Mitä USA:n entinen presidentti tietää alieneistä

Amerikkalaisen James Cordenin haastattelussa (v. 2021) Obamalta kysyttiin mitä hän tietää UFO:ista. Obaman vastauksessa oli oikestaan kaksi osaa joten ne täytyy erittää toisistaan.

Hänen vastauksensa jälkimmäinen osa (vähemmän merkittävä) oli suomennettuna näin:

"Totuus on että kun minusta tuli presidentti, kysyin [henkilöiltä jotka ottaisivat selvää] onko maassamme jonkinlainen laboratorio jossa säilytämme alieneitten ruumiita ja avaruusaluksia. He tutkivat tätä asiaa jonkin verran ja vastaus siihen oli että ei [ole sellaista]."

Ja tuohan siis tarkoittaisi ainoastaan että sellaista laboratoriota jossa on alieneitten ruumiita ja avaruusaluksia ei ole.

Kuitenkin hänen vastauksensa ensimmäinen osa oli merkittävämpi, koska hän sanoi siis vastauksensa aluksi että

"There are some things I just can't tell you on air."

(suom. "On joitain asioita joista en voi kertoa sinulle avoimesti")
5336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuollaisen vastauksen mukaan, vaikka Amerikalla ei olekaan avaruusolentojen ruumiita joissan labrassa niin heillä voisi silti olla vaikka yhteistyötä tai muuta "outoa meininkiä" avaruusolentojen kanssa. Todisteet tosin uupuu...

Äänestä

Samantapaisen vastauksen sai myös Stephen Colbert joka oli kysynyt Obamalta ovatko alienit todellisia. Hän sanoi että Obaman vastaus oli että hän "ei vastaa siihen kysymykseen". Hänen tavastaan vastata siihen kysymykseen Colbert kuitenkin otti vastauksen tarkoittavan "kyllä ovat todellisia"

https://youtu.be/SevRyodCF7I?t=203

Äänestä
  • Colbert sanoi siihen videollaan että oli juuri tuuminut sitä joku päivä sitten. Että "mehän saimme sen raportin noin vuosi sitten", hän jatkoi, ja lisäsi "ja sen jälkeen laivaston sihteeri oli "60 minutes" showssa ja sanoi että se on totta että alieneitä on".

    Colbert sitten jatkoi sanomalla että "kuitenkin me jatkamme elämäämme niinkuin mitään ei olisi tapahtunut".

    Hän sitten sanoi että tässä on varmaan joku tarkoitus tuoda esiin asioita pala palalta.

    Äänestä

"There are some things I just can't tell you on air."

??

Että asiat ovat todellisuudessa paljon pahemmin kuin mitä USA haluaa kenenkään tietävän?

Tuleeko sota? Ovatko alienit noita henkiolentoja joista Juudaan kirjan 14. ja 15 jae kertoo?

Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs: »Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa ja panee jokaisen tuomiolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Amerikkalaisen James Cordenin haastattelussa (v. 2021) Obamalta kysyttiin mitä hän tietää UFO:ista. Obaman vastauksessa oli oikestaan kaksi osaa joten ne täytyy erittää toisistaan.

Hänen vastauksensa jälkimmäinen osa (vähemmän merkittävä) oli suomennettuna näin:

"Totuus on että kun minusta tuli presidentti, kysyin [henkilöiltä jotka ottaisivat selvää] onko maassamme jonkinlainen laboratorio jossa säilytämme alieneitten ruumiita ja avaruusaluksia. He tutkivat tätä asiaa jonkin verran ja vastaus siihen oli että ei [ole sellaista]."

Ja tuohan siis tarkoittaisi ainoastaan että sellaista laboratoriota jossa on alieneitten ruumiita ja avaruusaluksia ei ole.

Kuitenkin hänen vastauksensa ensimmäinen osa oli merkittävämpi, koska hän sanoi siis vastauksensa aluksi että

"There are some things I just can't tell you on air."

(suom. "On joitain asioita joista en voi kertoa sinulle avoimesti")

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu