Sydän ja vatsa

Ei kivaa

Tekeekö kenelläkään vatsaoireet, lähinnä täyteläisyyden tunne ylävatsalla sekä tolkuton ilman kerääntyminen vatsaan myös sydänoireita? Ilma tulee minulla ulos röyhtäilynä joka on toisinaan todella tolkutonta, on kuin "halkeaisi" ilman määrästä.

Silloin kun itselläni on edellä mainitut vaivat päällä aiheuttaa ne yleensä myös sydänoireita. Eikä nyt mikään yksittäinen muljahdus nyt niin haittaa mutta kun tilanteet on olleet sellaisia että heti ruokailun jälkeen kun olen kävellyt rauhallisesti on ollut pakko pysähtyä kun sydämen syke on tuntunut oudolta samoin myös hengittäminen voi tuntua hieman normaalista poikkeavalta. Joskus tähän riittää vaikka vatsa ei olisi täynnä mutta niitä röytäilyjä tulee kovasti ja tuntee että ilmaan on ihan tuhottomasti sisällä sekä selkeästi kuulee kun suolisto pitää metakkaa. Tällaisina päivinä en voi ajatellakaan lenkille lähtöä koska se tolkuton ilma vatsassa vaikuttaa myös sydämeen.

Tämä on alkanut olla hieman häiritsevää ja toki ärsyttää että sydän on näin herkkä tälle vatsan oireiluille. Toivottavasti joku ymmärsi jotain, hieman vaikea selittää mutta tosiaan tuntuu kuin vatsassa oleva ilma "painaisi" sydäntä.

Nyt oli usemapi ihana viikko kun vatsassa ei ollut mitään oirehdintaa ja nyt sitten taas kärvistellään...

Muutenkin olisi kiva kuulla jos on vastaavia vatsaoireita minkälaisilla konsteilla olette saaneet helposta tai ovatko oireet kokonaan kadonneet jollakin konstilla.

10

5479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eval

      Tuollainen oireilu voi olla ihan harmitonta aerofagiaa, ja sydänoireetkin saattavat olla vain somatisaatiota. Kannattaisi ehkä hakeutua psykiatrin juttusille, kunhan mahd. somaattiset syyt vain ensin suljetaan pois.

      Tietysti on mahdollista, että kyseessä on kaksi aivan erillistä oiretta, mutta mikäli ne tuntuvat liittyvän yhteen, on etiologia melko varmasti psyykkinen. Ei sekään mikään häpeä ole, "luulosairaus" on potilaalle erittäin todellinen ja ihan oikeasti invalidisoiva. Somatisaatiohäiriö täytyy vain osata tunnistaa, jotta sitä voidaan hoitaa.

      • Ei kivaa

        Ei voi olla totta Eval, sinun mielestäsi todellakin täytyisi mennä psykiatrille kun vatsa oireilee, eli tietyt ruoka aineet tekevät täyden tunteen ja kerää ilmaa vatsaan jotka taasen aiheuttavat häiriötä sydämeen. Nyt on kyse vatsan toiminnallisista vaivoista joista ole käynyt lääkärillä ja ne on todennettu. Täysin terve olen kyllä muuten, mutta kiitosta vaan. :)


    • Minä

      Joo, on ollut vastaavaa, ja on edelleen... Luulen, että varsin harmitonta, vaikkakin epämiellyttävää. Kyllä lenkille on voinut lähteä, ja yleensä siellä onkin olo helpottunut, kun keuhkot ovat päässeet töihin, ja samalla suurin osa ilmasta on tullut ulos.

    • ukki

      Englanniksi närästys on kuvaavasti "heartburn", jossa liitetään kätevästi sydän polttoihin.
      Itsellä ollut samanlaista, Somac -niminen reseptilääke on auttanut.
      Ruokavaliolla voi myös röyhtäilyä lieventää: vältä kahvia, hiilihappopitoisia juomia, kovasti käristettyjä ja maustettuja ruokia yms.
      Lisää ruokavalio-ohjeita löydät tuolta alempaa, mm. nimimerkki "Laama" on kirjoittanut ansiokkaasti ko. asiasta.

      • Ei kivaa

        Aamukahvista en luovu mutta muut mainitsemasi ruoat ovat kyllä vältettävien listalla silloin kun vatsa oikein äksyilee, etenkin limpparit. Tuoremehua en myöskään nykyään juo ollenkaan. Onneksi tämä on vain "kausittaista" eli vaivat eivät ole koko ajan päällä. Syön ilman kerääntymiseen/röyhtäilyjen vähentämiseen reseptivapaata Disfasyl nimistä lääkettä, otetaan aterian jälkeen ja mulla se ainakin on toiminut. Täytyypi tsekata se Laaman kirjoitus kunnes kerkiän.


    • jättää

      maitotuotteet ruokavaliosta pariksi viikoksi poijes. Mulla alkoi keliakia oireileen vähän noin. Nyt ei maitoa, eikä viljoja kärsi syödä.

    • Elli

      JOs mä menen ruoan jälkeen lepäämään ja ilmaa on mahassa, mulla alkaa ihan selvästi sydän lyömään tiheämmin ja voimakkaammin. Olo helpottuu kun istuu ja röyhtäilee =))

      Samoin jos tosiaankin ylävatsa on turvoksissa ja siellä vielä ilmaa, niin ennen röyhtäyksiä saattaa tulla useampikin rytmihäiriö-lyönti. Itse olen mahani vuoksi lääkärin hoidossa ja tätäkin asiaa siellä valittanut. Lääkärin kertoman mukaan ylävatsassa oleva ilma painaa palleaa jonka kautta sydämen lyönteihin saattaa tulla muljahduksia.

    • tiedä häntä

      Viivästynyt vastaus. Minä ymmärrän kuvauksesi. Tällä hetkellä maha on stressissä talon rakentamisen ym. johdosta. Kun vatsa on herkkä, kaasua, turvotusta yms. sydän tekee temppujaan. Äsken söin kaurapuuroa tyhjään mahaan ja tunsin kuinka maha alkoi toimimaan jauhaessaan sitä, en tiedä pomppiiko maha jotenkin. Rumpusoolokin (tiheät lyönnit peräjälkeen) tuli sydämestä. Kyllä ruoansulatuksella on vaikutusta ainakin minulle. Koska poikittainen paksusuolenosa kulkee osittain irrallisena vatsan yläosassa, ja jos on ilmaa suolissa ynnä levoton suoli, koen itse sen vaikuttavan sydämen sykkeeseen. Kaasukuplat potkivat sydäntä.

    • hiivasta eroon

      Aloittajalle: Kyse on hiivasyndrooma oireista, jossa hiiva estää normaalin ruoansulatuksen ja kerää ilmaa suolistoon ja käy jatkuvasti. Itselläni on tuo sama ongelma ollut jo vuosia ja sitä olen hoidellut probiooteilla, hapanmaitotuotteilla, vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Vaiva on krooninen ja sen kanssa on elettävä ja osattava pelata, niin ettei ruoki suolistossa olevaa hiivaa. Stressi on hyvä pitää kurissa ja elämä yksinkertaisena. Oireet ovat hankalat ja haittaavat jokapäiväistä elämää ja vaikeaksi sen tekee lääkärien ja yleensäkin ihmisten tietämättömyys ja usein oireet laitetaankin psyyken tiliin. Tampereen antioksidanttiklinikalla on hiivaan erikoistununeita lääkäreitä, jotka antavat sinulle tarkemmat ohjeet ja otetaan näytteet, jotka lähetetään Amerikkaan erikoislaboratorioon tutkittavaksi mikä hiivakanta on kysymyksessä ja minkälainen hoito on sinulle sopiva.

      Älä missään tapauksessa usko höpötyksiä psyykkisestä ongelmasta vaan suolistossasi jyllää hiiva, joka aiheuttaa monenlaisia ongelmia kuten vaikeaa sydämen takykardiaa.

      Harmi, että huomasin tämän nyt vasta mutta toivottavasti olet jo saanut avun,

    • Masu

      Kokeilkaas uutta suomalaista innovaatiota, acetiumia, saapi apteeksista. Vaikka indikaatio on hapottoman mahan syöväntorjunta auttaa se kaikenlaiseen vatsavaivaan koska se sitoo asetaldehydin (myrkky) jota vatsassa muodostuu ja joka mm. närästyksiä ja toiminnallisia vatsavaivoja pahentaa. ja pieni julkinen salaisuus että myös krapulan estää. Itselläni auttaa juuri vastaavaan mistä tässä on keskusteltu.

      www.acetium.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6484
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2251
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1837
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      82
      1214
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1012
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      960
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      74
      886
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      823
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      30
      814
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      145
      747
    Aihe