Ollaan menossa ekaa kertaa Tilokselle elokuun lopussa, Apollomatkojen kautta. Eli ensin lennetään Rodokselle ja sieltä lautalla Tilokselle. Oisko kokemuksia jakaa, varsinkin tuoreita vaikka tältä vuodelta? Suhteellisen vähän löytyy netistä muiden kertomia juttuja. Ilmeisesti on mahdollisuus että ensimmäinen yö vietetään Rodoksella ja mahdollisesti sama kotiin lähtiessä? Ainakin näin Apollon sivuilla mainitaan. Toki asia selviää sieltäkin kysymällä, ehkä, mutta näin malttamattomana kyselen ensin täältä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va761991Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661239Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251042- 1411028
- 91729
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa118712- 45697
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 59655
- 59608