Ihmettelen kun pitäisi olla ns laadunpäälle ymmärtävä isäntä. Annosten laatu on hyvin epätasainen. Vaihtelee surkeasta kohtuulliseen. Välillä ei mausteita ollenkaan ja ribseistä 1/3 oli kuivaa korppua. Osa tilatuista annoksista taas oli ok. 6 henkeä sai siis ihan erilaatuista ruokaa eteensä. Myös kuuntelemisessa olisi parannettavaa, että ei paasata asiakkaan päälle.
KV restaurant Suolaranta
90
3301
Vastaukset
- Anonyymi
Pari kertaa nyt tullut käytyä eikä itsellä ainakaan samoja ongelmia. Hyvää ruokaa viihtyisässä ympäristössä.
- Anonyymi
Hyvin prötää!
- Anonyymi
Kyllä possunruokaa saa halvemmalla!
- Anonyymi
Mitä syötte siellä, eihän listalla ole ruokaa muuta kun lohisoppa?
- Anonyymi
Jättämällä velvoitteet hoitamatta Loviisasta tulee Suomen suosituin kesäkaupnki rohkaisee huippukokki
- Anonyymi
Lovisa - menu on kuuluisa siitä, että ruokailu aloitetaan Lovisa keitolla, so. Alkoholia mukillinen, päruoka on toinen mukillinen samaa lientä ja jälkiruuaksi kolmas muki Lovisa keittoa. Tällä menulla saadan paras kate istuinta kohdeen. Tietenkin pitää varoa ettei käy niin kuin kävi yhdelle Artolle joka jäi istumaan mersun-hintaluokan teräspöntölle. Tietenkin kyseessä oli tehokasta Lovisalaisen toisen olohuoneen käyttöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Oliko Artolla tiikeriä tankissa? Vai oliko tiikerin eväät jo syöty?
- Anonyymi
Täytyy muistaa että ravintolan taso on sama kuin sen huonoin kokki ?
- Anonyymi
Kylän mulkuimmat löytyy kyllä täältä itkemästä. Itse eivät pysty mihinkään muuhun kuin arvosteluun, kateus ja katkeruus ainoat vahvuudet. Hävettää teidän puolesta.
- Anonyymi
Se kaikkein suurin itkijä ja satujen kertoja löytyy paikallisesta lehdykästä. Todellisia journalisteja hävettää sen puolesta.
- Anonyymi
Eihän sitä mulkero ole jos veronsa maksaa, siipiveikot on erikseen.
- Anonyymi
Raukka se joka veronsa maksaa vanha KV sananlasku
- Anonyymi
Kiva piruilla ravintolayrittäjälle Covidin päälle, kertoo teistä paljon ihmisinä. Kaikkea samaa teillekin. Vaikka tuskin se saamattomalle paljon haittaa tuottaa.
- Anonyymi
Helsingin protestilistan mukaan yhdellä KV:n yrityksellä on velkomustuomio. Summa on 17360 euroa ja velkojana Loviisan kaupunki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin protestilistan mukaan yhdellä KV:n yrityksellä on velkomustuomio. Summa on 17360 euroa ja velkojana Loviisan kaupunki.
Taitaa olla aika monella ravintola ja viihdealanyrittäjällä ollut vaikeat parivuotta. Hienoa kun ihmiset vielä kääntää veistä haavassa. Aika moni on joutunut työttömäksi, mutta tärkeintä tuntuu olevan, että kateellinen pääsee ilkkumaan yrittäjän epäonnea. Mukavaa porukkaa täällä, toivottavasti karma hoitaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helsingin protestilistan mukaan yhdellä KV:n yrityksellä on velkomustuomio. Summa on 17360 euroa ja velkojana Loviisan kaupunki.
Ovatko Seurahuoneen vuokrat maksamatta?
- Anonyymi
Arvonlisäveroa voi olla vaikea sinun ymmärtää, koska kyseessä on niin sanottu välillinen vero.
Tämä tarkoittaa sitä, että yritys siirtää arvonlisäveron osuuden kuluttajan eli asiakkaan maksettavaksi tavaran tai palvelun hintaan. Asiakas siis maksaa alv:n osana tuotteen hintaa, ja myyjä tilittää tämän osuuden myöhemmin valtiolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla aika monella ravintola ja viihdealanyrittäjällä ollut vaikeat parivuotta. Hienoa kun ihmiset vielä kääntää veistä haavassa. Aika moni on joutunut työttömäksi, mutta tärkeintä tuntuu olevan, että kateellinen pääsee ilkkumaan yrittäjän epäonnea. Mukavaa porukkaa täällä, toivottavasti karma hoitaa.
Yrityksen tuloksesta maksetaan tuloveroa ja arvonlisäverollisesta liiketoiminnasta arvonlisäveroa.
Maksamattomia veroja ei voi laittaa Covidin piikkiin. Mikäli asiakkaita ei ole, niin ei synny tulosta mistä pitää maksaa tuloveroa. Arvonlisäveron puolestaan ovat jo asiakkaat maksaneet ja se pitää vain tilittää valtiolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovatko Seurahuoneen vuokrat maksamatta?
Summa sopii hyvin Seurahuoneen vuokrasopimukseen, noin 1000 euroa kuussa. Raatihuoneelta ohjattu Seurahuoneen käyttö on hulvatonta, sillä Lovisan kaupunki on rahoittanut Seurahuoneelle koko keittiön infran ja tilojen kunnostuksen sekä kiinteistön käyttökulut. Yrittäjä laskuttaa kaupunkia sen omien tilojen käytöstä mm. valtuuston kokouksiin, 800 euroa per kokous ja huippuhintaiset pienet suolaiset ja kahvi sekä virvoitusjuomat. KV:n laskut on maksettu viivytyksettä eikä kaupunki ole pidättänyt yrittäjältä vuokrasaamisiaan vaikka hänen puolelta maksut on rästissä. Lovisassa on Suomen yrittäjäystävällisin kaupunginjohtaja, joka on itsekin myös hulvaton monialainen yrittäjä.
Tiedoksenne, että en ole kateellinen. Jotkut kokevat totuuden esittämisen ilkeilynä, vilpitön tavoite on kuitenkin edistää kunnan ja sen asukkaiden (veronmaksajien) etua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrityksen tuloksesta maksetaan tuloveroa ja arvonlisäverollisesta liiketoiminnasta arvonlisäveroa.
Maksamattomia veroja ei voi laittaa Covidin piikkiin. Mikäli asiakkaita ei ole, niin ei synny tulosta mistä pitää maksaa tuloveroa. Arvonlisäveron puolestaan ovat jo asiakkaat maksaneet ja se pitää vain tilittää valtiolle.Myös palkat pitää maksaa työntekijöille. Ymmärrän kyllä huolesi valtion saamisista, mutta en sitä, että yrittäjän ongelmilla ilkutaan ja pyritään aiheuttamaan hänelle lisää ongelmia mustamaalaamalla täällä julkisesti. Hänellä on kuitenkin työntekijöutä, jotka saattavat syyttöminä joutua ongelmiin näistä jutuistasi. Onko kateus tai kauna, joka sinua selkeästi ajaa näiden työntekijöiden taloudellista turvaa tärkeämpi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös palkat pitää maksaa työntekijöille. Ymmärrän kyllä huolesi valtion saamisista, mutta en sitä, että yrittäjän ongelmilla ilkutaan ja pyritään aiheuttamaan hänelle lisää ongelmia mustamaalaamalla täällä julkisesti. Hänellä on kuitenkin työntekijöutä, jotka saattavat syyttöminä joutua ongelmiin näistä jutuistasi. Onko kateus tai kauna, joka sinua selkeästi ajaa näiden työntekijöiden taloudellista turvaa tärkeämpi?
Niinpä niin. K-kauppias ja hänen työtekijänsä on mustamaalattu tahattomasta hintalappujen virheistä julkisesti ja on vaikea välttyä ajatukselta, että mainossopimusten irtisanominen ilmoitettiin kostona julkisesti ja heittäytymällä muka sananvapauden puolustajana martyyriksi. Ettäs kehtaa!

Niinpä niin. Erään ilmeisesti yrittäjäyhdistykseen kuuluvan ravintoloitsijan verojen maksamatta jättäminen ei ole tahaton virhe, mutta siitä arvoisa päätoimittaja ei ole kirjoittanut riviäkään. Tai ei ole sallinut kirjoittaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä niin. K-kauppias ja hänen työtekijänsä on mustamaalattu tahattomasta hintalappujen virheistä julkisesti ja on vaikea välttyä ajatukselta, että mainossopimusten irtisanominen ilmoitettiin kostona julkisesti ja heittäytymällä muka sananvapauden puolustajana martyyriksi. Ettäs kehtaa!
Niinpä niin, taas vaihtui aihe kun pitäisi jotain vastata omista motiiveista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä niin. K-kauppias ja hänen työtekijänsä on mustamaalattu tahattomasta hintalappujen virheistä julkisesti ja on vaikea välttyä ajatukselta, että mainossopimusten irtisanominen ilmoitettiin kostona julkisesti ja heittäytymällä muka sananvapauden puolustajana martyyriksi. Ettäs kehtaa!
Jaa, jos vastaava virhe olisi tapahtunut ko. ravintoloitsijalle, olisit valmis lynkkaamaan hänet tapasi mukaan armotta. Väännät ja käännät asioita venäläiseen tapaan, mielesi mukaan.

Mistä tiedät että oli tahatonta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, jos vastaava virhe olisi tapahtunut ko. ravintoloitsijalle, olisit valmis lynkkaamaan hänet tapasi mukaan armotta. Väännät ja käännät asioita venäläiseen tapaan, mielesi mukaan.
Onko verojen tai vuokrien maksamatta jättäminen vain pelkkä tahaton virhe ja pikkujuttu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko verojen tai vuokrien maksamatta jättäminen vain pelkkä tahaton virhe ja pikkujuttu?
Kukaan ei ole niin väittänytkään? Kysymys kuuluu, miksi ilkut vaikeuksissa olevan yrittåjän tilanteelle. Hänelle edes Covid ei saa olla tekosyy, mutta kauppias on mielestäsi tehnyt tahattoman virheen, vaikka siitäkään ei ole mitään todisteita. Lisäksi lynkkaat myös vihaamasi lehden, joka on tehnyt vain työtään ja kertonut totuuden. Eli väännät asioita oman agendasi mukaan ja syytät esim. lehteä juuri tästä samasta asiasta. Tee syytöksesi edes omalla nimelläsi, niin et ole vain anonyyni katkera pelkuri.

Ei se voi tehdä nimellä, sillä nimellä ei ole mitään uskottavuutta. T:PH
- Anonyymi
Hesarista löytyvän tiedon mukaan kyseinen yritys on saanut koronatukea 215 408 euroa!!!!!
Priceless! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se voi tehdä nimellä, sillä nimellä ei ole mitään uskottavuutta. T:PH
Juuri siksi esiinnyt nimimerkillä PH.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan ei ole niin väittänytkään? Kysymys kuuluu, miksi ilkut vaikeuksissa olevan yrittåjän tilanteelle. Hänelle edes Covid ei saa olla tekosyy, mutta kauppias on mielestäsi tehnyt tahattoman virheen, vaikka siitäkään ei ole mitään todisteita. Lisäksi lynkkaat myös vihaamasi lehden, joka on tehnyt vain työtään ja kertonut totuuden. Eli väännät asioita oman agendasi mukaan ja syytät esim. lehteä juuri tästä samasta asiasta. Tee syytöksesi edes omalla nimelläsi, niin et ole vain anonyyni katkera pelkuri.
Lehti on tehnyt työtään, mutta hyvin valikoivasti.

Olet todella vain katkera vihaa täynnä oleva pelkuri.

Kukaan ei ole ilkkunut, vaan tuonut esille kylmät ja ikävät faktat. Rohkenen kyllä väittää, että hintalappujen väärät tiedot ovat tahaton virhe. Verojen ja vuokran maksamatta jättämisessä kyse ei ole tahattomasta virheestä, vaan täysin tietoisesta toiminnasta. Me veronmaksajat olemme jopa avittaneet ko. firmaa yli 215 000 eurolla.

Joo tottakai, sinähän olet aina oikeassa. Harmi kun tuollainen lahjakkuus menee täällä ihan hukkaan. :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo tottakai, sinähän olet aina oikeassa. Harmi kun tuollainen lahjakkuus menee täällä ihan hukkaan. :D
Faktoja yritetään nollata mitä eriskummallisimilla kommenteilla. Se ei ainakaan osoita ja vaadi minkäänlaista lahjakkuutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, jos vastaava virhe olisi tapahtunut ko. ravintoloitsijalle, olisit valmis lynkkaamaan hänet tapasi mukaan armotta. Väännät ja käännät asioita venäläiseen tapaan, mielesi mukaan.
Lehti lynkkasi armotta kauppiaan, mutta ei kirjoita ravintolafirman edesottamuksista riviäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lehti lynkkasi armotta kauppiaan, mutta ei kirjoita ravintolafirman edesottamuksista riviäkään.
Eihän kavereista kirjoiteta mitään. Siitä voi kenties saada kiitokseksi jopa Jaffaa talon piikkiin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän kavereista kirjoiteta mitään. Siitä voi kenties saada kiitokseksi jopa Jaffaa talon piikkiin...
niin voi hyvinkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä niin. K-kauppias ja hänen työtekijänsä on mustamaalattu tahattomasta hintalappujen virheistä julkisesti ja on vaikea välttyä ajatukselta, että mainossopimusten irtisanominen ilmoitettiin kostona julkisesti ja heittäytymällä muka sananvapauden puolustajana martyyriksi. Ettäs kehtaa!
Eikö se ole yleinen tapa koko maassa? Kostaa liberaalisuvakistisesti kaikille jotka ei tykkää terrorismista, ryöstöistä, pervoiluista, väkivallasta , eli yleisestä suvakismipolitiikasta.
Suvaitsevaiset teloittaa julkisesti kaikki jotka uskaltaa olla heidän kanssaan erimieltä. Siksi loviisakin menestyy koska ottaa mallia valtion mediasta ja politiikasta.
Ryöstettyjen on vain kiltisti alistuttava hiljaa ryöstettäviksi. Menestyksen rakastajat vihaa alamisia jotka ei syostu maksamaan heidän tuotteistaan ryöstöhintaa.
Mutta kaikki pahuus tuhoutuu pian joten ei menetetä toivoamme vaikka täälläkin joku rääväsuu puolustaa pahuutta viimeiseen asti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö se ole yleinen tapa koko maassa? Kostaa liberaalisuvakistisesti kaikille jotka ei tykkää terrorismista, ryöstöistä, pervoiluista, väkivallasta , eli yleisestä suvakismipolitiikasta.
Suvaitsevaiset teloittaa julkisesti kaikki jotka uskaltaa olla heidän kanssaan erimieltä. Siksi loviisakin menestyy koska ottaa mallia valtion mediasta ja politiikasta.
Ryöstettyjen on vain kiltisti alistuttava hiljaa ryöstettäviksi. Menestyksen rakastajat vihaa alamisia jotka ei syostu maksamaan heidän tuotteistaan ryöstöhintaa.
Mutta kaikki pahuus tuhoutuu pian joten ei menetetä toivoamme vaikka täälläkin joku rääväsuu puolustaa pahuutta viimeiseen asti.Toisaalta menestyjät itsekin vaihtaa kauppaa kostoksi ja jättävät yhä kallistuvat hinnat köyhien maksettaviksi jotka eivät pääse s-linjan kauppaan kuten he.
Kyseiset menestyjät eivät myöskään suostu valtapalleallaan muuttamaan bussilinjaa niin että köyhilläkin olisi vaihtoehtoja kauppojen valinnoissaan.
Ahneet vallankäyttäjät vaativat itselleen vaihtoehtoja ja vapauksia mutta eivät suostu niitä järjestämään köyhille autottomille asukkaille.
Itkevät kyllä kun yhä useampi heistä itsestäänkin joutuu lopettamaan yrityksensä kun ei ole asiakkaita.
Naurettavaa!
Itse eliminoivat asiakkaita, itse välttävät omaa asiointiaan paikallisissa yrityksissä ja itse nostavat omat hintansa pilviin. Itse siis tuhoavat itsensä.
- Anonyymi
Verot maksettu, valtio googlen mukaan tukenut 150000.
Hyvää jatkoa ja tarkkaa kirjanpitoa. - Anonyymi
Prh kertoo verovelkaa on yli 10000€ teekeripupilla
- Anonyymi
Newyork Timesin mukaan ravintoloitsija on huijari
- Anonyymi
Eiköhän verottaja pidä huolen saatavistaan, ei tarvitse oman kylän tuomareiden enää tuomita. Pitäkää huoli omista asioistanne kyylät. Mikään ei tuota suurempaa tyydytystä kuin naapurin epäonni?
- Anonyymi
Kyllä tässä ollaan jokaisen veronmaksajan kukkarolla!
- Anonyymi
Kauppias tuomittiin, mutta ravintelin pitäjälle sovitetaan sädekehää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauppias tuomittiin, mutta ravintelin pitäjälle sovitetaan sädekehää.
Mikä sädekehä? Kyllä se joutuu veronsa maksamaan usko pois ja niin pitääkin. Sinä vaan et jostain syystä pidä ravintoloitsijasta, siinä se syy on. Et pidä myöskään paiksllislehden toiminnasta, siksi sinun agendaan sopii puolustaa kauppiasta, vaikka aina kovaan ääneen peräänkuulutat sääntöjen noudattamisesta. Kauppias oli saanut mahdollisuuden selvittää asia, ei kiinnostanut. Luulisi löytyvän hieman ymmärrystä ravintolayrittäjiä kohtaan, jotka ovat kärsineet jo 3 tta vuotta Covidin aiheuttamista tulonmenetyksistä. Heillä on ihmisiä töissä, joiden palkat pitää maksaa, joilla on perheet elätettävänä. Ei kai lehtien tarvitse kirjoittaa yritysten kärsimyksestä vain aiheuttaakseen lisää ongelmia? Riittää että sinä olet siitä suurella nautinnolla täällä ja varmasti muissakin foorumeissa mutustellut. Koita nyt välillä ajatella asioita katkeruutesi ulkopuolelta. Koitat piiloutua sääntöjen ja lakien taakse, mutta todellisuudessa olet pahantahtoinen, katkera ja ilkeä ihminen.

Faktoja yritetään nollata mitä eriskummallisimilla kommenteilla ja niiden esille tuojaan kohdistetuilla syytöksillä, joissa vain likainen mielikuvitus on rajana.
Tässä taas yksi sellainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Faktoja yritetään nollata mitä eriskummallisimilla kommenteilla ja niiden esille tuojaan kohdistetuilla syytöksillä, joissa vain likainen mielikuvitus on rajana.
Tässä taas yksi sellainen.Mitä faktoja tuossa nollataan? Eikö tuossa alussa lue, että joutuu veronsa maksamaan ja niin kuuluukin? Lisäksi sinun juttusi on kaukana faktoista, joten jäitä hattuun siellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä faktoja tuossa nollataan? Eikö tuossa alussa lue, että joutuu veronsa maksamaan ja niin kuuluukin? Lisäksi sinun juttusi on kaukana faktoista, joten jäitä hattuun siellä.
Sä et bonjaa tai halua tarkoituksella ymmärtää, että tässähän on perimillään kyse kaksijakoisesta journalismista, jossa aiheet ja kohteet valitaan tarkoin. Toisesta kirjoitetaan, mutta toista taas suojellaan ja ei kirjoiteta riviäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä et bonjaa tai halua tarkoituksella ymmärtää, että tässähän on perimillään kyse kaksijakoisesta journalismista, jossa aiheet ja kohteet valitaan tarkoin. Toisesta kirjoitetaan, mutta toista taas suojellaan ja ei kirjoiteta riviäkään.
Myös lehden naamakirjassa painetaan helposti delete nappia, jos joku ottaa esille esim. kaupungin johdon kannalta jotenkin kiusallisen aiheen. Se siitä sananvapaudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös lehden naamakirjassa painetaan helposti delete nappia, jos joku ottaa esille esim. kaupungin johdon kannalta jotenkin kiusallisen aiheen. Se siitä sananvapaudesta.
Muistan takavuosina ku oli yks noita-akka puhumassa suoranaista paskaa siellä, ei ottanut mitään kritiikkiä vastaan vaan meni heti henkilökohtaisuuksiin. Tais tulla maksamaan sit aika paljon se "avoin jutustelu ilman faktoja".
- Anonyymi
Skitsokaksoset vastasivat stereona, ensin Jekyll ja sitten Hide. :D
- Anonyymi
Kiva kun osaat vielä nauraa itsellesi.
- Anonyymi
Valtiolta yritykset saivat aika paljon Covid-tukea.
Edellyttäen että on hoitanut velvoitteensa.
Jos et, kalliiksi tuli. - Anonyymi
KV teemaravintolat velkomustumio 27.09.2022 - 7941€ (Ok Perintä Oy)
KV restaurants velkomustuomiot
Velkomustuomiot
29.09.2022 - 40882€ (Nordea Bank Oyj)
19.09.2022 - 147932€ (City Pearls Ky)
19.04.2022 - 17360€ (Loviisan Kaupunki)
07.06.2021 - 5144€ (Tukkutorin Kala Oy)
Että tämmöinen "yrittäjä" - Anonyymi
KV Olut- ja viinibaarit Oy protestit
02.06.2021 - 1978€ (Verohallinto)
02.06.2021 - 6175€ (Verohallinto)
02.06.2021 - 2816€ (Verohallinto)
02.06.2021 - 6210€ (Verohallinto)
KV Tilausravintolat Oy protesti
29.03.2021 - 2590€ (Seismica Oy)
Restaurants W30 Oy protestit
05.05.2022 - 105€ (Moxie Oy)
11.04.2022 - 1135€ (Visma Financial Solutions Oy)
15.03.2022 - 359€ (Visma Financial Solutions Oy)
05.01.2022 - 1070€ (Visma Financial Solutions Oy)
09.12.2021 - 263€ (Visma Financial Solutions Oy)
11.05.2021 - 226€ (Visma Financial Solutions Oy)
08.03.2021 - 618€ (Visma Financial Solutions Oy)
Velkomustuomiot
12.08.2022 - 3319€ (Vinetum Oy)
29.07.2022 - 3644€ (Ok Perintä Oy)
29.06.2022 - 1730€ (Mehiläinen Oy)
18.06.2021 - 4722€ (Lowell Suomi Oy)
17.06.2021 - 3301€ (Oy Vindirekt Finland Ab) - Anonyymi
Hämmästyttävää, että ko. yrittäjä on edelleen kaupungin yhteistyökumppani. Se osoittaa kaupungin johdon moraalin. Mukaan lukien luottamushenkilöt.
- Anonyymi
Vuosi 2017 virstanpylväs. Siitä eteenpäin pikkukaupungin hallinto muuttui huonosta mädäksi.
- Anonyymi
Konkurssi korjasi kv restaurantsin pois markkinoilta.
- Anonyymi
Oletko nyt tyytyväinen? Moni menettää työnsä, mutta sinä sait tyydytyksen ja viitsit vielä täällä irvailla. Toivottavasti koet saman itsekin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko nyt tyytyväinen? Moni menettää työnsä, mutta sinä sait tyydytyksen ja viitsit vielä täällä irvailla. Toivottavasti koet saman itsekin.
Sinusta on varmaan hienoa toimintaa ja suoranainen uroteko jättää verot ja vuokrat maksamatta. Moni tavarantoimittajakin on jäänyt nuolemaan näppejään.
Siitä huolimatta tämä yrittäjä vain avaa uusia kuppiloita ja jatkaa toimintaansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko nyt tyytyväinen? Moni menettää työnsä, mutta sinä sait tyydytyksen ja viitsit vielä täällä irvailla. Toivottavasti koet saman itsekin.
Moni menettää työnsä kun tämmöiset yrittäjät jättävät laskunsa maksamatta niille yrittäjille jotka ovat tavaraa ja palveluita toimittaneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinusta on varmaan hienoa toimintaa ja suoranainen uroteko jättää verot ja vuokrat maksamatta. Moni tavarantoimittajakin on jäänyt nuolemaan näppejään.
Siitä huolimatta tämä yrittäjä vain avaa uusia kuppiloita ja jatkaa toimintaansa.Lukiko tuossa niin, minusta kyllä ei? Ilmeisesti työnsä menettäneet ansaisivat kohtalonsa, kunhan sinä vain saat nautintosi? Kovasti koitat peittää sen lainkuuliaisen kansalaisen huoleen, mutta oikeasti olet ihan vaan k****ää. Pian riittääkin raportoitavaa konkursseista ja maksamattomista veloista, ei ole varmaankaan ainoa, ensimmäinen tai viimeinenkään yritys vastaavissa ongelmissa, mutta tämä sattuu osumaan ajojahtilistaasi ja sopii hyvin tarkoituksiisi.
- Anonyymi
Sama firma vuokrasi Seurahuoneen ja jätti vuokrat maksamatta kaupungille. Voidaan esittää kysymys, että kuka kaupungin hallinnosta antoi vuokrarästien kasvaa? Firma on protestilistan mukasn mukaan pystyssä verottajalle noin 84 000 euroa ja kaupungille 26 000 euroa. Protestilistalta löytyy muitakin velkojia.
- Anonyymi
Erikoista tekstiä. Voisi luulla että kaupungin johtajistossa on rikollisia jotka tekee yhteistyötä rikollisten kanssa.
Toisaalta sitä tietoa vasten ei mikään muukaan pahuus sitten enää yllätä. Se ei ole tyhmyyttä vaan tahallista pahuutta. Mafia ja huumekauppa on loviisan perusvoima.
Sen tiedon jälkeen ei tarvitsekaan enää selityksiä sille miksi Loviisassa johtajat vaihtuu vuoden välein joka virastossa. Ehkä rehelliset ei kestä olla osa mafiaa jossa tehdään "työtä" vain hämäykseksi.
Mikäköhän tulee olemaan tämän kylän tuho ja loppu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erikoista tekstiä. Voisi luulla että kaupungin johtajistossa on rikollisia jotka tekee yhteistyötä rikollisten kanssa.
Toisaalta sitä tietoa vasten ei mikään muukaan pahuus sitten enää yllätä. Se ei ole tyhmyyttä vaan tahallista pahuutta. Mafia ja huumekauppa on loviisan perusvoima.
Sen tiedon jälkeen ei tarvitsekaan enää selityksiä sille miksi Loviisassa johtajat vaihtuu vuoden välein joka virastossa. Ehkä rehelliset ei kestä olla osa mafiaa jossa tehdään "työtä" vain hämäykseksi.
Mikäköhän tulee olemaan tämän kylän tuho ja loppu?No nyt on ollut hyvä trippi! :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nyt on ollut hyvä trippi! :D
Onko kivaa kuulua vielä hetki tuohon rikollisjengiin?
Ne tuhoutuu kuitenkin pian.
Ilkkumisesi vain paljastaa että olet itse yksi heistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kivaa kuulua vielä hetki tuohon rikollisjengiin?
Ne tuhoutuu kuitenkin pian.
Ilkkumisesi vain paljastaa että olet itse yksi heistä.No tännehän voi kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Vaikka että tuollaisen lapsiinsekaantujan ei pitäisi arvostella muita laisinkaan, joten sovitaanko niin että kukaan ei ala syyttelemään ketään kun jutuissa ei ole mitään järkeä? Minusta sinun kirjoitusten perusteella jonkinlainen tuho on jo alkanut, nimittäin pääkopassasi. Rikos lienee, että saat ilmeisesti vielä liikkua vielä vapaasti terveiden joukossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kivaa kuulua vielä hetki tuohon rikollisjengiin?
Ne tuhoutuu kuitenkin pian.
Ilkkumisesi vain paljastaa että olet itse yksi heistä.Eikö ole rikos jos on vedenpitävät todisteet huumekaupoista ja mafian toiminnasta, mutta ei kerro niistä viranomaisille? Ettet nyt vain joutuisi itse tiilenpäitä lukemaan? Kannattaa tehdä ilmianto varmuuden vuoksi edes muumilaakson seriffille.
- Anonyymi
Tämä ei ylitä paikallisen lehden uutiskynnystä, koska kyseessä on myös yhden kaupunginjohtajan kukkaisidean floppaamisesta eli Seurahuoneen ravintolatoiminnan kaputista. Kuinka paljon mahtoi maksaa veronmaksajille Seurahuoneen ravintolakeittiön väsääminen?
Sen sijaan lehti julkaisee "paikallisen uutisen" Araljärvestä.
- Anonyymi
Nyt tätä degeri bubia haetaan konkurssiin
- Anonyymi
Konkurssilistalta löytyy. Asia ei ilmeisesti ylitä paikallisen lehden päätoimittajan määrittelemää uutiskynnystä, koska se ei kuulu ihanien ja hyvien uutisten kategoriaan. Peskovin tiedotusopit ovat olleet jo vuosia käytössä myös härmän parhaassa pikkukaupungissa.

Kuinkas monen yksityisyrittäjän konkursseja lehdet on täällä maalittaneet? Eikö se riitä että te korppikotkat jo tiedätte ja ilakoitte toisten epäonnelle? Olette te kyllä todella ikäviä ihmisiä, toivottavasti karma korjaa.

Monesko konkurssi sulla on jo menossa? Kolmas?
Jotkut muut saavat aina tavalla tai toisella maksaa konkurssien laskut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monesko konkurssi sulla on jo menossa? Kolmas?
Jotkut muut saavat aina tavalla tai toisella maksaa konkurssien laskut.Vaikea ehkä kuvitella, mutta aina erimieltä kanssasi olevat eivät ole henkilöitä joita maalitat? Luuletko että ihmiset tahallaan konkursseja tekevät? Etkö nyt ole hieman epäreilu yrittäjää kohtaan, joka tuskin on ainoa ravintoloitsija joka on mennyt nurin viimeisen 4 vuoden aikana? Helppo huudella ja syytellä nimettömänä kun ei voi vertailla saavutuksia, miksiköhän?
- Anonyymi
Eikö tätä konseptia pitänyt laajentaa, porvoo seuraavaksi. Onko jäänyt yhtiökumppaneille jotain kertomatta?
- Anonyymi
Mitä konkurssia? Homma jatkuu ja esiintymislista täyteen bookattu viikoiksi eteenpäin.
Taitaa olla paskapuhetta! - Anonyymi
Onhan siinä valitusaika
- Anonyymi
Lue maksukyvyttömyysrekisteri siellä on syyt ja seuraukset
- Anonyymi
No voihan Willu ihan t-viivoilla. On teillä murheet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voihan Willu ihan t-viivoilla. On teillä murheet.
Sä et taida ymmärtää, että esimerkiksi Seurahuoneen maksamattomat vuokrat ja lämmityslaskut jäävät veronmaksajien maksettavaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä et taida ymmärtää, että esimerkiksi Seurahuoneen maksamattomat vuokrat ja lämmityslaskut jäävät veronmaksajien maksettavaksi.
Silleen ne konkurssit menee, ei paikallisten epäonni siitä yhtään poikkea. Moni täällä kehuskelee käyttävänsä mielummin naapurikaupunkien palveluja, joten sitä kannattaa myös miettiä kun täällä jeesustelee. Ikävä tapa ilkkua yrittäjälle nimettömänä, mikä tekosyy tällä kertaa? Ei ainakaan se että voisit saada potkut häneltä, ehkä se oma historia ja aikaansaannokset?
- Anonyymi
Yhden konkurssin kyllä ymmärtää mutta kun kaikki yrittäjän yritykset on konkurssissa niin silloin on oltava vikaa siinä yrittäjässä.
- Anonyymi
Ja sinä v*****t päälle, sillähän se paranee. Mitä sinä olet itse saanut aikaan, monta ihmistä olet työllistänyt, onko kokemusta raflabisneksestä Covidin aikana, sodan aiheuttamien kustannusten ja korkojen nousun aikana. Lähdetkö seuraavaksi naureskelemaan jollekin työnsä ja kenties talonsa menettämeillä. V***un idiootit, eivät edes lainaansa pysty maksamaan?
- Anonyymi
Ei kaikista ole yrittäjäksi. Vaatii pitkää pinnaa ja talouden hallitsemista ammattitaidon lisäksi.
- Anonyymi
Sitä kukaan ei kiistä, mutta mitä vaatii olla mulkku, joka herkuttelee epäonnistuneen yrittäjän kohtalolla, työntekijöiden tilanteesta puhumattakaan? Kirjoittaisi edes omalla nimellä jos kerran on munaa lähteä tuolle linjalle! Onhan noita menestyneitäkin yrittäjiä konkurssin tehneiden joukossa? Jenkkilässähän olet vakavasti otettu yrittäjä, vasta kun sinulla on muutama konkka pohjilla. Jeesustelu on helppoa, yrittäjyydestä en tiedä, mutta ainakin viihdeteollisuus ja ravintolabisnes on elänyt jonkun vuoden haastavia aikoja sitten 2020.
- Anonyymi
Baaria jatkaa konkurssipesä
- Anonyymi
Soon oikein! Tulee lysthiä!
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä602007Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661688Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701408Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2411367Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2321313Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3391179- 1281155
- 801135
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3171085IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3421082