5. LOKAKUUTA:
Elämäni alkoi tänään. Vanhempani eivät vielä tiedä sitä, mutta minä se jo olen. Ja minusta tulee tyttö. Saan vaaleat hiukset ja siniset silmät. Joka tapauksessa lähes kaikki on määräytynyt, jopa sekin, että pidän kukista.
19. LOKAKUUTA:
Jotkut sanovat, etten ole vielä oikea ihminen ja että vain äitini on olemassa. Mutta minä olen oikea ihminen, aivan samoin kuin pieni leivänmurunen on oikeaa leipää. Äitini on ihminen, ja minä olen ihminen.
23. LOKAKUUTA:
Suuni on juuri nyt avautumassa. Ajattelehan, että noin vuoden kuluttua minä nauran ja myöhemmin puhun. Tiedän, mikä on ensimmäinen sanani: se on ÄITI.
25. LOKAKUUTA:
Tänään sydämeni alkoi sykkiä itsestään. Tästedes se lyö kevyesti loppuelämäni pysähtymättä koskaan lepäämään! Ja monien vuosien kuluttua se väsyy. Se pysähtyy, ja silloin minä kuolen.
2. MARRASKUUTA:
Kasvan hiukan joka päivä. Käsivarteni ja jalkani alkavat muotoutua. Mutta saan odottaa vielä kauan ennen kuin nuo pienet jalkani nostavat minut äitini syliin ja ennen kuin pystyn keräämään näillä pienillä käsilläni kukkia tai kietomaan ne isäni kaulaan.
12. MARRASKUUTA:
Käsiini alkaa muodostua pikkuruisia sormia. Hassua, miten pieniä ne ovat! Voin silittää äitini hiuksia niillä.
20. MARRASKUUTA:
Vasta tänään lääkäri kertoi äidille, että minä elän täällä hänen sydämensä alla. Voi, miten onnellinen hänen täytyykään olla! Oletko sinä onnellinen, äiti?
25. MARRASKUUTA:
Äiti ja isä luultavasti miettivät minulle nimeä. Mutta he eivät edes tiedä, että minä olen pieni tyttö. Haluan, että minua sanotaan Katiksi. Olen jo iso tyttö.
10. JOULUKUUTA:
Hiukseni kasvavat. Ne ovat sileitä, kiiltäviä ja hohtavia. Millaiset hiukset äidillä mahtaa olla?
13. JOULUKUUTA:
Pystyn melkein näkemään. Ympärilläni on pimeää. Kun äiti tuo minut maailmaan, se on täynnä auringonpaistetta ja kukkia. Mutta ennen kaikkea haluan nähdä äitini. Miltä sinä näytät, äiti?
24. JOULUKUUTA:
Mahtaako äiti kuulla sydämeni kuiskaukset? Jotkut lapset tulevat maailmaan hieman sairaina. Mutta minun sydämeni on vahva ja terve. Se sykkiikin niin tasaisesti: pom pom, pom pom. Saat terveen pikku tyttären, äiti!
28. JOULUKUUTA:
Tänään äitini tappoi minut.
– Nimetön

Vastaukset 15
Vanhimmat
ihan sairas ? kannattais ehkä ajatella järjen kanssa minkälaisia juttuja tänne kirjoitat. Tiedätkö miten paljon tuo voi satuttaa muita ihmisiä? mistä sinä tiiät mitä ne syntymättömät lapset edes ajattelee vai ajatteleeko mitään. Ettet vain olisi itse tappanut omaa lastasi ja nyt katkerana kirjoittelet tuommoisia p*ask* juttuja !!!
musta tuo oli ihan hyvä juttu..sen olisi vain pitänyt kirjoittaa loppuun saakka..
ehkei tämä palsta vai ole oikea..kait kirjoitti sen takia ettei abortteja tehtäis.. mutta väärin kirjoittaa se tänne..tuomaan mietteitä abortin tehneille!!
Miten joku voi pystyä kirjottamaan tollaista tekstiä tänne??
Iteltä ainakin tuli itku samantien kun ton luin..
Aina ei voi tehdä niinkuin haluaisi.
joku, joka ehkä vielä harkitsee aborttia, vielä miettisi hetken aikaa! Jos vaikka niitä vaihtoehtoja vielä löytyisi...
kirjasta lainattu.
Ei sovi mielestäni tälle palstalle laisinkaan.
olis pitäny harkita tarkemmin...
Kiitos, kirjoitus oli kaunis, en oinut pidätellä kyyneliäni.
Olen menettänyt keskenmenona yhden lapsistani ja juuri noin kuvittelin hänenkin ajattelevan kunnes jostain käsittämättömästä syystä hänen ei annettu jatkaa elämäänsä.
Hyvää kesän odotusta sinulle!
Tuo oli tosi kaunis...Ja valitettavasti totta. Se sikiö on todella pienilapsi. Joka abortilla tosiaankin tapetaan. Ja tämän vuoksi onkin hyvä että tämä herättää sen ihmisen joka aikoo tehä abortin. Elämässä on aina olemassa jokin vaihtoehto
Säännöllisin väliajoin joku laittaa ton saman jorinan tänne.
Minua ei liikuta yhtään, pikemminkin tympäisee.
Keksikää nyt jotain uutta, soluröykkiö ei ajattele!
28. JOULUKUUTA:
Tänään äitini tappoi minut.
Aivan se ja sama, kuolisin kuitenkin jossain vaiheessa.
Asiaa puhut =) en todellakaan ymmärrä näitä murha-asioita!! Moni saattaa tulla raskaaksi esim. raiskauksessa ja silloinko olisi muka väärin tehdä abortti?? Tietysti on niitä muitakin syitä, mutta sehän ei ole meidän asia. Varmasti abortin tekeminen on monille vaikea asia. Päättipä joku pitää lapsen tai keskeyttää raskausen, se on hänen oma asiansa. Ei se asia keneenkään muuhun pitäisi mitenkään vaikuttaa..!!
30.5.2005 synnyin. Perhana tuo valo & nää vaipat ja nipistävät mommat.
2005-2033 kasvoin, opiskelin, tein töitä.
2033-2067 siitin kersoja, tein duunia, olin oravanpyörässä 8-16, menin naimisiin & erosin, odotin kesälomaa ja muita elämän tarjoamia rippeitä.
2067-2085 eläkkeellä, tulin isovanhemmaksi, kärsin kroonisesta ummetuksesta ja skolioksesta, jouduin hoitamaan lastenlapsia, rahat ei riittäny ees lääkkeisiin. Hautasin aviopuolison nro 4. Perhana nää vaipat & nipistävät mommat.
16.8.2085 kuolin. Kersat kinaa perinnöstä.
So What?
Ei se niin ihmeellistä ole jäädä pois tästä elämän junasta limamöykkynä. Tai myöhemmässäkään vaiheessa.
Miten julkeat kirjoittaa tuollaista tällaselle palstalle!! Ehkä olisi parempi kun pysyisit kaukana näiltä sivuilta...
Et voi tietääkään minkälaista on joutua keskyttämään oma lapsi pakon sanelemana. Toivon ettet kirjoittaisi tuollaisia enää ainakaan näille sivuille. Kokemus on todella rankka, ja luuletko että tuollaiset tarinat auttavat...
ÄLKÄÄ NYT HYVÄT IHMISET ALKAKO AJATTELEMAAN ASIOITA TUOLLA TAVALLA!!
Eikä se vatsassa oleva möykky voi edes ajatella mitään, saatika tuntea. Se on vain niin ettei kaikki raskaaksi tulevat voi jostain syystä synnyttää sitä lasta... Yrittäkää ymmärtää...
Erittäin kauniisti syyllistetty. Joku joutuu tekemään (omasta tahdostaan) keskeytyksen koska oma tai sikiön henki on vaarassa. Sinun mielestä pitäisi vaan pysyä hengissä ja synnyttää lapsi.
Se ei ole niin yksinkertaista!
Painavia syitä löytyy ja jotkut ei niitä aina ymmärrä. Ymmärrän, enkä syylistä naista joka tekee abortin, ellei raskaus ole jo niin pitkällä että sikiö ei todellakaan ole mikään kahvipavun kokoinen.
Niitäkin löytyy kun "abortoitu" (siis synnytetty) sikiö onkin elossa tosin ei varmaankaan meidän mailla.
Hei miten ne kuukautiset? jos ne jää tulematta niin menoks vaan apteekiin tai lekurille, ettei odotella isompia viikkoja. Ja jos on epäsäännölliset niin kyllä sen nyt tajuaa ettei niitä ole kuulunut vähään aikaan.
Niin ja jos harrastaa seksiä ilman ehkäisyä, niin tottakai siitä raskaaksi tulee jos kaikki kohdallaan on.
Sinulle, tuon keskustelun aloittaneelle. Olet sairas, tarvitset hoitoa!!!
lukee jotai tollasta? sä sait mutt vielä huonompaa kuntoo ku mitä muuteki jo oon! tollaset tekstit pitäis poistaa täältä välittömästi!!!
yrtiäppäs sä asettuu vähäks aikaa mun tilanteesee!
mua on käytetty n.2vuotta seksuaalisesti hyväksi ku olin 12vee ja nyt mutt on raiskkattu, tulin raskaaks ja tein abortin vaikka rakastan lapsia iha hirveesti! mä en oo puhunu siitä aikasemmi ett mua on käytetty hyväks... mä oon masentunu, mulla on ahdistusta, paniikkikohtauksia ja skitsofrenian lieviä oireita... ja saan joka päivä taistella oman hengen puolesta! sä joka tään tekstin oot kirjottanu oot oikeesti niin tyhmä ku olla ja voi!!! oikee kunnon IDIOOTTI!!!