Millainen tunnereaktio?

Menisin varmaan täysin sekaisin.

En välttämättä heti tunnistaisi. Ollaan nähty kyllä tänä vuonna usein, en ole unohtanut miltä näyttää, mutta yllättäen voisi mennä hetki että tunnistaa. Sitten kun/jos tunnistaisin niin varmaan säikähtäisin, ilostuisin, hämmentyisin, rakastuisin, tunneskaala on rajaton. Kiva olisi nähdä taas hänet.

Oikeastaan vain odotan sitä hetkeä että näkisin miehen , jossain , tunnemyllerrys vois olla aikamoinen, luultavasti joko puhua pälpättäisin menemään tai olisin hiljaa,enkä osaisi olla 🙈😅 molemmat semmosia tyylejä itsellä jos jännitän tilannetta.

Aika epätodennäköistä, että ilmestyisi kotikaupunkini katukuvaan. Miksi hän tänne tulis, kun työkuviotkaan ei moista edellytä.

Mut hymyilisin veikeesti ilahtuneena ja katselisin vähän kauempaa.. onko ehkä kenties sopivaa tilannetta mennä moikkaamaan. Ja missä seurassa hän on liikkeellä. Jos oletettavasti kumppanin kanssa, niin en ehkä viitsis vaivaannuttaa häntä itselläni.

Välttämättä ei halua selvittää, että kukas toi on ja mistä tunnet. :)

Hymyilisin kyllä hänelle, jos katseet kohtaisi.

Luultavasti jonkin sortin paniikkikohtausta muistuttava tilanne. Ensin en uskoisi silmiä ja epäilisin koko ajan näinkö oikein.

Olisin seitsemännessä taivaassa! 🌹

Hyppäisin kaulaan ja itkisin ilosta ja ikävästä

Hmm, itseasiassa aika jännä, kun tänää näin, teki mieli repiä tupakka hänen kädestään, sit mietin et mikä mua vaivaa, suojelusreaktio tuli.. tosi erkoista.

Tokkopa kannattaa miettiä tollasta, ku ei varmaan tuu tapahtuu. Ihan luontevaa se olis molemmat tietäen, ei oo mitään kynnyksiä ylitettävänä. Juttuyhteys löytyisi heti, satavarma siitä.
Tulin just kyliltä, piti hakee lisää mömmöjä. Kävin sit ostamassa jätskin ja menin puiston penkille syömään ku oli niin nätti keli.
Sit siinä kävi niin että yks alan mies kaatus fillarillaan just sen penkin luona ja mun piti tsekkaa et onks äijä kunnossa.
Olihan se, vähän selkäänsä valitteli. Äijä päätti sit liittyä seuraan ja käytiin pitkä keskustelu koirista. Oli vakaasti sitä mieltä että naisihmiset ei osaa koiria kouluttaa. Pientä väittelyntynkää siitä sitte seurasi. Hyvässä sovussa kuitenki.
Loppujen lopuksi kyseli osoitetta, että vois ajankulukseen tulla kouluttaa mun koiraa:)
Väistin tämän ajatelman hienotunteisesti.
Vähän yritin äijän lähtiessä ettei ajaisi fillarilla kaupoille vaan taluttaisi sitä. Hän oli kyllä sitä mieltä että kyllä hän kykenee ajamaan, aina ennenkin kun on kyennyt:)

En välttämättä tunnistaisi kun on useasti niin ajatuksissaan ja muutenkin mitäpä se vaikuttaisi vaikka näkisinkin. Kun on jo luovuttanut ja ajatuksen tasolla päässyt irtaantumaan kaikesta ajattelusta niin aika neutraalia tunnetilaa kokisin. Aika tekee tehtävänsä automaattisesti. Hänellä on aika varmasti elämässä jo kenties vaimo ja perhettä.

Hullun hymyn ja hermostuneen olon. Hyvällä.

Jos sattuisin näkemään ja minut tunnistaisi, jatkaisin matkaa sanomatta mitään, häpeän itseäni niin paljon mutta jos hymyilisi ja tulisi itse juttusille niin sitten ilahtuisin...miehen ajatuksia tämä.

Tyyliin paniikkikohtaus, kun hän on kohdellut niin satuttavasti.

Henkistä kipua ja surumielisyyttä. Luulin että välittäisi enemmän mutta tuo mies kohtelee täysin tietoisesti muita niin paljon paremmin kuin minua.

Monivuotisen ihastuksen kanssa varmaan karkuun ja äkkiä.

Kauhulla odotan sitä päivää. Todennäköisesti otan työroolin ja hoidan sen sillä kotiin.

Näin on kerran käynyt, hän ehkä huomasi etten osannut ihan pysyä aloillani..

Varmaan kattoisin, että mihinköhän mä tossakin ihastuin.

Voi nähdä, vaikkei näekään, kun ei tunnista.

En tiedä miten reagoisin. Itkisin tai läväyttäisin päin näköö avarilla.
Totuutta en kuitenkaan varmana enää kertos asioista, kun aikasemmin sano "ettei ole mitään keskusteltavaa" kun otin yhteyttä ja olisin halunnu kertoo abortista jne.

Joten mun vastataus tulee olemaan "ei meillä ollu mitään puhuttavaa joten silloin meillä ei oo ja piste" ja pysyn ikuisesti puhumatta enää kokoasiasta. jääköön mun tietoon pelkästään koko juttu. kun sitä ei kiinnosta eikä tosiaan ole sitä puhuttavaa hänestäö Olkoon siinä luulossa. Mä en enää asioistani avaudu.

Varmaan ois sellanen,et mikäs maailman ihme sut nyt siihen lennätti? ei hirveen romanttinen,ei ei

Tunteet on hieman laantuneet kun ei oikein tiedä mikä on tilanne ja joidenkin tietojen mukaan voisi olla sukunimi jo vaihtunut ehkä J:ksi tai K:ksi ja olen vähän kuin hyväksynyt tilanteen mutta silti varmaan jos yhtäkkiä hypähtäisi eteen niin pumppu nalkkaisi kiinni ja vatsaan tulisi epämiellyttävä tunne niinkuin ennenkin.

Samaan aikaan sitä haluaisi juosta toisen syliin ja halata, mutta samaan aikaan tekee mieli lähteä karkuun 😊😁🤭

Sydän jättäisi pari lyöntiä väliin, ehkä pieni puna tulisi poskille, ja sitten vetäisin sadan metrin aidat suoraan syliin! Ihan sama kenen kanssa olisi. Ville 🥰

Pyörtyisin siihen paikkaan...

Kokemusasiantuntija tässä moi. Mun fiilikset oliva sydämentykytystä, happi tuntui loppuvan, tarve katsoa muualle. Kun tilanne oli ohi, niin tärisin ja kävin ylikierroksilla.

Kokemuksen maailmanennätysluokkaa hipovan ellei ykkössijalla olijan tuntemukset hieman vaihtelivat tilanteissa. Välimatkaa löytyy, erittäin paljon, eikä työ-/harrastekuviot yhdistä, joten varmaan joku kohtalon oikku, että yllättäin jompi kumpi on nenän edessä.

Tilanne yksi: vaisto kertoi ennalta ja hulluna, sokkona, itsevarmana lähestyin. Iloa, niin hirveää kaipausta, tunne että täytyy vain mennä kohti. Kuin olisi kotiin tullut, kuin ei aikaa olisi näkemisen välillä koskaan ollutkaan. Ja sitä oli. Paljon.

Tilanne kaksi: vaisto sanoi aamulla että hän on maisemissa, mutta järkeistin, että ei voi olla mahdollista että niissä tiloissa törmätään sentään. Eipä vissiin.
Silmät olivat varmasti kahvilautasen kokoiset hetken, pasmat sekoittuivat täysin, näin vain hänen hymynsä ja välttelin katsetta hetken, kun olin niin hämilläni. Järki sentään juoksi, ja sain sanottua jotain. Tämän jälkeen sydän teki oman maratonenkan ja hikoilu oli sitä luokkaa että tuki edellistä. Taisi kädetkin vähän vapista. Joku kaveri puhui järkeä päähän, että uskalsin lähestyä häntä ja niinhän tein vaikka pelotti alkuun, hänen olemus rauhoitti heti mielen.

Tilanne kolme: Hetken lukkiutunut olo. Aika pysähtyi hetkeksi. Näin hänen iloisuutensa ja se rentoutti. Sydän otti vähän kierroksia, yli-innokas ja kevyt olo. Jalat maasta irti leijumista. Juttelua. Kädet hikosivat ihan kivasti. Poskia tais vähän kuumottaa. Kierrettiin toisia kuin kissa kuumaa puuroa, katseita, ja ne sai sydämen läpättämään.

Nelkku: Ajatus, että tämä ei ole enää todellista. Epäusko. Tyrmistynyt olo. Vasta päätetty että tekemisissä ei olla. Välttelevää katsetta, surua, mutta pehmentymistä, kun näin hänen surunsa. Teki mieli juosta karkuun, mutta ei tilanteessa voinut. Tylyä käytöstä joka kadutti jälkeenpäin.

Yksi yllärikohtaaminen liittyy puheluun. Mahkut siihen että puhelu käytiin juuri hänen kanssaan , niin ei promillen mahkuja olisi pitänyt olla, eikä periaatteessa muutenkaan mahdollista. Mutta niin vain kävi. Vaisto kertoi tuonkin etukäteen, joten rauhoittelin järjellä itseni etukäteen ja pelkästään jännitin hyvin hyvin vähän hyvällä tavalla.

Aikajaksoon pitkään liittyvät, nuo nyt ekana tuli mieleen.

No kai se joku jännite säilyy vaikka olis jo lakannu oottamasta mitään, sellanen et on kuitenki muita erityisempi vaikka meneekin siinä taas menojaan ja hyvä niin

Varmaan pysähtyisi kokonaan kaikki ajatustoiminta hetkeksi. Miehelle.

Varmaan kysyisin että mihin katosit viimeksi niin nopeaa. Ois ollu kiva jutella ja tutustua.