Älyllisen kehitysvamman vahvuus alueet

Voiko älyllisen kehitysvamman saaneilla olla pienellä määrällä Matemaattinen lahjakkuus ja hyvä päivämäärä muisti ja kokonais kielellinen älykkyys taso 75-80 äö väliin siis ne Lievän älyllisen kehitysvamman saaneet joilla psykologi papereissa lukee koko testi Heikkolahja tasolla ja lukee epätasainen kyky profiili Kehitysvamma lääkärit sanoo joillakin Lievän älyllisen kehitysvamman saaneilla on matemaattinen lahjakkuus ja ohjaajat sanoo että minulla on Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi väärin laitettu jota kukaan koskaan suostu purkaa. Asumisen suhteen ohjauksen tarve minulla ei korostu mutta ryhmissä avustaja tarve olisi ehdoton että työkeskus ryhmään pääsisin takaisin, mutta vammaissosiaali työntekijät sanoo olen Heikkolahja tasolla oleva Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena ja siitä syystä en saa oikeutta avustajaan koska ei ole oikea selkeä diagnoosi Lievä älyllinen kehitysvamma syystä yksi kohta mennyt 69äö. Kaveri Jean myös sai siltikin Lievän älyllisen kehitysvamman vaikka sillä uusin muoto Heikkolahjaisuus jutun suhteen ja se sano miksi meille laitetaan ylipäänsä mitään Lievää älyllistä kehitysvammaa jos ei saada samoja palveluita kuten ne jotka eivät ole Heikkolahja tasolla jäänyt. Kaveri Jean sano meille Heikkolahjaisuus ja Laaja alaiset oppimisen vaikeuksien tason ihmisille olisi oikea diagnoosi Epämääräinen Kehitysvamma diagnoosi

7

307

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei voi, eikä ole.

      • Minun kohdallani kehitysvammma puolella ohjaajat sanoo on väärin laitettu Lievä älyllinen kehitysvamma, koska lasken päässä laskuna 88 kerrottuna 8 laskun. Yli puolet Lievän älyllisen kehitysvamman saaneilla on väärin laitettu kehitysvamma diagnoosi mitä serkkuni tietää joka on psykiatri työssä se sano että väärin laitettua Lievää älyllistä kehitysvammaa ei tänä päivänä kukaan korjaa. Yksi ainoa lääkäri tunnistaa väärin laitetun Lievän älyllisen kehitysvamman siitä jos asiakas ei ole koskaan tarvinnut edunvalvontaa ja sillä on itsellä nettipankki tunnukset ja kyseinen Kehitysvammaisten lääkäri ei silti suostu purkaa väärin laitettua Lievää älyllistä kehitysvammaa. Eli jos lievän älyllisen kehitysvamma saaneilla ei ole yleistä että osaa päässä laskuna laskea kertolaskuja ja ei pitäisi osata yksin tehdä netissä toimeentulo ja Kelan hakemuksia josta saan kuulla ja että minun ei pitäisi osata Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena luetella ulkomuistista puhelinnumerot siivotessa. Mielestäni on todella väärin pitää ketään väärällä diagnoosilla Lievän älyllisen kehitysvamman saaneena. Psykologi papereissa kuvien tunnistus ainoastaan mennyt minulla 69äö kaikki muut mennyt psykologi testeissä 71-84äö Psykologi papereissa lukee kokonais kielellinen älykkyys taso 75-80 äö väliin laittanut ruksin. Mitä mieltä olette jos Suomessa on yli puolet Lievän älyllisen kehitysvamman saaneet väärin ja sitä Diagnoosia ei suostu purkaa kehitysvamma lääkäri Maria Arvio joka tunnistaa väärin laitetun Lievän älyllisen kehitysvamman???? Onko oikein vai voiko Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi tulla jos on vaikea ADHD jossa on vankila riski suuri, että lääkärit ovat tämän sanoneet äidille en ole koskaan selkeän kehitysvamman saaneena vaikka olisi Lievä älyllinen kehitysvamma diagnoosi. MBD oireyhtymä on ollut eka ja minulla on ollut Asosiaalisuus vaikeudet


    • Anonyymi

      Ei pilkkuja, kamalaa luettavaa. Kun kerran olette oppineet kirjoittamaan, niin miksi ei opetettu välimerkkejä?

    • On minulla pilkku ennen koska sanaa jos katsot tarkasti ja älypuhelin ei napista ei saa rivin vaihtoa kuten tietokoneen kautta saa.

    • Äly kännykkä ei anna vaihtaa riviä kuten tietokone. Ja pilkku tulee ennen näitä sanoja että,jotta,koska ja kun. Siksi et saa selvää kun puhelimella ei saa rivin vaihtoa. Ja koko ajan ne joilla on Lievä älyllinen kehitysvamma valittaa minulle samaa, kun sinä, että ei saa selvää pitkistä kirjoituksista. Minulla on toinen Diagnoosi vaikea ADHD johon kuulemma kuuluu rönsyilevä puhe ja rönsyilevä kirjoitus. ADHD on todettu tulee synnytyksen hapen puutteesta ja ADHD on suvun geeneissä perinnöllinen. ADHD on aivojen kehityshäiriö.

      • Anonyymi

        Kyllä näkyy, ettei aivot toimi.


    • Anonyymi

      Lättys kiinni.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe