Sirin ja Ronin kesäloma

Siri oli kuudennella ja Roni seitsemännellä luokalla, sisaruksia ja hyvissä väleissä muuten, mutta kun äiti Nelli oli saanut ns. perinteellisen ’kasvatuksen’, ts. moralistisen ja kaikesta tärkeästä oli visusti vaiettu eli pidetty tabuna, äiskä oli jo Ronin ollessa 7-vuotias vetäytynyt pois perhesaunasta ja ryhtynyt saunomaan 5-vuotiaan Sirin kanssa.

Isä Iiivo ei voinut eikä halunnutkaan - sovun säilymiseksi - vaikuttaa Nellin mielijohteisiin, vaan tyytyi sitten saunomaan Ronin kanssa, tai joskus, kun sryybyläiset eivät tulleet ollenkaan, Nellin kanssa.

Sisarukset olisivat tietysti ottaneet mielellään kesätöitä, mutta kun eivät ikänsäkään vuoksi saaneet, suuntasivat fossiilien kanssa kesämökille heti koulun loputtua, johon fossiilitkin olivat saaneet ujutettua kesälomansa.

Kesäloma kului niin miellyttävästi, että snadit saivat manguttua luvan olla mökillä, kun fossiilit jo heinäkuussa joutuivat töihin. Fossiilit toivat autolla pari kertaa viikossa herkkusapuskaa.

Pimeä tuli kuitenkin aikaisemmin, kuin sryybyt muistivatkaan, ja turvautuivat toisiinsa, koska muuten yksinäisyys olisi vaivannut. Kaiken enämpi kamaloitti olla yksin kämpän ulkopuolella, varsinkin Siriä.

Yöt tulivat jo niin pimeitä, ettei voinut mennä ulkohuussiin, ellei vaatinut toista mukaansa, mutta siitä selvittiin yöastialla. Joskus siihen tehtiin isommatkin tarpeet. Oli jo kekattu, että turvallisinta oli samassa sängyssä.

Nopeasti Siri bonjasi, että eihän tämä vetele. Joko lopetetaan mökkeily tai ajatellaan uudestaan. Mietti, että mistä oikein kiikastaa. Ja keksihän sen sitten, alkuperäissyy oli äiskän tabuajattelu, joka rajoitti siraruksienkin oloa.

Siri teki tempun terävän. Vaikkei ollut seitsemään vuoteen ollut veljensä nähden alasti, riisui itsensä kokonaan, ja kysyi: ”Miltäs näyttää? Kantsisko ihan lunkisti olla ilkosillaan, niin sit voitas yhessä käyä sanaussaki, ja uiminenkin ois paljon mutkattomampaa, niiku aurinkoiluki, ku ei tarviis uimakolttui.”

Roni riisui kans itsensä ja vastasi: ”Enämpi puhut kuin viisaasti. On ihan hulluu sisaruksien ujostella, mut sehän on ongelma, ku näkee sun sievää vittuu, et kyrpähän siinä keulii.”

Siri: ”Elä oo milläskään. Emmä kyl ennen oo luonnossa nähny, ku pojalla keulii, mut oon mä kyl lukenu et soon ihan tavallista ku vaan ajatteleeki tyttöi, saati sit näkee tytön alasti. Ja sitä paitsi mullon vitussa ihan sama reaktio ja kiihotuksen tunne, mut se ei vaan sillei näy. Niet ku keulii ja vittussa tuntuu, niin antaa tuntua, hyvältähän se tuntuu, aineski mulla tosi kivalta.”

Roni: ”No niihän se on mullai, ku sä annat siihen luvan, sehän tuntuu mahottoman hyvältä.”

Ei sitten enää puettukaan, kun oli kesän kuuminta aikaakin ja vesi vielä lämmintä kuin lehmän hengitys.

Lämmitettiin sauna, uitiin ja aurinkoiltiin. Mut melkisten koko ajan Sirin vittu ja Ronin kyrpä antoivat ihania viestejä. Mutta eihän se niin voinut olla, aikaa myöten tarvittiin myös laueta.

Pihalla Roni jo tottuneena Sirin äkkisuoristuneeseen puheeseen sanoi yhtä suorasti: ”Mullon jo pakottava tarvis laueta, eikä oo mikään salaisuus, että tytöt niinku pojatki harrastaa itsetyydytystä. Sää voisit tyydyttää ittes muhun päin ja mä suhun päin. Mää luulen et se tekis erityisen gutaa.”

Siri ei sanonut mitään, vaan aukaisi käsillään vittunsa, näytteli hetken aikaa söpöa emätintään, ja miten se liikehti ja aloitti etusormellaan kiihkeän sormettamisen klitoriksella.

Roni katsoi välillä Sirin kauniita kasvoja ja välilla ihanaa vittua, ja runkkasi. Seurasivat toistensa kiihotuksen kelitystä niin tarkoin, että laukesivat yhtä aikaa, ja niin suunnattomaan orgasmiin, että eivät kumpikaan olleet aikaisemmin kokeneet, kun olivat masturboineet yksin.

Tunne oli niin voimakas, että takertuivat toisiinsa ja suutelivat, kuin ennenkin olisivat niin tehneet. Hämmästyivät itsekin reaktiosta.

Kävivät järvessä ja sitten takaisin löylyyn ja taas järveen.

Kun istuskelivat saunakammarissa vastakkain vilvoittelemassa, sai Roni sanotuksi: ”Kun äsken sormettaessa näytit myös emätintä, se oli suoraan sanottuna niin kaunis, etten ikinä ole nähnyt. Ja en taatusti puhu imarrellakseni, vaan se on TOTTA.”

Siri: ”Voin minä näyttää uudestaankin. Vaikken olekaan ollut yhdynnässä. olen väljentänyt immenkalvon aukkoa, niet emätinkin näkyy hyvin. Oon kattonu sitä peilistä ja verrannu netin tyttöjen kuviin. Itekin oon huomannu, että sievä se on. Sä oot sulone, kun sä suoraan sanot, et sä pidät siitä.”

Siri avasi vittunsa, näytti herttailevaa sievää emätintään, pitkään ja yksityiskohtaisesti, jotta veljelle jäi aikaa nauttia. - Roni: ”Niin nätti, etten todellakaan ole ennen nähnyt, ja niin herttainen. Sä Siri oot kyllä todellinen aarre.” 🌹👀

9

3856

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sirin ja Ronin kesäloma 2

      Pidettiin saunaa edelleen lämpimänä, muttei kuumana. Kiuas oli jatkuvalämmitteinen, niin että tarvitsi vain harvakseen heittää jokunen nalikka. Enemmän juteltiin kuin saunottiin, välillä limulla ja järvessä.

      Siri: ”Mullon vittu ja aivo taas kiihottunu, mut niin näyttää olevan sullai, ku sullaki on kyrpä pystyssä. Mää ottasin sun kyrpäs kaiken mieluummin mun vittuun, mut kai se on esteenä, et ei tiiä, jos tulee raskaaks.”

      - ”Mun luokkalaisist likoist parilla on jo kuukautiset, mut mullei oo ollu. Toisaalta se saattaa tärpätä ensmäiselki kerral, mut soon kyl enämpi harvinaista. Yks kortsu mullon tallessa oppitunnilta, ku sai niiku esittelykappaleen, mut jos sitä käyttäs, nii sit sää et sais täyttä tuntumaa, miten ryppyne emätin on.”

      - ”Sit on sekin mahollisuus, et käyttää täl kertaa jälkiehkäsyä ja haetaan se heti apteekist, mut se pilleri tarvii kyl si ottaa enneku testii voi vielä kyttää. Mut HIRVEESTI mun tekis kyl mieli tuntee, kun sperma ruiskuis ja täyttäis emättimen. Niet mitä mieltä sä oot?

      Roni: ”Meil on ollu niin herttasta, et ilman muuta meijän pitää päästä myös nussiin. Koska sullei vielä oo ollu niiku kuukautisii, niin mää oon sitä mielee, et nussitaan vain tänään ilman kortsuu, ja sit kortsun kanssa tai harrastetaan sukupuoliniikuelimien hypistelyä.”

      Siri: ”Sää näkyy ajattelet niiku määkin. Ostetaan sit kaupalta pakallinen kortsui, mut tänään ollaan ilman, niet mikään ei vähennä ihanuutta.

      Sisarukset asettuivat vierekkäin saunakammarin sängylle ja ryhtyivät hellyydellä hyväilemään ja silittelemään toisiaan. Hyväilivät suloisesti myös toistensa sukupuolielimiä.

      Pian Siri pyysi, että Roni työntäisi kyrpänsä syvälle vittuun. Roni työnsi noudattaen edelleen suurta varovaisuutta ja herttaisuutta, ettei Siriin vain sattuisi.Kun kyrpä painui sisälle, Siri huokaisi valtavasta ihanoituksesta: ”Oo-o-o-oooh-oooooh.” Muuta hän ei saanut sanotuksi.”

      Kun hän tunsi, että spermaa alkoi purkautua vitun täydeltä, hänkin sai järisyttävän orgasmin. Siristä tuntui, että hän varmaan oli hetkeksi menettänyt tajunsa.

      Siri pitkän ajan jälkeen: ”Onanoiminen toisillemme oli niin ihanaa, ettemme siitäkään voi luopua, mutta vielä ihanempaa on yhdyntä. Tehhään niitä molempia.”

      Roni: ”Sä oot kyl kaiken kultasempi sisko, mist mää on ikuna kuullu. Ja aatella et vaik mollaan oltu hyvis väleis aina, niin nyt on vielä uuden ajattelun ja kokemisen ENSIMMÄINEN päivä. Ja mä oon jo umpirakastunu sinuun, sulosisko.” - Ja Roni suuteli kiihkeästi Sirin vittua.

      Siri: ”Ja minä sinuun niet ihan kamaloittaa.”

      Välillä vähän herkkulounastettiinkin, mutta enin aika loppuillasta kului herttaillessa, nussiessa ja Ronin suudellessa siskon vittua. 🌹👀

    • Sirin ja Ronin kesäloma 3

      Ihanehtimisesta ei tullut loppua, mutta aamulla taas jatkettiin, mihin oli jääty. Ensin käytettiin ainoa kortsu, sitten jatkettiin suuseksillä ja käsin sukupuolielimiä hyväillen. Välillä piipahdettiin jorpakossakin. Ja iloittiin sydämen pohjasta.

      Sirille ja Ronille tuli ilkikurinen ajatus: ”Fossiilit käyvät tänään töitten jälkeen tuomassa herkkulounasta. Mitä, jos ei puettais ollenkaan, vaan katottais ihan mielenkiinnosta, et miten ne reagoi?”

      Oltiin siis fossiilien tullessa yhdessä ihan ilkialastomana. Oltiin just herttailtu, niin ettei Roninkaan seisotus paljastanut kiihottumista. Äiskän kalpeus taas paljasti, et oli kamaloitunut, mutta näin sopimattomasta asiasta kun ei voinut edes puhua, yritti näyttää siltä, kun ei olisi huomannutkaan.

      Kun äiskä oli viemässä herkkusapuskoja jääkaappiin, iskä sanoi molemmille, että oli jo aikoja sitten toivonut, että perheen kesken olisi noudatettu luonnollisuutta eikä moralismia, mutta kun yritti edes puhua äiskälle aiheesta, äiskä ei sanonut sanaakaan.

      Iskä: ”Hyvä, että ootte kuiteskin omatoimisesti vapautunu. Mikään ei osoita niin hyvin, että sisaruksilla on hyvät välit, kuin että voivat olla alasti keskenään.”

      Lisäksi sanoi Sirille, jota ei ollut nähnyt alastomana seitsemään vuoteen: ”Ja sä oot paljon nätimpi, kun mä olin luullutkaan. Tosin aina oon pitäny sua nättinä. Mää kyllä arvaan, että ton Roninkin silmä lepää sussa, mut muusta lepäämisestä en sitten tiedäkään.”

      Kun äiskä tuli jääistä täyttämästä, iskä sanoi, et ”kai meijänkin tarvii jorpakkoon pulahtaa, kun on ollu niin hikinen päivä”. Ryhty riisumaan. Äiskä vähän kakisteli ja sanoi sitten: ”Seuran vuoks vaikka matokuuri.”

      Sryybyt: ”Me vähän aateltiin, et tällei vois niiku käyä, nii me sit lämmitettiin sauna, ja voitais mennä sinne koko perheellä.”

      Äiskä: ”Mua vähän niiku kamaloittaa, kummää oon ollu niin tiukkapiponen. Kun me tultiin ja olitte molemmat nakuna, aattelin, että ootte varmana myös ponnahtanu. Mutta jos ihan oikeesti aatellaan, niin eihän nää oo ku vanhankansan perintöplöröä, mistä tarvii tapella irti.”

      - ”Oikeesti kun ajattelee, nii onhan se itestään selvä, et jos sisaruksilla on POIKKEUKSELLISEN hyvät välit, niin TIETYSTI ne laajenee myös seksiin. Onks teillä ny tarpeeks kortsui? Me sit saunan jälkeen keritään viel tavarataloon, ja tuodaan niitä teille kapallinen.”

      - ”Nii ja vaik mää oon antanu moralistisen kuvan, niin onhan mulla dildokin, jota oon käyttäny sillon, kun iskän kyrpä ei oo käytettävissä, mutta muullonkin. Voiaan käyä apteekissa ostamassa sellanenkin.”

      Siri: ”Voi äiskä ku sä oot herttane. Mullon kyl sellane halpa vanhanaikane ja ilman patterei, mut mää oon kyl haaveillu sellasest uudenaikasest, joka niiku imee klitorista. Me tullaan mukaan, niin saahaan valita. Sää oot kyl kultane.”

      Ei niin kiire kuitenkaan, ettei fossiilit olisi kerenneet vielä sivuta toisiaan. Samalla aikaa sivusivat myös sisarukset. Sitten ostoksille. 🌹👀

    • Sirin ja Ronin kesäloma 4

      Tultiin ostoksilta. Oli äiskäkin saanut sellaisen lelun, joka imee klitorista. Piti riisua heti, iskä kokeili sitä äiskän klittaan. Niin myös Roni kokeili toista Sirin klittaan. Toimivat kuin unelma.

      Iskä ja Roni tietysti kiihottuivat äärimmilleen, joten äiskän piti tyydyttää runkkaamalla iskä ja Sirin Roni, ihan siinä. Mihinpä siitä olisi kiireessä kerennyt?

      Oli myös kortsuja kaksi säästöpakkausta ja lisäkso paperipyyhkeitä, että sai pyyhittyä vallan ison kosteuden ennen pesulla käyntiä. Oli vielä ekstrana Sirille aivan ihana mikrohame, jossa saattoi olla vittu paljaana koulussakin.

      Kun fossiilit tulivat neljän päivän päästä taas herkkulounasta tuomaan, äiskä ryhtyi jutulle: ”Ette kyl arvaa, mikä muutos mul on tapahtunu. Mä oon kokonaan joutunu luopumaan tiukkailusta. Mut en oo menettänyt mitään, sil mää oon saanu nähä, et seksi on vaarattomampaa kuin elo ilman seksiä. Tuntuu kuin yli kolmen vuosikymmenen harha ois haihtunu.”

      - ”Kaikki tuntuu nyt jälkikäteen niin selvältä. Ja se on teijän ansiota, suloset kersat. Muutitte koko ajatussuunnan. On myös ihan teijän oma asia, bylsittekö keskenänne vai jonkun muun kanssa, vai sekä että. Ja aina voidaan saunoa myös yhdessä, ja sinne voi AINA tuoda myös ystäviä.”

      Ja taas olikin jo sauna lämpimänä fossiileitakin varten. Sinne mentiin yhdessä, ja sitten herttailtiin saunan jälkeen. Irstaudella, siveettömyydellä, haureellisuudella ja ihanuudella ei ollut muita rajoja, kuin että snadit ja fossiilit olivat vain näköetäisyydellä, mutta iloitsivat yhdessä. □ 🌹👀

    • Anonyymi

      Moi tässä n 43v huh sait minut kihottumaan. Huikea tarina kerro lisää. Vai muistatko minut😉

      • Kiitos! Hyvin muistan. Olet suloinen! 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä..mi kirjoitti:

        Kiitos! Hyvin muistan. Olet suloinen! 🌹👀

        😘 kiitos


      • Anonyymi
        kynä..mi kirjoitti:

        Kiitos! Hyvin muistan. Olet suloinen! 🌹👀

        Salainen haaveeni on se että kirjottaisitko minusta tarinan? N43v


      • Anonyymi kirjoitti:

        Salainen haaveeni on se että kirjottaisitko minusta tarinan? N43v

        Tulee, mutta täytyy ensin odottaa muutama päivä, että tarina muotoutuu mielessäni. 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä..mi kirjoitti:

        Tulee, mutta täytyy ensin odottaa muutama päivä, että tarina muotoutuu mielessäni. 🌹👀

        Odottelen 😘


    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      29
      2394
    2. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      370
      2002
    3. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      18
      1494
    4. Pelkään suunnattomasti

      Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k
      Ikävä
      52
      892
    5. Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik

      Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed
      Maailman menoa
      10
      871
    6. Mies, etko ole miettinyt

      että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?
      Ikävä
      52
      783
    7. Olet ihan sairaan

      Kylmä mua kohtaan.
      Ikävä
      54
      711
    8. Shellin omistajan vaihdos.

      Uutta tuulta purjeisiin.Uuden yrittäjän toimesta .
      Kuhmo
      18
      710
    9. Mitä kuuluu

      Elämänirakkaus, sielunkumppani, peilikuvani 😘
      Ikävä
      25
      689
    10. Olette kyllästyneet

      Mutta hyvää huomenta kuitenkin. Mukava päivä tämäkin. 😊⚜️🦌🎄✨❤️
      Ikävä
      135
      623
    Aihe