Murhaajan läheisen häpeä

tocade

Läheiseni syyllistyi raakaan surmaan vuonna 2004.En ikinä unohda sitä päivää jolloin poliisit tulivat kotiini kertomaan asiasta. Se oli shokki kävin läpi kaikki mahdolliset asiat. Lopulta murruin koko asian johdosta. Häpeä, syyllisyys,katkeruus unettomat yöt. Puhumattakaan miten pystyn selittämään sen pojalleni että isä on riistänyt hengen toiselta. Kaikki puhuvat usein uhrin tunteista ja rikoksilla oikein mässäillään esim.alibi entä tekijän omaiset hekin kärsivät tekijän teoista.

9

2615

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uhrin omainen

      kyllä aikuinen kantaa itse vastuun teoistaan.Mutta jos tekijänä on nuori/lapsi,on vanhemmilla ainakin TODELLA syytä mennä itseensä ja miettiä mikä meni pieleen.Kaikenmaailman ADHD:llä sun muilla yritetään selitellä vaikka ja mitä nuorten paskasekoilua.

      • loppuu?

        Aikuinen vastaa teoistaan. Mutta onko vaikka 35v kehittynyt niin kauan omillaan, ettei vanhemmissa ole yhtään syytä. Olisiko vanhemmilta peritty henkinen trauma aina voitettava johonkin tiettyyn ikään mennessä?

        Kärjistäen voisi sanoa, että jos poika tappaa niin isässä on varmasti vikaa oli tämä sitten jo vaikka kuollut ja kuopattu.


      • veljenvartia
        loppuu? kirjoitti:

        Aikuinen vastaa teoistaan. Mutta onko vaikka 35v kehittynyt niin kauan omillaan, ettei vanhemmissa ole yhtään syytä. Olisiko vanhemmilta peritty henkinen trauma aina voitettava johonkin tiettyyn ikään mennessä?

        Kärjistäen voisi sanoa, että jos poika tappaa niin isässä on varmasti vikaa oli tämä sitten jo vaikka kuollut ja kuopattu.

        Mitenkäs selität sellaisen asian, että samassa perheessä muut lapset ovat kunnollisia, mutta yksi on rikollinen. Oma isäni on kuollut jo veljeni olessa ihan pieni. Hänen syy ei ainakaan ole se, että veljeni on rikollinen.


      • uhrin omainen
        veljenvartia kirjoitti:

        Mitenkäs selität sellaisen asian, että samassa perheessä muut lapset ovat kunnollisia, mutta yksi on rikollinen. Oma isäni on kuollut jo veljeni olessa ihan pieni. Hänen syy ei ainakaan ole se, että veljeni on rikollinen.

        vaikka isä olisikin kuollut on jokaisella äiti tai joku muu kasvattaja.Ja lisäksi perheen muut jäsenet vaikuttaa kasvuun ja kehittymiseen.


      • Minä
        uhrin omainen kirjoitti:

        vaikka isä olisikin kuollut on jokaisella äiti tai joku muu kasvattaja.Ja lisäksi perheen muut jäsenet vaikuttaa kasvuun ja kehittymiseen.

        Älä viitti.. kyllä uskon että moni vanhempi on tehnyt kaikkensa että lapsista tulisi kunnollisia. Oli kyseessä äiti, isä, sisarukset... Huumeet ovat suuri syy rikollisuuteen.. Ja niitä käyttää jokaisesta yhteiskunta luokasta ihmisiä ja jossain vaiheessa aivan varmasti alkaa meneen päin persettä.


    • veljenvartia

      Ymmärrän tunteesi, itsekin olen joutunut kärsimään läheiseni rikoksista. Vaikka sinä olet syytön niin olet läheinen miehellesi niin on toki luonnollista, että sinäkin kärsit miehesi teosta ja vielä lapselle selittäminen.

      Usein läheiset voi joutua ihan syyttään pilkan ja koston kohteeksi. Väittäisin, että syyllisen omaisilla on paljon rankempaa kuin uhrin omaisilla, heillä ei ole ainakaan syyllisyyttä ja he saa helpommin tukea ympäristöltä.

      Voimia sinulle. Kaikella on aikansa ja aika on armelias.

      • veljenvartia

        Onneksi on ihmisiä jotka ymmärtävät, millaista saattaa olla tekijän läheisillä. Tarkoitan juuri häpeää. En ole voinut kertoa lapselleni edes että isä on vankilassa murhasta, koska se teko ylittää kaiken ymmärrykseni siihen ihmiseen en ole käynyt esim. kertaakaan katsomassa häntä vankilassa. En pysty. Kaiken lisäksi olen vielä uskovainen


    • Ymmärrän täysin sen miksi et pysty kertomaan miehesi teosta lapsillesi!Kyllä minäkin häpeäisin jos läheiseni olisi tehnyt jotain typerää!

    • Minä

      Olen aivan samaa mieltä kanssasi... Uhrin omaiset kärsivät ja kokevat unettomia öitä mutta myös tekijän omaiset kärsivät. Kokemusta molemmasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      81
      4388
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      187
      3500
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      136
      3370
    4. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      223
      2627
    5. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      21
      2281
    6. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      43
      2238
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2056
    8. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1994
    9. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1953
    10. Tidjan Ba paljastaa kihlatusta, Kolmiodraaman Heidistä - Mielipahaa tästä syystä Farmilla

      Tidjân Ba on mukana uudella Farmi Suomi -kaudella. Ban kihlattu on Kolmiodraama-realitystä tuttu Heidi Kytö. Ba ja Kyt
      Suomalaiset julkkikset
      1
      1895
    Aihe