alipaineella, mutta ei ole koskaan tullut sellaistakaan eteen pattayalla.

Tytöllä lähti mobedi käsistä.
Ensinnäkin puhe oli hajusta jonka neiti väitti poistettavan alipaineella.
Alipaineviemärijärjestelmä ei ole suinkaan mikään hajunpoistijärjestelmä, vaan siinä kuljetettavan nestemäisen ja kiinteän aineen kuljettamista.
Kyseisessä järjestelmässä ei ole lainkaan perinteisiä hajulukkoja, vaan ne on erittäin tiiviitä "sulkuja".
Alipainejärjestelmiä ei ole tarve lainkaan normaalirakennuksissa, eikä todellakaan kunnallistekniikassa .... Pattayan katujen alla hyvänen aika sentään.
Neito kertoi alipaineella imettävän kaasuja, ei siis nesteitä ym.
Kertoi myös kaasun nimen ja että se on ilmaa raskaampaa, ym. ja jne.
Eli tyttö töppas totaalisesti ja nyt panikoi 400 aivotärähdyksen päällään ladaten tuubaansa palstan täydeltä.
Minä olen rakennusmestari ja Dille lattialiippari joka ruiskubetonoi pilareita.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Tytöllä lähti mobedi käsistä.
Ensinnäkin puhe oli hajusta jonka neiti väitti poistettavan alipaineella.
Alipaineviemärijärjestelmä ei ole suinkaan mikään hajunpoistijärjestelmä, vaan siinä kuljetettavan nestemäisen ja kiinteän aineen kuljettamista.
Kyseisessä järjestelmässä ei ole lainkaan perinteisiä hajulukkoja, vaan ne on erittäin tiiviitä "sulkuja".
Alipainejärjestelmiä ei ole tarve lainkaan normaalirakennuksissa, eikä todellakaan kunnallistekniikassa .... Pattayan katujen alla hyvänen aika sentään.
Neito kertoi alipaineella imettävän kaasuja, ei siis nesteitä ym.
Kertoi myös kaasun nimen ja että se on ilmaa raskaampaa, ym. ja jne.
Eli tyttö töppas totaalisesti ja nyt panikoi 400 aivotärähdyksen päällään ladaten tuubaansa palstan täydeltä.
Minä olen rakennusmestari ja Dille lattialiippari joka ruiskubetonoi pilareita.Paljon on puhetta paskasta, 2010 ei tajua asiasta mitään, samoin tämä laiffi, jokainen mies kyllä tietää miten paskat talteen kerätään, 2010 ei tiedä huuhaa ukko.
Anonyymi kirjoitti:
Paljon on puhetta paskasta, 2010 ei tajua asiasta mitään, samoin tämä laiffi, jokainen mies kyllä tietää miten paskat talteen kerätään, 2010 ei tiedä huuhaa ukko.
Viemärimies voi alkaa rauhoittua pikkuhiljaa. Montako uutta aloitusta kehitit tästä? Tosi siisti viikonloppu sinulla ollut, reppana.
Tuolla lukee ylempänä yhtiöiden nimet jotka teki systeemit Pattayalle ja sillä selvä. Ne ei lässyttämällä katoa minnekään.
"Huhhei. Voidaanhan tätä leikkiä leikkiä näinkin. Pyydä sinun raksuasi laittamaan uudelleen kuvat keltaisesta kortista ja pinkistä ID kortista. Tässä minun. Voit verrata sitten onko sama https://aijaa.com/SVSkOP Esittelekkö nyt omas?"
Kirjoitellut Patilan Seppo Mörkö SS eilen. Emme tule näkemään koskaan sensein eikä Saaripasasen keltaista Tabien baania emmekä Thai-ID- korttia.
Tässä omani ja "illuusio"vaimoni Tabien baanit tuoreessa kuvassa https://ibb.co/jfVZbT8 Siinä on senseille puuhaa ja mietittävää sunnuntai-illan ratoksi. Muutakaan tekemistä sinulla pellellä ei tunnu olevan.
Saaripasaselle esittäisin yhden kysymyksen. Miten sait thai-ajokortin ilman Tabien baania ja miksi et hommaa Thai-ID- korttia?
Se kun monissa asioissa tarpeellinen ja sillä olet "enemmän thaimaalainen" ja sen avulla thaimaalaiset tietää miten nimesi lausutaan ja saat alennuksia ja parempaa palvelua.
Epäilen että olet talviasukki edelleen, koska et voi terveydentilasi vuoksi olla ilman Kelakorttia ja suomalaista terveydenhuoltoa. Tuossa kunnossa ei saa mitään vakuutuksia.
Kuvastani näet että pituuteni on siellä likellä 190 senttiä, sinun viime vuoden "viidakkokuvasta" näen että olet noin 183 senttinen, eli olet valehdellut senkin. Laihtuneelta näytät kyllä tuoreemmissa kuvissa ja olet noin 134 kiloinen nyt.
Mietiskele pari kertaa peilin edessä kumpi meistä on huuhaa- ukko.20-10 kirjoitti:

Mietiskele pari kertaa peilin edessä kumpi meistä on huuhaa- ukko.Tule sitten kohta kertomaan, kiitos, ollaanko me vieläkin SS:n kanssa sama henkilö, tai asiantravelin, tai TT:n, tai laiffilan kanssa tai "Nasun" kanssa.
Tunnistat varmuudella passini.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ja missä tämä järjestelmä on että sen erinomaisuuteen voi tutustua?
Tykkäät siis tutustua viemäreihin?
20-10 kirjoitti:
Viemärimies voi alkaa rauhoittua pikkuhiljaa. Montako uutta aloitusta kehitit tästä? Tosi siisti viikonloppu sinulla ollut, reppana.
Tuolla lukee ylempänä yhtiöiden nimet jotka teki systeemit Pattayalle ja sillä selvä. Ne ei lässyttämällä katoa minnekään.
"Huhhei. Voidaanhan tätä leikkiä leikkiä näinkin. Pyydä sinun raksuasi laittamaan uudelleen kuvat keltaisesta kortista ja pinkistä ID kortista. Tässä minun. Voit verrata sitten onko sama https://aijaa.com/SVSkOP Esittelekkö nyt omas?"
Kirjoitellut Patilan Seppo Mörkö SS eilen. Emme tule näkemään koskaan sensein eikä Saaripasasen keltaista Tabien baania emmekä Thai-ID- korttia.
Tässä omani ja "illuusio"vaimoni Tabien baanit tuoreessa kuvassa https://ibb.co/jfVZbT8 Siinä on senseille puuhaa ja mietittävää sunnuntai-illan ratoksi. Muutakaan tekemistä sinulla pellellä ei tunnu olevan.
Saaripasaselle esittäisin yhden kysymyksen. Miten sait thai-ajokortin ilman Tabien baania ja miksi et hommaa Thai-ID- korttia?
Se kun monissa asioissa tarpeellinen ja sillä olet "enemmän thaimaalainen" ja sen avulla thaimaalaiset tietää miten nimesi lausutaan ja saat alennuksia ja parempaa palvelua.
Epäilen että olet talviasukki edelleen, koska et voi terveydentilasi vuoksi olla ilman Kelakorttia ja suomalaista terveydenhuoltoa. Tuossa kunnossa ei saa mitään vakuutuksia.
Kuvastani näet että pituuteni on siellä likellä 190 senttiä, sinun viime vuoden "viidakkokuvasta" näen että olet noin 183 senttinen, eli olet valehdellut senkin. Laihtuneelta näytät kyllä tuoreemmissa kuvissa ja olet noin 134 kiloinen nyt.
Mietiskele pari kertaa peilin edessä kumpi meistä on huuhaa- ukko.Sinä olet huuhaa-hukkapala ja elät haaveilluusioelämää.
Kerroppa puheenaiheen vaihtamisen sijaan, missä tämä sinun alipaineviemärisi on?
Voit myös hieman käyttää päätäsi ja tulkitse onko idioottialoitusten laatija ryhmääsi, Pattayan rakkaisiin kuuluva.- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Viemärimies voi alkaa rauhoittua pikkuhiljaa. Montako uutta aloitusta kehitit tästä? Tosi siisti viikonloppu sinulla ollut, reppana.
Tuolla lukee ylempänä yhtiöiden nimet jotka teki systeemit Pattayalle ja sillä selvä. Ne ei lässyttämällä katoa minnekään.
"Huhhei. Voidaanhan tätä leikkiä leikkiä näinkin. Pyydä sinun raksuasi laittamaan uudelleen kuvat keltaisesta kortista ja pinkistä ID kortista. Tässä minun. Voit verrata sitten onko sama https://aijaa.com/SVSkOP Esittelekkö nyt omas?"
Kirjoitellut Patilan Seppo Mörkö SS eilen. Emme tule näkemään koskaan sensein eikä Saaripasasen keltaista Tabien baania emmekä Thai-ID- korttia.
Tässä omani ja "illuusio"vaimoni Tabien baanit tuoreessa kuvassa https://ibb.co/jfVZbT8 Siinä on senseille puuhaa ja mietittävää sunnuntai-illan ratoksi. Muutakaan tekemistä sinulla pellellä ei tunnu olevan.
Saaripasaselle esittäisin yhden kysymyksen. Miten sait thai-ajokortin ilman Tabien baania ja miksi et hommaa Thai-ID- korttia?
Se kun monissa asioissa tarpeellinen ja sillä olet "enemmän thaimaalainen" ja sen avulla thaimaalaiset tietää miten nimesi lausutaan ja saat alennuksia ja parempaa palvelua.
Epäilen että olet talviasukki edelleen, koska et voi terveydentilasi vuoksi olla ilman Kelakorttia ja suomalaista terveydenhuoltoa. Tuossa kunnossa ei saa mitään vakuutuksia.
Kuvastani näet että pituuteni on siellä likellä 190 senttiä, sinun viime vuoden "viidakkokuvasta" näen että olet noin 183 senttinen, eli olet valehdellut senkin. Laihtuneelta näytät kyllä tuoreemmissa kuvissa ja olet noin 134 kiloinen nyt.
Mietiskele pari kertaa peilin edessä kumpi meistä on huuhaa- ukko."Epäilen että olet talviasukki edelleen, koska et voi terveydentilasi vuoksi olla ilman Kelakorttia ja suomalaista terveydenhuoltoa. Tuossa kunnossa ei saa mitään vakuutuksia"
Tuosta olen varma että Bumba on talviasukki. Kesällä ei tule koskaan kuvia, vaan kuvat ajoittuu keväälle ja syksylle ja silloin hän pukkaa innoissaan jokaisen kuitin kuvan ja matkan varrella. Taisi lähteä Pattayan kautta Suomeen jo. Paraisiin todennäköisesti johonkin perikunnan rintamamiesmökkiin. Siitähän hän on puhunut että naapurissa asuu omenatarhaaja joka tekee viiniä. - Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Viemärimies voi alkaa rauhoittua pikkuhiljaa. Montako uutta aloitusta kehitit tästä? Tosi siisti viikonloppu sinulla ollut, reppana.
Tuolla lukee ylempänä yhtiöiden nimet jotka teki systeemit Pattayalle ja sillä selvä. Ne ei lässyttämällä katoa minnekään.
"Huhhei. Voidaanhan tätä leikkiä leikkiä näinkin. Pyydä sinun raksuasi laittamaan uudelleen kuvat keltaisesta kortista ja pinkistä ID kortista. Tässä minun. Voit verrata sitten onko sama https://aijaa.com/SVSkOP Esittelekkö nyt omas?"
Kirjoitellut Patilan Seppo Mörkö SS eilen. Emme tule näkemään koskaan sensein eikä Saaripasasen keltaista Tabien baania emmekä Thai-ID- korttia.
Tässä omani ja "illuusio"vaimoni Tabien baanit tuoreessa kuvassa https://ibb.co/jfVZbT8 Siinä on senseille puuhaa ja mietittävää sunnuntai-illan ratoksi. Muutakaan tekemistä sinulla pellellä ei tunnu olevan.
Saaripasaselle esittäisin yhden kysymyksen. Miten sait thai-ajokortin ilman Tabien baania ja miksi et hommaa Thai-ID- korttia?
Se kun monissa asioissa tarpeellinen ja sillä olet "enemmän thaimaalainen" ja sen avulla thaimaalaiset tietää miten nimesi lausutaan ja saat alennuksia ja parempaa palvelua.
Epäilen että olet talviasukki edelleen, koska et voi terveydentilasi vuoksi olla ilman Kelakorttia ja suomalaista terveydenhuoltoa. Tuossa kunnossa ei saa mitään vakuutuksia.
Kuvastani näet että pituuteni on siellä likellä 190 senttiä, sinun viime vuoden "viidakkokuvasta" näen että olet noin 183 senttinen, eli olet valehdellut senkin. Laihtuneelta näytät kyllä tuoreemmissa kuvissa ja olet noin 134 kiloinen nyt.
Mietiskele pari kertaa peilin edessä kumpi meistä on huuhaa- ukko.Pelkkiä kansia kuvassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkiä kansia kuvassa.
Kansia ja mitä tahansa kortteja voi ostaa toreilta, saat itse päättää valokuvan ja nimen. Maksaa kympin.
SENSSU kirjoitti:
Sinä olet huuhaa-hukkapala ja elät haaveilluusioelämää.
Kerroppa puheenaiheen vaihtamisen sijaan, missä tämä sinun alipaineviemärisi on?
Voit myös hieman käyttää päätäsi ja tulkitse onko idioottialoitusten laatija ryhmääsi, Pattayan rakkaisiin kuuluva.Ensinnäkään ne ei ole minun alipaineviemäreitä ja toiseksi en tiedä missä ne on, mutta tiedän lukemani perusteella että ne on.
En tiedä edes paljonko ne auttoi ja toimiiko ne, mutta 2017 vuonna niistä oli juttua samassa artikkelissa jossa puhutaan rantaremontista. Löydät varmaan googlaamalla koska olet kova poika googlaamaan.
Sinähän et tästä uutisesta mitään hyödy, koska et ole koskaan Pattayalla käynyt, etkä tule koskaan käymään. Sinä olet loppuelämäsi jossakin palvelutalossa katkeroimassa.
Minä käyn huomenna Pattayalla sen verran että otan tytöt kyytiin. Liikkeelle lähden kaksi tuntia ennen auringonnousua.
Vastaapas nyt miksi sinulla eikä Saaripasasella ole Tabien baania eikä Thai-ID- korttia? Minulla, Sepolla ja asiantravelilla näyttää olevan. Miksei sinulla ole?Anonyymi kirjoitti:
Kansia ja mitä tahansa kortteja voi ostaa toreilta, saat itse päättää valokuvan ja nimen. Maksaa kympin.
Selityksesi ovat tuttuja, mutta Tabien baanin kansia ei ole myytävänä toreilla, eikä Thai-ID- kortteja. Invahomolassa taas paniikki päällä ja käyt mielessäsi läpi kaikki selitykset.
- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Ensinnäkään ne ei ole minun alipaineviemäreitä ja toiseksi en tiedä missä ne on, mutta tiedän lukemani perusteella että ne on.
En tiedä edes paljonko ne auttoi ja toimiiko ne, mutta 2017 vuonna niistä oli juttua samassa artikkelissa jossa puhutaan rantaremontista. Löydät varmaan googlaamalla koska olet kova poika googlaamaan.
Sinähän et tästä uutisesta mitään hyödy, koska et ole koskaan Pattayalla käynyt, etkä tule koskaan käymään. Sinä olet loppuelämäsi jossakin palvelutalossa katkeroimassa.
Minä käyn huomenna Pattayalla sen verran että otan tytöt kyytiin. Liikkeelle lähden kaksi tuntia ennen auringonnousua.
Vastaapas nyt miksi sinulla eikä Saaripasasella ole Tabien baania eikä Thai-ID- korttia? Minulla, Sepolla ja asiantravelilla näyttää olevan. Miksei sinulla ole?Eivät taida köyhille vuokra asujille id korttia myöntää.
- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Selityksesi ovat tuttuja, mutta Tabien baanin kansia ei ole myytävänä toreilla, eikä Thai-ID- kortteja. Invahomolassa taas paniikki päällä ja käyt mielessäsi läpi kaikki selitykset.
Muista nyt neito että kaikki luettu on totta vaikka sinä olisitkin eri mieltä.
https://www.thebigchilli.com/feature-stories/khao-sans-fake-documents-industry
Ja tiedoksi että Pattayalla ei ole kunnallistekniikkaa alipaineviemäröintinä. - Anonyymi
Nakkauksessasi ei näkynyt keltaisia kansia.
- Anonyymi
Dille tietää kaiken .... https://www.alamy.com/stock-photo-fake-id-market-stall-khao-san-road-bangkok-thailand-82150109.html
Vai sellaista mielessä.
Oletko ajatellut että miksi sekä minä että Patilan Seppo ostettaisiin Thaimaasta feikki ID:t ja Tabien baanit ja esittelisimme niitä sinulle Suomi24 Pattayan matkailupalstalla?
Ajattelitko sitä että niitä thaimaalaisia feikkejäkään ei myydä Kuopion torilla? Miksi suomalaismies ostaisi Thaimaassa feikki ID:n ja esittelisi sitä matkailupalstalla?
En ymmärrä järjenjuoksuasi nyt laisinkaan.
Kappas kummaa.. Kaksi vähätukkaista suomalaismiestä kuvassa esittelee väärennettyjä Tabien baanejaan ja toisella näyttää olevan Suomen passi ja OMG... minun Thai-ID- kortti!
https://ibb.co/BnjmCNF
Mitähän miehiä nuo mahtaa oikein olla, mitä luulet Senssu? Varmaan Bangkokin torilla on myös tuo taustalla näkyvä väärennetty piirikunnan toimisto... mitä luulet Senssu?- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Vai sellaista mielessä.
Oletko ajatellut että miksi sekä minä että Patilan Seppo ostettaisiin Thaimaasta feikki ID:t ja Tabien baanit ja esittelisimme niitä sinulle Suomi24 Pattayan matkailupalstalla?
Ajattelitko sitä että niitä thaimaalaisia feikkejäkään ei myydä Kuopion torilla? Miksi suomalaismies ostaisi Thaimaassa feikki ID:n ja esittelisi sitä matkailupalstalla?
En ymmärrä järjenjuoksuasi nyt laisinkaan.
Kappas kummaa.. Kaksi vähätukkaista suomalaismiestä kuvassa esittelee väärennettyjä Tabien baanejaan ja toisella näyttää olevan Suomen passi ja OMG... minun Thai-ID- kortti!
https://ibb.co/BnjmCNF
Mitähän miehiä nuo mahtaa oikein olla, mitä luulet Senssu? Varmaan Bangkokin torilla on myös tuo taustalla näkyvä väärennetty piirikunnan toimisto... mitä luulet Senssu?Ei ole tarve ajatella sun feikkeilyäs, aiheuttaa vain hymyilyä.
Sulla on valtaisa tarve päteä, mutta hyvä että olet löytänyt kanavan tarpeeseesi. 20-10 kirjoitti:
Vai sellaista mielessä.
Oletko ajatellut että miksi sekä minä että Patilan Seppo ostettaisiin Thaimaasta feikki ID:t ja Tabien baanit ja esittelisimme niitä sinulle Suomi24 Pattayan matkailupalstalla?
Ajattelitko sitä että niitä thaimaalaisia feikkejäkään ei myydä Kuopion torilla? Miksi suomalaismies ostaisi Thaimaassa feikki ID:n ja esittelisi sitä matkailupalstalla?
En ymmärrä järjenjuoksuasi nyt laisinkaan.
Kappas kummaa.. Kaksi vähätukkaista suomalaismiestä kuvassa esittelee väärennettyjä Tabien baanejaan ja toisella näyttää olevan Suomen passi ja OMG... minun Thai-ID- kortti!
https://ibb.co/BnjmCNF
Mitähän miehiä nuo mahtaa oikein olla, mitä luulet Senssu? Varmaan Bangkokin torilla on myös tuo taustalla näkyvä väärennetty piirikunnan toimisto... mitä luulet Senssu?Thai ID:n saaminen on helppoa. Siksi ihmettelenkin miksi 8 vuotta Thaimaassa asuneella Saaripasasella ei ole sellaista.
Tarvitset vain:
Passisi
Työlupasi (jos sellainen on)
Talosi rekisteröintikirjan (Tabian ban)
Vihkitodistuksesi (jos sellainen on)
2 kirjaasi pysyvään oleskeluun (jos olet vakituinen asukas)
Thaimaalaisten lasten syntymätodistus (jos sellaisia on)
Pasanen valehteli myös että ajokortilla saa avattua pankkitilin. Ei saa.- Anonyymi
Se on tämä kyrvånsyylämsensei melkoinen googlematkaaja
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole tarve ajatella sun feikkeilyäs, aiheuttaa vain hymyilyä.
Sulla on valtaisa tarve päteä, mutta hyvä että olet löytänyt kanavan tarpeeseesi.Pätemisestä ei ole kyse vaan naurettavien ja täysin sairaalloisen katkerien paskapuheittesi oikaisuista, mutta pääsi on niin umpiluuta että siihen ei tartu mikään. Ei edes otsaan heitetty darts- tikka.
Onkos se Pasanen itse nyt kotimatkalla Suomeen, kun katosi kommentit? Jätti vain vajakkipoikansa itkemään. Noh, kohta voit iskän kanssa vaikka katsoa Savossa kumman kuksaan mahtuu enemmän jalojuomaa.- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Vai sellaista mielessä.
Oletko ajatellut että miksi sekä minä että Patilan Seppo ostettaisiin Thaimaasta feikki ID:t ja Tabien baanit ja esittelisimme niitä sinulle Suomi24 Pattayan matkailupalstalla?
Ajattelitko sitä että niitä thaimaalaisia feikkejäkään ei myydä Kuopion torilla? Miksi suomalaismies ostaisi Thaimaassa feikki ID:n ja esittelisi sitä matkailupalstalla?
En ymmärrä järjenjuoksuasi nyt laisinkaan.
Kappas kummaa.. Kaksi vähätukkaista suomalaismiestä kuvassa esittelee väärennettyjä Tabien baanejaan ja toisella näyttää olevan Suomen passi ja OMG... minun Thai-ID- kortti!
https://ibb.co/BnjmCNF
Mitähän miehiä nuo mahtaa oikein olla, mitä luulet Senssu? Varmaan Bangkokin torilla on myös tuo taustalla näkyvä väärennetty piirikunnan toimisto... mitä luulet Senssu?Liian vaikeita kysymyksiä sensukalle. Kysy siltä jotakin helppoa kuten vaikka että paljo kello on Paraisten Chiang Maissa.
- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Thai ID:n saaminen on helppoa. Siksi ihmettelenkin miksi 8 vuotta Thaimaassa asuneella Saaripasasella ei ole sellaista.
Tarvitset vain:
Passisi
Työlupasi (jos sellainen on)
Talosi rekisteröintikirjan (Tabian ban)
Vihkitodistuksesi (jos sellainen on)
2 kirjaasi pysyvään oleskeluun (jos olet vakituinen asukas)
Thaimaalaisten lasten syntymätodistus (jos sellaisia on)
Pasanen valehteli myös että ajokortilla saa avattua pankkitilin. Ei saa.Ensin pitää tosiaan olla keltainen tabien baan jolla saa sitten thai ID:n
- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Pätemisestä ei ole kyse vaan naurettavien ja täysin sairaalloisen katkerien paskapuheittesi oikaisuista, mutta pääsi on niin umpiluuta että siihen ei tartu mikään. Ei edes otsaan heitetty darts- tikka.
Onkos se Pasanen itse nyt kotimatkalla Suomeen, kun katosi kommentit? Jätti vain vajakkipoikansa itkemään. Noh, kohta voit iskän kanssa vaikka katsoa Savossa kumman kuksaan mahtuu enemmän jalojuomaa.Kyllä aikamoisesta idioottipätemisestä on kyse kun jokatoinen kirjoituksesi on osoitettu numballe ja seuraava senssulle, sitten syylää ja invaa väliin ja taas uutta ja taas jotain.
Sulla on erittäin vahva tarve päteä muuttuvine elämänkertoinesi ynnä muuta tuubaa ja vaieta töppäyksistäs vaihtaen puheenaiheen aina ja sitten tulet areenalle klooneinesi ja kun oikein pakottaa niin sinisenä chlangina.
Sulla idiootti ei ole mitään mistä jauhat tällä palstalla, etkä ole ollut matkoillasi joita väität, sulla ei ole edes tytärtä.
Kaiken lisäksi sun ulosantis on todella tasoa amisbemarin takapenkki, että ei sun kanssas ole mitään aihetta mihinkään asianmukaisuuteen.
Sä oot pelkkä 400 aivotärähdyksen oireiden kouluesimerkki ja vielä sillä täydennettynä, että oot sulattanu aivos viinalla ja pilannu monen exäsi elämän, mutta onneksi ovat ymmärtäneet poistaa sut näköpiiristään.
Jatka kuitenkin juttujas, onhan niitä mukava lukea, niin ymmärtää minkälaiset hullut on paikkakuntarakkaita. - Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Thai ID:n saaminen on helppoa. Siksi ihmettelenkin miksi 8 vuotta Thaimaassa asuneella Saaripasasella ei ole sellaista.
Tarvitset vain:
Passisi
Työlupasi (jos sellainen on)
Talosi rekisteröintikirjan (Tabian ban)
Vihkitodistuksesi (jos sellainen on)
2 kirjaasi pysyvään oleskeluun (jos olet vakituinen asukas)
Thaimaalaisten lasten syntymätodistus (jos sellaisia on)
Pasanen valehteli myös että ajokortilla saa avattua pankkitilin. Ei saa.Moro hörhö! Minä hommasin kortin vuotta ennen sinua. Lainattua tekstiä
"Vaaleanpunainen henkilökortti maksaa 60 bahtia ja voi kestää yhdestä päivästä 30 päivään piiritoimistosta riippuen.
Kortin etuna on, että sitä voidaan käyttää henkilöllisyyteen lentäessään kotimaassa Thaimaan kuningaskunnassa, kirjautua sisään hotelleihin ja avata pankkitilejä.
Lisäksi se on helppo tapa kuljettaa mukanaan henkilöllisyystodistusta ja antaa haltijalle erityisalennuksia käydessään kansallispuistoissa ja muissa nähtävyyksissä, joissa ulkomaalaisten hinnat ovat huomattavasti korkeammat kuin Thaimaan kansalaisten hinnat.
Yhteenvetona voidaan todeta, että vaaleanpunainen henkilökortti on helppo tunnistamismuoto. Jatkossa kortti antaa haltijalle tiettyjä lisäoikeuksia, joita ei-haltijalla ole. Suunnitteilla on että Thai ID on esimerkiksi ulkomaiselle maanvuokraajalle tai yrityksen omistajalle pakollinen"
Yli kuusikymppisenä hankittuna nykyään kortti on ikuisesti voimassa. Tai siis loppuun saakka.
Terkuin Sepi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä aikamoisesta idioottipätemisestä on kyse kun jokatoinen kirjoituksesi on osoitettu numballe ja seuraava senssulle, sitten syylää ja invaa väliin ja taas uutta ja taas jotain.
Sulla on erittäin vahva tarve päteä muuttuvine elämänkertoinesi ynnä muuta tuubaa ja vaieta töppäyksistäs vaihtaen puheenaiheen aina ja sitten tulet areenalle klooneinesi ja kun oikein pakottaa niin sinisenä chlangina.
Sulla idiootti ei ole mitään mistä jauhat tällä palstalla, etkä ole ollut matkoillasi joita väität, sulla ei ole edes tytärtä.
Kaiken lisäksi sun ulosantis on todella tasoa amisbemarin takapenkki, että ei sun kanssas ole mitään aihetta mihinkään asianmukaisuuteen.
Sä oot pelkkä 400 aivotärähdyksen oireiden kouluesimerkki ja vielä sillä täydennettynä, että oot sulattanu aivos viinalla ja pilannu monen exäsi elämän, mutta onneksi ovat ymmärtäneet poistaa sut näköpiiristään.
Jatka kuitenkin juttujas, onhan niitä mukava lukea, niin ymmärtää minkälaiset hullut on paikkakuntarakkaita.Vajakkipoika hajoaa taas käsiin. Kai nyt sen verran näit kuvista että Kymppisi on juuri siellä missä sanookin olevansa ja minä tiedän että on. Onko tuolle sairaudelle nimeä jota podet Suomessa ja saako teillä palvelutalossa ryypätä vai millä sinä vedät pääsi sekaisin? Lääkkeilläkö? Huomenna väität taas että Kymppi on Kuopiossa. Tänään alennut mutta uusi päivä tuo vanhat kuvitelmat. Meillä on jo pihatyöt ja sisätyöt hyvällä mallilla. Julkisivu kokonaan valmis. Haluatko kuvia tai muita "todisteita"? Vaimon ja lasten kanssa nautitaan kesälomaa koulujen alkuun saakka Suomessa. Tänään tultiin kotiin vasta muutama tunti sitten byggan kautta. Suomi on hieno maa, suosittelen sinuakin nauttimaan siitä eikä vaan netistä.
TT - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vajakkipoika hajoaa taas käsiin. Kai nyt sen verran näit kuvista että Kymppisi on juuri siellä missä sanookin olevansa ja minä tiedän että on. Onko tuolle sairaudelle nimeä jota podet Suomessa ja saako teillä palvelutalossa ryypätä vai millä sinä vedät pääsi sekaisin? Lääkkeilläkö? Huomenna väität taas että Kymppi on Kuopiossa. Tänään alennut mutta uusi päivä tuo vanhat kuvitelmat. Meillä on jo pihatyöt ja sisätyöt hyvällä mallilla. Julkisivu kokonaan valmis. Haluatko kuvia tai muita "todisteita"? Vaimon ja lasten kanssa nautitaan kesälomaa koulujen alkuun saakka Suomessa. Tänään tultiin kotiin vasta muutama tunti sitten byggan kautta. Suomi on hieno maa, suosittelen sinuakin nauttimaan siitä eikä vaan netistä.
TTKloonilaiffi seuraavaksi ja sitten sininen chlangi niin klooniyhteisö on aktiivi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kloonilaiffi seuraavaksi ja sitten sininen chlangi niin klooniyhteisö on aktiivi.
Olkoon ketä on, mutta rakkaasi on siltikin Buriramissa ja lähtee huomenna Pattayan kautta etelämmäs tyttärensä kanssa. Katselen uutisia Thaimaasta usein ja Kympin kotiseudulla varakast tyttö kulkee norsulla kouluun. https://aijaa.com/UPGuiY onnistuisiko Suomessa?
Hyvää "etelänmatkaa" Kympille!
Mutta yksi vaan on varmaa. Kuksa ei pääse koskaan thaimaaseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olkoon ketä on, mutta rakkaasi on siltikin Buriramissa ja lähtee huomenna Pattayan kautta etelämmäs tyttärensä kanssa. Katselen uutisia Thaimaasta usein ja Kympin kotiseudulla varakast tyttö kulkee norsulla kouluun. https://aijaa.com/UPGuiY onnistuisiko Suomessa?
Hyvää "etelänmatkaa" Kympille!
Mutta yksi vaan on varmaa. Kuksa ei pääse koskaan thaimaaseen.Ole sinä kippoinesi SUOMEESESSA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ole sinä kippoinesi SUOMEESESSA.
Kymppi edelleen Thaimaasessa todistetusti kauniin vaimonsa ja perheensä kanssa, mutta sinä senssukan reppana et ole. Miksi esität moista? Luuletko että joku kadehtii Thaimaassa asumista? Ei kukaan kadehdi. Ne kadehtii vain ketkä on kateellisia toisten elämästä, joka muistuttaa sitä mistä itse haaveilee. Voi sensukka pienoinen kun elämä ei toimi haaveilemalla eikä parane haaveilemalla ellei laita kaikkea peliin haaveiden eteen.

Onneksi Sianmaan tennissukkien erikoismiehellä on sellaiset lääkkeet joilla unohtuu kaikki ikävä hyvin nopeaan ja voi jatkaa keskustelua Nilsiää kurittavasta ukkosrintamasta toisessa ketjussa. Juuri saamamme tiedon mukaan myös iso arska on paraikaa matkalla Suomeen viimeistä kertaa ja pysyvästi. Kelakortti rulez.
- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Thai ID:n saaminen on helppoa. Siksi ihmettelenkin miksi 8 vuotta Thaimaassa asuneella Saaripasasella ei ole sellaista.
Tarvitset vain:
Passisi
Työlupasi (jos sellainen on)
Talosi rekisteröintikirjan (Tabian ban)
Vihkitodistuksesi (jos sellainen on)
2 kirjaasi pysyvään oleskeluun (jos olet vakituinen asukas)
Thaimaalaisten lasten syntymätodistus (jos sellaisia on)
Pasanen valehteli myös että ajokortilla saa avattua pankkitilin. Ei saa.Mitä tb ja id minun elämääni vaikuttaa, olen pärjännyt hyvin ilmankin, ja pärjään edelleenkin, mitä se todistaa että laitat kuvia tb kannesta tai id kortista, taas yksi asia mikä on todistettu on se että thaimaan viemäriverkostoa ei ole sukitettu, eikä avoviemäreitä voi mitenkään paineistaa, mutta kun huomasit saaneensi taas nokkaasi, vaihdoit keskustelun aihetta, varmaa siis on että et tiedä mikä on putkiston paineistaminen, et ymmärrä miten se toimii, koska edes ehdotat täysin mahdotonta, reilusti tunnustaisit että mokasit, etkä ala vääntämään vain tarinaa toisesta asiasta.
- Anonyymi
Eipä näkynyt keltaisia kansia tässäkään dilletyksessäsi.
- Anonyymi
No niin nyt kotona hua hinissä, hyvä reissu hieman vajaa kolme viikkoa, 2010 on taas pätenyt palstalla miten olen saanut thaiajokortin jos ei ole tb, en ole tarvinnut tb, minulla on jo kolmas tai neljäs kortti, sen saa hakemalla maaliikennetoimistosta, aikaa menee muutaman tuonti ekoilla kerroilla piti katsoa videoita, sitten samat videot katseltiin kännykästä, ihan vaan 2010 tiedoksi, olen saanut useita pankkitilejä auki helposti, käymällä pankissa ja avaamalla siellä tili, tosin minulla ei ole kuin kasikornin tilejä, saraburissa piti hakea immistä todistus, ekaan avaukseen, että minulla on ns. pitkä viisumi, en muita tarkkaan... mitä kaikkea oli mukana siitä on vuosia aikaa.
Jos muoviraha jää koneeseen, kuten joskus on käynyt, joskus se haeteen sieltä koneesta joskus kirjoitetaan uusi, ongelmia tulee jos nostat vaikkapa amexilla rahaa , jostain satunnaisesta koneesta, ja se nielaisee kortin sitä voi olla vaikea saada takaisin, siksi on viisasta että jos nostaa rahaa muilla kuin thaikorteilla, tehdä nosto pankin konttorissa, sieltä saat kortin takaisin.
Miten viemäri asiantuntijan viikko lähtee käyntiin, oletko jo selvittänyt miten avoviemäri alipaineistetaan, ja ymmärrätkö sinä reppana mitä edes sikittaminen ja alipainestaminen edes toimii, siinä meillä on todellinen rakennusalan spesialisti, kuin suoraan pahkasiasta, mistähän tuo pahkis tuli mieleen.- Anonyymi
Kuka nostaa vielä kortilla rahaa automaatista ? Sovelluksella saa nostettua kätevästi, ei tarvitse kannella kortteja mukana. Puhelin on aina mukana kuitenkin.
- Anonyymi
Yöbussilla siis palasit? Ei ollut wifiä, koska et kommentoinut bussimatkan aikaan.
Pari huomiota kirjoituksestasi. Olit korkeintaan kaksi viikkoa Pattayalla, etkä suinkaan vajaata kolmea viikkoa. Et tehnyt siellä mitään etkä tavannut ketään. Koska pelkäät niin paljon liikennettä, en usko sinulla olleen vuokramopoa. Kirjoittelit tänne koko "matkasi" ajan, etkä käynyt ilmeisesti edes uimassa. Sinulla on tasan yksi Kasikornin tili ja maksukortti siihen.
Luottokorttia sinulla ei ole. Mitään amex-kortteja sinulla ei ole joten niiden käyttämisestä on turha puhua. Lisäksi ne ovat kalliita kortteja käyttää Thaimaassa.
Miksi ihmeessä nostelisit käteistä seinistä, kun sinulla on thaimaalainen maksukortti, joka toimii lähes kaikkialla ilman kurssitappioita ja ilman nostopalkkioita ja automaatin kuittaamaa 150 patia? Torilla ja rekkiskuppiloissa riittää pikkuraha, joka on pankista nostettu.
Et vastannut että miksi sinulla ei ole thai id korttia vieläkään kaikkien vuosien jälkeen? Melkein ilmainen kortti joka helpottaa elämää asioinneissa. Nuo virastokäynnit on muutenkin ainoa tekemisesi Thaimaassa niin samallahan voisit istuskella sielläkin toimistossa hankkimassa sellaisen. Eilenhän väitit kivenkovaan että Kympin ja SS:n kortit on ostettu Bangkokin torilta ja ne on väärennöksiä. Et vastannut kysymyksiin että miten dorka tarvii olla että kuvittelee jonkun ostavan väärennöksiä sinun kiusaksesi?
Niinkuin tässä on todettu, täällä ei ole yhtään viemärialan experttiä kirjoittelemassa ja sinä varsinkaan et tiedä rakentamisestakaan mitään. Tiedätkö mitä varten raksoilla on erikseen putkimiehet, sähkömiehet ja niin edespäin aliurakoitsijoina? Siksi että se on heidän hommaansa ja heillä on siihen koulutus ja kokemus. Sinulla ei ole, joten viisastelu on varsin turhaa mieheltä, jolla on "kylmää taltioivat seinät" kotona, 20 kuution varavesisäiliöt 10 kuution talossa, jonka ulkomitoiksi ilmoitit 30 x 28 metriä. Jokos se Hua Hin beach näkyy kolmannen kerroksen ikkunasta?
TT byggalla
PS: Rakkaasi on jo ohittanut Pattayan tyttärensä ja tämän kaverin kanssa ja ovat matkalla kohti etelää, vissiin Krabille ainakin. - Anonyymi

PS: Rakkaasi on jo ohittanut Pattayan tyttärensä ja tämän kaverin kanssa ja ovat matkalla kohti etelää, vissiin Krabille ainakin.Feikillä ei ole haaveilluusioperheestään mitään asiakirjoja, haaveita vain.
Tiedätkö että kun alipaineistetaan Pattayan viemäriverkostoa, niin putkimiehet ja sähkömiehet ei ole avainasemassa.
Missä se sinun rakkaasi alipaineistettu viemäröinti on jossa ilmaa kevyempi kaasu on ilmaa raskaampaa ja alipaineella imetään pois?
Jatka webbirunkkaustas, eikä sun rakennushaaveesi kiinnosta.
Yhdistävä tekijä ... TT byggalla .... Laiffi duunissa ..... Neito on the road tai riippukeinussa, sama tyyppi eri allekirjoitus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Feikillä ei ole haaveilluusioperheestään mitään asiakirjoja, haaveita vain.
Tiedätkö että kun alipaineistetaan Pattayan viemäriverkostoa, niin putkimiehet ja sähkömiehet ei ole avainasemassa.
Missä se sinun rakkaasi alipaineistettu viemäröinti on jossa ilmaa kevyempi kaasu on ilmaa raskaampaa ja alipaineella imetään pois?
Jatka webbirunkkaustas, eikä sun rakennushaaveesi kiinnosta.
Yhdistävä tekijä ... TT byggalla .... Laiffi duunissa ..... Neito on the road tai riippukeinussa, sama tyyppi eri allekirjoitus.Kenen se sininen tabian ban Kympin kuvassa on? Miksi hänellä on thai id, jos hän ei asu Thaimaassa? Perhekateusko se nyt iski? Ei taida montaa suomalaista olla Thaimaassa kellä ei olisi vaimoa ja tai lapsia. Se kun on se suurin syy jäädä asustelemaan Thaimaahan. Sensukka ei näistä tiedä, kun taisi se kodin hengetär lähteä pysyvästi kotimaahansa. Koska olet työkyvyttömyyseläkkeellä, ei ole vaikeaa arvata että syysi Suomessa pysymiseen ovat terveydelliset. Et saa lääkkeitä halvalla Thaimaassa etkä hoitoja etkä vakuutusta. Se on aika monella tuo sama ongelma ja et ole ongelmasi kanssa yksin. Minullakin on kaksi kaveria, jotka haluaisi muuttaa Thaimaahan työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta se ei ole mahdollista mainituista syistä. Toisen rouvalle tuli niin kova koti-ikävä, että on ainakin puoli vuotta nyt Thaimaassa. Varaa kun ei ole lennellä koko aikaa edestakaisin.
Minulla ei ole mitään hinkua muuttaa Thaimaahan. Meillä on vahva suku ja juuret täällä, enkä niitä voi jättää. Kohta on talokin. Lapsia jännittää koulun jatkaminen kohta, mutta se on normaalia. Aikuiset lapseni on tukenaan myös. Rakennustarvikkeiden hinnat nousseet kaikki rajusti vuodessa. Kiillon silikonituubi ovh rautakaupassa yli 16 euroa. Viime vuonna 9 euroa.
TT - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen se sininen tabian ban Kympin kuvassa on? Miksi hänellä on thai id, jos hän ei asu Thaimaassa? Perhekateusko se nyt iski? Ei taida montaa suomalaista olla Thaimaassa kellä ei olisi vaimoa ja tai lapsia. Se kun on se suurin syy jäädä asustelemaan Thaimaahan. Sensukka ei näistä tiedä, kun taisi se kodin hengetär lähteä pysyvästi kotimaahansa. Koska olet työkyvyttömyyseläkkeellä, ei ole vaikeaa arvata että syysi Suomessa pysymiseen ovat terveydelliset. Et saa lääkkeitä halvalla Thaimaassa etkä hoitoja etkä vakuutusta. Se on aika monella tuo sama ongelma ja et ole ongelmasi kanssa yksin. Minullakin on kaksi kaveria, jotka haluaisi muuttaa Thaimaahan työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta se ei ole mahdollista mainituista syistä. Toisen rouvalle tuli niin kova koti-ikävä, että on ainakin puoli vuotta nyt Thaimaassa. Varaa kun ei ole lennellä koko aikaa edestakaisin.
Minulla ei ole mitään hinkua muuttaa Thaimaahan. Meillä on vahva suku ja juuret täällä, enkä niitä voi jättää. Kohta on talokin. Lapsia jännittää koulun jatkaminen kohta, mutta se on normaalia. Aikuiset lapseni on tukenaan myös. Rakennustarvikkeiden hinnat nousseet kaikki rajusti vuodessa. Kiillon silikonituubi ovh rautakaupassa yli 16 euroa. Viime vuonna 9 euroa.
TTMiksi sinä olet rakkaasi kympin puolestapuhuja.
Miksi sinulla on vain sanoja haaveilluusioperheestäsi jonka väität tuottaneesi kelakortin piiriin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinä olet rakkaasi kympin puolestapuhuja.
Miksi sinulla on vain sanoja haaveilluusioperheestäsi jonka väität tuottaneesi kelakortin piiriin?Miksi sinä olet rakkaan numbasi puolestapuhuja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sinä olet rakkaan numbasi puolestapuhuja?
Haaveilluusioperheenyhdistäjä TT hauskaa pääpättää miksi jollain ei ole asiakirjoja joita toinen feikki esittelee, mutta itsellä ei ole ainuttakaan papruu haaveilluusioperheestään.
Puheenaiheen muutos tyypillinen rakkaalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haaveilluusioperheenyhdistäjä TT hauskaa pääpättää miksi jollain ei ole asiakirjoja joita toinen feikki esittelee, mutta itsellä ei ole ainuttakaan papruu haaveilluusioperheestään.
Puheenaiheen muutos tyypillinen rakkaalle.Minkä kumman takia sinulle täydelliselle feikille pitäisi esitellä minkäänlaisia todisteita yhtään mistään ja vielä oikein papereita? Kymppi on kaverini, enkä tykkää että kavereilleni vittuillaan ja heistä puhutaan paskaa. Sinä ja minä olemme Suomessa. Numeromies ja Kymppi ovat Thaimaassa. Toisella heistä on talot ja perheet ja dokumentit, toisella on Navara ja vuokrakämppä ja kertomuksienne mukaan ette tunne toisianne. Minäpä tunnen Kympin ja olen ollut kolmasti kylässä vaimoni kanssa. Tässä aloituksessa puhutaan offroadista Thaimaassa ja sinä höpiset viemäreistä googletietoa. Mitä väliä sillä on sinulle millaiset systeemit Pattayalla on? Joko olet päättänyt oletko mies vai nainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkä kumman takia sinulle täydelliselle feikille pitäisi esitellä minkäänlaisia todisteita yhtään mistään ja vielä oikein papereita? Kymppi on kaverini, enkä tykkää että kavereilleni vittuillaan ja heistä puhutaan paskaa. Sinä ja minä olemme Suomessa. Numeromies ja Kymppi ovat Thaimaassa. Toisella heistä on talot ja perheet ja dokumentit, toisella on Navara ja vuokrakämppä ja kertomuksienne mukaan ette tunne toisianne. Minäpä tunnen Kympin ja olen ollut kolmasti kylässä vaimoni kanssa. Tässä aloituksessa puhutaan offroadista Thaimaassa ja sinä höpiset viemäreistä googletietoa. Mitä väliä sillä on sinulle millaiset systeemit Pattayalla on? Joko olet päättänyt oletko mies vai nainen?
Minkätakia feikkineitisi esittelee ja sinä piipityspäätät?
Sun juttus on hullun haaveita joita ruokit piruilemalla muille kun et itse kykene mihinkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yöbussilla siis palasit? Ei ollut wifiä, koska et kommentoinut bussimatkan aikaan.
Pari huomiota kirjoituksestasi. Olit korkeintaan kaksi viikkoa Pattayalla, etkä suinkaan vajaata kolmea viikkoa. Et tehnyt siellä mitään etkä tavannut ketään. Koska pelkäät niin paljon liikennettä, en usko sinulla olleen vuokramopoa. Kirjoittelit tänne koko "matkasi" ajan, etkä käynyt ilmeisesti edes uimassa. Sinulla on tasan yksi Kasikornin tili ja maksukortti siihen.
Luottokorttia sinulla ei ole. Mitään amex-kortteja sinulla ei ole joten niiden käyttämisestä on turha puhua. Lisäksi ne ovat kalliita kortteja käyttää Thaimaassa.
Miksi ihmeessä nostelisit käteistä seinistä, kun sinulla on thaimaalainen maksukortti, joka toimii lähes kaikkialla ilman kurssitappioita ja ilman nostopalkkioita ja automaatin kuittaamaa 150 patia? Torilla ja rekkiskuppiloissa riittää pikkuraha, joka on pankista nostettu.
Et vastannut että miksi sinulla ei ole thai id korttia vieläkään kaikkien vuosien jälkeen? Melkein ilmainen kortti joka helpottaa elämää asioinneissa. Nuo virastokäynnit on muutenkin ainoa tekemisesi Thaimaassa niin samallahan voisit istuskella sielläkin toimistossa hankkimassa sellaisen. Eilenhän väitit kivenkovaan että Kympin ja SS:n kortit on ostettu Bangkokin torilta ja ne on väärennöksiä. Et vastannut kysymyksiin että miten dorka tarvii olla että kuvittelee jonkun ostavan väärennöksiä sinun kiusaksesi?
Niinkuin tässä on todettu, täällä ei ole yhtään viemärialan experttiä kirjoittelemassa ja sinä varsinkaan et tiedä rakentamisestakaan mitään. Tiedätkö mitä varten raksoilla on erikseen putkimiehet, sähkömiehet ja niin edespäin aliurakoitsijoina? Siksi että se on heidän hommaansa ja heillä on siihen koulutus ja kokemus. Sinulla ei ole, joten viisastelu on varsin turhaa mieheltä, jolla on "kylmää taltioivat seinät" kotona, 20 kuution varavesisäiliöt 10 kuution talossa, jonka ulkomitoiksi ilmoitit 30 x 28 metriä. Jokos se Hua Hin beach näkyy kolmannen kerroksen ikkunasta?
TT byggalla
PS: Rakkaasi on jo ohittanut Pattayan tyttärensä ja tämän kaverin kanssa ja ovat matkalla kohti etelää, vissiin Krabille ainakin.Hua hiin ei tule yö bussia... sinä olet 2010 vain toisella nikillä.
- Anonyymi
Voit tehdä minunkin kanssa sinunkaupat jos haluat. Esittele perheesi ja talosi Chiang Maissa, niin minä esittelen omani Sipoossa. Sen on luvannut myös neitisi monet monet kerrat, mutta ei vaan edes kuksaa näy Thaimaassa niin aika heikolla tolalla on ne sinun todisteesi. Sokeana syntynyt apinanpoikanenkin näkee että olet säälittävä feikki, tai siis olisit säälittävä, ellet olisi täysi pershole koko satutäti. Sinulla on myös toinen vaihtoehto ja se on pitää pääsi kiinni jos ei ole järkevää asia.
TT - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hua hiin ei tule yö bussia... sinä olet 2010 vain toisella nikillä.
Heippa numeropelle! Olen matkustanut Pattayalta bussilla useita kertoja etelä-thaimaahan ja nimenomaan yöbusseilla. Ne ajaa Hua Hinin kautta ja ovat Hua Hinissa yleensä neljän aikaan aamuyöllä ja jatkavat matkaa etelämmäs. Muistan viimeisen bussilipun hinnankin, se oli 550 THB. Kaksikerroksisia busseja ja lähtevät Pattayan pohjoiselta linja-autoasemalta.
- Anonyymi
Eihän tässä ole edes kysymys viemäristä, heppu joka kertoo että avoviemäri alipaineistetaan hajujen takia, ei tajua rakennustekniikasta yhtään mitään, ei ymmärrä mitä on alipaineistus, jokainen jolla on omat aivot, tajuaa ettei avoviemäriä voi paineistaa hätäpäissään keksii sitten että sukitetaan avoviemäri, millä tasollla on tekniikan tuntemus, kun edes insijööri laiffila kirjoittaa samaa, oikein 2010 korostaen...
Jokainen vanhojen kerrostalojen ostaja on joutunut tutustumaan korjausrakentamiseen, hui hai... putkiremontit on erittäin kalliita kuten aikaisemmin sanoin, ja sukitus on erittäin yleinen putkien saneeraus menetelmä ollut jo vuosi kymmeniä, 2010 ei tajua yrittämisestä mitään, ei tajua edes mikä on alv, kiinteistö ja asuntokaupoista maksettavat verot, vaikka on keromansa mukaan sijoittanut enemmänkin asuntoihin, enkä oli puhunut sanaakaan osakaslainasta, jolla pakoillaan vaan todellisuudessa verottajaa.... huu haa ukko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heippa numeropelle! Olen matkustanut Pattayalta bussilla useita kertoja etelä-thaimaahan ja nimenomaan yöbusseilla. Ne ajaa Hua Hinin kautta ja ovat Hua Hinissa yleensä neljän aikaan aamuyöllä ja jatkavat matkaa etelämmäs. Muistan viimeisen bussilipun hinnankin, se oli 550 THB. Kaksikerroksisia busseja ja lähtevät Pattayan pohjoiselta linja-autoasemalta.
Yöbusseillahan yleensä ajelevat pidempiä välejä, normaalia thaimaassa. Ihmettelen että omien sanojensa mukaan thaimaassa asuva henkilö ei tiedä yhtään mitään thaimaan päivittäisistä perusasioista. Kelan mielenterveyslomakkeiden numerot ja lääkkeiden nimet on kyllä hallussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voit tehdä minunkin kanssa sinunkaupat jos haluat. Esittele perheesi ja talosi Chiang Maissa, niin minä esittelen omani Sipoossa. Sen on luvannut myös neitisi monet monet kerrat, mutta ei vaan edes kuksaa näy Thaimaassa niin aika heikolla tolalla on ne sinun todisteesi. Sokeana syntynyt apinanpoikanenkin näkee että olet säälittävä feikki, tai siis olisit säälittävä, ellet olisi täysi pershole koko satutäti. Sinulla on myös toinen vaihtoehto ja se on pitää pääsi kiinni jos ei ole järkevää asia.
TTEsittele perheesi ja talosi .... aha joo .... mutta katsos kun Neitisi vedonlyöntinsä johdosta tulisi esitellä perheensä ja talonsa, niin pääsee ihan kasvotusten tutustumaan perheeseen ja taloon.
Sulla ei ole mitä esitellä, muuta kuin Seutulasta hampurilainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heippa numeropelle! Olen matkustanut Pattayalta bussilla useita kertoja etelä-thaimaahan ja nimenomaan yöbusseilla. Ne ajaa Hua Hinin kautta ja ovat Hua Hinissa yleensä neljän aikaan aamuyöllä ja jatkavat matkaa etelämmäs. Muistan viimeisen bussilipun hinnankin, se oli 550 THB. Kaksikerroksisia busseja ja lähtevät Pattayan pohjoiselta linja-autoasemalta.
Niinkö olet niin minäkin, käytän bellin busseja, se lähtee kerran päivässä klo 10:30 jompparilta, mene suoraan tai lentokentän kautta hua hinin, riippuu paljonko on väkeä tulossa hua hinin, vain yksi vuoro päivässä, pikku bussit menevät 24/7 lähinnä bangkokista, muuta en käytä niitä. Tuo bell on muutenkin hyvä, pääset sillä lentokentälle käyt siellä syömässä ja jatkat matkaa, samalla firmalla. meno matkan menin niin että jäin pois kentällä kävin syömässä, ja jatkoin matkaa pattayalle.
By NumBall HHN 61v. - Anonyymi

By NumBall HHN 61v.Tuolta löytyy... https://belltravelservice.com/
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esittele perheesi ja talosi .... aha joo .... mutta katsos kun Neitisi vedonlyöntinsä johdosta tulisi esitellä perheensä ja talonsa, niin pääsee ihan kasvotusten tutustumaan perheeseen ja taloon.
Sulla ei ole mitä esitellä, muuta kuin Seutulasta hampurilainen.Mitä sinulla on esitellä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sinulla on esitellä?
Ei mitään sinulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään sinulle.
On huomattu, pelkkää pashanpuhumista vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On huomattu, pelkkää pashanpuhumista vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen.
Sellainen 2010 nikeineen on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen 2010 nikeineen on.
Niken lenkkarit vai? No on se kumma että hällä on paperit ja imin kuvat ja kaikki tutun passin kanssa esitellä yhtaikaa mutta sinulla ei ole edes voimassa olevaa passia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niken lenkkarit vai? No on se kumma että hällä on paperit ja imin kuvat ja kaikki tutun passin kanssa esitellä yhtaikaa mutta sinulla ei ole edes voimassa olevaa passia.
Sensulla on kuksa. Sensukka ei usko ilman papereita että kellään on vaimo ja jos on paperit niin ne on kuulema ostettu bangookin torihuijarilta. Sensukalla on vaimo todistettu koska numba ei epäile etteikö olisi ja numba kuitenkin on lentomajuri tietokoneiden keksijänero ja filosofi.

Niinkö ahdistaako taas, otappas poju rauhallisesti ettei loppuelämäsi ole siellä laitoksessa onko senssu senssu vai numball, onko keksijänero ja filosofi vaiko mitä, tosin menee se elämä niinkin, pattayan savossa, paratiisia kaivaten, vai mitä laiffila insijööri luojan armosta.
- Anonyymi
En osaa, en ole ottanut mitään kantaa kopio kortteihin, tosin bangkokista on mahdollisuus hankkia vaikka suomalainen kelakortti, joka onkin lähellä pattayaan rakastuneen sydäntä, huomattavasti lähempänä kuin thai id.
Niki 2010 ei ole kuvassa hankkimassa kela ei kuin thai id korttia, ukot on selvästi vanhempia kuin 2010, tb kansia saa jokaisesta kirjakaupasta eri värisinä, kun vain tajuaa pyytää, bangkokista saa jopa nahkaisina, aivan samoin kuin passin kansia.
Minulla on kanssa kelakortti mutta se on suljettu, kun olen ollut thaimaassa yli vuoden, niin se suljetaan automaattisesti, minulla ei ole thai-id, kun ei ole koskaan kukaan edes kysynyt, luulenpa että kymmenisen vuotta thaimaassa on riittävä aika, päättelemään mitä täällä tarvitaan ja mitä ei tarvita, mitä taas tb:n tulee se on täysin vastaava kuin talokirjanote suomessa saat sen kun käyt hakemassa tessabanista kuten myös id-kortin, aikaa menee se mitä jonoa on, kun haet tb:n ulkomaalainen tarvitsee immigration kirjoittaman osoitetodistuksen ja passin missä on pitkä leima, siis sillä ei ole merkitystä asutko omassa vai vuokralla, siinä siis kerrotaan missä osoitteessa thaimaassa asut, aivan saman asian tekee ajokortin kääntöpuoli siellä on osoite takana, siis sinne osoitteeseen lähetetään automaatti liikennevalvonnan lähettämät sakkolaput, osoite on tallennettu aina ajokorttitietoihin, mutta kortissa ne on näkyneet vuodesta 2017-2018 alkaen, en muista tarkkaan.
By NumBall HHN 61v. Anonyymi kirjoitti:

By NumBall HHN 61v.Ilmoita Kelaan, vaikka lähtisit ulkomaille tilapäisesti.
Jos oleskelet ulkomailla tilapäisesti eli alle 6 kuukautta, sinulla on yleensä oikeus Kelan etuuksiin.
Kaikkia Kelan etuuksia ei makseta ulkomaille edes tilapäisen ulkomailla oleskelun ajalta. Ilmoita Kelaan, jos sinulle maksetaan lastenhoidon tukea, yleistä asumistukea tai ostat yli 3 kuukaudeksi reseptilääkkeitä ulkomailla oleskelun takia.
Olet tukipelle ja et pärjää ilman Kelaa. Se on katsos niin, että joudut maksamaan Kelalle takaisin sen minkä kusetat.
Sinulla on kyllä vartalostasi ja terveyshistoriastasi päätellen niin vähän vuosia jäljellä, että ei Kela ehdi periä mitään takaisin ja minä sanon että se on ihan ok. Jokainen suomalainen on oikeutettu kusettamaan yhteiskuntaa koska se tekee samaa meille.
Me olemme Suomen horoja. Thaimaassa prostituutio on kielletty.- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Ilmoita Kelaan, vaikka lähtisit ulkomaille tilapäisesti.
Jos oleskelet ulkomailla tilapäisesti eli alle 6 kuukautta, sinulla on yleensä oikeus Kelan etuuksiin.
Kaikkia Kelan etuuksia ei makseta ulkomaille edes tilapäisen ulkomailla oleskelun ajalta. Ilmoita Kelaan, jos sinulle maksetaan lastenhoidon tukea, yleistä asumistukea tai ostat yli 3 kuukaudeksi reseptilääkkeitä ulkomailla oleskelun takia.
Olet tukipelle ja et pärjää ilman Kelaa. Se on katsos niin, että joudut maksamaan Kelalle takaisin sen minkä kusetat.
Sinulla on kyllä vartalostasi ja terveyshistoriastasi päätellen niin vähän vuosia jäljellä, että ei Kela ehdi periä mitään takaisin ja minä sanon että se on ihan ok. Jokainen suomalainen on oikeutettu kusettamaan yhteiskuntaa koska se tekee samaa meille.
Me olemme Suomen horoja. Thaimaassa prostituutio on kielletty.Voi sinua enpä ole niin paljon Suomessa vaikuttanut että kelalla olisi minulta jotain saatavia, yhdestä takaisin perinnästä luovuttiin vuonna 2019, olisiko ollut mehiläisessä lääkärissä käynti, summa oli alle 20 euroa.
Jep tiedän kyllä että Thaimaassa on perseen myynti kielletty, mutta miten se näkyy vaikkapa soi 6 tolleen niinkuin käytännössä, katsos ei mitenkään kun thaimaa on lainsäädännön osalta ja monen muunkin osalta kehitysmaa.
Katsos kun massia tulee lompakkoon, moraali väistyy hieman sivummalle, ehkäpä vakavin todiste on siinä kun poliisi tappoi sen huumekauppiaan, rahanahneuttaan, paljonko näitä tapahtuu tässä oikeusvaltiossa, sitä ei kukaan tiedä. - Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Ilmoita Kelaan, vaikka lähtisit ulkomaille tilapäisesti.
Jos oleskelet ulkomailla tilapäisesti eli alle 6 kuukautta, sinulla on yleensä oikeus Kelan etuuksiin.
Kaikkia Kelan etuuksia ei makseta ulkomaille edes tilapäisen ulkomailla oleskelun ajalta. Ilmoita Kelaan, jos sinulle maksetaan lastenhoidon tukea, yleistä asumistukea tai ostat yli 3 kuukaudeksi reseptilääkkeitä ulkomailla oleskelun takia.
Olet tukipelle ja et pärjää ilman Kelaa. Se on katsos niin, että joudut maksamaan Kelalle takaisin sen minkä kusetat.
Sinulla on kyllä vartalostasi ja terveyshistoriastasi päätellen niin vähän vuosia jäljellä, että ei Kela ehdi periä mitään takaisin ja minä sanon että se on ihan ok. Jokainen suomalainen on oikeutettu kusettamaan yhteiskuntaa koska se tekee samaa meille.
Me olemme Suomen horoja. Thaimaassa prostituutio on kielletty.Miksi pitäisi ostaa kela korvauksella lääkkeitä Suomesta yli kuukausi, jos on thaimaahan tulossa, kun maahan saa tuoda vain kuukauden lääkkeet, tiettyjä ei lainkaan... ilman erillistä lupaa, kaikista lääkkeitä pitää olla reseptit mukana, vain mitä viemärialan asiantuntija, muuten miten tuo ilmakitka vaikutta viemäröintiin, voitko hieman tarkentaa.
- Anonyymi
Voiko sieltä ostaa telaketjut rollaattoriini, jota pääsen harjoittamaan off roadia?
- Anonyymi
Senssulla on vain helvetillinen uho päällä ei muuta mielikuvitusmatkojen lisäksi
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692221Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721742Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711430Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461427Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421373- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205- 1281175
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3661171Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3341123