Elämä on tosi mielenkiintoista kun on yksin!
Oppii niin paljon kaikkea uutta, ja tulee rohkeaksi, kekseliääksi ja omaperäiseksi kun koko ajan tarttee keksiä yksin kaikki ratkaisut!
Jää aikaa tutkia kaikkea ja luonne kehittyy, kun koko ajan tarttee ajatella yksin!
Ei tuu riippuvaiseksi toisen mielipiteistä.
Saa myös elää luonnollisesti, kun ei tartte koko ajan miettiä mitkä kuteet päällensä laittaa, jotta miellyttäisi muita.
Ja että ei tartte olla meikkaukset tiptop ja tukka just niin ja näin.
Siis ei silti tartte olla huolimattoman näköinen, mutta että ei tartte pingottaa.
Viidyn tosi hyvin, kun elelen yksikseni!
Viihdyn hyvin kun oon yksin
8
207
Vastaukset
- Anonyymi
Moni taiteilija, muusikko, kirjailija, keksijä, rakentelija viihtyy yksin. Heitä kiinnostaa joku aihe niin paljon että se on jatkuvasti mielessä ja kun siihen uppoutuu niin sen parissa kuluu aika nopeasti.
Minusta se on aika hienoa. Arvokasta luksusta, jos saa puuhastella jonkun harrastuksen parissa. Saattaapa liittyä työhönkin. Tai työ voi muodostua harrastuksesta yrittäjyyteen.
Ja silloinhan ihminen ei aiheuta harmia kenellekään. Toisaalta on monia jotka eivät osaa olla yksin, ja aiheuttavat jatkuvasti harmia monille. Jos osaa viihtyä yksin, on sisäisesti aika tasapainoinen, eikä siinä ole mitään pahaa. Välillä pitää kuitenkin mennä epämukavuusalueelle, koska jos ei tee niin ikinä, niin mukavuusalue tulee pienenemään ajan kuluessa hyvin pieneksi, ja sitten siitäkin tulee epämukavuusalue.
Aikuisikään tultua voi olla vaikeaa löytää muita jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista. Mutta vaikka facea "kammoankin", niin siellä on mahtavia harrasteryhmiä myös erikoisaloilta. - Anonyymi
Ei mitään pahaa ole olla yksin. Jokaisen pitäisi opetella antaa aikaa itselleen yksin olon.Tehdä asioita mitä muut ei sanele, vaadi jotta olisit tasavertainen massassa ja palvoisit vahvempaa halitsevaa ihmistä .
- Anonyymi
Erinomaista kun on kyky ja taito viihtyä yksin. Sitä tarvitaan.
Muidenkaan seuraa ei silti tarvitse ottaa sillä tavalla, että täytyy miellyttää muita. Kunhan tulee toimeen, se riittää. Pukeutua saa kuinka haluaa (säädyllisyyden rajoissa), ja voi ajatella niinkin, että huomaakohan kukaan, jos pukeudun jotenkin erikoisesti. Voi vaikka tahallaan hätkäyttää, ei tarvitse sulautua massaan. Sama koskee tietysti myös kampausta, meikkiä, jalkineita ja koruja ja...
Minusta kaikki pienet kehaisut jostain yksityiskohdasta ovat tervetulleita. Muista itsekin joskus kehaista toisten kivoja valintoja. - Anonyymi
Ikävä ajatus, jos kuvittelee, että asioita täytyy tehdä miellyttääkseen muita.
Riittää kun kelpaa itselleen sellaisena kuin on. Varmasti on ihmisiä, joille kelpaa miellyttämättäkin.
Eikä kukaan kelpaa ihan kaikille, sekin on tosiasia.
Juuri se aiheuttaa ahdistukset ja sosiaalisten tilanteiden pelot, ym. kun monet ajattelevat, kelpaanko muille, tykkäävätköhän muut minusta, mitä muut ajattelevat minusta, jne.
Jos yrittää jotenkin liikaa olla miellyttävä, se ainakin huomataan ajan myötä.
Ei ole varmaan itselläkään hyvä olla, jos pitää esittää jotain, mitä ei oikeasti ole.
Yksinäisyys ja yksin oleminen voi olla hyvä vaihtoehto, jos siitä tykkää, mutta tykkääminen ja viihtyminen yksikseen voi ajan myötä alkaa myös tuntua ongelmalliselta.
Sosiaalisten tilanteiden pelotkin saattavat ilmaantua, jos on aina vaan yksin.
Mitä kauemmin eristäytyy, sitä hankalampi on kohdata muita. - Anonyymi
osa ihmisistä syrjii ihmisiä jotka on omissa oloissaan kuten tällaisia kommenteja "mene ryhmäterapiaan kyllä sinä pystyt ihminen ei ole luotu olemaan yksin" "mene heittäydy ja älä jaa tuleen makaamaan omiin oloihin vaan hae ihmisseuraa" "kun oot tommonen erakko niin et ole yhteiskuntakelpoinen" "ihminen on laumasielu sä nyt olet vain hankala ja vihainen ja katkera kun käyttäydyt noin jäämällä omiin oloihin"
- Anonyymi
Hei täällähän on paljon samankaltaisia kuin minä. Olen ollut yksinäni kymmenisen vuotta, viihtyisin paremmin yksinäisyydessäni, jos ympärilläni ei olisi muita joista tiedän, että paheksuvat yksinäisyyttäni.
City erakko- Anonyymi
mä asun omakotitalossa maaseudulla enkå kaipaa ihmisiä mutten mä ole mikään ihmisvihaaja, mä pidän kilteistä, empaattisista ja älykkäistä ihmisistä. mulla ei oo ollu sitten vuoden 99 jäläkeen kettään kaveria. Nettikavereita on joitaki/on ollut joitaki. Mut aikalailla sosiaalinen kanssakäyminen loppui sitten vuoje 99 jälkeen podettuaan mm pitkäaikaista henkistä väkivaltaa jota joka päivä kaikissa kouluissa minuun. Se varmasti vaikutti että vetäydyin omiin oloihin ja varmaan siiheb vaikuttaa myös se kun mulla on aspergerin syndrooma ja oon luonteeltani yksinäinen sielu.
- Anonyymi
mun isoserkulla sama tilanne ollu jo pirtkään eli omissa oloissa ei ketään kaveria. Hän pelaa niitä tietokonepelejä. mulla aika menee kotona nettiä&lehtiä lukiessa,laittaessa ruokaa, siivotessa, tiskatessa, ulkotöiutä tehdessä, kävelylenkkejä tehdessä ja joskus nostan rautaa eli punttia ja joskus juoksen spurtteja. myös aika kuluu musiikin parissa. usein laitan musaa kuulumaan jos teen kotona sisällä jotaki sisätyötä. Oman voinnin mukaan toki mennään noissa kotiaskareissakin eli mun hermosto sanoo aika nopiaa poks eli ei kauan jaksa mitään oikeion tehdä kun hermot on väsy/rikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1357781Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?997292Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317192Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t206692Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736351Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv235953Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1125702Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465468Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa835368Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus485203