Voiko älyllisen kehitysvamman saaneilla olla pienellä määrällä Matemaattinen lahjakkuus ja hyvä päivämäärä muisti ja kokonais kielellinen älykkyys taso 75-80 äö väliin siis ne Lievän älyllisen kehitysvamman saaneet joilla psykologi papereissa lukee koko testi Heikkolahja tasolla ja lukee epätasainen kyky profiili Kehitysvamma lääkärit sanoo joillakin Lievän älyllisen kehitysvamman saaneilla on matemaattinen lahjakkuus ja ohjaajat sanoo että minulla on Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi väärin laitettu jota kukaan koskaan suostu purkaa. Asumisen suhteen ohjauksen tarve minulla ei korostu mutta ryhmissä avustaja tarve olisi ehdoton että työkeskus ryhmään pääsisin takaisin, mutta vammaissosiaali työntekijät sanoo olen Heikkolahja tasolla oleva Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena ja siitä syystä en saa oikeutta avustajaan koska ei ole oikea selkeä diagnoosi Lievä älyllinen kehitysvamma syystä yksi kohta mennyt 69äö. Kaveri Jean myös sai siltikin Lievän älyllisen kehitysvamman vaikka sillä uusin muoto Heikkolahjaisuus jutun suhteen ja se sano miksi meille laitetaan ylipäänsä mitään Lievää älyllistä kehitysvammaa jos ei saada samoja palveluita kuten ne jotka eivät ole Heikkolahja tasolla jäänyt. Kaveri Jean sano meille Heikkolahjaisuus ja Laaja alaiset oppimisen vaikeuksien tason ihmisille olisi oikea diagnoosi Epämääräinen Kehitysvamma diagnoosi
Älyllisen kehitysvamman vahvuus alueet
7
270
Vastaukset
- Anonyymi
Ei voi, eikä ole.
Minun kohdallani kehitysvammma puolella ohjaajat sanoo on väärin laitettu Lievä älyllinen kehitysvamma, koska lasken päässä laskuna 88 kerrottuna 8 laskun. Yli puolet Lievän älyllisen kehitysvamman saaneilla on väärin laitettu kehitysvamma diagnoosi mitä serkkuni tietää joka on psykiatri työssä se sano että väärin laitettua Lievää älyllistä kehitysvammaa ei tänä päivänä kukaan korjaa. Yksi ainoa lääkäri tunnistaa väärin laitetun Lievän älyllisen kehitysvamman siitä jos asiakas ei ole koskaan tarvinnut edunvalvontaa ja sillä on itsellä nettipankki tunnukset ja kyseinen Kehitysvammaisten lääkäri ei silti suostu purkaa väärin laitettua Lievää älyllistä kehitysvammaa. Eli jos lievän älyllisen kehitysvamma saaneilla ei ole yleistä että osaa päässä laskuna laskea kertolaskuja ja ei pitäisi osata yksin tehdä netissä toimeentulo ja Kelan hakemuksia josta saan kuulla ja että minun ei pitäisi osata Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena luetella ulkomuistista puhelinnumerot siivotessa. Mielestäni on todella väärin pitää ketään väärällä diagnoosilla Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena. Psykologi papereissa kuvien tunnistus ainoastaan mennyt minulla 69äö kaikki muut mennyt psykologi testeissä 71-84äö Psykologi papereissa lukee kokonais kielellinen älykkyys taso 75-80 äö väliin laittanut ruksin. Mitä mieltä olette jos Suomessa on yli puolet Lievän älyllisen kehitysvamman saaneet väärin ja sitä Diagnoosia ei suostu purkaa kehitysvamma lääkäri Maria Arvio joka tunnistaa väärin laitetun Lievän älyllisen kehitysvamman???? Onko oikein vai voiko Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi tulla jos on vaikea ADHD jossa on vankila riski suuri, että lääkärit ovat tämän sanoneet äidille en ole koskaan selkeän kehitysvamman saaneena vaikka olisi Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi. MBD oireyhtymä on ollut eka ja minulla on ollut Asosiaalisuus vaikeudet
- Anonyymi
Ei pilkkuja, kamalaa luettavaa. Kun kerran olette oppineet kirjoittamaan, niin miksi ei opetettu välimerkkejä?
On minulla pilkku ennen koska sanaa jos katsot tarkasti ja älypuhelin ei napista ei saa rivin vaihtoa kuten tietokoneen kautta saa.
Äly kännykkä ei anna vaihtaa riviä kuten tietokone. Ja pilkku tulee ennen näitä sanoja että,jotta,koska ja kun. Siksi et saa selvää kun puhelimella ei saa rivin vaihtoa. Ja koko ajan ne joilla on Lievä älyllinen kehitysvamma valittaa minulle samaa, kun sinä, että ei saa selvää pitkistä kirjoituksista. Minulla on toinen Diagnoosi vaikea ADHD johon kuulemma kuuluu rönsyilevä puhe ja rönsyilevä kirjoitus. ADHD on todettu tulee synnytyksen hapen puutteesta ja ADHD on suvun geeneissä perinnöllinen. ADHD on aivojen kehityshäiriö.
- Anonyymi
Kyllä näkyy, ettei aivot toimi.
- Anonyymi
Lättys kiinni.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eroa Orpo! Orpo eroa!
Suomen kansa vaatii viimein ottamaan meidät huomioon, eikä vain ulkomaalaisia pääomasijoittajia. Koska täällä Suomessa3013649Riikan vappumiljardin maksavat sairaat, vanhukset ja kuolleiden omaiset
Vappumiljardi, eli Riikan päätös laskea yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä 18 prosenttiin, vie verotuloja noin miljard582630SDP esti Suomen luisumisen kohti 1984 Orwell -yhteiskuntaa
Äärioikeistohallitus olisi halunnut Stasin tapaan mikrofonit jokaisen kansalaisen kotiin, mutta SDP esti tuon siirtymän942225Odottavan aika on pitkä, Lindtmanin hallitusta tule jo!
Eilisen perusteella nykyinen hallitus epäonnistui kaikissa vaalilupauksissaan, joten olemme ansainneet uudet eduskuntava1092013Wille Rydman (ps) osoitti olevansa kommunisti
Hän toistaa Neuvostoliiton virhettä. Haluaa pitää palveula yllä maksoi mitä maksoi, vaikkei ole maksavia asiakkaita. --491926Särkyneelle sydämelle
Särjin sun sydämen En voi lakata itkemästä Minuun tekee kipeää Koska sinuunkin. Että näin.. En ole runoilija😂311707Menettämisestä
Ajatteletko, että olet menettänyt mahdollisuutesi häneen? Osaatko sanoa miksi niin tapahtui?1311567Tulli ja Poliisi HAZMAT-suojauksin varustettuna omakotitaloa tutkimassa.
Todennäköisesti kysymyksessä huumelaboratorio, jossa käsitellään tappavia ja vaarallisia kemikaaleja. Tulli ja poliisi221293Nainen sä olet
Ihailtava ihminen siinä mielessä että teet miten sydän käskee ja toisaalta taas pidättäydyt kaikesta. Pakenet ja lähest731254Oho! Martina Aitolehti uhoaa ex-mies Esko Eerikäiselle: "Sata tonnii, niin..."
Martina Aitolehti pitää ex-miehensä Esko Eerikäisen kanssa Martina & Esko podcastia. Pariskunta on ollut naimisissa ja h1221201