Uskotko seuraaviin?
- - Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista - -
- - Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa. - -
Katkelmat ovat uskontunnustuksista, jotka kirkkolain mukaan ovat evankelis-luterilaisenkirkon dogmipohjaa.
Jos katsomuksesi on toinen, kuulut siihen enemmistöön suomalaisia, joka ei usko kristinuskon perusoppeihin. Se on yksinäänkin riittävä syy erota.
Maksatko?
Kirkollisveroa maksetaan seurakunnasta riippuen 1–2 % tuloista. Keskimääräinen vero on noin 250 € vuodessa kirkon jäsentä kohti. Työikäistä kohti laskettuna vero on suurempi. Oman verosi voit laskea verolaskurilla.
Kirkollisveroa maksetaan kokonaisilta vuosilta. Eroamalla nyt vältyt seuraavan vuoden kirkollisverolta.
Juhlitko?
Lapsen syntymään ja aikuistumiseen sekä parisuhteen solmimiseen ja kuolemaan liittyy uskontoon pohjaavia ja uskonnollisia riittejä. Lisäksi kirkot tarjoavat rituaaleille hienot puitteet maksutta. Monelle näiden juhlien viettäminen on syy kuulua kirkkoon.
Juhlat kuitenkin onnistuvat oikein hyvin ilman "pakollista" kirkko-osuutta tai papin aamenta. Uskonnottomat nimiäiset, häät ja hautajaiset ovat aivan yhtä arvokkaita tilaisuuksia ja lisäksi monesti enemmän kohteensa näköisiä. Apua ohjelmaan ja tarvittaessa ulkopuolisen juhlapuhujan saa Pro-Seremonioilta. Ripille pääsy ei ole pakollista naimisiin menon, kummina olon tai minkään muunkaan vuoksi. Halutessaan 15–16 -vuotias nuori voi käydä esimerkiksi Prometheus-leirin, jonka jälkeen hänelle voidaan järjestää aivan vastaavat juhlat lahjoineen ja puheineen, ilman pakollista kirkkokäyntiä.
Harva kaipaa pappia pitämään puhetta tupaantuliaisiin tai syntymäpäiville. Miksi sitten tavan vuoksi pappi vahvistaisi avioliittosi, ellet usko papin opettamiin asioihin? Ja miksi pappi siunaisi ruumiin, jos vainaja ei eläessään uskonut kirkon opetuksiin? Kannattaa myös muistaa, että 15-vuotiaana moni on hyvin herkässä iässä ja rippileirillä uskonto, uskoontuleminen ja seurakunnan aktiivinen jäsenyys ovat kuitenkin pääasia. Haluatko välttämättä altistaa lapsesi indoktrinaatiolle sellaiseen asiaan, johon et itse usko?
Siviilivihkimisten osuus ylitti 50% vuonna 2014. Myös kastettujen osuus syntyneistä vähenee noin prosenttiyksikön vuodessa, ja nyt noin 30% vauvoista jää uskontokuntien ulkopuolelle. Vainajistakin jo yli 10% saatetaan hautaan ilman kirkkoa.
Autatko?
Jotkut arvelevat kirkon tekevän paljon hyväntekeväisyyttä. Todellisuudessa pääosa kirkollisveroista kuluu henkilöstö- ja kiinteistökuluihin.
Kymmenestä eurosta kirkko käyttää vain euron hyväntekeväisyyteen. Vuoden 2015 seurakuntien tilinpäätösten mukaan diakonian osuus kirkon menoista oli noin 10%. Summa on laskettu vyöryttämällä, eli mm. hallinnon menoista tietty osa on laskettu mukaan diakoniamenoihin. Ja vaikka kirkko käyttäisi diakoniatyöhön 99 prosenttia tuloistaan, on parempi antaa rahaa järjestölle jonka tavoite on 100-prosenttisesti hyväntekeväisyys.
Sitäpaitsi miksi auttaisit aatteellisen kanavan kautta, jos et aatteeseen usko? Neutraaleja kanavia on olemassa.
Eroaminen kestää minuutin...
https://www.eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/eroakirkosta
Miksi erota kirkosta?
2
227
Vastaukset
- Anonyymi
Jumala on antanut meille kaikille luoduilleen vapaan tahdon. Saarnasi kirkon ja kristinuskon sanoman mitättömyydestä, on vain sinun näkemyksesi näistä elämää suuremmista asioista. Itse maksan ilomielin veroni, sillä kristinusko on ainoa varma tie pelastukseen, tulevaan Jumalan ikuiseen valtakuntaan. Uskovat ovat lähimmäisilleen harmittomia ja rakkaudellisia lähimmäisiä, verrattuna laskelmoiviin ja itsekkäisiin ateisteihin, joille oma etu on palvottu uskonto. Jeesus ei pakota ketään uskoon. Hän kyllä kolkuttaa aikaajoin sydämesi ovelle, tarjoten Jumalan ikuisen lapseuden statusta. Mutta Raamatun mukainen usko ei tule väkisin, siksi kirkon on pidettävä kristinuskoa tarjolla janoisille. Saatana tulee väkisin ja viekkaudella ihmismieleen. Valitse itse kumman haluat.
- Anonyymi
"Mutta Raamatun mukainen usko ei tule väkisin"
Kuitenkin vauvoja kastetaan kaikenlaisten maailmankulttien jäseniksi ilman että heiltä kysytään mitään. Ja pienestä pitäen indoktrinoidaan/kasvatetaan uskomaan kaiken maailman väkisinväännettyihin itsekehitettyihin ideoihin jotka muka vain "koulutetut" tai "valitut" tms voivat ymmärtää. "Keisarin Uudet Vaatteet" tulee mieleen.
Ja siksi aloittaja kirjoittikin tyyliin että jos ei itse usko noihin, miksi pysyä sellaisessa uskonnossa?
Kirkollisveron lisäksi monet uskonnollisista järjestöistä (kuten Mormonit) odottavat sinun myös antavan 10% tuloistasi, siis kymmenykset, kirkolle. Siitä tulee helposti paljon isompi summa.
Tosin jos itse väittäisin olevani profeetta ja kirjoittaisin kirjan tai pari jota helppouskoiset seuraajani sitten puolustaisivat, laittaisin mielelläni säädöksen 10% maksamisesta itselleni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 437515
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543723Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu533613- 853397
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/533361- 513044
Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod362842Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302494IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1971958- 471571