Silloin olin 8vuotias ja veljeni (nimi muutettu) Kalle noin 14. Olimme vintillä. istuimme sohvalla vain kunnes Kalle pisti etu puolensa peppuani vasten ja nyhjäsi sitä olin van hiljaa ja minuun sattui.. Olimme siinä about 40minuuttia kunnes sanoin meneväni katsomaan telkkaria Kalle pyysi, että jäisin vielä no jäin vielä 20minuutiksi kunnes Kalle käänsi minun ja rupesi suutelemaan ja riisu'tumaan, pistin vastaan ja lähdin pois. Kalle sanoi etten saa kertoa 18vuotiaalle veljelleni (nimi muutettu) Karille missä hän lähdin sitten pois ja itkin tapahtumaa Kalle satutti minua henkisesti..
Tämä on TOSI
Tämä on TOSI
Vastaukset 8
Vanhimmat
hirveetä,minkä ikäöinen olet nyt? mene psykologille puhumaan,tosta jää kauheet traumat muuten pienoinen. voimia!
Olen nykyään 11 ja veljeni 17.
olin silloin noin 7 tai 8 vuotias.. veljeni käytti minua seksuaalisesti hyväksi.. joka päivä piti tulla sen huoneeseen ja piti hieroa sieltä ja yms.. en kirjoita kauhee tarkkaan koska se sattuu.. sitä kesti vaikka kuinka kauan... enhän minä pienenä tyttönä tiennyt että se oli väärin.. luulin sitä joksikin leikiksi.. joka päivä veljeni jaksoi muistuttaa että jos kerron jollekkin se kiusaa mua koko elämäni ajan.. enkä kertonut.. mutta kerran kun veli houkutteli minut sauna tilaan ja kysyi että koitetaan työntää kikkeli minun pimppiini... mutta silloin (kiitän vaistojani!) tajusin etää tämä ei nyt ole oikein.. lähdin pakoon.. eikä sen kooommin veli ole minua ahistellut.. ja tämä tyyppi asuu vieläkin tässä talossa.. vähän tuohon asiaan helpottaa se että se on viikot koulussa... pääsin yli jatkuvasta mielen painamisesta(luulin vähän vanhempana että kaikki oli minun syytä) yrittämällä unohtaa koko jutun.. ja olen "unohtanutkin" veljeä en ole enää moneen vuoteen rakastanut kuten normaalit sisarukset rakastavat välillä inho, pyrkii pintaan.. joskus minua oksettaakin olla kotona kun velikin on.. ja en kehtaa pitään mitää toppeja tai semmosi päällä kotona.. jos on joku vähän tiukempi paita päällä niin minulla on silloin heti joku löysä takki tai joku semmonen päällä..
Näitä vastaavia viestejä on ollut täällä aika paljon, mikä todistaa sen, ettei minunkaan kokemukseni ole kovin harvinainen. Itse olen nyt jo kohta kolmekymmentä, mutta silloin olin liian nuori kuten sinä. Toiset näistä kirjoittajista ovat olleet jo itsekin seksuaalisesti kypsiä ja siten tämä seksuaalisen ylivilkkauden aika menee heiltä ehkä ohi eräänlaisena harjoitteluna. Minä olen olen kokemani kokenut traumatisoivana, se on aiheuttanut minulle masennusta, häpeää, ahdistusta, syyllisyyden tunnetta, sisäänpäin kääntyneisyyttä, sosiaalista kyvyttömyyttä ja ties mitä. Olen käynyt terapiassa, jota jatkan taas, luultuani jo kerran selviytyneeni, aloitan myös masennuslääkityksen. Kaikki on jotenkin mennyt pieleen, en ole pystynyt ikinä sen jälkeen keskittymään kunnolla mihinkään. Olen pahoillani, että ne jotka tänne kirjoittavat noita syyllistäviä viestejä, eivät tule ajatelleeksi miten monimutkaista elämä on. Itse alistuin tuohon tekoon, kun olin toki kuten jokainen pikkusisar ihaillut veljeäni koko pienen ikäni. Ajattelin aluksi, että se on jokin uusi kiva leikki. Aluksi minua vain kutitti, se oli hauskaa. Sitten ajattelin, ettei se minua nyt haittaa. Salaisuuden pitoon liittyvät tappouhkaukset vain alkoivat ahdistaa, enkä vielä tänäänkään ole uskaltanut ottaa asiaa siksi hänen kanssaan uudelleen puheeksi. Minullakin kaikki loppui kuitenkin, puheisiin yhdynnästä, silloin tajusin, ettei veljeni ole se jonka kanssa haluan sen asian tehdä. Sen piti tulla olevan rakastettuni. Vahva kieltäytymiseni ja haukkujen sietäminen riitti, en joutunut kokemaan fyysistä väkivaltaa. Puhevälit katkesivat vuosiksi, jonkinlaista sanatonta sopimusta olemme kai hakeneet, mutta luulen asian painavan yhä meitä molempia. Olen kuitenkin onnistunut löytämään itselleni rakkaan ja saanut seksielämänikin ainakin yleensä sujumaan, vaikka joskus jotain oman päänisisällä pyöriviä painajaisia ja ahdistuksia tuleekin sitä häiritsemään. Toivon voimia ja avoimuutta kaikille vastaavaa kokeneille, puhukaa ystävillenne ja jollekin luotettavalle ja älykkäälle aikuiselle, mitä pikemmin sen paremmin kaikki ratkeaa. Ja suvaitsevaisuutta, toisen asemmaan asettumista ja ymmärrystä kaikille kanssaihmisillemme.
kauheeta! kuinka te voitte olla enää veljes kanssa minkäänlaisissa väleissä? vai teeskentelettekste molemmat että mitään ei ois tapahtunu tai ette ainakaan muistais?
Niin, me nähdään ehkä kahesti vuodessa vanhempien luona ja teeskennellään ettei muisteta. Mulla on suurena haasteena ottaa se vielä joku päivä puheeksi, mutten toistaiseksi ole kyennyt siihen. Pelkään mun veljen reaktiota, kun en osaa sitä yhtään aavistaa. Pitäis vaan rohkastua ja tarttua härkää sarvista.
tosi kamalaa.. hirveetä.. koitttakaa jksaa teidän pitää kertoa tiedän että se voi olaa tosi vaikeeta koittakaa jksaa!!
mulla aivan samanlainen kokemus kuin sulla.. veli mua seitsemän vuotta vanhempi. silloin olin noin 6-7-vuotias, nyt 22. Kerroin äidille, kun juttua oli kestänyt jo jonkin aikaa. Meilläkin puhevälit katkesivat vuosiksi, eikä edelleenkään olla kovin hyvissä väleissä, tuskin ollaan ikinä. Koskaan ei olla asiasta puhuttu, ei edes äidin kanssa myöhemmin, luulevat kai kaikki, että olen unohtanut. Munkin elämään on tämä asia vaikuttanut melkoisen paljon.
Toisaalta lohduttavaa kuulla, että en ole yksin, vaikka ei kenellekään toivoisi sellaista..