Hankala olla oma itsensä kun isoin osa väestöstä määrää lokeroon

Oottako panneet merkille sen että suurin osa väestöstämme lokeroi automaattisesti ihmiset muottiin enkä tarkoita ainoastaan nyt psykologiaa mutta kun tämän palstan aiheena on enempi psykologia &henkinen hyvinvointi niin huomannut sen että iso osa laittaa meidät muottilokeroon että kuulemma ihmisten pitäisi aina olla laumasieluisia. Tämä musertaa monet hiljaiset ja arat ihmiset koska viesti ylhäältä on tuomitseva ja musertava sekä eriarvoistava. Yritetään kuitenkin sinnitellä mutta paljon on psykologian valtarakenteissa vielä parantamisen varaa vai mitä?
1360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joo pelottelu ja manipolointi on tunnusomaista tämän päivän politiikassa. Ja jos ei tietäis, että meillä on vanhuksia niin vois luulla ettei niitä ole.

Äänestä

Helposti on pystynyt olemaan oma itsensä kun on jättänyt moiset lokeroinnit kokonaan huomiotta ja lukematta / välittämättä muiden mielipiteistä siitä millainen minun pitäisi olla. En ole koskaan mennyt massan mukana vaan kulkenut omaa tietäni vaikka joitakin on matkalleni osunut jotka on yrittäneet sanella miten minun pitäisi elämääni elää. Sellaiset olen jättänyt taakseni. Ainoat ihmiset jotka enää tekemisiini vaikuttavat ovat lapseni perhe, lapsenlapset menee kaiken muun edelle.

Äänestä
  • Ihan totta, silloin kun ihmisen pitäisi olla jotain muuta mitä on, on mahtikäyttäytymistä, ihan pienissäkin asioissa .esim 70 vuotias nainen antoi hiustensa kasvaa pitkäksi korona aikana ja huomasi että kampaamon laskut olivat olleet hänelle yksi vievä osa ekonomiasta. Niin eikö toiset saman ikäiset jo olleet sanomassa ettei pitkiä hiuksia voi siinä iässä pitää, siis he halusivat että naisen pitäisi olla lyhyt tukkainen kuten muutki. Ja harmaa pää kaiken lisäksi .mutta nainen piti päänsä eikä alistunut massan tahtoon .ihan tälläisiä pikku juttuja on elämä täynnä missä toiset haluavat samakaltaisuutta ottamatta huomioon että ollaan yksilöitä

    Äänestä

Mitä paremmin itsensä hyväksyy, sitä helpompaa on olla oma itsensä.
Ei muista tarvitse sillä tavoin välittää, että heidän muka pitäisi jotenkin pystyä vaikuttamaan juuri sinun/minun elämään.

Äänestä

Kyllä AP on oikeassa.

Mutta et tietenkään todellisuudessa voi olla muuta kuin olet, joten ei kannata liikaa yrittääkään muuta. Ajatukset ja minäkuva muuttuu ympäristön ja kehon muutosten mukana.

Tykkää siitä mistä tykkäät, koska et voi muutakaan. Olemme mitä olemme. Luonnontuotteita ja toimimme luonnon ohjauksessa. Olemme väkisinkin laumasieluisia, vaikka viettäisimme kaiken aikamme yksin, koska ajatuksemme kuitenkin liittyvät jollakin tavalla ympäröivään maailmaan ja sen ihmisiin.

Yleensä tyhmät on eniten äänessä. Tyhjät ämpärit kolisee eniten.

Äänestä

Laumasielu tai ei, aivan yksin ei kukaan tule toimeen. Pitkälle kehittyneessä yhteiskunnassa jokainen on riippuvainen muista. Se on niin itsestään selvää, että sitä ei tyhmempi edes huomaa.

Äänestä
  • totta tuo mitä sanot sillä apua tarvitaan. jos asuu yksin niin pakko olla jotenki tekemisissä ihmistne kanssa se on totta.

    Äänestä

  • oon siis sama kommentoija kuin aloitusviestin laatija.

    Äänestä

  • esimerkiksi autistit niin nekin on tekemisissä ihmisten kanssa kun jos autisti siirretään laitoshoitoon niin siellä on tekemisissä auttajien kanssa. Jos joku on yksinolija niin toki se on eri asia kuin olla sosiaalinen joka tapailee paljoa ihmisiä mutta kyllä mä tiesin tuon asian ettei ihan yksin voi olla kukaan.

    Äänestä

  • Introverttisia piirteitä omaavana ja hieman sosiaalisessa mielessä arkana ja ujona, joskus olisin toivonut, että olisin löytänyt elämässäni edes yhden hyvän ystävän. Mutta toisin kävi. Vielä noin yli 10 vuotta sitten halusin oikeasti kuulua porukkaan ja tähän yhteisöön. Jouduin silti ulkopuolelle ja sen syrjimäksi, ilmeisesti en vaan kelvannut. Ihmisillä, tai sillä "laumalla" on joskus tapana valikoida ja tehdä päätelmiä muista näkemistään ihmisistä. Ja hyväksytään omaan porukkaan ne, joista pidetään. Jos tietyt kriteerit eivät täyty, joutuu ulkopuolelle ja sinua ei hyväksytä. Nekin, jotka kenties olivat aiemmin ystäviäsi, jättävät sinut, koska pelkäävät joutuvansa saman kohtelun kohteeksi.

    En kovin paljon ole enää vuosiin pitänyt ns. lauma-ajattelusta. Koska siinä on piirteitä, joista en pidä. Eläimetkin ovat jossakin mielessä ihmisiä kivempia. Ne ei valikoi ja arvostele ihmisiä, vaan hyväksyvät ihmisen sellaisena, kuin hän on. Mitä ihmiset eivät koskaan tee. Ainakin omien kokemuksieni perusteella. Viimeiseen toteamukseesi sanon, että onhan niitä ihmisiä, jotka erakoituvat ja tietoisesti haluavat elää erillään muista ihmisistä ja tästä yhteiskunnasta. Ja jotkut heistä ovat pysyneet elossa jopa useamman vuosikymmenen ajan.

    Itse monia huonoja kokemuksia, pettymyksiä ja mm. hyväksikäyttöä kokeneena ajatus pysyvästi ja lopullisesta erakoitumisesta alkaa tuntua enemmän houkuttelevalta.

    Äänestä

Niin. Yksikseen voin jopa olla ajoittain tyytyväinen ja tarpeeksi hyvä tähän vaatimattomaan elämääni ja itseeni. Aina laumassa tulee se vertailu ja lokerointi, ihan oma vika osittain tietysti. Mutta siitä seuraa jonkinasteinen huonommuuden ja ulkopuolisuuden tunne joka saa käpertymään vielä enemmän itseen ja synkkyyteen.

Äänestä

Kun kodkaan ei tapaa ihmisiä joiden mielestä saat olla sellainen kuin olet niin joutuu toteamaan että ystävyyttä ei enää ole maanpäällä edes olemassa.

Ystävä ei painosta ja ilku vaan rohkaisee ja on sinun puolella pahantekijöitä vastaan.
Teeskentrlijät ja valehtelijat sina sanoo että on sinun syysi kun paha ihminen kohteli sinua pahoin. "Olisit toiminut kuten kaikki muukin massa niin sinua ei olisi kohdeltu huonosti".

"Ole kone ja massaa" , siinä tämän yhteiskunnan uskontunnustus.

Joskus vaan on vaikea keksiä miten jossain tilanteessa toimitaan kun ei ole koskaan nähnyt kenenkään toimivan siinä tilanteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oottako panneet merkille sen että suurin osa väestöstämme lokeroi automaattisesti ihmiset muottiin enkä tarkoita ainoastaan nyt psykologiaa mutta kun tämän palstan aiheena on enempi psykologia &henkinen hyvinvointi niin huomannut sen että iso osa laittaa meidät muottilokeroon että kuulemma ihmisten pitäisi aina olla laumasieluisia. Tämä musertaa monet hiljaiset ja arat ihmiset koska viesti ylhäältä on tuomitseva ja musertava sekä eriarvoistava. Yritetään kuitenkin sinnitellä mutta paljon on psykologian valtarakenteissa vielä parantamisen varaa vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu