onko

ollut sellaista, että ensin yhtenä päivänä on kaikki mahdolliset raskausoireet pahoinvoinnista alkaen, ja seuraavana päivänä ei enää mitään oireita? Huolestuttaa vaan, kun yleensä jotain oireita joka pvä ollut, ja tänään on ihan "normaali" olo. Eilen ja toissapvänä oli muiden oireiden lisäksi vatsa hieman kipeä ja pinkeän oloinen. Pelkään vain niin kovasti, kun olen tuolta km-palstalta näitä juttuja lukenut. Olen rv9.
1390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Moikka. Mulla oli alkuraskaudessa aivan vastaavaa ja jossain rv 8-9 oireet yht´äkkiä häviskin vähäksi aikaa kokonaan.Luulen, että joskus vaan on niitä "helppoja" päiviä ja niistä kannattaa nauttia.Olen huomannut ettei kannata lukea koko keskennmeno palstaa, koska sillon tuntuu, että jokainen raskaus päättyy jossain vaiheessa keskenmenoon.Nauti raskaudestasi ja kaikkea hyvää odotukseesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muilla kirjoitti:

ollut sellaista, että ensin yhtenä päivänä on kaikki mahdolliset raskausoireet pahoinvoinnista alkaen, ja seuraavana päivänä ei enää mitään oireita? Huolestuttaa vaan, kun yleensä jotain oireita joka pvä ollut, ja tänään on ihan "normaali" olo. Eilen ja toissapvänä oli muiden oireiden lisäksi vatsa hieman kipeä ja pinkeän oloinen. Pelkään vain niin kovasti, kun olen tuolta km-palstalta näitä juttuja lukenut. Olen rv9.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu