Pääsekö laitokselle hoitamaan traumoja. Lähinnä mietin sitä että jos ei ole vuosien terapiat tai mikään auttanut ja on jatkuvasti itsetuhonen olo, lähellä itsemurhaa, aina sisäisesti masentunut vaikka olisikin vähän ilonen hetken. mikä oikeen auttaa? Olen 18v
Traumahoitoa osastolla/laitoksella?
Anonyymi
15129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kärkkäästi sanottuna, osastohoito on enemmän sitä lääkeannosten säätämistä. Siellä ei valitettavasti syvällistä traumaterapiaa taida saada, mutta jos oikein onnistuneella lääkehoidolla saadaan niinsanotusti "tilanne katkaistua" niin siitä voi olla suurtakin hyötyä.
Omalta kohdaltani joudun sanomaan, että olen vain joutunut oppimaan elämään traumojeni kanssa.
Kiitos viestistä :) Traumat on vaan niin pahat että kaikki asiat tuntuu nykyään pelottavalta. Ehkä kokeilen traumaterapiaa. Jotenkin tuntuu vaan siltä etten saa mitenkään itteeni kasaan kun on asiat mennyt niin pahaksi etten päivittäin edes saa itteeni ylös sängystä.
En tiedä Suomessa yhtään psykiatrista laitosta jossa voisi saada traumaterapiaa. Sairaaloissa on lähes ainoa hoitokeino turruttaa lääkkeillä elimistö, valitettavasti lääkeputki jää useimmalle päälle vuosikausiksi, monelle loppuelämäksi, lääkkeitä vain vaihdellaan eri merkkisiksi vuosien aikana. Lääkkeet synnyttävät riippuvuutta ja niistä on vaikea, joillakin mahdoton päästä irti, ainakin vieroitusoireet täytyy kärsiä saadakseen elimistön toimimaan taas normaalisti. Herää vain kysymys mitä traumoja tällainen lääkepöhnä voi parantaa - ei takuulla mitään.
Monella 18 vuotiaalla on vielä murrosiän oireita olemassa, jos jaksaa vielä muutaman vuoden henkinen näkökyky ja aivojen toiminta kehittyy tähän elämisen kiemuroihin aina tuonne 24 ikävuoteen asti, ennen sitä aivoja ja kehoaan ei kannata turmella lääkkeillä.
En halua vähätellä kenenkään trauma kokemuksia, mutta voisin pitää ihan hyvänä todellisen trauman mittarina sitä, että haluaa kokeilla myös lääkkeet.
Lääkkeitä tottakai usein käytetäänkin, esim masennuslääkkeet tai ahdistukseen. Mutta usein tarjotaan vahvoja antipsykoottisia lääkkeitä jotka tasaa tunteita. Sillonkun ne rupee vaikuttaan niin sulle tulee ihan hyvä fiilis, koska ne tekee susta väsyneen, eikä tunne tai yliajattele enää paljoa. Mutta noi lääkkeet ei auta traumojen purkamiseen koska tavallaan vaan unohdat ne traumat. Traumat voi olla sellasia kauan kestäneitä ja ne on muuttunut jo peloksi ja luonnepiirteiksi jota ei enää helposti erota.
Niin ja lääkkeet tukkii kyvyn käsitellä traumat. vaikka traumaoireiden kanssa on tosi tuskaista välillä olla, on pidemmän päälle parempi olla turruttamatta oloa lääkkeilllä ja pyrkiä käsitteleen niitä asioita ja tehdä usein ja päivittäin jotain, jossa ne tuskaiset ajatusket myös unohtuu. Kevyttä liikuntaa ja muista syödä mahdollisimman ravitsevasti. Psykiatria yleensä vaan traumatisoi uudelleen eikä ne paljoa välitä, miksi ihminen voi huonosti, kunhan vain antaa lisää lääkkeitä ja tekee selväksi, että harmillista kuulla, onpa ikävää, kun noin on sattunut yms..
Viimeinen virhe on siis hakea psykiatriasta apua, sinne systeemin kun päätyy, niin sieltä ei enää pääsekään noin vain pois.
Okei, kiitos viestistä :) itse on vaan niin paha olla että en sängystä edes nouse tekemään yhtään mitään päivittäin. Vahvoja lääkkeitä esim just sellasia antipsykoottisia lääkkeitä ja masennuslääkkeitä on tarjottu ja masennuslääkket toimivat hetken. mutta muut vahvat lääkkeey olen aina lopettanut ekan viikon jälkeen kun huomaan ettei ne oikeesti auta mitenkään muuten kun vaan tunteiden "vähentämisellä" ja väsyttämällä. Ja se ei auta mitenkään eteenpäin elämässä. Mutta joo, luultavasti koitan sitten aloittaa traumaterapian ja välttää osastoille joutumista tai itsetuhosia ajatuksia.
Vahvat lääkkeet vaikuttaa pitkäaikaisesti , joten ei niistä mitään tulosta näe eka viikoilla, moni luulee että viikko kaksi , ja jos ei auta niin lopetetaan, silloin ei ole hoidosta mitään hyötyä.
"Vahvat" lääkkeet kuten ketipinoria suuret annokset tai suuret annokset muita antipsykoottisia lääkkeitä vaikuttavat jo ekoina päivinä/viikkoina :) ei täyttä vaikutusta huomaa mutta huomaa sopiiko ne ollenkaan vai ei jo ekoina viikkoina
Mä menin normaalin sairaalan kautta. Äitini luuli, että olen Psykoosissa, mutta kokenut tiimi bongasi traumatisoitumisen ja dissosioin. Hyperventiloin sairaalassa enkä saanut sanaa suusta. Kuvittelin etten osaa tai pysty enää puhumaan. Dissoilu oli sellaista, että tuntui kuin sielu ois lähtenyt ruumistaan. Ensin mua tarkkailtiin se 4 päivää ja sitten avohoidon puolella tehtiin pitkät ja tarkat tutkimukset. Pääsin trauma vertaistuki ryhmään ja se auttoi itseymmärrykseen.
Sanonta sanoo : " Terve sielu terveessä ruumiissa" eli vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta niin sinne ulos liikkumaan raittiiseen ilmaan. Ja toinen perusasia on että ruokavalio kuntoon, kaikki tulehdusta aiheuttavat ja huonot pois. Eli kasvirasvat pois ja voi ja punainen maito tilalle ja kalaöljy ois ihan ehdoton, USA:ssa masennuspotilaille lääkärit määräävät sitä kohtalaisen isoja päiväannoksia. Liiat sokerit = hiilihydraatit pois, insuliini on kaiken pahan alku ja juuri. Yksin ei kannattaisi jäädä vatvomaan asioita päässään, täytyisi saada puhua jonkun ymmärtäväisen ihmisen kanssa jos ei terapeutilla käyminen huvita enää.
Traumavouhkaaminen itsessään ylläpitää traumoja. Elämään normaalisti kuuluu myös vastoinkäymisiä, vammautumisia ja menetyksiä. Ihan jokainen on viimeistään keski-ikään mennessä kokenut kovia. Onhan se kurjaa, mutta on noustava ylös yleensä ihan itse. Mielisairaudet ovat eri asia, niitä on runsaasti, kun pienikin toimintakyvyn heikkeneminen saa diagnoosin. Psykoosi on kuitenkin vakava paikka, se on jotenkin hoidettava kaikkien edun vuoksi. Usein ei voida kokonaan parantaa, mutta helpotusta oireisiin saadaan lääkkeillä, vaikka se maksaisi tunteiden latistumisen.
Traumat ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään, kyllä. Mutta lapsen ei kuulu kokea jatkuvaa traumaa yli 10 vuotta tai se oikeesti jättää vakavat jäljet. Ja näin mulla on käynyt. Koitan miettii että joka vuosi menee paremmin ja tottahan se on, en enää saa niin pahaa ahdistusta joka aamu ettei saa hengitettyä. Psykoosi on vakava paikka. Itse en vain pysty elämään jos tunteet ns. Latistuu, ja en pystyisi vetämään päivittäin ajatuksia väsyttäviä lääkkeitä. Tuntuu kuin tuhoaisi aivoja. Mutta kyllä tää tästä
Mikä ihmeen trauma vouhkaaminen, olipa ilkeä kommentti. Kyllä ne traumat vaatii hoitoa. Kumma trendi väittää, että traumaa tulisi hoitaa psykoosilääkkeillä. Jotkut traumat ovat kuitenkin pahempia kuin toiset eikä niitä voi verrata johonkin normaali elämään kuuluviin pettymyksiin tai vastoinkäymisiin. Jotkut ihmiset ovat rankkojenkin rikosten uhreja. Ei niistä välttämättä nousta sormia napsauttamalla yhdessä yössä. Joskus se voi olla niinkin hurjaa, että se trauman aiheuttaja ei halua että henkilö saa asiallista apua kun pelkää kontrollin menetystä. Että se oikea uhri saisi puhua. Toki psykoosi on hoidettava, mutta nykyään ihmiset kuvittelee kaiken olevan psykoosia. Sen erotusdiagnostiikan tekee siinä lääkäri oireiden perusteella. Ei joku sellainen joka sanelee toisen puolesta mitä hän on kokenut.
Samaa mieltä💞 kiitos vastauksesta.