Tuntomerkit mistä hän sut voi tunnistaa ja sä hänet. Mitä välillänne on tapahtunut esimerkiksi.
Ap laittaa omat myös jossain vaiheessa.
Ap laittaa omat myös jossain vaiheessa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sitä tunnistaa samoilla seuduilla käyneen. Kipinöitä, ei enempää tai vähempää.
Katseita ei sanoja mutta kirjaimia. Miehelle.
Kirjaimia?
Katseita? Eli olet siis nähnyt hänet?
Miksi kaipaisin täällä ihmistä jota en ole nähnyt?
Aivan
Kuinka usein näet häntä? Keskimäärin
Viimeksi viime vuonna nähtiin. Loppupuolella.
Vuositasollaehkä 4 kertaa juttelemme.
Ainakin tämä palsta harhailu on ollut todella häpeällistä
Noihin ei pitäisi lähteä mukaan
Liittyykö siihen?
Tässä maailmassa on niin paljon hävettäviä asioita palstailu ei kuulu niihin. Ei myöskään tuuleen kirjoittelu.
Miehen olen tiennyt vuosia. Ei toki oltu nähty moneen vuoteen ja baarissa menin avaamaan suuni ja kerroin ihastuneena jo silloin kun ensimmäisen kerran näin hänet vuosia sitten. Olipas noloa ja typerää,vieläpä molemmat varattuja.
Joo
En laittaisi koskaan tunnisteita itsestäni enkä kenestäkään tärkeästä keskustelupalstoille! Se, että kirjoitat tunnisteita toisesta voi olla käräjän paikka. Nettiin ei kannata kaikkea kirjoittaa!
Lopeta sitten facebook, Twitter ja instagram.
Siellähän oikein kuvia olet itsestäs laittanu. Se on varma tunniste netissä sinusta.
Toisin kuin anonyymin kirjoitus
Joo kyllävarmaati täältä anonyymit käräjille lähtee.
Vankilaan vähintään joutuu, jos mitään tuntomerkkejä uskaktaa laittaa.
Kyllä anonyymot viestit voi viedä poliisille, jos tunnisteita on kiusaamistarkoituksessa levitetty ja itse varmasti vien!
Pieni näpäytys on ihan oikein ja paikkallaan niille, jotka kuvittelevat voivansa tekvän kiusaa ym. toiselle ilman seuraamuksia.
Voi hyvänen aika. Että ihan anonyymisti kiusataan
Näinpä! Kerran kysyin mun asianajalta tätä, kirjoittaa voi, mutta niin, ettei siitä voi tunnistaa selkeästi..mä oon jo käräjillä käynyt nii monta kertaa
Täh. 😂 Poistu sitten? Tämäkin oli jo todella paljastava, kukaan muu ei voi ajatella noin!
Tää p-sestä tää palsta.. ei voi mitään🧙♂️
Ei se ole tämä palsta. Tämä on vain kanava, voima lähtee sisältä. Kun kostavat väärille, ja vievät, käyttävät aina pahuutta / mustaa voimaansa. Jossain vaiheessa ovat niin mustia että heidän herransa hakee heidät pois. Näyttävät koomisilta kun peloissaan yrittävät näyttää hyviltä, mutta sisin on jo mätää. Hakkaavat vielä epätoivoissaan kun yrittävät estää etteivät joutuisi kokemaan mitä tekivät. Tuhoavat itsensä pakottamalla muita omaan tahtoonsa. Osa vahvistuu he heikkenevät. Hyvä voittaa aina.
Joo joo ...kyllä se nyt vaan on niin, tai sitten ei...