Mitä mieltä miehet?

Näin jonkun tekstin, missä sanottiin, että miehen kiinnostuksen näkee hymystä. Mies ei voi olla hymyilemättä, kun näkee ihastuksensa kohteen.
Pitääkö paikkansa teidän kokemuksen mukaan? Saa toki naisetkin vastailla.
Mietin vain omaa ihastustani, kun hänellä on aina niin tuima ilme kasvoillaan. Tai en tiedä onko se tuima, sellainen ilmeetön. -_-
Pakko myöntää, että itselläni on myös, kun yritän pysyä mahdollisimman, miten sen nyt sanoisi... Rauhallisena? Kun ne tunteet on niin vahvat, että ei tiedä miten päin pitäisi olla.
Olen kerran nähnyt hänen hymyilevän kunnolla ja se sai minussa niin vahvan reaktion aikaiseksi, että piti yrittää olla huomaamatta koko miestä, menin ihan hämilleni koko tilanteesta, kun aiemmin hän on ollut hyvin neutraali ja sitten yhtäkkiä kuin aurinko kirkkaalla taivaalla.
Ja minusta tuntuu, että satutin häntä käytökselläni sinä päivänä. Se harmittaa minua edelleen... Se taitaa olla se päivä, kun minä pilasin mahdollisuuteni.
1366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sillon ymmärsit että nyt tuli ero. Miehesi sai tietää että petät

Äänestä

Siis että jos hymyilee jollekkin nähdessä niin on kiinnostunut? Mitä ihmettä ihan oikeasti?? Uskaltaako tässä enää kenellekkään hymyillä ja olla niin kuin normaalit ihmiset.. Jestas.

Äänestä
  • Varmaan siihen kuule tarvitaan muutakin kun pelkkä hymy. Mieti sitä asiaa kokonaisuutena älä vaan ohimennen tuntemattomalle hymyilynä.

    Äänestä

Tuli tuosta tuimasta ilmeestä mieleen, että Karjalan kannaksella ainakin ruoka oli tuimaa jos oli suht suolatonta. Länsi-Suomessa sitten taas ihan toisin päin. Itselläkin taitaa olla tuima ilme erään vaalean lähellä.. vaikka

Äänestä

Hyvä kysymys! Miehet kyllä tapaavat hymyillä kauniille naiselle, se on jollain tapaa tahdosta riippumaton reaktio. Mutta ihastuminen tai rakastuminen ei välttämättä ole heti kyseessä. Ihastuminen voi näkyä asiallisuutena, jäykkyytenä, tai tarkkaavaisena käytöksenä, samoin kuin naisillakin. Tietysti ihastuttavalle naiselle hymyillään, ja helposti ihastutaankin, jos yhteisiä asioita hoidellaan. Nämä ovat kuitenkin kemia kysymyksiä ja ihmiset tuntevat ja huomaavat, kuinka läheisiä ajatuksia toisella osapuolella on, mikäli enemmän ovat tekemisissä. Ja hymy ihastuksen kohteelta kyllä tuntuu, ja tuo hyvänmielen useaksi päiväksi.
https://youtu.be/3FiWjTOvLck

Äänestä
  • Naiset haaskaavat energiaa turhaan miettimällä muiden ilmeitä, tätä olen ihmetellyt pitkään. Hymyilikö, eikö hymyillyt, miksei hymyillyt, miksi tuollainen ilme... ei voi vähempää kiinnostaa.

    Jostakin luin, että naiset tulkitsevat jopa tietyt ilmeet työpaikalla työpaikkakiusaamiseksi ja saavat traumoja siitä.

    Miksi naiset ei voi vaan elää? Aina pitää vatvoa jotakin idioottimaisia juttuja, joilla ei ole mitään merkitystä. Tuo ilmeiden vatvominen on erittäin ärsyttävää, kun naisilla on tapana kommentoida ja kysellä miksi tuollainen ilme.
    En halua kuulla enää sanakaan ilmeistä, mutta eipä taida toive toteutua.

    Äänestä

  • Kiitos asiallisesta vastauksesta, tuntuvat olevan harvassa täällä palstalla.
    Herätti kyllä ajatuksia ja kun omaakin käyttäytymistä miettii, niin samoja piirteitä kyllä löytyy.
    Hauska oli tuo linkki, kunpa sitä joskus saisi itsekin jonkun miehen noin "sekaisin" rakkaudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naiset haaskaavat energiaa turhaan miettimällä muiden ilmeitä, tätä olen ihmetellyt pitkään. Hymyilikö, eikö hymyillyt, miksei hymyillyt, miksi tuollainen ilme... ei voi vähempää kiinnostaa.

    Jostakin luin, että naiset tulkitsevat jopa tietyt ilmeet työpaikalla työpaikkakiusaamiseksi ja saavat traumoja siitä.

    Miksi naiset ei voi vaan elää? Aina pitää vatvoa jotakin idioottimaisia juttuja, joilla ei ole mitään merkitystä. Tuo ilmeiden vatvominen on erittäin ärsyttävää, kun naisilla on tapana kommentoida ja kysellä miksi tuollainen ilme.
    En halua kuulla enää sanakaan ilmeistä, mutta eipä taida toive toteutua.

    Millä sitten on merkitystä? Kysyin vinkkejä ja sinulta sain vain valituksia?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Millä sitten on merkitystä? Kysyin vinkkejä ja sinulta sain vain valituksia?

    Siinä oli vinkkejä ihan tarpeeksi. Ilmeiden tulkitseminen on yhtä turhaa kuin horoskoopit, niillä ei ole mitään käytännön merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä oli vinkkejä ihan tarpeeksi. Ilmeiden tulkitseminen on yhtä turhaa kuin horoskoopit, niillä ei ole mitään käytännön merkitystä.

    Niinpä, sanoilla luodaan yhteys tuttuunkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä, sanoilla luodaan yhteys tuttuunkin.

    Eli miehen kiinnostuksen siis tietää vaan siitä, kun hän sen suoraan sanoo. Ilmankos palstan miehet täällä odottaa naisten tekevän aloitteet

    Äänestä

Vastaus on aloituksesi. Mies ollut pidempään kiinnostunut mutta peittänyt sen. Vaikka ei sellaista koskaan täysin voi kätkeä.

Äänestä

Sellainen tunne tuli keväällä, kun istuin vastapäätä minulle hyvin tuttua ihmistä peli-illassa. Hän oli iloinen ja katsoimme toisiamme ja hän oli kuin se sama ihminen kuin aikoinaan nuorenpana. Siinä tilanteessa ympäristö häipyi pois, olimme vain me kaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näin jonkun tekstin, missä sanottiin, että miehen kiinnostuksen näkee hymystä. Mies ei voi olla hymyilemättä, kun näkee ihastuksensa kohteen.
Pitääkö paikkansa teidän kokemuksen mukaan? Saa toki naisetkin vastailla.
Mietin vain omaa ihastustani, kun hänellä on aina niin tuima ilme kasvoillaan. Tai en tiedä onko se tuima, sellainen ilmeetön. -_-
Pakko myöntää, että itselläni on myös, kun yritän pysyä mahdollisimman, miten sen nyt sanoisi... Rauhallisena? Kun ne tunteet on niin vahvat, että ei tiedä miten päin pitäisi olla.
Olen kerran nähnyt hänen hymyilevän kunnolla ja se sai minussa niin vahvan reaktion aikaiseksi, että piti yrittää olla huomaamatta koko miestä, menin ihan hämilleni koko tilanteesta, kun aiemmin hän on ollut hyvin neutraali ja sitten yhtäkkiä kuin aurinko kirkkaalla taivaalla.
Ja minusta tuntuu, että satutin häntä käytökselläni sinä päivänä. Se harmittaa minua edelleen... Se taitaa olla se päivä, kun minä pilasin mahdollisuuteni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu