Minä olen nyt jonkin vuoden takunnut, melko narsistisen ex-vaimon kanssa. Hänellä on tapana tehdä kaikenlaisia provokaatioita, vaikka olen sanonut hänelle, etten halua olla hänen kanssaan tekemisissä, muuta kuin sen verran mitä lasten vuoksi vaaditaan.
Esimerkiksi hän tulee omin luvin tontilleni, poimimaan herukoita, kysymättä. Tai hakee työkalujani varastosta, kysymättä, eikä useinkaan palauta. Ja kun sanon asiasta hänelle, että toisen tontille tuleminen on häiriköintiä ja kotirauhan rikkomista, ja varastamista. Niin hän puolustautuu, tyyliin, en minä häiriköi, en minä riko sinun kotirauhaa, en minä varasta. Ja kun toistan asian, hieman kovemapaan sävyyn, ja pyydän poistumaan, niin hän luovuttaa, ja nauraa vinosti, okei en minä enää tee tämmöistä kysymättä.
No lupaus pitää viikon, sitten sama homma jatkuu taas, milloin haetaan mitäkin lapiota, tms pyöräkoukkua. Hän puolustautuu näihin, että mä vaan lainasin. Kun sanon että ilman lupaa ja kysymättä ei voi lainata, niin hän sanoo että okei en sitten lainaile ilman lupaa. No, taas menee viikko, kunnes hän jälleen hakee omin lupineen tavaroitani, omiin tarpeisiinsa.
Mitä tämmöisen häikäilemättömän naisen kanssa voi toimia. En jaksaisi alkaa soittelemaan poliisia. Onko tämä narsismia vai mitä, kun hän silmät kirkkaana sanoo yhtä, ja tekee toista.
Hän sanoi myös eroa ennen, silmät kirkkaina, että ei ole ketään kolmatta osapuolta. Vaikka myöhemmin paljastui parin vuoden mittainen salasuhde, ennen eroa, johon hän hyppäsi lennosta eropapereiden täytön jälkeen. Näytin hänelle vahingossa vanhaan puhelimeen jääneet kiihkeät viestit ja salaiset tapaamis sopimiset, ja silmät kirkkaina vain vino hymy naamalla sanoi, "en mä ole sua pettänyt", vaikka se oli ilmiselvää, pitkän ajan.
Miten joku ihminen pystyy moiseen valehteluun, kirkkain silmin, vaikka tietää itsekin että on jo paljastunut. Sama juttu näissä tunkeiluissa pihapiiriini. Jää kiinni luvattomista teoista, ja kiistää kaiken, lupaa yhtä ja tekee toista.
Ei mitään järkeä. En pystyisi ikipäivänä moiseen. Onko exällä kyseessä jonkinlainen omatunnon puute, vai mikä saa tekemään näin? Sillä tapaa, että kun asian havaitsee, niin oma järki sanoo että kukaan ei voi oikeasti käyttäytyä noin, mutta silti se vaan käyttäytyy.
Tosiasioiden kieltäminen
6
158
Vastaukset
- Anonyymi
Mullakin on elämässä nyt tuollainen patologinen valehtelija. En osaa neuvoa kun heihin ei rajat toimi. Hän kun sanoo ettei edes itse Jumala voi häntä pysäyttää. Rajoista olen puhunut, mutta hän unohtaa heti mitä on sovittu. Sairas ihminen.
- Anonyymi
Häneltä puuttuu omatunto. Edes poliisi tuskin palauttaa häntä noudattamaan lakia vaan provokaatiot tullevat jatkumaan. Jos tilanteessa haluaa edetä, niin yhteys poliisiin on välttämätöntä.
- Anonyymi
No sehän siinä onkin kun ei ne usko edes auktoriteetteja. Joskus on pakko muuttaa ja vaihtaa puhelin numerot ja osoitteet salaisiksi.
- Anonyymi
Näyttää ihan siltä, että ex-vaimo ei ole osannut päästää irti suhteesta, ei ole sisäisesti pystynyt viemään eroa loppuun asti. En tiedä, pystyykö silloin mikään mahti maailmassa asiaa hänelle selventämään.
Vaikka ero olisi teknisesti helppo, joskus toinen osapuoli ei pääse psyykkisesti eteenpäin. On aivan kuin ei edes auttavasti käsittäisi, mitä ero tarkoittaa.- Anonyymi
Niinpä, kannattaa sanoa hyvin suoraan ja selvästi, että ei halua nyt hänen tulevan tontille ja hänen pitää alkaa elämään omaa elämäänsä. Kaikki ei ymmärrä vihjailua vaan on sanottava suoraan. Jos ei sitäkään usko niin varmaan tuollainen tontille tulo on kotirauhan rikkovaa et en tiiä missä raja menee voisko jo soittaa vaikka hätä numeroon.
- Anonyymi
Hommaa kunnon lukot oviin. Ei lainaa sit mitään. Hae lähestymiskielto. Hakeudu narsististen ihmisten kaltoinkohtelemien ihmisten ryhmään. Miehille on omat ryhmät. Miessakit voisi olla myös hyvä ryhmä sulle. Tsemppiä elämääsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1845055- 141701
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1261490Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91393Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491100Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249299957- 191926
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7770