Synnytyskammo-palsta?

Onko tästä palstasta tullut pelkästään kamalien synnytysjuttujen kertomispaikka? Viime aikoina on ollut useempia sellaisia kirjoituksia jossa käsitellään ko. aihetta.
Esimerkkinä se että pahinta synnytyksessä oli jalat levällään oleminen! Luuleeko kirjoittaja olevansa ensimmäinen nainen jonka henkilökunta näkee synnyttämässä? Tai että he muistavat jälkeenpäin et se oli se nainen joka oli jalat levällään!

Jotenkin tuntuu kun olen tätäkin palstaa seurannut että joidenkin mielestä synnytyksenkin pitäisi olla kivutonta ja siistiä ja nopeaa ettei vain jäisi kammoa. Onko nykyajan naisille se minä itse kaikkein tärkeintä eli synnytyksessäkin keskitytään siihen omaan kipuun ja sen jälkeen pitäisi olla sitten viimeisen päälle kunnossa saman tien. Se on varmaan aika harvinaista, luullakseni kivutonta synnytystä ei olekaan. Toki on varmasti olemassa oikeastikin kauhusynnytyksiä joissa on henki mennä tai tulee muuten komplikaatioita mutta ne on varmaan harvinaisempia tapauksia. Ja varmastikaan ei henkilökunta ajattele sitä miltä synnyttäjä näyttää vaan hänen ja vauvan vointia ensisijaisesti.

Itse olen synnyttänyt kerran ja se oli kyllä ihan kamalaa. Ei minustakaan kivaa ollut kun siinä oli mm. kaksi harjoittelijaa katsomassa kun tuskissani vääntelehdin. Koko homma oli tosi pitkä ja voimat meinasi loppua ihan totaalisesti. Kuitenkin se vauvan terveys oli kaikkein tärkein asia ja senhän takia sitä kestääkin lähes mitä vain. Ei siinä tilanteessa tullut ainakaan minulle mieleen et jos vaikka repeää tms. Ne on sitten myöhemmän ajan murheita. Enkä niitä olisi ensisynnyttäjänä osannut edes ajatellakkaan. Ei ollut kivaa mutta siitä selvisi kyllä sinnillä. En todellakaan ollut mikään supersynnyttäjä vaan kärsin kyllä hirveitä tuskia koko ajan ja kyllä lievä kammokin koko hommasta jäi mutta ei niin paha ettenkö menisi uudestaan.

En halua väheksyä kenenkään kokemuksia tai kipuja sillä varmasti osalla on paljon parempi kivunsieto kuin toisilla. Ja toiset ihmiset vaan ovat paljon herkempiä inhottaville asioille ja muistavat niitä pitkään. Näitä asioitahan on aika hankala verrata. Meinaan vaan sitä et tuntuu että joillakin on tosi katkeria kokemuksia synnytyksestä vaikkei mitään erikoista olisikaan sattunu ja tuntuu että se on muitten syytä jos on ollut kipeä.

Haluan vain sanoa sellaisille jotka eivät vielä ole synnytystä kokeneet ettei kannata liian vakavasti lukea näitä "huonompia" kokemuksia. Kipuun kyllä saa varautua vaikka ensisynnyttäjä ei varmasti osaa sitä kuvitellakaan todellisuudessa. Mutta jos kaikki hyvin menee niin kyllä siitä selviää ja sen unohtaakin suhteellisen pian. Se vuorokausikin (jos niinkin kauan menee mitä minulla) on loppujen lopuksi aika lyhyt aika pitemmässä aikajaksossa. Jokainen synnytys on yksilöllinen ja varmaan niitä helpompiakin on. Ja synnytys kuitenkin on tosi palkitseva kokemus. Kaiken sen tuskan ja vaivan jälkeen kun saa vauvan syliinsä niin siinä kyllä muut asiat unohtuu.
111108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

eli kirjoitan ennenkuin joku ehtii ilmoittaa sen että tottakai tänne saa kirjotella huonoja kokemuksia kun synnytyspalsta kerran on. Mutta se ei ollut minun pointtini edellisessä kirjoituksessa.

Äänestä
  • samaapa ihmettelin itsekkin...itseasiassa en ole kaikkia "kauhukokemuksia" pystynyt edes lukemaan koska itse viimeisilläni odotan toista lasta ja ei se ensimmäinen synnytys herkkua ollut mutta en halua "masentaa" itseäni näillä jutuilla,koska tiedän jo ennetään ettei se synnytys parane tai helpotu pelkäämällä ja se etenee omalla tahdillaan.itse voin vaikuttaa siihen yrittämällä olla niin rauhallinen kuin voin ja luotan sairaalan henkilökuntaan,siltikin vaikka edellinen kätilö oli vähän käskevä ja tyly mutta ymmärrän jälkeenpäin miksi.tämä kätilö kertoi että hän on tällainen koska se saattaa auttaa äitiä ymmärtämään kuinka tärkeää yhteistyö on,ja että synnytykseen ei valitettavasti voi tulla sillä periaatteella että muut hoitaa kivun pois ja jos siltikin sattuu on se heidän syynsä.kaikki eivät tietenkään ajattele näin mutta näinkin voi olla.psyykkaan itseäni tulevaan siten että ei se kipu kuitenkaan ikuisesti kestä ja ajattelen sitä minkä palkinnon saan siitä hyvästä.eli pienen ihmeen.valitettavan monelle jää tai on ennakkopelkoja synnytyksestä joten jos mahdollista kannattaisi näistä asioista puhua jollekkin ammatti-ihmiselle ennen synnytystä tai synnytyksen kauheudesta jälkeenpäin jottei jäisi traumoja.ja tuleville äideille kertoisin että kannattaa luottaa omaan kroppaansa ja tunteisiinsa.

    Äänestä

Minä taas ajattelen niin, että on TÄYSIN JÄRJETÖNTÄ että maailmassa on tällainen naisten kantama hiljainen salaisuus, josta EI SAA PUHUA. Nimittäin kammottavat synnytystuskat! Ei ole synnytys kivutonta, ei, se on tullut hyvin selväksi, mutta pitääkö se todella vain hiljaa hyväksyä? Mielestäni ei.

Asia pitäisi tuoda laajemmin esille! Jos asiasta puhuttaisiin, kenties jonakin päivänä sille tehtäisiin jotain. Kehitettäisiin tehokkaampia kivunlievityskeinoja tms. Ei tarvitsisi hokea joka väliin, että "kaikki kokevat kivun eri lailla" ja "aika parantaa".

Olkoon että lapsia on synnytetty jo ennen Moosesta, mutta miksi 2000-luvulla synnytys on vielä yhtä teurastusta kun samaan aikaan lähes kaikkeen muuhun on keksitty parannus- tai lievennyskeino???

Ja todellakin: kamalista kokemuksista PITÄÄ puhua jotta niistä pääsee yli. Jopa Suomi24:n Synnytys-palstalla. Yrittäkää kestää.

Äänestä
  • kuka on sanonut että niistä ei sais puhua tai että niistä ei puhuttais jo?paljon parempi tilanne todellakin nyt on kuin ennen vanhaan jolloin ei edes saanut huutaa synnytyksessä.ja toi lause hypähti oikein silmille että synnytys ois yhtä teurastusta...kai mussa on jotain vikaa kun ajattelen kivun olevan luonnollinen osa synnytystä jota itse en vain kärsinyt ja kestänyt,en vain pitänyt sitä pääasiana lapsen saamisessa.ei kukaan oo pakottanu lapsia tekemään alateitse tai keisarinleikkauksella,onhan niitä vaihtoehtoja varsinkin jos on rahaa.itselläni oli epiduraali enkä jatkossa muuta aio vaatia vaikka vaihtoehtona ois kivuton synnytys,ei tarkoita sitä että oisin masokisti vaan että en vain näe sitä muuten kuin luonnollisena osana elämää.ja onpa meillä naisilla muitakin vaivoja menkat,vaihdevuodet,hormoonit jne...mutta tiedämpä ainakin olevani nainen.

    Äänestä

  • Hiljainen salaisuus josta ei saa puhua...? Minusta tuntuu että se on vähemmistö joka kokee synnytyksen jotenkin kamalana ja hirveänä ja joiden täytyy oikein mainostaa ja hehkuttaa sillä kamaluudella. Itsellä ja omilla tuttavilla mitä on juteltu, on monilla se näkemys, että vaikka synnytys onkin kivuliasta, ei ne kivut mitään ylitsepääsemättömiä ole olleet eikä niistä ole mitään traumoja jäänyt.
    Jos synnytystä vertaa johonkin teurastukseen niin en voi muuta sanoa että olisiko omissa asenteissa hieman parantamisen varaa!
    Onhan eri kivunlievityskeinoja käytettävissä, minä ainakin olen saanut eri synnytyksissä eri kivunlievityskeinoja joista on ollut apua. Mutta täytyy sanoa, että enempi olen joka kerta synnyttäessa ajatellut vain sitä syntyvää lasta, enkä omia kipuja ja tuskia. On loppujen lopuksi aika pieni hetki koko elämää ajatellen mitä siellä synnytyssalissa vietetään.
    Ja eikö vieläkään tajuta sitä, että joskus ei ehditä sitä kivunlievitystä antaa, tai sitten ei aina ole järkevää sitä (esim. epiduraalia) antaa jos se tietyssä vaiheessa laitettuna saattaa vain hidastaa synnytystä ja sen luonnollista etenemistä. Lapsihan se siinä on se kaikkein tärkein, jonka etua kätilö ja lääkärikin ajaa vaikka sitä ei se synnyttävä äiti aina tunnu ajattelevan!

    Äänestä

  • kolmasti synnyttänyt kirjoitti:

    Hiljainen salaisuus josta ei saa puhua...? Minusta tuntuu että se on vähemmistö joka kokee synnytyksen jotenkin kamalana ja hirveänä ja joiden täytyy oikein mainostaa ja hehkuttaa sillä kamaluudella. Itsellä ja omilla tuttavilla mitä on juteltu, on monilla se näkemys, että vaikka synnytys onkin kivuliasta, ei ne kivut mitään ylitsepääsemättömiä ole olleet eikä niistä ole mitään traumoja jäänyt.
    Jos synnytystä vertaa johonkin teurastukseen niin en voi muuta sanoa että olisiko omissa asenteissa hieman parantamisen varaa!
    Onhan eri kivunlievityskeinoja käytettävissä, minä ainakin olen saanut eri synnytyksissä eri kivunlievityskeinoja joista on ollut apua. Mutta täytyy sanoa, että enempi olen joka kerta synnyttäessa ajatellut vain sitä syntyvää lasta, enkä omia kipuja ja tuskia. On loppujen lopuksi aika pieni hetki koko elämää ajatellen mitä siellä synnytyssalissa vietetään.
    Ja eikö vieläkään tajuta sitä, että joskus ei ehditä sitä kivunlievitystä antaa, tai sitten ei aina ole järkevää sitä (esim. epiduraalia) antaa jos se tietyssä vaiheessa laitettuna saattaa vain hidastaa synnytystä ja sen luonnollista etenemistä. Lapsihan se siinä on se kaikkein tärkein, jonka etua kätilö ja lääkärikin ajaa vaikka sitä ei se synnyttävä äiti aina tunnu ajattelevan!

    "Jos synnytystä vertaa johonkin teurastukseen niin en voi muuta sanoa että olisiko omissa asenteissa hieman parantamisen varaa!"

    Asenteessa? No ajattele vaikka sitten niin. Minulle synnytys oli todella traumaattinen kokemus koska en saanut kivunlievitystä ja kätilö oli tyly. Mutta vähättele ihmeessä jos siltä tuntuu. Näihin itkukohtauksiin ei enää teikäläisen sanat tunnu miltään.

    Äänestä

  • vituttaahan se kirjoitti:

    Saitko selitystä mikset saanut kivunlievitystä? Kävitkö synnytyksen läpi kätilön kanssa jälkeenpäin?
    Silloin jos siitä on todellisia traumoja jäänyt pitää tietenkin ne asiat käydä läpi ammattiauttajan kanssa, jotta ne ei jää "kummittelemaan" mieleen vuosikausiksi.
    Itsellä on onneksi siinä mielessä käynyt hyvä tuuri, että aina on ollut todella ihanaa ja ystävällistä henkilökuntaa synnytyksissä. (Toisessa synnytyksessä en esim. voinut saada epiduraalia vaikka sitä pyysin, mutta sain selvityksen ja ymmärsin miksei se enää siinä tilanteessa ollut mahdollista, joten ei itsellä jäänyt tunnetta että sitä ei vain haluttu antaa.)

    Synnytykseni kesti 14 tuntia josta 1,5 tuntia ponnistusvaihetta. Eteni kuulemma niin yllättäen 10 cm:iin ettei mitään sitten loppujen lopuksi ehditty antamaan. (12,5 tuntia on minusta aika kauan mutta mikäs siinä jos kätilö ei ole ajan tasalla) Ja että miksei edes epiduraalia? "Informaatiokatkos" selitti kätilö kun kävimme synnytystä jälkeenpäin läpi. Ponnistusvaihekin kesti sen verta kauan, että olisi luullut siihen ehtivän jotain saada, mutta siihen ei kuulemma ole lääkkeitä!?! Koko synnytyksen ajan minulle sanottiin vain, että ei ole mitään mikä voisi auttaa, mikä oli järkyttävä kuultavaa niiden helvetillisten kipujen läpi.

    Pelkopolilla ja psykoligilla käyn edelleen, että joku päivä uskaltaa mennä nukkumaan ilman pelkoa painajaisista.

    Niin, on vain hyvä, että kaikille synnytys ei ole näin vaikea kokemus. Eihän täällä muuten lapsia enää syntyisikään.

    Minäkin olisin tarvinnut psykologia traumojeni purkuun aikanaan, mutta silloin ei vielä oikein tuntunut olevankaan käsitystä siitä, että synnytystä oikeasti voidaan luokitella kiduttamiseen tai pitkittyneeseen teurastukseen, vaikka eikö tämä asia ole ilmiselvä, kun kerran naiset ovat kautta aikain siihen oikeastikin kuolleet, joskus se on ollut jopa armahtava asia.

    Nyt tämä lahtaustapahtuma on taas edessäpäin, minut on ympäripuhuttu jo melkein kokonaan alatiesynnytykseen sairaalasta käsin, vaikka olin välillä sektion kannalla. Niinhän ne tekevät, jos pelkopolilla käy.
    Pakko siitä jotenkin on yli päästä, asia tuntuu vain kauhean, epätodellisen painajaisen odottamiselta, jossa tapahtuu psykologinen ja fyysinen nujertaminen yhtä aikaa. Lopussa seisoo suuren suuri kiitos, jota ei enää osaa odottaa samalla tavalla romantisoiden, kun tietää, mitä hirveää voi olla luvassa sitä ennen jos kaikki ei suju sittenkään, pelkopolin lupauksista huolimatta..

    Yhtä hyvin minulta voitaisiin kysyä pelkäätkö kuolemaa, kuolema ei ole yhtään mitään niihin kipuihin verrattuna, mistä täällä halutaan päästä ylitse keskustelemalla. Sori vaan kaikki helpommalla päässeet, meitä tarumaatikkoja riittää tämänkin jälkeen - ja moni luulee, että ei ole soveliasta kertoa kokeneensa niin ylivoimaisia kipuja niinkin tavallisessa asiassa kuin synnytys, koska "enemmistö" on sitä ja tätä mieltä asiassa.

    Omalla kohdallani odotan toisaalta mielenkiinnolla omia mielenliikkeitäni, kun tuo kauhea h-hetki on vihdoin takanapäin, eikä kolmatta enää sen jälkeen tule edes vahingossa. Saa nähdä, kuinka pian pystyn kertomaan kokemuksestani - ja millä mielentilalla.
    Toivon, että kaikki sujuu sittenkin suhteellisen hyvin ja paremmin kuin edellisellä kerralla. Vaikka nyt mikään hyvä ei näytä todennäköiseltä masentuneissa aivoissani.

    Äänestä

Ilmeisesti tarkotit minua: "Esimerkkinä se että pahinta synnytyksessä oli jalat levällään oleminen! Luuleeko kirjoittaja olevansa ensimmäinen nainen jonka henkilökunta näkee synnyttämässä? Tai että he muistavat jälkeenpäin et se oli se nainen joka oli jalat levällään! "

Minulle ainankin se oli niin nöyryyttävä kokemus etten toiste halua sitä kokea.
Minäkin muistan paasanneeni ihan samaa mitä sinäkin aikoinaan. Eka synnytys muutti asenteeni täysin. Ei, minä en synnytä enää koskaan ellei ole pakko jostain syystä....

Olisit vaan kommentoinut suoraan tuonne minun kirjoitukseeni.

Äänestä
  • enemmän keskustelua! Ja onnistuin! :) Sitä mä vaan aina ihmettelen et vaikka kirjotan tai tarkoitan et omasta puolestani kaikki mielipiteet synnytyksestä on tervetulleita niin varmasti joku ymmärtää senkin väärin ja alkaa paasaamaan et tänne saa kirjottaa mitä haluaa! Tuntuu et monetkaan ei vaivaudu kunnolla lukeen näitä juttuja mut sitte kuitenkin kirjottelee niin teräviä kommentteja. Mut tää ei nyt koske sua vaan yleensäkin näitä keskusteluja mut vastaan tähän kun sen kuitenkin siitä niin moni muukin lukee. Mut melkein aina näissä jutuissa joku vetää herneen nenäänsä vaikka alkuperäisen ei todellaskaan ois tarkoitus suuttumusta aiheuttaa. Monissa muissa keskusteluissa oon huomannu, ittehän en yleensä tänne edes kirjottele.
    Ja pyydän anteeksi jos olen sua loukannut, minusta itsestä se jalat levällään oleminen ei todellakaan ollut kaikkein pahinta synnytyksessä niin on sinänsä vaikea ymmärtää sitä mutta sen tietysti tajuan että se oli sinun henk.kohtaisesti pahin juttu. Me ihmisethän olemme niin erilaisia kokemaan.
    No, yleensä ottaen kyllä olisin sitä mieltä että kannattaa lukea kirjoitukset kokonaan ennenkuin niitä lähtee kommentoimaan. Nytkin tuntuu et sais puolustella sellasia juttuja mitä ihan selkeesti kirjotin jo tuolla alkuperäsessä tekstissä. Vaikka tein lisäyksenkin niin eiköhän joku jo kirjottanu et blaa blaaa blaaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Onko tästä palstasta tullut pelkästään kamalien synnytysjuttujen kertomispaikka? Viime aikoina on ollut useempia sellaisia kirjoituksia jossa käsitellään ko. aihetta.
Esimerkkinä se että pahinta synnytyksessä oli jalat levällään oleminen! Luuleeko kirjoittaja olevansa ensimmäinen nainen jonka henkilökunta näkee synnyttämässä? Tai että he muistavat jälkeenpäin et se oli se nainen joka oli jalat levällään!

Jotenkin tuntuu kun olen tätäkin palstaa seurannut että joidenkin mielestä synnytyksenkin pitäisi olla kivutonta ja siistiä ja nopeaa ettei vain jäisi kammoa. Onko nykyajan naisille se minä itse kaikkein tärkeintä eli synnytyksessäkin keskitytään siihen omaan kipuun ja sen jälkeen pitäisi olla sitten viimeisen päälle kunnossa saman tien. Se on varmaan aika harvinaista, luullakseni kivutonta synnytystä ei olekaan. Toki on varmasti olemassa oikeastikin kauhusynnytyksiä joissa on henki mennä tai tulee muuten komplikaatioita mutta ne on varmaan harvinaisempia tapauksia. Ja varmastikaan ei henkilökunta ajattele sitä miltä synnyttäjä näyttää vaan hänen ja vauvan vointia ensisijaisesti.

Itse olen synnyttänyt kerran ja se oli kyllä ihan kamalaa. Ei minustakaan kivaa ollut kun siinä oli mm. kaksi harjoittelijaa katsomassa kun tuskissani vääntelehdin. Koko homma oli tosi pitkä ja voimat meinasi loppua ihan totaalisesti. Kuitenkin se vauvan terveys oli kaikkein tärkein asia ja senhän takia sitä kestääkin lähes mitä vain. Ei siinä tilanteessa tullut ainakaan minulle mieleen et jos vaikka repeää tms. Ne on sitten myöhemmän ajan murheita. Enkä niitä olisi ensisynnyttäjänä osannut edes ajatellakkaan. Ei ollut kivaa mutta siitä selvisi kyllä sinnillä. En todellakaan ollut mikään supersynnyttäjä vaan kärsin kyllä hirveitä tuskia koko ajan ja kyllä lievä kammokin koko hommasta jäi mutta ei niin paha ettenkö menisi uudestaan.

En halua väheksyä kenenkään kokemuksia tai kipuja sillä varmasti osalla on paljon parempi kivunsieto kuin toisilla. Ja toiset ihmiset vaan ovat paljon herkempiä inhottaville asioille ja muistavat niitä pitkään. Näitä asioitahan on aika hankala verrata. Meinaan vaan sitä et tuntuu että joillakin on tosi katkeria kokemuksia synnytyksestä vaikkei mitään erikoista olisikaan sattunu ja tuntuu että se on muitten syytä jos on ollut kipeä.

Haluan vain sanoa sellaisille jotka eivät vielä ole synnytystä kokeneet ettei kannata liian vakavasti lukea näitä "huonompia" kokemuksia. Kipuun kyllä saa varautua vaikka ensisynnyttäjä ei varmasti osaa sitä kuvitellakaan todellisuudessa. Mutta jos kaikki hyvin menee niin kyllä siitä selviää ja sen unohtaakin suhteellisen pian. Se vuorokausikin (jos niinkin kauan menee mitä minulla) on loppujen lopuksi aika lyhyt aika pitemmässä aikajaksossa. Jokainen synnytys on yksilöllinen ja varmaan niitä helpompiakin on. Ja synnytys kuitenkin on tosi palkitseva kokemus. Kaiken sen tuskan ja vaivan jälkeen kun saa vauvan syliinsä niin siinä kyllä muut asiat unohtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu