Salamaromanssi

Linnea ja Tapani olivat juuri tulleet amikseen, mutta eri linjoille. Näkivät toisensa ensimmäisen kerran ensimmäisellä välitunnilla. Molemmista tuntui, että oli pakko ruveta juttelemaan. Ensimmäiset sanat olivat paljastavia.

Linnea: "En ole koskaan tuntenut näin, mutta heti kun näin sinut, ajattelin että on pakko kokea, miltä kyrpäsi tuntuu minun vitussani."

Tapani: "Kerrot yhtä kummallista, kuin minä ajattelen. Heti kun näin sinut, syntyi vastustamaton halu nussia sinua. Mikään ajatukseni ei ole koskaan ollut niin ehdoton ja varma."

Linnea: "Meidän pitää heti koulupäivän jälkeen päästä bylsimään. Vien sinut minun kämpilleni. Siellä on myös suihku. Minä olen muuten Linnea."

Tapani: "Ja minä Tapani. Saanko arvata, että vittusi on sheivattu?

Linnea: "Osittain sheivattu, osittain lyhennetty. Karvoituksen ylälaita on edelleen vaakasuora kuten naisilla yleensä, mutta klitoris, joka minulla näkyy edullisesti, on reilusti karvoituksen yläpuolella. Siitä alaspäin karvoitusta on lyhennetty niin, että vitun rakokin näkyy hyvin."

- "Olen toki jo antanut vittua muutamalle pojalle jo ennenkin, mutten ole koskaan tuntenut sellaista pakkoa ja itsestäänselvyyttä kuin sinun seurassasi. Tiedän jo jatkonkin. Sinusta tulee minun pysyvä poikaystäväni."

Tapani: "Kun kerroit, millainen vittusi on, tajusin että se on juuri niin kaunis, kuin kaunis voi olla. Älä koskaan muuta lookia. Minulla on jo kyrpäkin kovana, kun vain ajattelen sitä. Nyt ei kerkiä, mutta mennään ensi välitunnilla tuonne metsikköön. Siellä voit jo edeltä näyttää vittusi ja minä kyrpäni, joka sinua odottaa."

Linnea: "Puolittain kerkiämme." - Linnea katsoi. ettei kukaan huomannut, ja nosti minihametta. Hänellä ei ollut lainkaan pöksyjä. Sheivattu ja muotoiltu vittukarvoitus korosti upeasti hänen muutenkin kauniita sukupuolielimiään. Linnea laski pian pienen hameensa.

Tapani: "Valtavan kaunis. En ole ennen tiennyt, että jotakin niin kaunista on olemassakaan."

Linnea: "Ensi välitunnilla näytän sinulle metsikössä vielä muutakin. Avaan
sormin häpyhuulet ja herttailen näyttämällä, kuinka liikehtivä emätin on. Saat sitten arvioida, kuinka kaunista se on."

Tapani: "Sinun sanasi ovat niin kiihottavia, että olen laueta tähän paikkaan."

Linnea: "Samat sanat."

Linnea suuteli Tapania suulle ja huiskutti: "Seuraavalla väliksellä tavataan." 🌹👀

19

2685

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Salamaromanssi 2

      Linnea ja Tapani vallan ilostuivat, kun tapasivat taas seuraavalla välitunnilla. Antoivat toisilleen suukon ja rutistivat toisiaan herttaisesti. Linnea otti Tapania kädestä ja veti heti metsikköön. Siellä kohotti pienenpienen hameensa ja sievillä sormillaan avasi iki-ihanat häpyhuulensa. Emättimen aukko näkyi nyt kaikessa suloisuudessaan ja säkenöivässä kauneudessaan.

      Hän teki emättimellään kutsuvia ja ystävällisiä supistusliikkeitä. Tapanin silmät naulautuivat ihanaan näkyyn: "Sinun vittusi oli jo sellaisenaan kauneinta, mitä olen KOSKAAN nähnyt, mutta sinulla oli näyttää jotakin vielä kauniimpaa. Olen kuin pilvessä, kun katselen sitä."

      Tässä ohimennen Linnean mikrohameesta: Se oli vielä lyhempi kuin minihame, niin lyhyt, että kun Linnea oli aivan seisovassa asennossa, ei juuri ja juuri voinut nähdä, ettei hänellä ole pöksyjä. Mutta jos hän hiukankin kumartui, näkyi takaapäin huolellisesti kaunistettu vittu.

      Samoin jos hän istui, piti pitää jalat yhdessä, muuten se näkyi edestä. Tilanteen mukaan saattoi myös vilauttaa, ja niin Linnea välillä tekikin. Mikro oli tavallaan kolmihelmainen, aaltoileva, sinisestä kankaasta ja helmojen reunassa valkoinen pitsi. Uskomattoman kaunis hame sopi uskomattoman kauniille tytölle. Todella kaunis läpikuultavan valkoisen puseron kanssa. Linnean sievät rinnat eivät tarvinneet rintaliivejä.

      Hametta saattoi myös pitää niin, että sen helma oli hiukan korkeammalla kun sen vyötärö oli taivutettu sisäänpäin kaksin kerroin. Silloin seisoma-asennossakin vittu näkyi nyt koko kauneudessaan. Tätä moodia Linnea noudatti, kun oli vieraita ja ollessaan bileissä

      Palataan välituntiin. Tapanin sormi hakeutui aivan itsestään klitorikselle ja hyväili sitä. Linnea oli niin kiihottunut, että sai siinä pikaorkun, niin voimakkaan, kuin kiireessä oli mahdollista saada. Linnea vielä sanoi: "Työnnä sormesi sinne oikein syvälle."

      Tapani työnsi sormensa emättimeen, kun Linnea edelleen piti häpyhuuliaan auki ja emättimen suuta näkyvillä suloisehtien samalla supistelemalla. Linnea oli niin kiihottunut, että sai toisen pikaorkun.

      Linnea pudotti takaisin nätin mikrohameensa ja sanoi, että "emme paljon muuta kerkeä, mutta minun on vielä saatava nähdä sinun kova kyrpäsi. Ensi välkkärillä runkkaan sitten sitä."

      Tapani veti seisovan kyrvän sepaluksesta: "Iltapäivällä työnnän sen luonasi sinun vittuusi niin hellästi ja rajusti, kuin vain osaan." - Linnea: "Ja se on ikuisesti minun, niin kuin vittuni on ikuisesti sinun." Linnea vielä kätteli kyrpää ensinäkemisen tervehdykseksi.

      Linnea: "Paljonpa ehdimme yhdellä välkkärillä, mutta nyt kiireesti tunnille." - Kulkivat käsi kädessä sisään, antoivat toisilleen tulisen suukon ja lähtivät omiin suuntiinsa.

      Seuraavalla välkkärillä Tapani ottaessaan kyrpää esille ensin pyysi, että Linnea vielä näyttäisi nopeasti ihanaa vittuaan ja emättimen suuta. Niin Linnea tekikin ja sitten tarttui kivikovaan kyrpään. Runkkasi sitä ajatuksella ja hellyydellä vain lyhyen aikaa, kunnes Tapani sai valtavan siemensyöksyn.

      Tapani: "Sinä olet niin suloinen, etten ole yhtä suloisesta edes kuullut." - Yritti työntää kyrvän takaisin sepalukseen, mutta Linnea sanoi: "Älä vielä, emme kerkiä uudelle orkulle, mutta, mutta työnnä se hetkeksi minun vittuuni." - Kyrpä oli edelleen kova, kun Tapani työnsi sen hetkeksi takaapäin Linnean märkään emättimeen. Linnea nojasi suureen kiveen.

      Linnea: "Siinä on meille muistelemista tunnilla." - Tapani: "Ja koko loppuiäksi." - Linnea: "Rakastan sinua niin, että ihan kipeää tekee." - Tapani: "Ja minä sinua aivan samalla tavalla. Tämä on loppuelämämme ensimmäinen päivä."

      Suukottelivat toisiaan palatessaan tunneille. 🌹👀

    • Salamaromanssi 2

      Tuntien jälkeen kiirehtivät Linnean kämpille. Suihkussa pesivät toisensa, pois päivän hiet ja erityisesti toistensa sukupuolielimet, joista oli jo päässyt paljastava tuoksu, vaikkei kukaan ollut sanonut mitään.

      Tapani Linneaa pestessään: "Olet ylivoimaisesti kaikkein nätimpi sisko, mitä ikinä olen nähnyt, mutta jo ensitapaamisella tajusin, että olet myös kaiken herttaisempi. Ei ollut pienintäkään epäilystä, että kuulumme yhteen ikuisesti."

      Linnea: "Ei epäilyttänyt minuakaan. Sinä olit juuri sellainen mies, jota olin aina odottanut, hienokäytöksinen, suora, komea, ryhdikäs ja miehekäs."

      (Kirjoittajan huomautus: Laatutyttö ja laatumies löytävät toistensa luo, vaikka olisi viidakko välissä.)

      Huuhtelivat ja kuivasivat toisensa. Sängyllä Tapani asetteli Linnean mukavaan asentoon, tyynyn pään alle ja toisen pepun alle, joten yhtaikaa näkyivät Linnean ihanat häpyhuulet kuin ruusunkukka ja peppureikä kuin ruusunnuppu.

      Tapani suuteli kukkaa ja antoi kielensä käydä myös nupussa. Linnea oli vakavasti ihanoitunut. Pian sanoi: "Työnnä ihana kyrpäsi vittuuni, mutta hitaasti, että kerkeän ajatella, miltä se tuntuu."

      Kun terska löysi tiensä emättimen sisäpuolelle, Linnealta pääsi yksisanainen virke "ää-ä-ääh, kun kyrpä meni puoleenväliin, lää-ä-ääh. Kun se painui pohjaan, Linnea oli jo monisanaisempi: "Voiiih, miten ihaaana olet. Minun rakas Tapanini!"

      Vaikka nyt oli mahdollista lauetakin, halu kokea kaikki sydämen pohjasta oli myös valtava. Siksi liikuttiin jonkin aikaa aivan hiljaa, juteltiin ihanista tunteista ja ylimaallisesta rakkaudesta. Lopulta koettiin samanaikaisesti sellainen hekuman huippu, että se oli molemmille ollut vielä sitä ennen saavuttamaton.

      Tapani: "Sinä olet niin ihana, että ei sitä voi sanoin kuvata."

      Tapani silitteli Linnean tukkaa, suuteli kiihkeästi suloista suuta, poskia, erityisesti kaulaa ja ihananihania rintoja, suloista pömppövatsaa ja taas ruusua ja nuppua. Vietettiin siinä parikin tuntia toisiaan hyväillen.

      Taas yhdyttiin edelleen käsittämättömän suloisesti. Orkun jälkeen ensin lepäiltiin tekemättä mitään. Sitten juteltiin ja hassuteltiinkin, ja samalla hyväiltiin. Käytiin välisuihkussa ja herkkupitsalla herkkukahvin kera. Syötiin vielä herkkujätskii herkkuhillon kera. 🌹👀

      • Korjaus, piti olla n:o 3, anteeksi sulimmasti, nöyrimmästi ja matelevasti. 🌹👀


    • Salamaromanssi 4

      Ponnahdettiin, suudeltiin, hyväiltiin ja herttailtiin.

      Tapani: "Panepa kertoen vähän itsestäsi."

      Linnea: "Meillä oli pieni tila, mutta mennessäni kouluun pellot myytiin naapurille, ja nyt kotitalo palvelee kesämökkinä. Oli koulu ja kymppiluokkakin, muttei lukiota. Tulin sieltä suoraan kaupungin amikseen."

      - "Fossiilit eivät olleet mitenkään ahdasmielisiä. Saunassakin kävin molempien kanssa, ja oltiin sitä alastikin toisten nähden milloin vain. Vanhoista lehdistä luin, että jo viisikymmentäluvun lopussa KAIKKI tytöt olivat Oulussa olleet tansseissa ilman pöksyjä."

      - "Kun Seuran reportteri oli kysynyt, että miksi, olivat kertoneet, että pojat eivät muuten tanssita, eikä kukaan halua seinäruusuksi. Olivat pojat perillä asiasta ilmeisesti varovasti tunnustelemalla. Voi olla, että näkemälläkin, koska silloin oli muodissa puolipitkät kellohameet. Jos tuli tiedoksi, että jollakin tytöllä oli pöksyt, sana kulki, ja KAIKKIEN poikien tanssihalut loppuivat siihen."

      - "Oli sitten ollut kahdestikin minihameaika. Ensin oli 60-luvulla putkimainen, kuin pellistä, myöhemmin tällainen siro, mikä minulla on, mutta hiukkasen pitempi. Tytöt olivat kulkeneet kesäisin julkisellakin paikalla ilman pöksyjä, mutta vielä nuoriso kävi lavatansseissakin, ja tietysti vittu paljaana."

      - "Näitä lukiessa rohkaistuin. Ostin minihameen ja lyhensin sen mikrohameeksi. Olen käyttänyt sitä vierailulla ja bilettäessä ilman pöksyjä, eikä fossiileillakaan ole ollut mitään sitä vastaan. Jos suoraan sanotaan, minulla on kivat fossiilit."

      - "Maalaiselämä on verkkaista ja huveja vähän. Lapsena leikittiin tytöt ja pojat yhdessä. Se antoi mahdollisuuden myös lääkäri- ja kotileikkeihin. Tuntui erityisen kivalta, kun pojat vittua tutkiessaan välillä ihan tahattomasti hihkaisivat, että "onpa se kaunis". Kyllä se hiveli maalaistytön itsetuntoa."

      - "Vaan panepa sinäkin kertoen. "

      Tapani: "Ei nähtävästi sinullakaan ollut sisaruksia, vaan ei minullakaan. Murrosikä oli kehno aika, kun ei voinut riittävästi kysellä. miten tyttöjä voisi kohdella herttaisesti. Pari vuotta myöhemmin tytöt olivatkin innokkaita kertomaan. Kyllä minä olen oppinut enemmän tytöiltä kuin pojilta. Pojat ovat aika pidättyväisiä juttelemaan sellaisesta toisten poikien kanssa."

      - "Minä olen pikkukaupungista. Melko verkkaista oli sielläkin verrattuna täkäläiseen härdeliin. Meilläpäin ei leikitty lääkärileikkejä, joten kuvat olivat ainoat, joista sain käsitystä tyttöjen sukupuolielimistä. Todellisuudessa näin ne luonnossa vasta 12-vuotiaana, kun kiva luokkakaverityttö, ehdotti, että hän mielellään näyttäisi elimensä, ja olisinko niin kiltti, että näyttäisin myös omani."

      - "Sanoi, että joka tapauksessa haluaisi näyttää minulle ihan ystävällisyyssyistä, mutta olisi kiva saada katsoa, ja ennen kaikkea tunnustella, pojan kiveksiä ja kyrpää. Niin me sitten parikin tuntia tutkimme toistemme elimiä, mutta ei oltu vielä yhdynnässä, vaikka pari viikkoa myöhemmin kuiteskin. Eniten tyttöjen maailmasta opinkin tältä kivalta tytöltä."

      Koko keskustelun ajan Linnea ja Tapani olivat hyväilleet toisiansa ja suukotelleet. Taas meni kiihottuneisuuden puolelle. Tapani suuteli ja kielellään hyväili Linnean herkimpiä kohtia ja työnsi kyrpänsä rakkaimpansa vittuun.

      Ensimmäinen yhteinen päivä kului toisessa todellisuudessa. Nukahtivat toistensa syleilyyn ja Tapanin sormi Linnean vitussa. 🌹👀

    • Salamaromanssi 5

      Aamulla kun heräsivät, rutistivat toisiaan, suutelivat ja herttailivat. Aamutoimien jälkeen lounastivat herkkuaamusapuskat herkkuaamukahvin kera. Tietenkään ei ollut vielä tarvis pukeutua, vaan se nautittiin ilkosillaan. Vielä ponnahdettiin. Linnea puki päällensä uuden viehättävän puseron, eilisen mikrohameen ja jätti tietysti vitun paljaaksi.

      Aamukahvilla mietittiin kämppien sijaintia ja vuokran määrää. Tultiin siihen tulokseen, että Linnean kämppä on parempi, mutta kun mukaan laskettiin myös Tapanin fossiileilta tuleva runsas mammona, Tapani maksaa koko vuokran.

      Niinpä Tapani jo tuttuun tyyliin ei enää nukkunut omassa kämpässään yhtään yötä. Haki vain vielä vähät tavaransa ja sanoi kämpän irti. Yhteisessä kämpässä vietettiin edelleen herkkää eloa, joka jatkui ja jatkui.

      Koulussa tutustuivat kovin miellyttävään pariin, Ilseen ja Markoon. Kun pari huomasi heidät luonnollisiksi ja vapaamielisiksi, kertoivat heille, että olivat silmittömästi rakastuneita, ja että olivat sisaruksia. Fossiilitkin olivat aivan kakistelematta ilolla hyväksyneet tilanteen ja onnitelleet heitä tosi sydämellisesti.

      Muutenkin fossiilit olivat aivan vapaamielisiä. Alastomuuttakin oli harjoitettu sekä saunassa että muutenkin ihan vapaasti, mutta varsinkin isäfossiilia kamaloitti nudistien tapa räikeasti valehdella, että alastomuudessa ei ole muka lainkaan kyse seksifantasioihin paneutumisesta, vaan pelkästä 'luonnonmukaisuudesta'.

      Samaa mieltä oli myös äitifossiili. Ei alastoman mieltä ilahduttava näkeminen ole sopimatonta, jonka saa valehdella pois. Ilse ja Marko olivat tykänneet toisistaan jo pikkulapsesta lähtien, ja tykkääminen oli voimistunut valtavaksi rakkaudeksi, sanoi Westermarck mitä tahansa yhdessä kasvaneitten aversiosta toisiaan kohtaan.

      Linnea: "Niin, ei mekään ymmärretä kaikkia kulttuuriin kuuluvia tabuja. Jos tytöt vierailulla haluavat omasta tahdostaan herttailla toistensa miehille avaamalla vittua ja suloisesti supistelemalla emätintä, mitä se muille kuuluu. Miehethän pitävät sitä suurena ystävällisyytenä, kun tytöt ilahduttavat heitä, ja samalla tytöt saavat sen hyväilevän tunteen, että heitä IHAILLAAN."

      Ilse: "Täsmälleen näin. Mitä se muille kuuluu? Molemmathan ovat siinä onnesta lääpällään. Voitte olla varmoja, että kun tulette meille, avaan vitun Tapanille ja näytän sitä huolellisesti, yksityiskohtaisesti ja hitaasti, että molemmat kerkeämme rauhassa nauttia ystävyydestä.

      Linnea: "Kiinni veti. Voitte olla varmat, että avaan vittuni Markolle osoitukseksi siitä, että pidän häntä hyvänä ystävänä. Olen jo aikaisemmin pohtinut asiaa. Mitä järkeä on ylipäätänsäkään tehdä vierailuja, jos ei voi tehdä sitä, mistä tytöt ja pojat ENITEN pitää, mutta sitten haetaan kemiallista tunnelmaa alkoholista."

      Marko ja Tapani: "Täsmälleen noin, ei siihen ole mitään lisäämistä. No, tietysti se, haluavatko tytöt, että me vastaavasti olemme kyrpä paljaana."

      Tytöt: "Totta kai haluamme, ja lisäksi saatte hyväillä toisen tyttöystävän vittua ja työntää kyrvän sinne sisälle. Vois vaikka ottaa uusiokäyttöön työväen vappukulkueen plakaatin: 'Me vaadimme'."

      Linnea nosti mikrohamettaan ja avasi vittunsa: "Tässä hiukan esimakua." - Ilse nosti omaa hamettaan, ja näytti posliinista paljasta vittuaan: "Paljasvittuisuuteen ihmisten ilmoilla minut rohkaisi Linnean esimerkki, kun huomasin pari päivää sitten hänen kumartuessaan, että hänellä ei ole pöksyjä. Pitää vielä hankkia yhtä lyhyt ja sievä mikrohame kuin Linnealla."

      Tytöt sopivat puhelimessa ajan jo samalle illalle, koska oli onneksi perjantai. 🌹👀

    • Salamaromanssi 6

      Kun Linnea ja Tapani saapuivat herkkukahvipaketti ja herkkuleivosrasia mukanaan vierailulle, Ilse ja Marko olivat jo asiallisessa asussa ottamaan vieraita vastaan. Molemmilla oli päällään lyhyt kesäpaita, Markollakin kyrpä paljaana, kuten tytöt olivat 'vaatineet'.

      Suurempaa numeroa tuliaisista tekemättä, vieraat tyrkkäsivät ne isäntäväelle: "Tosson!" Linnea riisui jo ovella mikrohameensa ja Tapani kesäshortsinsa. Tytöt asettuivat hajareisin ja avasivat vittunsa toistensa poikaystävien nähtäväksi.

      Miehet suutelivat ensin tervehdykseksi tyttöjen vittua ja sitten suulle. Molemmilla kyrpä ponnahti pystyyn kivikovaksi ja pysyikin juhlatilassa.

      Kehuivat tyttöjen koko kauneutta ja erityisesti toistensa tyttöystävien kauneimman kauneutta. Tytöt tajusivat, että pojat kertoivat ihan oikean tuntemuksensa. Tytöistä tuntui kuin he kelluisivat aidossa ihastuksessa. Punastuivat molemmat sievästi kehujen paljoudesta. Kevyt puna lisäsi entisestään sievien tyttöjen herkkää kauneutta.

      Marko: "Me ollaan laitettu ainoat lepotuolit tuohon tyttöjä varten ja vastapäätä ihan tavalliset. On valmiiksi istuinalusetkin, kun tietysti valuu vitusta ja kyrvästä runsasta glöttyä. Kun tytöt ovat vähän aikaa avanneet ja herttailleet vitullansa, lieneekin aika siirtyä makkariin,

      Tytöt aukaisivat vittunsa niin herttaisesti kuin osasivat, ja todella osasivatkin. Molemmat herttailivat emätintään supistelemalla niin sievällä ja kiihottavalla tavalla, että pojilta hengitys oli salpautua.

      Tapani: "On pakko siirtyä makkariin kiireesti. Ilse supistelee vittuaan niin ihanasti, että on pakko saada työntää kyrpä sinne. Veti Ilsen nopeasti perässään ja samoin kiirehti Markokin ja veti Linnean mukaansa.

      Tyttöjen esitys oli saanut sekä tytöt että pojat niin kiihkoihin, että ensimmäinen yhdyntä jäi todella ohimeneväksi. Tapani survaisi kyrpänsä Ilsen vittuun. Ilse parkaisi ihanoituksesta ja jo kohta jännittyi kaarelle ja lysähti velttona alas. Niin Tapanikin. Liekö akti koskaan ollut näin nopea?

      Vaan lyhyt oli Linnean ja Markonkin yhdyntä. Olivat selvästi ylikiihottuneita, mutta molemmat saivat kuitenkin vapauttavan orgasmin. Huokaisivat helpotuksesta. Katsahtivat Ilseä ja Tapania: "Taisi teilläkin olla jo enemmän helpotusta."

      Mutta kun pahimmat paineet oli purettu, alkoikin pitkä ja herkkä hyväily, suukottelu ja ilakoiminen. Vaikka kumpikin tyttö oli vain yhden miehen kanssa, tuntui kuin käsiä olisi joka paikassa. Ja tuntui, että ei ollut kyse vain yhden illan suhteesta, vaan todella ystäväpariskunnan miehestä, jonka kanssa saa ihanoitusta koko elämän.

      Pitkän herttailun jälkeen teki mieli taas yhtyä, mutta nyt saattoi syvemmin tuntea ja kokea. Marko hyväili kielellään pitkään Linnean häpyhuulia ja klitorista. Linnea vaipui suloiseen unelmointiin. Marko työnsi kyrpänsä sisään hiljaa ja herkästi. Linnea sai sanotuksi, että tunsi joka sentin, kun se hyväillen painui pohjaan asti: "Se tuntuu niin satumaisen ihanalta."

      Samanlaiset olivat tuntemukset myös Ilsellä ja Tapanilla. Kiire oli ohi. Yhdyntä oli unelmoinnin kaltaista. Lopulta kaikki saivat orgasmin. Käytiin suihkussa ja ryhdyttiin herkkuiltapitsalle ja herkkukahville. Oli jo pitkälti yön puolella, kun nukahdettiin poikien sormi toisensa tyttöystävän vitussa. Oli ollut todella ihanaa. 🌹👀

    • Salamaromanssi 7

      Sisarukset Ilse ja Marko lähettivät kotiin innostuneen tekstiviestin:

      "Amis on kuin meitä varten suunniteltu. Ollaan molemmat tykätty kovasti omista linjoista. Lisäksi meitä potkaisi sellainen iloinen yllätys, että tutustuttiin koulussa toiseen aivan ihanaan pariin, Linneaan ja Tapaniin. On tavattu jo useamman kerran ja ponnahdettu ja herttailtu paria vaihtaen niitten kanssa. Aivan ihanat, ja Tapaninkin kyrpä tuntuu vitussa, kuin se kuuluis sinne. Samaa Linnea kertoi myös Markosta. Me ollaan niin iloisia, ettei rajaa. T. Ilse ja terkkui Markolta."

      Ilsen ja Markon fossiilit elivät hyvin toimeentulevalla tilalla. Olivat vielä molemmat alle nelikymppisiä. Isäfossiili lähetti paluuviestin: "Kauheasti onnea! 💕💕 Täällä iloitaan teidän ja ystäväparin kanssa. Kun käytte täällä, niin raahatkaa ystävät mukana. T. Fossiilit.

      Ilse kirjoitti vastaan: "Ystävät on ollu perjantai-illasta lähtien vierailulla, nii saatoin kysyy heti, niet me riennetään sinne ens perjantaina. Sä et kyl ikuna usko, miten rivoa ja haureellista iloa on pidetty koko ajan. Tullaan ihan ensmäisellä piilillä koulun jälkeen. Ei me tultaskaan, jos ette ois kutsunu Linneaa ja Tapanii. Mollaan nykyste niitten kans ku paita ja peppu."

      x x x x

      Linnean ja Tapanin kanssa kutsujen isäntäsisarukset rupesivat kuvittelemaan jo tulevaa.

      Tapani: "Ainaskin nyt tuntuu, et pitää vierailla ainaki kaks kertaa viikossa puolin tai toisin. Ihan kevyt tarjoilu kai riittää. Toinen kerta voipi olla viikonloppu, niet voi oikein kunnolla ihanehtii. Jos sattuis silleen käymään, ku on nii kultaset siskot, pitäs varmaan sopii, et voi tulla lisäks parikymmenminuttiselle pikaponnahdukselle ilman tarjoiluu. Meinaan, et jos halut saattais yllättää. Ois sillon aika kamaloittavaa, jos ei pääsis ponnahtaan ystävän kanssa."

      Muut: "Tuntuu aika realistiselta. Kokeillaan sillei aluks, ja entrataan sit, jos tarvii. Entäs jos on niin ihanaa, et vallan kamaloituu?"

      Marko: "Ei sillei voi olla, taatusti tulee iki-ihanaa, mut ei siihen sentään kamaloidu. Ja sithä siihen jää vielä useampaa aikaa ponnahtaa oman kanssa. Me kyl rakastetaan toisiamme ton siskon kanssa niin, et melkisten kamaloidutaan. Ilse on maailman sulosempi tyttö."

      Tapani: "Tai sit Linnea ja Ilse on jaetulla ensimmäisellä sijalla." - Marko: "Soli viisas kompromissi."

      Lounastettiin herkkupitsaa ja jälkkäriks oli jotakin herkkuhedelmäglöttyä. Ja sit taas sängylle ponnahtamaan. Ei ollut jälkeäkään mustasukkaisuudesta, sillä KAIKKI tiesivät, kelle kuuluvat, mutta nyt olikin VIERAILU.

      Linnea suli Markon käsiin. Oli niin suloista nussia toisen miehen kanssa, johon voi täydelleen luottaa, jolta on odotettavissa vain hyvää. Marko suukotteli Linnean melkein pilalle, silitti hänen kutrejaan, hyväili joka puolelta, työnsi kielensä syvälle hänen suloemättimeensä, ja liikutteli sitä niin, että häpyhuuletkin ja klitoris saivat osansa.

      Linnea ei nyt sanonut mitään, keskittyi nyt vain tuntemaan ja reaktioillaan vastaanottamaan, mitä milloinkin oli tulossa.

      Vaan niin oli Ilsekin Tapanin käsissä, ei passiivinen, vaan tunteva ja reagoiva, mutta keskittyi erityisesti yhteisiin tuntemuksiin. Tunsi kuinka kyrpä hiljalleen ohitti emättimen aukon, painui niin ihanasti hiukan syvemmälle. Tuntui kuin kyrpää ympäröisi sähkökenttä, joka hiveli vittua kuin kevyt tuuli. Ilsen vähäpuheisuus johtui täydellisestä antautumisesta Tapanille ja pyörryttävästä ihanoituksesta.

      Pitkän ajan kuluttua sekä pojat että tytöt laukesivat täydelliseen tyydytykseen ja lepoon. Voiko suloisempaa enää olla?

      Vielä toisenkin yön tytöt suunnittelivat nukkuvansa 'lainakullan' vieressä, pojilla sormi tytön vitussa. 🌹👀

    • Salamaromanssi 8

      Siveettömät juhlat jatkuivat koko sunnuntainkin ajan. Ilse: "Täällä on ollut vieraiden ansiosta niin ruokotonta, irstasta, haureellista ja ihanaa, että ei taatusti edes antiikin orgioissa. Oli tarkotus harrastaa häpeämättömyyttä sunnuntai-iltaan asti, mut mää ehdotan, et oltas vielä ens yön lainan kans pehkussa, ja sit mentäs yhessä kouluun.

      Kaikki: "Joo, hyväksytään yksimielisesti."

      Itse asiassa ei ollut muuta siveettömyttä harrastettu kuin bylsimistä lainapuolison kanssa oikean puolison läsnäollessa, mutta juuri se, eli mustasukkaisuuden puuttuminen, teki siitä niin irstasta ja ruokotonta. Seksihän oli kuitenkin ihan tavallista.

      Ei ollut fetissejä, ei sadomasoa, kimppakivaa, ei homoilua tai muita erityissuuntauksia, koska kukaan ei niitä halunnut, vaikka ne ilolla suotiin niille, jotka halusivat. Mutta ihanehtiminen toisen puolison kanssa oli kuin rivoa ja paheellista kuohukermaa.

      Ensin käytiin aamusuihkussa ja muissa aamutoimissa. Edelleen pukematta lounastettiin herkkuaamis ja herkkukahvi vieraitten tuomien herkkuleivosten kera, sitten taas sängylle herttailemaan.

      Ilse tarjoamalla tarjosi ja näytti avattua vittuaan Tapanille. Salamana Tapanilla otti eteen. Ilsen valuva vittu paljasti, että hän oli jo pitkään ollut äärimmäisen kiihottunut. Ilse ryhtyi aluksi hitaasti, sitten yhä nopeammin sormettamaan. Jos Tapanin kyrpä ei olisi ennestään ollut kovettunut äärimmilleen, niin nyt viimeistään.

      Ilse siirtyi tuolillaan eteenpäin ja huohotti: "Työnnä kyrpäsi sinne sisään ja pian. Tahdon hyväillä sitä koko emättimelläni." - Tapani työnsi, ja Ilse hyväili sitä kaikilla lantionpohjalihaksillaan. Tapanista rupesi tuntumaan aivan piinaavan ihanalta, ja pian hän laukesikin, mutta Ilsekin kerkesi mukaan, niin että laukesi hirveällä voimalla.

      Linnea ja Marko hyväilivät toisiaan seisaaltaan, mutta kun Linnea näki, minkä vaikutuksen Ilsen onanointi teki Tapaniin, hän siirtyi hiukan kauemmaksi, jotta Marko näkisi ja ryhtyi sormettamaan. Hän vääntelehti ja ulvoi hyvästä tunteestaan. Vähän ennen hekuman huippua pyysi, että Marko survoisi IHANAN kyrpänsä vitun pohjaan asti. Laukesivat vavisuttavasti.

      Oli välillä pukeuduttava, mutta tuli tänka på, kun Ilsekin halusi pukeutua mikrohameeseen vittu paljaana niin kuin Linnea. - Linnea: "Oon kyllä tehny ompelutöitä. Anna minun lyhentää nykyinen hameesi mikroksi."

      - "Mallataan se siihen pituuteen, että seisoessa ei juuri ja juuri näy, mutta heti kun on tarvis vilauttaa, pieni kumartaminen ostospöydän ylle, paljastaa sulovitun. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että kyllä siinä kiihottuu itsekin samalla, kun kiihottaa vierasta, mutta miellyttävää miestä. Heti huomenna käydään sitten ostamassa sinulle nätti mini, jonka lyhennän sitten mikroksi."

      Ostettiin aamuksi myös herkkuleipää ja herkkujugurttia.

      Tehtiin pieni kävelykierros. Kumpikaan tyttö ei malttanut olla vilauttamatta. Maasto kun oli aika mäkistä, oli portaitakin, ei voinut olla vilauttamatta. Kyllä tytöt kiihottuivat, kun tiesivät, että olivat ihailun kohteena.

      Kun palattiin kämpille, taas bylsittiin kuin uusin voimin. Kauppareissu, raitis ilma ja vilauttaminen olivat tehneet gutaa.

      Lounastettiin herkkupitsaa vaihtelun vuoksi herkkuteen kanssa, ja jälkkärinä oli - niin ikään vaihtelun vuoksi - toisen makuista herkkuhedelmäglöttyä. 🌹👀

    • Salamaromanssi 9

      Tuli maanantai-aamu ja vähän kiirekin, mutta ei niin kiire, ettei aamutoimien ja herkkuaamiaisen jälkeen olisi voinut vielä riemubylsiä lainapuolison kanssa. Herttailun pituudesta oli kyllä pakko tinkiä ja tormaltaa kouluun. Linnealla oli mikronsa ja Ilsellä mikroksi lyhennetty hame, kummallakin tietysti vittu ihanin paljaana.

      Kamaloituneita ei oltu visiitin loppumisesta, koska oli varmaa, että tavataan vielä monet kerrat. Koulun jälkeen koko porukka meni mikro-ostoksille, Ilse valitsemaan ja muut neuvomaan ja arvioimaan. Kaupassa oli nättejä kolmihelmaisia iso valikoima, ja valmiiksi mikropituisiakin.

      Ilse ihastui heti beigenväriseen ja pitsikoristeiseen. Puki sen päällensä, ja pojat innostuivat: "Se on se. Ei mikään olisi sinulla kauniimpi kuin se." - Se oli niin vähäinen, että beigeä kangasta näkyi vain hiukan enemmän kuin kolmessa helmassa pitsiä. Mikro oli kuin kerrottu kukka, todella sopiva ja nätti vitun vilautteluun.

      Vaan Linnean silmiin tarttui skottiruutuinen mikro, sekin kukkamainen kuten entinen sininenkin ja pitsillä koristettu. Linnea puki sen, ja pojat katselivat. Piilottelivat kaupassa, että otti eteen.

      Kassalla tytöt repäisivät hintalaput pois ja antoivat kassatytölle. Tyttö sanoi tytöille: "Kylläpä olette kauniita, kuin kaksi marjaa." Tytöt kiittivät kohteliaisuudesta. Pojat: Sinut mukaanlukien, kuin kolme marjaa. Tytöllä oli myös mikro. Hän punastui kiitti poikia kohteliaisuudesta levittämällä jalkojaan, jolloin paljastui huolella sheivattu vittu.

      Kassatyttö sanoi, että heillä on myös nättejä pitsisiä aluspöksyjä. Tytöt sanoivat, että kyllä he niitäkin katselivat, ja "nättejä olivatkin, mutta ei me niitä kesällä tarvita." Nostivat kumpikin hiukan hametta ja näyttivät, että vittu on paljaana.

      Kassatyttö: "Joo, kyl mä arvasin. Emmää muuten ois näyttänykään, ettei mulkaan oo pöksyi, ja sitten puhuin noist pitsist vaan ylläpitääkseni juttuu, mutta kyl mää bonjasin, et ei teitäkään pöksyt kiinnosta."

      Marko maksoi Linnean ja Tapani Ilsen mikron.

      Kassatyttö levitti uudestaan, nyt myös sormillaan ja herttaili emättimellään niin, että pojat varmasti näkivät. - Pojat: "Onpa sinulla kaunis!" - Poistuivat kaupasta, mutta tuntui kuin päivän kauneimmat sanat olisi lausuttu. Niin tuntui myös kassatytöstä, oli otettu, kun hienostuneet miehet olivat hänet huomanneet.

      Tiistaiaamuna molemmat tytöt tulivat omilta kämpiltään kouluun upeissa mikrohameissaan. Kyllä katseet kääntyivät, vaikka eivät tyttöoppilaat olleet huomaavinaankaan. Kalpeus heidän kasvoillaan kuitenkin paljasti, että olivat huomanneet. Oli kuin joidenkin kasvoilla olisi näkynyt myös jotakin vihreätä. 🌹👀

    • Salamaromanssi 10

      Keskiviikkoaamuna huomasivat kassatytön juttelemassa miehen kanssa. Menivät jututtamaan: "Moi, miten sä täällä olet? Me luultiin, et sää oot tavaratalos töissä."

      Kassatyttö: "Niin mä tavallaan oonkin, mut harvoin, kun tarvii käyttörahaakin. Emmä muutes. Mää oon ensimmäisen vuoden opiskelija, mut ei oo vielä satuttu tapaamaan, ku meitä lie toista tuhatta. Emmäkään tienny, et tekin ootte täällä."

      Pojat: "Kiitos vieläkin. Saimme nähdä jotakin hyvin kaunista." - Kassatyttö punastui taas sievästi ja lausui: "Kovin olette kohteliaita."

      - "On ollu vähän yksinäistä, ku eivät tutut enää kutsu bileisiin. Niin, mää oon muutes Nella ja toi on mun poikis, Valtteri." - Kaikki esittäytyivät.

      - "Nii oltiin ennen kovat bilettäjät ja nussittiin millon kenenkin kansaa, ja koko bileitten ajan oltiin vähintäs alapää paljaana, mut sitku ruvettiin seurusteleen ton Valtterin kanssa, niin ei sit enää hotsittanu ponnahtaa kenenkään muun kanssa, mut siihen ne bilekutsut niiku loppu ku seinääin."

      Tapani: "Ei meijän kutsuja oikein bileiks voi sanoo, ei oteta vauhtia alkomahoolist, mut kyl me vierailulla ollaan toisen parin puolison kans herttailussa ja bylsimisessä. Jos nää ei teitä haittaa, nii tulkaa meille. Me vaihetaan parii, mut te voitte olla ihan hyvin oma pari."

      Nella: "Tuos kaiken paremmalta kuulostaa, ettei tartte tekohauskuutta ja rohkasua, vaan ollaan niin selvinä, et myöhemminki muistaa. Kai te kuiteski ootte vittu ja kyrpä paljaana ja samas huoneessa, niet silmille on kuiteski iloa?"

      Ilse: "Just sillei. Ja sit kai teille sopii, et me Markon kanssa ollaan sisaruksii, vaik me ollaan myös pari, mut vierailulla mä bylsin Tapanin ja Marko Linnean kanssa."

      Nella: "Oli vähän mutkikasta, mut ei haittaa olleskaan." Tavattasko jo tänään koulun jälkeen? Meillei oo sillon ohjalmaa. Onks teillä?" - "Ei oo estettä." - "No, tytöt sopii tarkemmin. Tässon puhelinnumero."

      - "Ja et Valtteriki saa eeltä nähä, mitä saa katella sit illalla pitempääki, nii käännytään sisäänmenijöille selittäin ja nostetaan mikroa, et saa nähä miten suloset elimet on kaikil tytöil."

      Valtteri: "Oops, kyl niillä biletytöillä söötti vittu oli, mut ei sentäs näin nätti." 🌹👀

      • Taustoja

        Oikukas sensuuri iski ehkä linkin takia.

        Kaiken suloisempi on video, jossa japanilaiset tytöt näyttävät sydämellisesti hymyillen ihania sukupuolielimiään ja käsittämättoman herttaista emätintään ja supistelevat sitä sievästi.

        Kaiken suloisempi tyttö esiintyy kohdasta 9:40 - 9:44 alkaen, riippuen firmasta.

        Kokeilisko sitten hakemalla hakukoneen kautta ilman linkkiä. Ehkä se menisi läpi:

        1) ensin hakukohtaan kirjoita tai kopioi:
        g-queen sixis part 6

        2) Ota sitten hakemistosta joku muu, kuin Spank Bang. Se ei minulla oikein toimi. Valitse esimerkiksi PornZogin tai XVIDEOSin kautta.

        Kun puhun vitun näyttämisestä ja emättimen supistelusta, saan innoitukseni juuri tästä videosta, mutta tietysti todellisistakin tilanteista. Video on niin suloinen ja kaunis, etten toista ole nähnyt. Juuri tällaista herttaisuutta yritän vaillinaisilla sanoillani ilmentää. Maailmassa on paljon käsittämätöntä kauneutta.

        KOKO video on katsomisen arvoinen muidenkin herttailijoiden vuoksi. 🌹👀


    • Salamaromanssi 11

      Sisarukset Ilse ja Marko sekä kassatyttö Nella ja poikiksensa Valtteri saapuivat Linnean ja Tapanin ovelle yhtä aikaa. Iäntäväki odotti jo valmiiksi alastomana. Marko suuteli Linnean ja Tapani Ilsen suloisia sukupuolielimiä. Katsahtivai kysyvin ilmein Valtteria.

      Valtteri: Totta kai ystävyyden osoitukset kuuluvat asiaan, vaikka meistä tuntuu, että köyriminen kuuluu vain Nellalle ja minulle. Niinpä pojat suutelivat vielä Nellan elimiä ja moiskauttivat suulle kaikkia tyttöjä, johon tytöt herttaisesti vastasivat (= eivät olleet päästää irti).

      Pojatkin riisuivat. Kaikilla kyrpä seisoi. Tapani: "Näyttää siltä, että on viisainta aloittaa herttailulla ja sitten pojat keittävät kahvit ja tytöt ottavat rennosti, näyttävät ja avaavat siveettömästi elimiään.

      Mentiin makkariin. Ilse ja Linnea vaihtoivat miestä, ja Nella ja Valtteri olivat keskenään. Suudeltiin ja hyväiltiin, hyväiltiin kaikkialta, mutta erityisesti sukupuolielimiä. Pian täytyi poikien jo työntää kyrpänsä tyttöjen vittuun. Voi, että tuntui hyvältä, mutta myös rauhalliselta, koska ei ollut taustamusiikkia. Lauettiin.

      Nella ja Valtteri: "Tätä me olemme juuri kaivannut. Kun toiset bylsii vieressä, tuntuu omakin bylsiminen aivan toisella tavalla kiihottavalta, suorastaan irstaalta ja paheelliselta. Kiitos vielä, kun otitte meidät mukaan. Kovin on täällä meno levollista ja haureellista.

      Pojat vielä hyväilivät tyttöjä ja tytöt poikia. Sitten tytöt levittivät keilliön lattialle viltin, asettuivat virekkäin, levittivät polvensa ja nätisti herttaisin ilmein vittunsa supistellen emätintä nätisti. Pojat katselivat kyrpä pystyssä samalla, kun keittivät herkkukahvia, asettelivat tarjottimelle herkkupikkuleipiä ja leikkasivat herkkupullaa.

      Kun kaikki oli valmista, suutelivat taas tyttöjen sukupuolielimiä ja kutsuivat pöytään, Kahvitellessa Nella lausui: "Tuskin mikään muu on pojille niin mieluista kuin vitun näyttäminen. En ole koskaan voinut ymmärtää, mitä järkeä ylipäänsä on vierailussa, jos ei tehdä sitä, mikä on kaikkein miellyttävintä ja luo YSTÄVYYDEN ilmapiirin. EN todellakaan ymmärrä.

      Muut: "Emme mekään ymmärrä. Miten voi olla kiellettyä sellainen, mikä on ystävällistä?"

      Ilse ja Marko Nellalle ja Valtterille: "Me ollaan kasvettu vapauden ilmapiirissä, ja voimme vakuuttaa, että alastomuus ja yksityiskohtainenkaan nauttiminen kauniista sukupuolielimistä ei ole lainkaan vaarallista. Ollaan muuten huomenna koulun jälkeen menossa meille käymään koko poppoolla, Mites teille kävis?

      Nella ja Valtteri: "Hyvin käy. Ei meilloo mitään muuta ohjelmaa."

      Ilse: "Mainiota, eikä tarvii mukaan mitään vietävää tai syötävää. Mollaan fossiilien silmissä köyhii opiskelijoi. Ne huolehtii tarjoilust. Sovitaan si tyttöjen kans tarkemmin autoist. Vaik ny on lämmintä, nii jotain paksui kledjui kyl kantsii ottaa. Muuten siel kyl ollaan ilkosillaan,"

      Kuluva vierailu sujui niin leppoisasti ja mieluisasti, että Nella ja Valtterikin sanoivat: "Tätä täytyy saada lisää. Tää on meidän maailmaa. 🌹👀

    • Salamaromanssi 12

      Vaikka oli vielä syyskuu menossa, oli säätiedotuksenkin mukaan odotettavissa erityisen lämmin ja aurinkoinen viikonloppu. Tytötkin tulivat kouluun edelleen vittu paljaana ja kauniissa huippulyhyissä mikroissaan mukanaan varmuuden vuoksi vain pienet nyssykät lämpimiä kledjuja.

      Lähdettiin heti koulun jälkeen ilse-markoille. Olivat jo etukäteen viestittäneet, että mukaan tulee kolmaskin pari, Nella ja Valtteri, mutta näiden takia ei mitään erityisjärjestelyjä. Yhtä luontevia ovat.

      Fossiilit olivat vastanneet, että hekin "olivat kutsuneet tuttaparin, jonka kanssa harrastavat herttailua. Tulee kaikkiaan kasaan kymmenen henkeä, mutta kaikki samoin ajattelevia, eikä kenenkään tarvitse mennä erityiseen paikkaan edes bylsimään. Niet saa olla, niinku siat vatukossa."

      Kun saapuivat perille, fossiilit olivat jo ystäväparin kanssa ilkosillaan. Molemmat naiset olivat vierailun iloksi aivan sheivattuna. Tulijatkin riisuivat. Oli kuuma, mutta vesi viileätä. Tulijat sanoivat, että hiki tuli matkalla.

      Fossilit taas, että järvessäkin voi pulahtaa, mutta jos sielu ei siedä, saunavesikin on jo lämmin. Sitä voi lisätä kylmään veteen ja valella hiet pois. Kohta sauna on varsinaisesti kuuma, ja sitten löylytellään. Nuoret tulivat valelun kannalle.

      Nuorisolle osoitettiin nukkumapaikoiksi saunakammari, jossa oli kolme sänkyä, fossiileille talon peräkammari. Muuten oltiin kuin nudistit, mutta ei yritetty syöttää satuja, että alastomuudessa on kyse vain 'luonnonmukaisuudesta'. Seksuaalisesti kiihottavaa se on, ja sillä hyvä, ja juuri siksi niin miellyttävää.

      Saunaan kaikki eivät mahtuneet yhtaikaa, joten isäfossiili neuvoi sinne ensiksi nuorison, "koska heillä lienee kiireempi bylsimään, ja puhtaana on kivempi bylsiäkin". "Eikä ole kiire, kyl me fossiilit sit keritään."

      Sauna ei ole aivan sopiva sivuamiseen, mutta kyllä tytöt ensin näyttivät vittuaan ja pojatkin olivat kyrpä jäykkänä. Löylyteltiin, pestiin lainakumppanit ja oltiin jo lähdössä herttailemaan ja nussimaan. Nella kysyi, että saisiko kuitenkin pestä Markon kyrvän, ja Valtteri Ilsen vitun. Ja päinvastoin. - "Tietysti" kajahti kuin Karjalasta.

      Nella ja Valtteri: "Tuntuipa se hyvältä, uskomattoman hyvältä, aivan käsittämättömän hyvältä."

      Riennettiin kiiruusti saunakammariin, jossa Linnea ja Marko sekä Ilse ja Tapani ynnä Nella ja Valtteri ihanehtivat.

      Valtteri: "Mulle tuli sellanen umpiruokoton ajatus, et teki mieli sivuta vielä Ilsen kans."

      Nella hymyssä suin: "Senkin rivo vanha pukki, mulle tuli taas mieleen, ku Marko pestessä hieroi mun vittuu. Mää tahdon myös sen kyrvän.

      Ja näin tapahtui. Nella läähatti kuin höyrylaiva, kun Marko hiljalleen työnsi kypänsä sen vittuun. Nellalla silmät pyörivät päässä: "Ihanaa, haureellista, irstaaaasta, ruokotontaa, toisen miehen kyrpä on mun vitussa." Ja sitten laukesivat molemmat, ja puristivat toisiaan kuin haaksirikkoiset ulapalla.

      Vaan niin kävi Valtterillekin ja Ilselle, nauttivat toisistaan häpeällisen syntisesti.

      Nella ja Valtteri: "Siihen se tekosievistely loppui. Myönnetään, että ihmisen synnynnäinen rakenne on moniavioinen, ja yhtyminen toisenkin kanssa on VÄLTTÄMÄTÖNTÄ. Jos siihen ei ole mahdollisuutta, ei siihen suorastaan kuole, mutta ankaraa puutetta kärsii. Ihana päivä, yhtä ihana kuin silloin, kun meidän romanssi alkoi. Mut se on sanottava, että biletys on tähän verrattuna räpellystä ja sekoilua." 🌹👀

    • Salamaromanssi 13

      Nella ja Valtteri: "Sit ku ollaan viel ponnahdettu Linnean ja Tapanin kans, nii sitten onkin jo kiintiö täys. Mut mites on, sopiiks teille?

      Linnea ja Tapani: "No tietysti sopii. Mollaanki jo ootettu, et te ehotatte. Me kun ei oo tahottu painostaa, vaik hirveen kauheesti on tehny mieli bylsii teijän kanssa. On haluttu asioitten kehittyvän omalla painollaan. Sanotaaks, et herttaillaan puolen tunnin päästä. Sit on kaikki taas sopivassa vireessä."

      - "Käyks teille, et pidetään fossiilipareille oikeen esitys, miten me sivutaan, Marko ja Ilse myös keskenään? Ei sillei niiku rehvastellen, vaan kiihottavuussyistä."

      Kaikki; "Wau! Loistava idea ja niin siveetön, et ihan puistattaa. Tää on kyl ruokotonta."

      Menivät hakemaan fossiileita paikalle, kun nämä juuri olivat kesken bylsimisen toistensa puolison kanssa. Vaan kerkesivät huomaamaan, että herttaista oli. Sanoivat, että kun ovat valmiina, voivat irstaussyistä tulla katsoon, kun he nussivat. Fossilit sano, et "kattokaa ensteks, ku me nussitaan. Sit vaihetaan yleisön ja esiintyjien rooleja."

      Nuoret olivat hämmästyneitä, miten rakkaudellista ja suloista oli fossiilien lempi. - Äitifossiili: "Me kun on harjoteltu tuon ystäväparin kanssa jo 23 vuotta. Vaan jos ihan tosissaan, niin oli se ihanaa jo ekakerralla."

      Ihan siinä samassa peräkammarissa Linnea Valtterin, Nella Tapanin kanssa ja sisarukset keskenään herttailivat ja saivat tavallistakin rajummat orgasmit. Alapesun kautta mentiin iltaherkkusapuskalle ja iltaherkkuteelle.

      Nella ja Valtteri kehuivat fossiileille, kuinka heillä on miellyttävät tenavat, oikein synnin pesät. Juuri näiden hyväillessä heidän sukupuolielimiään, he oliva päättäneet luopua tekosiveydestä ja palata siveettömään normaalijärjestykseen.

      Olikin jo myöhä. Nuoret valitsivat nukkumakaverikseen toisen, paitsi ei omaa, jonka kanssa vähiten oli kerennyt herttailemaan. Fossiileillahan ratkesi itsestään, että toisen kuin oman puolison. Nukahtivat hyvin tyydytettyinä miesten pitäessä sormeaan hellällä rakkaudella lainakumppaninsa herttaisessa vitussa. 🌹👀

    • Salamaromanssi 14

      Sekä fossiilit että nuoret heräsivät virkeinä ja iloisina syksyiseen, mutta kesäisen oloiseen lauantaiaamuun. Suutelivat herttaisesti lainakumppaniaan ja kävivät - edelleen alasti - aamutoimien jälkeen herkkukahville ja herkkuleiville.

      Nuoret vaihtoivat hellittelyvuoroa, koska Nella ja Valtterikin olivat siirtyneet assosioituneesta jäsenyydestä täysjäseneksi ihanoitumispoppooseen.

      Aamukahvilla äitifossiili kertoi nuorille vähän historiasta: "Oltiin viikon verran tutustuttu 23 vuotta sitten tähän ystäväpariskuntaan ja havaittu, että meillä synkkasi hyvin."

      - "Satuttiin juuri silloin lukemaan tutkimuksesta, jonka mukaan paria vaihtavilla pariskunnilla oli harvemmin sivusuhteita kuin yksiaviosuuteen pyrkivillä. Syntyi keskustelu, miksihän on noin."

      Ystäväpariskunnan rouva puuttui äitifossiilin puheeseen: "Minä esitin ajatuksen, että parinvaihto osin vastaa ihmisen moniavioista geneettistä rakennetta, mutta koska parinvaihdossa on jo tuttu ja hyväksi havaittu sivusuhde, joka vieläpä on puolisolle avoin ja vähemmän tai ei ollenkaan mustasukkaisuutta nostava, on helpompi noudattaa vakioparinvaihtoa kuin työläästi etsiä uusi ja epävarma."

      Tuttavapariskunnan mies: "Tätä me mietimme, ja kaikki arvelivat, että näin saattaisi olla. Parinvaihto tyydyttää moniavioista tarvetta, mutta koska se on helpompi ja toimivampi, sivusuhteet karsiutuvat pois."

      Isäfossiili: "Niin, ja mietimme, että mitä jos kokeilisimme."

      Kaikki neljä: "Kokeilimme, ja ihastuimme ikihyviksi. Oli aivan ihanaa herttailla toisen kanssa kuin omansa, ja tuntea omassa vitussaan vieras kyrpä tai kyrvässään vieras vittu. Se oli aivan järjettömän ihanaa. Siinä paikassa ymmärsimme, että se on meidän pysyvä tulevaisuutemme, eikä moniavioinen tarve ole suuremmin sen enempää mourunnut."

      Ätifossiili: "Ja kun nuo meidän Ilse ja Marko rupesivat tuntemaan vahvaa vetoa toisiinsa, tajusimme vielä, että westermarckilainen puhe yhdessä kasvaneiden aversiosta toisiaan kohtaan on roskaa. Kyse on vain siitä, että muualla kasvaneita kumppaniehdokkaita on monin-monin verroin enemmän kuin yhdessä kasvaneita, joten kyse on vain matemaattisesta todennäköisyydestä."

      - "Tietysti se valinta useammin osuu muualla kasvaneitten kohdalle, mutta ei se sulje pois yhdessä kasvaneitakaan. Tajusimme, että Ilsen ja Markon hellä rakkaus toisiinsa oli ihan normaalia, mutta vielä voimakkaampaakin, koska ihmisten suhtautuminen on niin taikauskoista, perinnäistä, moralistista ja jopa vihamielistä. Niin meiltä loputkin moralismista katosi. Siirryimme ihanaan vapauteen."

      - "Sitten Ilse ja Marko vielä tutustuivat ihanaan pariin, Linneaan ja Tapaniin, joiden kanssa voi vaihtaa paria. Ja kermaksi päälle tuli vielä suloinen pari, Nella ja Valtteri. Voiko ihanammin enää olla?"

      Kahvin jälkeen miehet, sekä nuoret että fossiilit tahollaan, työnsivät kyrpänsä lainavittuun. Syntyi jopa eräänlainen kilpailu, ketkä jaksoivat nautiskella pitempään ennen laukeamista. Onni ja ilo saivat vapaasti hallita. 🌹👀

    • Salamaromanssi 15

      Loppu viikonloppuvierailusta sujui yhtä suotuisasti kuin alkukin. Sekä fossiilit ystäväpariskuntineen bylsivät toistensa kanssa, että nuoret keskenään, mutta sillä poikkeamalla suunnitellusta, että vaihtoivat välillä nussimis- ja herttailuparia, koska Nella ja Valtterikin olivat nyt mukana vaihdossa.

      Kun nuoret sunnuntaina lähtivät pois, vannottivat, että sovitaan seuraavakin visiitti niin, että fossiilien ystävätkin ovat paikalla. Lähtiessään tytöt jo pukeutuneena avasivat vittunsa ja herttailivat fossiileille ja ystäväpariskunnalle. Nämä: "Ei liene kellään niin kaunista vittua kuin näillä ihanilla tytöillä."

      Myös äitifossiili ja ystäväpariskunnan rouva avasivat ja herttailivat vitullaan.

      Kun nuoret saapuivat perille, oli vielä niin lämmintä, että tytöt saattoivat olla vittu paljaana ihanissa mikrohameissaan. Tehtiin kävely, jonka aikana tytöt vilauttivat hilpeän tunnelman vallitessa vittuaan entistä rohkeammin. Kiihottuivat aivan valtavasti omasta vilauttelustaan. Tuntui kyllä hyvältä.

      Ennen, kuin kukin pari lähti omaan suuntaansa, bylsittiin ja ihanehdittiin vielä lainapuolison kanssa Linnean ja Tapanin kämpässä. Totesivat vielä, että olipa ihana visiitti ja ihana herttailu sen päätyttyä.

      Nuoret tekivät edelleen vierailuja toistensa luo ja ja nauttivat sydämestään toisistaan. Tunsivat pakahduttavan ilon ja onnen. 🌹👀

      • Taustoja 2

        Olen korostanut kolmea asiaa:

        1) Rakkaus- ja jo lievempikin aste ystävyys, on molemminpuolista herttailua. Myös seksi on herttailua. Sille on vierasta kaikenlainen kaupankäynti. Se on loppumatonta halua antaa.

        2) Nykykulttuuriin sopivin keino tehdä kompromissi geneettisen moniavioisen halun ja kulttuurin tuoman yksiavioisuuden vaatimuksen välillä, on herttaisen ystäväpariskunnan kanssa ihanehtiminen.

        3) Miehen silmissä kaikkein kauneinta, mitä hän on koskaan nähnyt, on naisen suloistakin suloisemmat sukupuolielimet. Ystävällinen luonne on kyllä tärkein, mutta on huomattava, että moninaisuudessaan hyvinkin erilaiset sukupuolielimet ovat kaikkien naisten kaunein kohta, pars pro toto, osa kokonaisuuden edustajana. 🌹👀


      • kynä..mi kirjoitti:

        Taustoja 2

        Olen korostanut kolmea asiaa:

        1) Rakkaus- ja jo lievempikin aste ystävyys, on molemminpuolista herttailua. Myös seksi on herttailua. Sille on vierasta kaikenlainen kaupankäynti. Se on loppumatonta halua antaa.

        2) Nykykulttuuriin sopivin keino tehdä kompromissi geneettisen moniavioisen halun ja kulttuurin tuoman yksiavioisuuden vaatimuksen välillä, on herttaisen ystäväpariskunnan kanssa ihanehtiminen.

        3) Miehen silmissä kaikkein kauneinta, mitä hän on koskaan nähnyt, on naisen suloistakin suloisemmat sukupuolielimet. Ystävällinen luonne on kyllä tärkein, mutta on huomattava, että moninaisuudessaan hyvinkin erilaiset sukupuolielimet ovat kaikkien naisten kaunein kohta, pars pro toto, osa kokonaisuuden edustajana. 🌹👀

        Taustoja 3

        Oli jäädä neljäskin asia, jota olen korostanut:

        4) Lähisukuisilla ei liene aversiota toisiinsa, vaan sisarusseksikin lienee paljon yleisempää, kuin luullaan. Suuren yleisön turn off ei johdu tieteellisestä tutkimuksesta, vaan todennäköisyysmatematiikan tuntemattomuudesta, perinnäisestä luulosta ja omien todellisten sisaruksien putkahtamisesta mieleen.

        Lisäksi sisarukset saanevat niin harvoin lapsia ja pitävät huolen ehkäisystä, että riski on pienempi kuin väestössä yleensä. Tuskin mikään sisarussuhde on niin herttainen, kuin sellainen, joka on laajentunut myös seksiin. 🌹👀


    • Salamaromanssi 16

      Tuli syksyisemmät ilmat. Ei voinut enää olla ulkona vittu paljaana. Tytöt keksivät kuiteskin uuden jujun: Lämpimät stay up -pitkät sukat ja mikrohameen alla niin pitkät lämpimät aluspöksyt, että ne reilusti ylsivät näkyviin. Lahkeissa oli vielä pitsipäärme.

      Ne huomattiin, ja väki tajusi, että kun ne oli vessassa käydessä ottanut pois, myös vittu oli paljaana sisäilyä varten. Myönnetään, että meni vähän keimailun puolelle, mutta tytöille se on ihan sallittua, kuuluu asiaankin, jos rohkeutta riittää.

      Talvempana siirtyivät pitkiin housuihin, jonka leikkaus aiheutti vahvan camel toe -efektin, eli housut painuivat syvälle vitun rakoon. Lisäksi kaikilla kolmella tytöllä oli erittäin eteen työntyvä ja pyöreä vittukumpu. Vaikutelma oli vallan, kuin olisi ollut yhtaikaa sekä puettu että alasti. Keimailua tämäkin, mutta miesten silmille hivelevää katseltavaa.

      Vierailulla sisätiloissa oltiin tietysti vieraampien joukossa nätissä mikrohameessa ja omalla porukalla tyystin ilman hamettakin, ja aina molemmissa tilanteissa vittu paljaana.

      x x x x

      Tapani ja Linnea ryhtyivät muistelemaan ohi mennyttä historiaa, joka oli kulkenut nopeasti mutta samalla rauhallisesti.

      Tapani: "Ensitapaamisella vedimme toisiamme aivan kuin magneetti. Oli pakko ruveta keskustelemaan. Molempien ensimmäiset sanat kertoivat, että oli päästävä bylsimään. Pienintäkään ujoutta ei tunnettu, mutta silti tuntemus oli aivan erilainen kuin yhden illan romansseissa. Heti molemmat tajusivat, että me kuulumme yhteen ikuisesti."

      Linnea: "Ja kaikki sujui kuin suunnitelmien mukaan. Sitten tapasimme sisarukset, jotka olivat myös pari, Ilsen ja Markon. Heti huomasimme, että olemme tismalleen samanmielisiä, rupesimme herttailemaan ja sivuamaan heidän kanssaan"

      - "Sitten tutustuimme myös Nellaan ja Valtteriin, jotka aluksi yrittivät noudattaa yksiavioisuutta, ja kävimme koko porukalla miellyttävällä vierailulla heidän fossiiliensakin luona, samalla kun fossiilien ystäväpariskuntakin. Talo kyllä huokui iloa ja vapautta."

      Jutellessa Tapani hiljalleen hyväili Linnean vittua ja Linnea Tapanin kovaa kyrpää. Vaipuivat pian toistensa syleilyyn. Tapani työnsi kyrpänsä hiljalleen Linnean vittuun. Sulautuivat yhdeksi Linneatapaniksi. Kadottivat tyystin oman minuutensa. □ 🌹👀

    Ketjusta on poistettu 75 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      892
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe