Milloin Höyhtyän ränsistynyt ostoskeskus puretaan?

Alueelle rakennetaan uusia moderneja kerrostaloja. Vanhuksillekin tarkoitettuja. Silti järkyttävän ruma ja ränsistynyt ja epämääräistä porukkaa penkeilleen nuokkumaan keräävä ostari saa olla paikallaan.
Läheiseni muutti vastikään uuteen taloon ja sanoi nähneensä jo vaikka mitä ja joku laitapuolen kulkija oli uhkaillutkin. Poliisit kuulemma käyvät paikalla usein ja jotain hiippareita oli yhtenä yönä pidätettykin . Oli ollut vartiointiliikettä ja mustaamaijaa siellä ja monta oli otettu kiinni. Ilmeisesti rakennustyömaat laitteineen houkuttelevat myös.

Haju on kuulemma myös hirveä varsinkin ostarin takapihalla. Läheiselläni on suora näkymä sinne ja kuulemma takapihaa käytetään ihan yleisesti käymälänä. Lisäksi roskisdyykkarit kuulemma penkovat öisin uusien talojen roskikset ja levittävät sisällön pitkin pihaa.

Rötiskön voisi purkaa, ei tuommoisia ole enää missään muualla maisemaa rumentamassa. Tilalle voisi tehdä vastaavanlaisen moderninkauniin ja maisemaan sopivan ostarin. Harmittaa läheisen vanhuksen puolesta kun erehtyi muuttamaan alueelle.
292004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Tietääkö kukaan, milloin ostari puretaan?

Äänestä
  • Tuskin puretaan ja hyvä niin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuskin puretaan ja hyvä niin

    Toivon, että puretaan. Rakennetaan jotian uutta ja hienoa tilalle. Ne rakennukset ovat toivottoman ränsistyneet. Kävin kiinalaisen ravintolan vessassa kerran, siellä oli talvella lämpötila melkein pakkasen puolella. Ihan jotain käsittämättämätöntä mielestäni
    Rakennus kasaan ja uutta tilalle. Nykyiset ihan alle kaikkien määrittelyiden ja käyttökelvottomia tiloja yrityksille

    No uudistaa kyllä voisi mutta joku pikkunen kauppakeskus tms.

    Äänestä

  • Ihan järkyttävä maisemaarumentama rötiskö.

    Äänestä

  • Minkä ikäisiä tuolla käy, kehtaako nelikymppinen mennä ? Kaikki esiintyjät ihan täysin outoja niin siitä päättelin että onko joku teinijuttu vaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan järkyttävä maisemaarumentama rötiskö.

    Mitä maisemaa ehdottaisit sen tilalle?

    Äänestä

  • Ei lähelläkään ostaria, joten ei ole ostarin syy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei lähelläkään ostaria, joten ei ole ostarin syy.

    Siellä ostarilla eli Höyhtyän Välkkeen edessä nukkui yks aamu narkkipariskunta. Leidi käveli ihan pokkana sinne välkkeen takaoven eteen kuselle. Kusi haisi kolme päivää.
    Siinä oli vieressä roskis johon oli teipattu lappu " ei koirankakkapusseille" . Voi helevetin kuustoista jos joku ihminen kerää koiransa jätökset pussiin niin kai se on hyvä jos laittaa sen pussin siihen roskikseen ? Höyhtyän Välke sitä mieltä , että narkit VOI kuseskella seinänvierustalle, mutta koiranulkoiluttajat EI SAA pudottaa solmittuja hajutiiviiitä pusseja Höyhtyän Asukasyyhtistykseen suureen ja tilavaan roska-astiaan,
    Samaan aikaan ne kakkoja keräämättömät jättäväy isot p a s ka t ihan sinne nurmelle ostoskeskuksen ympäristöön.
    Kannattaisi ihan oikeasti keskittyä olennaiseen ja olla vilpittömän onnellinen siitä, että joku oikeasti välittää ympäristöstään ja kerää ne koiransa jätökset laadukkaisiin hajutiiviisiin pusseihin ja vie asiaankuuluvasti roska-astiaan.
    Ei mulla muuta. Terveiset Lintulammen Asukasyhdistykselle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei lähelläkään ostaria, joten ei ole ostarin syy.

    No kyllä se melkolähellä on jos höyhtyällä on ollut

    Koiranpaskakeskustelua ei ole vielä tarpeen herätellä, sen aika on vasta maalis-huhtikuulla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllä se melkolähellä on jos höyhtyällä on ollut

    No ei ole ainakaan ostarin syy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koiranpaskakeskustelua ei ole vielä tarpeen herätellä, sen aika on vasta maalis-huhtikuulla

    Keskusteluja olennaisista aiheista on hyvä herätellä aina. Mulla on suuri ja vaarallinen taistelijakoira, joka ulostaa jatkossa pökäleensä ostoskeskuksen liepeille ja jättää siihen. Ihan vaan johtuen paikallisesta koirankakkapusivihamielisyydestä. Muutama sata metriä omasta kodista niin ei haju yllä eikä ole vaaraa kompastua kakkoihin kauppareissulla

    Äänestä

Toivottavasti ei pureta koskaan. Alkaa olla harvinainen rakennus ei vain Oulun vaan koko Suomen mittakaavassa. Pitäisi peruskorjata kunnolla arvot mielessä pitäen. Ei ole rakennuksen syy, jos ihmiset käyttäytyvät siivottomasti. Se kannattaa aina muistaa!

1Äänestä
  • Höyhtyän ostarilla on parempi tunnelma kuin valkeassa.
    Oskarille pääsee helposti autolla.🙂👍

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Höyhtyän ostarilla on parempi tunnelma kuin valkeassa.
    Oskarille pääsee helposti autolla.🙂👍

    Aina kun jossain on kaljakuppilat niin epäsiistiä on ympäristö, silellä lymyää jos millaista epämääräistä joutosakkia. Olisi hyvä jos tuo ostari purettaisiin, mitä pikemmin sen parempi.

    Äänestä

Ostarilta on kaikki palvelut karanneet muualle. Ennen oli apteekki, r-kioski, kampaamoparturi, posti, pari pankkia. Mihin ovat kaikki kadonneet? Nyt ylihintainen lähikauppa ja yksi räkälä,kaljajuottola.

Äänestä
  • Nythän rakennetaan uutta kauppaa, kuntosalia ja ravintolaa Lintulammentien varteen, joten eiköhän tuo ostari sitten pureta pois kun uusi liike valmistuu, toivottavasti.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Nythän rakennetaan uutta kauppaa, kuntosalia ja ravintolaa Lintulammentien varteen, joten eiköhän tuo ostari sitten pureta pois kun uusi liike valmistuu, toivottavasti.

    Se ravintola, joka tulee siihen uuteen rakennukseen on Kotipizza. Ostari on hyvä paikka, paljon elävää toimintaa. Asukasyhdistys vanhemmille, Oulu-opiston toimintaa, jalkahoitola, Hyvinvointiyhdistys, Kooma-yritys, frisbeekauppa, kiinalainen ravintola, ravintola Göreme, Bar Lumo, joka valittiin Megan äänestyksessä kaupungin parhaaksi baariksi (ei ole kaljajuottola), Ostarifestari on todella hyvä tapahtuma, jossa on hyvät bändit, kaikenikäisiä katsojia, tänä kesänä loppuunmyyty tapahtuma. Häiriöitä on hyvin vähän.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Höpö höpö. Ostarilla ei uskalla käydä lähitalon vanhukset kaupassa klo 20 jälkeen, kun on joku kerjäämässä tai yösijaa pyytämässä tai muuten vaan ahdistelemassa . Ja kyllähän siinä ostarin liepeillä kaikenlaista kauppaakin käydään ilta-aikaan ihan avoimesti

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Höpö höpö. Ostarilla ei uskalla käydä lähitalon vanhukset kaupassa klo 20 jälkeen, kun on joku kerjäämässä tai yösijaa pyytämässä tai muuten vaan ahdistelemassa . Ja kyllähän siinä ostarin liepeillä kaikenlaista kauppaakin käydään ilta-aikaan ihan avoimesti

    Kyllähän huumeita käytetään enemmän pilleri villet aiheuttaa häiriöitä alueella autoista lähtee tavaroita yms

    Äänestä

Kesä tulee taas elämä vilkastuu huumeiden käyttäjät liikenteessä häiriö tulee olemaan

Äänestä
  • Kuulemma läheisen senioritalon vanhukset eivät uskalla käydä siinä ostarin kaupassakaan ilta-aikaan kun niin paljon epämääräisiä sekavia tyyppejä notkuu penkeillä

    Äänestä

Höyhtyän ostoskeskusta on käytetty yleisenä käymälänä ainakin jo 1970-luvun puolivälistä lähtien. Alan miehet kuluttivat aikaa Kultakatissa ja edeltäjässään ja kävivät välillä takapihalla ryypyllä ja tarpeillaan. Heillä kun vatsa ei tahtonut kestää juoma- ja syömävaliota.

Äänestä

Itse olen asunut ostarin vieressä 16 vuotta, eikä ole ollut koskaan mitään negatiivisia kokemuksia. Poikkean siinä Salessa melko usein iltaisin, ja toisinaan Göremessä, ja tietysti saatan kävellä ostarialeen läpi muuten vain ihan koska tahansa, eikä kyllä ole pelottanut. Ostarifestari on myös suorastaan harvinaisen hieno tapahtuma, joka on vireyttänyt lähialuetta yksinomaan positiivisesti. En todellakaan toivo ostarin purkamista, päinvastoin pitkää ikää sille.

Äänestä

Purkakaa vain niin lähtee monet hyvät kivijalkakaupat ylihintaisen uuden tieltä jossa ei ole varaa olla kenelläkään vuokralla.

Paitsi että mahdollisesti joku s-ketju rakentaa siihen oman uuden kaupan tms kilpailemaan halpaa taka-lyötyn Lidliä vastaan.

Oulun tauti on purkaa kaikki vanha ja hyvä ja rakentaa tilalle kallista eliittipaskaa.

Äänestä

Puretaan varmaan kun tuli se uusi siihen entisen karjasillan koulun tilalle. Ostsskedkukden yilaale vois kyllä rakentaa uuden samanlaisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Alueelle rakennetaan uusia moderneja kerrostaloja. Vanhuksillekin tarkoitettuja. Silti järkyttävän ruma ja ränsistynyt ja epämääräistä porukkaa penkeilleen nuokkumaan keräävä ostari saa olla paikallaan.
Läheiseni muutti vastikään uuteen taloon ja sanoi nähneensä jo vaikka mitä ja joku laitapuolen kulkija oli uhkaillutkin. Poliisit kuulemma käyvät paikalla usein ja jotain hiippareita oli yhtenä yönä pidätettykin . Oli ollut vartiointiliikettä ja mustaamaijaa siellä ja monta oli otettu kiinni. Ilmeisesti rakennustyömaat laitteineen houkuttelevat myös.

Haju on kuulemma myös hirveä varsinkin ostarin takapihalla. Läheiselläni on suora näkymä sinne ja kuulemma takapihaa käytetään ihan yleisesti käymälänä. Lisäksi roskisdyykkarit kuulemma penkovat öisin uusien talojen roskikset ja levittävät sisällön pitkin pihaa.

Rötiskön voisi purkaa, ei tuommoisia ole enää missään muualla maisemaa rumentamassa. Tilalle voisi tehdä vastaavanlaisen moderninkauniin ja maisemaan sopivan ostarin. Harmittaa läheisen vanhuksen puolesta kun erehtyi muuttamaan alueelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu