Opettajat alkavat valittaa, ettei kahden kuukauden kesäloma riitä, pitäisikö kesä- ja talvilomat pidentää kuudeksi kuukaudeksi?
Lyhyt kesäloma
8
234
Vastaukset
- Anonyymi
Ei voi, koska perusopetuksen virallinen lukuvuosi alkaa 1.8. ja oppilaiden koulutyö käynnistyy elokuun puolivälin tienoilla. Opetuksen järjestäjä ratkaisee koulun alkamispäivän päätöksellään. Lukuvuoden koulutyö päätetään kaikissa kouluissa lain mukaan viikon 22 viimeisenä arkipäivänä. Muuten opetuksen järjestäjät voivat itsenäisesti päättää koulujen työ- ja loma-ajoista. Lukuvuodessa on oltava 190 työpäivää, josta vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä.
- Anonyymi
Opettajilla on ihan yhtä pitkä loma kuin muillakin.
Syy miksi vapaat jatkuu on laki joka määrää kouluvuoden pituuden. - Anonyymi
Opettajille kesäksi koulutusta saavat palkan tekemättömästä työstä koko kesän on se jämpti
- Anonyymi
Eikai muissakaan ammateissa lomalla olla koulutuksessa.
- Anonyymi
Lopeta länkytys.
- Anonyymi
Jotka eivät muuta osaa rupeavat opettajiksi !!!.
- Anonyymi
Jokos se syysloma opettajilla kohta alkaa.
- Anonyymi
Kohta päästään kesälomille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370