Tornikuskiksi ei kannata alkaa

Anonyymi

Älkää nuoret vahingossa ala torninosturinkuljettajaksi. Nykyään työaika on yhteen putkeen istumista. Ei kahvi ei ruokataukoja, syötte työskentelette ulostatte samassa pienessä ohjaamossa. Kaikki muut porukat alhaalla pitävät tauot mutta sinä et. Ylitöihin et voi vaikuttaa. Jos et jää saat kenkää työmaalta. Vuokrakuskien kanssa on helppo "pelata" , saat loma tai irtisanomislapun joka on kirjattu niin että olisi annettu jo kaksi viikkoa aiemmin. Muista myös se että vaikka käyt iltaisin lenkillä tai salilla se ei auta siihen mikä tuho kroppaan on jo tehty yhteen putkeen istumisella. Tietysti jalkoihin tullut veritulppa pääsee sitten paremmin siirtymään keuhkoihin. Palkka myös huonompi kuin esim autonasentajalla

4

668

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kyllä torninosturinkuljettajat saavat hyvää palkkaa verrattuna muihin duunaritöihin.
      Palkka ei ole huonoimmasta päästä ollenkaan.
      Alas saa tulla taukoja pitämään kuten muutkin. Toki motivaatiota vaatii taukojen
      (kahvi ruokatauko) ajaksi laskeutua alas ja taas kiivetä ylös. Moni jättää sen ylimääräisen kiipeilyn tekemättä. Joutuvat silloin turvautumaan pissapulloon, Jatkuva istuksiminen vetoisessa kopissa ei ole terveellistäkään. Kunto rapistuu ja kerran päivässä ylös kapuaminen on ei pidä edes lihaskuntoa ylhäällä.

      • Anonyymi

        Kyllä se vain niin on että se on harva työmaa joissa kuskeille tauot. Yksikään vuokratyöntekijä ei taukoa saa pitää, jos pitää saa kenkää ja lapun käteen irtisanomisesta tai lomautuksesta joka on tottakai kirjattu että olisi annettu oikeaan aikaan. Kenkää tulee myös jos et jää ylitöihin, ja niihin ei pyydetä, päivä vain jatkuu. Julkisilla ei pääse eikä parkkipaikkoja ole. Palkat aivan toista kuin ennen. Vuokrafirmat myös pyrkivät ottamaan jatkuvasti vihreitä kuskia koska näille ei tarvitse maksaa kuin 10 /tunti. Ammattitaidolla tai turvallisuudelle ei mitään merkitystä, Tämän vuoksi onnettomuudet ja läheltä piti tilanteet salataan. Turvallista työpäivää vain sinne rakennustyömaille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se vain niin on että se on harva työmaa joissa kuskeille tauot. Yksikään vuokratyöntekijä ei taukoa saa pitää, jos pitää saa kenkää ja lapun käteen irtisanomisesta tai lomautuksesta joka on tottakai kirjattu että olisi annettu oikeaan aikaan. Kenkää tulee myös jos et jää ylitöihin, ja niihin ei pyydetä, päivä vain jatkuu. Julkisilla ei pääse eikä parkkipaikkoja ole. Palkat aivan toista kuin ennen. Vuokrafirmat myös pyrkivät ottamaan jatkuvasti vihreitä kuskia koska näille ei tarvitse maksaa kuin 10 /tunti. Ammattitaidolla tai turvallisuudelle ei mitään merkitystä, Tämän vuoksi onnettomuudet ja läheltä piti tilanteet salataan. Turvallista työpäivää vain sinne rakennustyömaille.

        miksi ihmeessä raanakuskille tulisi kenkää. Ei hyviä nosturinkuljettajia hyllytavarana ole saatavilla. Vaatii erinomaisen näkökyvyn. Kuski kun lähtee pois kiukuspäissänsä niin raanan kissa jää paikoillensa naukumaan. Työt pysähtyy kaikilta. Elementti ei nouse eikä jassikka vaihda paikkaansa. Ei vastaava mestari hyväksy työmaallensa tupeksijoita raanaa pyörittämään.


    • Anonyymi

      Torninosturinkuljettaja on työmaan tärkein työntekijä.
      Hänen vastuu on suuri. Työturvallisuus, työn sujuvuus ja työmaan aikataulut on kuskin käsissä.
      Ei tornikuskeja ole ihan noin vain saatavissa, eikä sellaista kannata suututtaa.
      Palkkaa aloittelijakin saa sen 20 euroa tunti. Muutaman vuoden jälkeen palkka on 25 - 30 euroa tunti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe