Moni vietti
yönsä poliisi-vankilassa viikonloppuna
Frida Keränen
Viikonloppuna Pohjanmaan poliisilla oli kaikkiaan 572 poliisitehtävää. Kiireisintä oli yövuorojen aikaan, jolloin pahoinpitelyt ja erilaiset häiriötehtävät työllistivät poliisia. Moni saikin viettää yönsä poliisivankilassa, kerrotaan poliisin tiedotteessa.
Viikonlopun aikaan päihtymyksen vuoksi oli kiinniotettuna kaikkiaan 39 henkilöä. Rikosperusteisesti kiinniotettuna oli kaksikymmentä henkilöä. Pahoinpitelyjä kirjattiin viikonlopun aikana neljätoista, joista yhdeksän tapahtui yleisellä paikalla. Näistä neljää tapausta tutkitaan törkeinä pahoinpitelyinä. Rattijuoppoja tavattiin viikonloppuna viisi ja törkeitä rattijuoppoja kuusi.
Ruuhkaa putkassa
19
684
Vastaukset
- Anonyymi
AitoTOSIrealisti
14.08.2018 12:34
Ilmoita
On varsin merkillistä, että poliisia arvostetaan. Vihdoinkin totuus tuli ilmi.
Poliisin ylin johto on rikollista, valehtelijoita, huumediilereitä, sopuleita, paskiaisia. Jouduin poliisin hyökkäyksen kohteeksi syyttä omalla pihallani kesällä 2011.
200 metrin päässä asuva akka oli tehnyt perättömän ilmiannon. Poliisipartio hyökkäsi kimppuuni yllättäen ottaessani ilta-aurinkoa tuolissani. Sällit väänsivät käteni sijoiltaan ja kuljettivat poliisiputkaan käsiraudoissa. Onneksi pääsin keskussairaalaan yön tunteina hirvittävien kipujen saattelemana. "Tutkinta jatkuu", syylliset saavat tuomionsa...
On näitä ollut aiemmin ei tarvitse Ressun hävetä. - Anonyymi
Tämä siis sattui 2011 ja vielä uhoat täällä nimimerkin takaa etkä tässäkään asiassa ole saanut mitään aikaan. Olet nyt jo 65-vuotias ja mikään näistä tänne kirjoittamistasi asioista ei etene mihinkään. Olet tyhmä luuseri ja tyhjän nauraja.
- Anonyymi
Resu on nyt 69 vuotias eli niin se aika rientää ja Purontakasen uuni odottaa...
- Anonyymi
On se hyvä, että on noita viinijuhlia, ei lopu poliiseilta työt eikä sairaalassa paikkaukset. Vieraat yrittäjät vievät rahat Kokkolasta ja yhteiskunta maksaa juhlien jälkiseuraukset.
- Anonyymi
Jostainhan sen rahan siihen yhteiskuntaa kun pitää tulla, jolla me seuraukset maksetaan.
- Anonyymi
Nämä viikonloppurähinät ja rattijuoppoudet sai ehkä alkukimmokkeen NS: viinijuhlista. On ihmeellistä ja järkyttävää että tällaisilla juhlilla hekumoidaan jopa lehtien palstoilla.
"Hiljaa hyvä tulee ja aika näyttää", sanotaan. Onko Mikko Levijoella perhettä (Mikko Levijoki). Antaa jätkän kärsiä unettomia öitä. Virkapukunsa oikeudella sälli luuli olevansa suuri sankari vääntäessään käteni sijoiltaan omalla pihallani - sälli on pelkkä pahoinpitelijä aseiden kanssa, ja tarvitsi kaverinsa tuen. Mikko saa tuomionsa ennemmin tai myöhemmin, hah!!!... Onhan tuo sadisti jo erotettu, onhan...
Jos sälli ei uskalla tulla YKSIN nyrkkeilyn kehäneliöön, niin loppuu tuo poliisin uhoaminen lyhyeen. Tuskin sälli uskaltaisi tulla "rehellisesti" nyrkkeilyn Suomen mestaria vastaan. Tulen joka tapauksessa niistämään tuon saa..nan sällin nenän ennemmin tai myöhemmin. Ja siinä saa mahdollinen perhekin osansa, hah hah haaa!!!...- Anonyymi
Voi taivas?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi taivas?
Vai se toinen paikka
- Anonyymi
Kaupungin viisain mies kirjoitellut tänne liikuttuneessa tilassa tai lääkityksessä.
- Anonyymi
Alkoholismin yksi seuraus on juomisen kontrollin menettäminen.Sitä kannattaa miettiä kun aamulla putkasta pääsee ja kävelee epävarmasti kaarlelankatua kohti keskustaa .
Asun Halkokarilla, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
On se vain tyhmä sälli eikä mikään ihme kun poliisit sen usein pysäyttää.
- Anonyymi
Ressu on Kokkolan ylivoimaisesti taitavin ajoneuvokuski. Yli 3 miljoonaa ajettua kilometriä 65:n vuoden aikana ilman ainuttakaan itse aiheutettua kolaria. Nyt voidaan koputtaa puuta, kop kop kop. Kokkolan Kingsi on mainio tyyppi, nerokas, raitis, reipas, rikas ja kaikkien Ystävä...
- Anonyymi
Nämä tässäkin esillä olevat uhkailut ovat varmasti poliisien tiedossa ja edesauttavat näitä puhallutuksia sekä pysäytyksiä joita kyseiselle tollolle on tehty ja tullaan tekemään jatkossakin. Jokainen meistä voi tehdä nimettömän ilmiannon ja tässä tapauksessa olen tehnyt sen muutaman kerran kyseisestä autoilijasta.
- Anonyymi
Hävettäisi kun joutuisi putkaan.Alkoholin kontroloitu käyttö menetetty ja jokaisen juopottelun jälkeen tiedossa vaikeuksia .
- Anonyymi
Saat..n sälli tarkoitatko minua? Tule hanskojeni rasvaksi vaikka olen jo seitsenkymppinen ukko vaippojen kanssa niin minulle ei hipit hillu eikä varjot nyrkkeile. Onko selvä, onhan, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Putka .Siinäpä elämän saavutus .
- Anonyymi
Viime viikonloppuna oli taas runsaasti yöpyjiä poliisin tiloissa. Erilaisia tapahtumia runsaasti mikä lisää häiriökäyttäytymistä.
Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719767- 766760
- 286416
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996175Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv436049Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1045937- 635345
- 455070
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604400- 504010