Taitaa pipo kiristää eräiden henkilöiden päässä. Työpaikalla, jossa olen määräaikaisena työntekijänä osa työntekijöistä ovat tiukkapipoja. Vahtivat toisten tekemisiä ja virheitä. Tekevät itsekin virheitä työssä. Tupakointi työpaikoilla pitäisi kieltää kokonaan. Outoja sääntöjä keksivät ja ilmoittavat säännöistä aina jälkikäteen. Pian ei saa juoda edes vettä janoonsa. Ei ole asiallista vähän väliä nalkuttaa toisten virheistä. Yrittäisivät itse olla parempia. Maailmanloppu lähenee. Eikö olisi aika vähän joustaa eikä olla tyonarkomaani. Maalaiset ovat yksinkertaisen suorasanaisia .
Tiukkapipot
Anonyymi
91390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Se johtuu siitä että nurmeksessa ei ole yhtään täysipäistä ihmistä ja muutenkin siellä kaikki luulevat olevansa maailman valtiaita!! Tämä vajakkien yhteiskunta pitäisi erottaa muusta suomesta kokonaan ja lahjoittaa Venäjälle!
Joku tekee aina iskuri asenteella töitä, että sais säilyttää työpaikan, siinä nuoremmat meinaa jäädä jalkoihin.
Aloittaja lienee ns. lusmu ja työpaikalla laiskotteleva.
Ei ole. Kaikkea ei tarvitse tehdä. Sanovat, että ei tarvitse jos tekee jotain oma- aloitteisesti.
Joka työpaikalla on joku narsisti, ja samalla nuolee kun ei itse osaa?
Narsisti ja psykopaatti jos on saman hatun alla, niin eipä ole sillä työpaikalla hyvä ilmapiiri.
Ei ole ei. On nähty
Varmasti nurmes kiristää
Kusipäisiä työpaikkoja täällä