Mihin häiriöön kuuluu jatkuva vikojen etsintä muista ja kyvyttömyys nähdä omia vikoja? Mulla ollut elämässä muutama tällainen. Heille ei saa koskaan esittää mitään vasta kritiikkiä vaan on oltava samaa mieltä ja vastattava " joo kyllä olen viallinen ja vääränlainen". Tai muuten " puolustelet ittees" ym. Yksi näistä ihmisistä teki lapsen yhden illan jutun kanssa joka paljastui varatuksi naimisissa olevaksi perheen isäksi. Välillä hänellä oli joku muu mies, joka oli hänestä viallinen tapaus. Vaihtoi nopeasti taas miestä uuteen.
Yks hyvä esimerkki on eräs läheinen joka on ihan alan asiantuntijoita, mutta tällä jokin ihmeellinen oikeus haukkua minua tyhmäksi ja alisuoriutujaksi. Itse hänen ei ole tarvinnut edes kotiaan siivota kun äitinsä ja minä olemme sitä siivonneet. Muut hoitaneet ensimmäiseen lapset. Tällä ihmisellä on ollut tukijoukot niin, että on saanut tehdä rauhassa uraa. Julkisuus kuva on tietysti hyvä. Mä olen kyllä eri mieltä. Mun on pitänyt selvitä itse kodin hoidossa joten ei ole ollut samaa mahdollisuuttakaan matkustella vapaasti ja tehdä uraa. Joten kuka se alisuoriutuja onkaan oikeasti? Oliko tuo sitä projektiota sitten.
Laitetaan iso jämäkkä mies kertomaan pienelle kiltille164cm naiselle miten olla jämäkkä :D....kyllä tämä vasta onkin erittäin realistinen ja "kohtuullinen" vaatimus sille naiselle....
Sivusta seuraajat pyhimys tarkkailijat, jotka eivät oikeasti välitä uhreista vaan ehkä ovat jollakin ego tripillä. Heistä ei löydy lainkaan vikoja, on olemassa vain viallisia marginaali ihmisiä. Lempi harrastus on muiden moittiminen selän takana tietysti. Tällainen oli työkaverinsa. Kehui miten olivat yhdessä haukkuneet kaikki työkaverit jonkun toisen saman mielisen kanssa. Kuulemma oli olemassa erikseen ne ihmiset jotka kiusaavat ja joutuvat kiusatuiksi. Itseään hän ei ymmärrä mieltää kiusaajaksi vaikka toisten morkkaaminen tuskin nyt mitään hyvää käytöstä on.
Vikojen etsintä
6
157
Vastaukset
- Anonyymi
Olisi sen verran harvinaista, että yhden ihmisen läheisistä noin moni olisi häiriytyneitä, jotka eivät näe omia vikojaan.
Jos oikein etsitään, niin kehittämispisteitä varmasti löytyy meistä jokaisesta. Paitsi aloittajasta itsestään ei. Omasta mielestään.
Aloittajan kannattaisi vaihtaa näkökulmaa ja etsiä hyviä puolia läheisistään.- Anonyymi
Sinä et minua tunne ja oletko kenties kiusaajien kannattaja? Sehän on maan tapa olla kiusaajien puolella ja sanella ja vähitellä niiden oikein uhrien kokemuksia. Mistä sinä tiedät näenkö omia vikojani? Mistä sinä tiedät miten minun läheiset ovat minua kohdelleet. Sinä et ole minä. Tyypillistä tunne älyn puutetta eikä mua tällä iällä enää voi manipuloida. Tiedän mitä mulle on tehty. Totuus ei pala tulessa. Olen aina ollut se joka kehittää itseään ja myöntää omat virheensä ja pyytää anteeksi. Myös niitä asioita jotka ei minun vika ole edes ollut. En ole nähnyt kovin monen ottavan samalla tavalla reilusti vastuutaan. Jos perheessä tai suvussa on alkoholismia ja Narsismia tai muuta ongelmaa niin yksi tai useampi joutuu uhratuksi syntipukiksi. Näitä ihmisiä yhdistää sama ominaisuus ja kyvyttömyys vastavuoroisuuteen. Jos heidän kanssaan keskustelet eivät he kestä omia lääkkeitään eivätkä vasta kritiikkiä. Koska heille se on valta peliä. Ei voi nöyrtyä myöntämään ja pyytää anteeksi jos on jotakin väärin tehty. Tuskin he itse niin yli ihmisiä ovat ettei heidän tarvitse mitään pahoitella. Reaktiot on aina samat, pitää päästä aina sanomaan jotakin alentavaa ja vähättelevää. Suoraankaan sanominen ei riitä kun nämä ihmiset eivät koe muutos tarvetta. Muuten olisivat varmaan jo pyytäneet anteeksi tekojaan.
- Anonyymi
"... toisten morkkaaminen tuskin nyt mitään hyvää käytöstä on."
Mietipä tuota vielä kerran! Kuka se morkkaaja onkaan?- Anonyymi
Mitäs juuri sanoin, että ihmiset ei kestä omia lääkkeitään. Niin kauan on kivaa kun saa moittia jotakuta mutta kun käännetään roolit toisinpäin niin ei olekkaan enää kivaa? Odotetaan kiusatuilta asioita mitä ei itsekkään sietäisi tai kykene ottamaan vastaan hiljaa istuen. Miten mies pienestä naisesta saadaan jämäkkä 2 metrinen mies kun luoja sattui luomaan minusta pienen kiltin naisen. Kiitos neuvoista, mutta nää en käytännössä toimi. Miksi pitää yrittää muokata kiusattuja kun huomio pitäisi olla muualla. Kiusaaminen, alistaminen ja yksipuolinen sanelu ei ole ok, eikä tasavertaista. Kiltteyden leimaaminen huonoksi myös antaa ymmärtää, että täytyy miellyttää kelvataakseen. Älä ole ilkeä jos et halua samaa itsellesi tehtävän. Tee mulle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän. On kuitenkin ilmeisesti vaikea asettua sen kiltin asemaan kun sama jatkuu. Reaktiot on aina samat kun on kiltin vuoro kertoa miltä muiden käytös tuntuu. Missä se vastavuoroisuus on?
- Anonyymi
Onko "morkkaamista" puhua olemassa olevista asioista ja ilmiöistä siten kuin ne ovat?
Murhasta tuomittua voi sanoa rikolliseksi tai todeta, että palava talo on tulessa. Ei ole myöskään väärin todeta aurinkoisena päivänä sään olevan kesäinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäs juuri sanoin, että ihmiset ei kestä omia lääkkeitään. Niin kauan on kivaa kun saa moittia jotakuta mutta kun käännetään roolit toisinpäin niin ei olekkaan enää kivaa? Odotetaan kiusatuilta asioita mitä ei itsekkään sietäisi tai kykene ottamaan vastaan hiljaa istuen. Miten mies pienestä naisesta saadaan jämäkkä 2 metrinen mies kun luoja sattui luomaan minusta pienen kiltin naisen. Kiitos neuvoista, mutta nää en käytännössä toimi. Miksi pitää yrittää muokata kiusattuja kun huomio pitäisi olla muualla. Kiusaaminen, alistaminen ja yksipuolinen sanelu ei ole ok, eikä tasavertaista. Kiltteyden leimaaminen huonoksi myös antaa ymmärtää, että täytyy miellyttää kelvataakseen. Älä ole ilkeä jos et halua samaa itsellesi tehtävän. Tee mulle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän. On kuitenkin ilmeisesti vaikea asettua sen kiltin asemaan kun sama jatkuu. Reaktiot on aina samat kun on kiltin vuoro kertoa miltä muiden käytös tuntuu. Missä se vastavuoroisuus on?
Olet selvästikin kokenut ja ajatellut paljon. Kirjoitat loogisesti.
Suomessa huonoa käytöstä ja luonnehäiriöisyyttä kumarretaan naurettavuuksiin asti. Jopa koulussa kiusatuille lapsille sanotaan, että h e i d ä n pitää muuttua. Kiusaajien annetaan jatkaa kuin ei mitään. He toimivat sosiaalisissa suhteissa muka terveellä tavalla. Tällä tavoin kansaa opastavat akateemisesti koulutetut psykologit sekä opettajat. Aivan sairasta toimintaa!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727