Sari oli 43-vuotias, poika Miro täytti tänä kesäna 18. Isä Mikko oli Sarin ikäinen.
Vanhemmat olivat olleet nykyaikaisia, tajunneet, ettei vanhempien seksivalistusta voitu antaa kerralla johonkin ’sopivaan ikään’ tultaessa, vaan luontevasti juttelemalla ilman katkoksia, niin kuin missä muussakin asiassa.
Lisäksi oli odotettavissa, että tällä tavoin ei fossiileille eikä Mirolle tulisi koskaan ujosteluvaihetta, vaan keskustelu jatkuisi samaan tapaan kuin esimerkiksi harrastuksista.
Niinpä Sari näytti ihan ujostelematta useita kertoja sukupuolielimiään pojalleen ja kertoili samalla miten ne toimivat, miten lapset saavat alkunsa yhdynnästä, eikä suinkaan jättänyt kertomatta, millaisia huimia tuntemuksia yhdyntä ja herttailu aiheuttaa.
Vähitellen Mirolle asiat tulivat tutuiksi luontevasti aivan ilman kynnystä. Myös tuli tutuksi – ensin teoriassa – sitten käytännössäkin, että myös tuntee seksuaalista kiihotusta, varsinkin kun näkee tytön vitun, mutta jo pelkästä ajattelustakin.
Tuli myös tarve laueta, aivan luontevasti. Eikä suinkaan saunassa perheen kanssa, tai vieraittenkaan tyttöjen kanssa, ollut mitään syytä ujostella, että ottaa eteen, koskapa tytötkin tuntevat vitussaan aivan samat tuntemukset kuin pojat kyrvässään, vaikka se ei samalla tavalla näy.
Mirolle tapahtuikin, mikä oli jo odotettavissa, että kyrpä nousi äidin näyttäessä kovin sievää vittuaan. Äitihän heti tajusi, että ei olisi noussut, jos ei olisi pitänyt häntä viehättävänä. Oli kovasti iloinen, sillä todellakin, olihan hän edelleen kaunis nainen, ja vittu sen mukainen. Oli sen itsekin todennut katsellessaan avattua vittuaan peilistä. Kaunis ja herttainen oli myös emätin jota hän suloisesti osasi supistella ja avata.
Molemmat kiihottuivat niin, että tunsivat aivan väistämättömän pakon onanoida toistensa nähden. Masturbointi oli aivan ihanaa, suorastaan kamaloittavan ihanaa. Kun saivat orgasmin, menettivät melkein tajunsa. Miro vielä ruiskutti valtavan määrän spermaa äitinsä päälle. Ihanaa.
Kun juttelivat tapahtuman jälkeen, totesivat, että eihän siinä mitään lakia ollut rikottu, koska eivät olleet olleet yhdynnässä, mutta ihanalta se oli tuntunut, eikä pelkästään tuntunut, vaan myös näkynyt. Kun Miro oli saanut katsella äitinsä kiihottunutta vittua ja Sari Miron kivikovaa kyrpää.
Kun Mikko tuli ylitöistä, Sari ponnahti hänen kanssaan ja ajatteli koko ajan, miten Miron kiihottunut kyrpä työntyy hänen vittuunsa. Mikko innostui, kun tunsi, miten kiihkeästi Sari oli mukana. Kiihottui uudestaankin, ja taas yhdyttiin. Sari tuntui aivan kyltymättömältä. Mikko ei enää sillä kertaa jaksanut enempää, mutta Sari vielä halusi sormettaa näkyvästi ja työntää pullonkin venyttämään vittunsa suuta. Siveettömät ajatukset saivat hänet aivan suunniltaan. 🌹👀
Sari oli 43-vuotias.
167
16195
Vastaukset
- Anonyymi
N43v siis tämä oli tosi yllätys että kiihotuin näin paljon kun luin. Voin kyllä kuvitella tilanteen. Naama punasena luen uudestaan...uudestaan. osu ja uppos niin sanotusti. Kirjota lisää....
- Anonyymi
Nyt kun tiedät nimeni niin miltä sinusta tuntuu kirjottaa minulle❤
Mä en nyt voi, mutta lähipäivinä lisää. Suutelen herttaista vittuasi ja kielelläni hyväilen nättiä persereikääsi. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:

❤❤❤
Anonyymi kirjoitti:
Nyt kun tiedät nimeni niin miltä sinusta tuntuu kirjottaa minulle❤
Minulle tulee mieleen eräs toinen samanniminen. Minulla ei ollut mitään seksikanssakäymistä hänen kanssaan, mutta näin hänet alasti saunassa. Hänen vittunsa oli poikkeuksellisen kaunis, ERITTÄIN esiintyöntyvä, näkyi hyvin yksityiskohtaisesti myös trikoopitkiksissä, muutenkin hyvin kaunis.
Kun näin hänet trikoopitkiksissä, tiesin mitä on vaatteitten alla. Kun hänellä oli halkiollinen minihame, vaikutti ettei hänellä olisi lainkaan pöksyjä. Kuvittelen sinut samankaltaiseksi. 🌹👀- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Minulle tulee mieleen eräs toinen samanniminen. Minulla ei ollut mitään seksikanssakäymistä hänen kanssaan, mutta näin hänet alasti saunassa. Hänen vittunsa oli poikkeuksellisen kaunis, ERITTÄIN esiintyöntyvä, näkyi hyvin yksityiskohtaisesti myös trikoopitkiksissä, muutenkin hyvin kaunis.
Kun näin hänet trikoopitkiksissä, tiesin mitä on vaatteitten alla. Kun hänellä oli halkiollinen minihame, vaikutti ettei hänellä olisi lainkaan pöksyjä. Kuvittelen sinut samankaltaiseksi. 🌹👀Uuh... kiihottavaa ajatella. Oliko se vaimosi❤
- Anonyymi
Olet selvästi kateellinen kun ajattelusi on noin suppeaa
Anonyymi kirjoitti:
Uuh... kiihottavaa ajatella. Oliko se vaimosi❤
Vastasin tähän, että ei ollut vaimoni, vaan kaimasi, mutta sensuuri on sen poistanut. En vain tiedä miksi. Ei siinä ollut mitään 'sääntöjen vastaista', mutta kokemusta on jo sensuurista: eivät suostu kertomaan, mihin sattumanvaraiset päätöksensä perustuvat. 🌹👀
- Anonyymi
täällä kans mies piti kiireesti hakee vibra peppuun kun luin heti koveni
Anonyymi kirjoitti:
täällä kans mies piti kiireesti hakee vibra peppuun kun luin heti koveni
Irstaus ja siveettömyys on seksin suola. 🌹👀
Sari oli 43-vuotias. 2
Koska Sari huomasi, että mies kuin poikakin nauttivat hänen vittunsa ja emättimensä näkemisestä, hän ryhtyi olemaan kotioloissa paljon vittu paljaana ja avaamaan sitä varsinkin Miron katseltavaksi, joka selvästi nautti siitä eniten.
Että nautti, näkyi lahjomattomasti siitä, että Miron kyrpä aina silloin rupesi keulimaan. Samalla Sarin itsetuntoa hiveli, kun hän havaitsi olevansa niin viehättävä. Mutta ymmärsi Mirokin, kuinka mielellään näytti vittuaan. Tuli pysyväksi tavaksi, että molemmat näyttivät toisilleen, nauttivat suunnattomasti ja sitten onanoivat toisilleen.
Mirolle oli myöskin tärkeätä, että sai masturboida naisseurassa, eikä vain yksinään. Jokainen mies tuntee näillä asioilla suuren eron, muuttujat muuttaen vastaavasti naisetkin. Yksin tapahtuva onanointi on vaatimattomampi kuin kaksi sukupuolta yhdessä. Ihminen tarvitsee molempia.
Oli yleensäkin ujostelu tyystin tuntematonta. Kotona saattoi olla aivan alastomanakin. Kesällä Sarilla ei koskaan ollut hameen alla pikkupöksyjä. Kun oltiin kävelyllä, hän muiden silmien välttäessä nosti hamettansa, jotta Miro sai katsella hänen ihanaa vittuansa.
’Rospuutto-’ eli kuukautisten aikanakin oli vain tamponi emättimessä. Nauhaan Sari sitoi kauniin punaisen kaksinkertaisen rusetin kuin ruusunkukan. Kaunista, hivelevän nättiä.
Jo aikaisemmin Miro oli kysynyt, haluaisiko Sari, että Miro sheivaisi hänen vittunsa aivan posliiniksi. Sari oli heti ihastunut ehdotuksesta ja vaati, että se tapahtuisi heti. Kun oli ensin käyty pesulla, Miro siveli runsaasti vaahtoa hänen vitulleen ja ajoi hänet posliiniksi.
Tuntui aivan pakahduttavan ihanalta tuntea pojan sormet levittämässä vaahtoa. Vittu ihanoitui äärimmilleen. Mirollakin kyrpä seisoi niin kärsimättömänä, että molempien oli taas aivan pakko onanoida toistensa katsoessa. Sarin vasta sheivattu vittu oli niin kaunis, että Miro ei voinut pitkään pidätellä, mutta ei voinut Sarikaan, sillä sheivausoperaatio oli tehnyt hänet hulluksi. Laukesivat yhtaikaa. Tarttuivat toisiinsa, syleilivät ja hellittelivät kuin nuoripari.
Sari katsoi peilin avulla: ”Vastedes saat sheivata minut joka kerta, eiköhän kerran viikossa.”
Miro: ”Luulen, että ilo on molemminpuolinen.” 🌹👀- Anonyymi
No kyllä... luin tätä just kun poika kävi suihkussa. Pidätin sanomista etten mokais itseäni. Makkarin ovi auki kuivas itteänsä. Mulla kävi kaikenlaista mielesä huh...
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Johtunee siitä, että sinulla on suureksi onneksi saastais-herttainen mielikuvitus. 🌹👀
Kiihotuin tuosta sun tekstistä. Istuskelin soffalla ja katselin insesti pornua korvakuulokkeet päässä... voi hyvän tähen kun välillä teki mieli. Unikamppeet päällä ei muuta... poika välillä käveli läheltä melkeen jäin kiinni pornon katselusta... syrjä silmällä katselin poikani housun etumusta...alapääni sykki...salaa olin ihan kiimassa...nostin välillä yöpaidan helmaa...ei pikkareita...

Tietenkään ei ole pikkareita. Hienostunut nainen ei pyri peittelemään kauneintaan. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Tietenkään ei ole pikkareita. Hienostunut nainen ei pyri peittelemään kauneintaan. 🌹👀
Pyöritän sormea välillä klitalla...uuh... taidan kyllä jäädä kiinni... hengitys käy raskaammaks katson poikaani. Tsiisus mitä mää teen oikeen...nyt meen makkariin jatkaan ettei poika nää

Ihanimpaan onanointiin kuuluvat siveettömät ajatukset. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Ihanimpaan onanointiin kuuluvat siveettömät ajatukset. 🌹👀
No siinäklittaa hyväillessä...pidin tieten liiankovaa ääntä...orkun jälkeen katsoin oven suuntaan...poikani katsoi ovi hieman raollaan...housujen etumus pullisteli...ei hyvänen aika siis omg...huomas että näin sen. Laitto hiljaa oven kiinni. No huh...siis poikani oli ilmeisesti katellu kun sain orgasmin ja näytti kyrpä olevan kovana...

Jos ei sitä katsellessa kyrpä kovetu, niin johan on kumma. Muuten, ihan kysyäkseni, kuinka monta kertaa keskimäärin sormetat viikossa? 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Jos ei sitä katsellessa kyrpä kovetu, niin johan on kumma. Muuten, ihan kysyäkseni, kuinka monta kertaa keskimäärin sormetat viikossa? 🌹👀
Monesti joskus. Mitenkä sen nyt laskis...kiimasena päivässä noin3 kertaa ja joskus saattaa mennä monta päivää etten tee mitään...tää päivä kyllä on eri asia. En tiiä tohtiiko enää kun tuo poika kotona. Seisottelee kyrpäänsä tieten kammarisa huh...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monesti joskus. Mitenkä sen nyt laskis...kiimasena päivässä noin3 kertaa ja joskus saattaa mennä monta päivää etten tee mitään...tää päivä kyllä on eri asia. En tiiä tohtiiko enää kun tuo poika kotona. Seisottelee kyrpäänsä tieten kammarisa huh...
Nyt just tekee mieli ottaa kyrpää suuhun... pitäisin kädellä kyrpää ja imuttaisin. Runkkaisin...tsiisus sentään
Anonyymi kirjoitti:
Monesti joskus. Mitenkä sen nyt laskis...kiimasena päivässä noin3 kertaa ja joskus saattaa mennä monta päivää etten tee mitään...tää päivä kyllä on eri asia. En tiiä tohtiiko enää kun tuo poika kotona. Seisottelee kyrpäänsä tieten kammarisa huh...
Tietysti vaihtelevaa se on. Kysytään vielä näin, että kuinka monta kertaa päivässä enintään, ei siis keskimäärin. Mitä muuten teet, jos kova tarve yllättää paikassa, jossa ei voi onanoida? Hyväilen kielelläni suloista vittuasi ja peppureikääsi, kuin ruusunkukkaa ja -nuppua. 🌹👀

Kerran oon 7 kertaa...siis nyt kysyit mahottoman tilanteen...sitä varmaan kiihottuu enempi ja enempi...pakko ettiä istuinpaikka ja koittaa saada orkku ilman sormia...kävellä ei voi sillon saan heti ja kaikki huomaa...aiheutit taas sykäyksen pillussani...poika vieresä nyt on semmonen tilanne ei voi...eii...sykkii...
Kyllä siinä on puun ja kuoren välissä. Toivotaan, että myllertävät ajatukset pysyvät ihanina, eivätkä muutu kamaloittaviksi. Nuolen edelleen vittuasi. 🌹👀
- Anonyymi
😘😘❤
- Anonyymi
Tabua äiti ja poika 1
Olen jo pitemmän aikaan ollut kiinnostunut äidistäni sellaisella tavalla mitä olen oikeastaan hävennyt suunnattomasti. Luonnollisestikaan en ole voinut kertoa siitä kenellekään ja koetin karkoittaa sellaiset kielletyt ajatukset mielestäni. Siinä asiassa en kuitenkaan onnistunut. Minä nimittäin fantasioin lähes päivittäin siitä että pääsisin naimaan äitini kanssa!! Äidilläni oli kohtalaisen suuret, katseita puoleensa vetävät rinnat. Hän oli aika lyhyt, kuten minäkin. Hänen kurvinsa olivat ihan oikeilla paikopillaan, olematta kuitenkaan pyöreydestään huolimatta lihava. Hänen alapäänsä oli hyvin rajattu. Juuri sellainen mistä olen pornofilmeistäkin haaveillut. Haaveni runkatessani oli päästä nuolemaan tuota ihanaa puskaa.
Fantasioissani minun oli usein suorastaan pakko mennä vessaan runkkaamaan kun äiti kuljeskeli asunnossamme puolialasti pölyjä oyyhkiessään, tai kun hän viikonloppuisin laittoi aamiaista lähes läpinäkyvässä yöpaisassaan. Usein olin niitä ihanan liukkaita alusasuja hypistellyt ja joskus jopa kokeillutkin niitä ylleni salaa. Iltaisin kun katselimme yhdessä telkkaria oli hänellä lähes aina hyvin seksikkäät alusasut yllään. Ei siis ihme, että nuoren miehen alun fantasiat hyrräsivät täydellä teholla.
Aikaa kului ja huomasin, että äitini asut muuttuivat entistä seksikkäimmiksi. Hän oli ilmeisesti huomioinut ihalevat katseeni, jotka hyväilivät hänen kehoaan. Hämmästyksekseni hän näytti pitävän kielletyistä katseistani… Hän huomasi, että en voinut välttää enää lainkaan ilmiselvästi himokkaiden katseitteni vaeltelemista hänen seksikkäällä kehollaan. Minusta tuntui, että hän antoi usein tarkoituksella aamutakkinsa liukua syrjään paljastaen seksikkäät pikkuhousunsa sieltä helman alta. Silloin aina haaveilin siitä, että joskus pääsisin sinne hänen jalkojensä väliin työstämään hänen ihanaa pilluaan…
Tällaista tapahtui alkuun vain silloin kun isäni ei ollut kotona, vaan poissa työssään, tai joskus pitenpäänkin työmatkoillaan, mutta ajan kanssa myös hänen ollessa kotona. Aina kun vain saimme sellaisen hetken olla kahden kesken. Esimerkiksi keittiössä, sananatiloissa, tai kellarissa.
Ajan kanssa äitini tuli entistä rohkeammaksi ja alkoi liikkumaan seksikkäissä alusasuissaan asunnossamme pelkissä alusasuissa myös isäni aikana. Isäni joskus ja huomautti asiasta, mutta äitini kuittasi sen sanomalla, että samaa perhettähän tässä ollaan ja taisi se isääkin vähän kiihottaa. Kerran kuulin isän sanovan hänelle, että oliko hän huomannut että pojalla kulli seisoi kun hän touhusi kanssani. Senkin äiti vai huitasi pois sanomalla, että kaikilla nuorillahan ne hormoonit hyrrää. Joillakin enemmän, joillakin vähemmän, mihin isä tokaisi, että äiti kovasti herätteli tahallaan niiden hyrräämistä…Joskus äitini halusi minun olevan makutuomarina hankittuaan uusia alus- ym muita asuja. Hän tuli myös yhä enemmän ja enemmän fyysiseksi kanssani Halasi minua usein ja tunsi taatusti kuinka kullini jysähti aina seisomaan hänen lähes alastonta kehoaan vasten. Joskus hän jopa hieroi alapäätään minua vasten ja silloin minun oli heti käytävä runkkaamassa. Joskus hän antoi minun jopa maata vuoteellaan samalla kun hän esitteli minulle alusasujaan,, joita hänellä oli paljon. Ollessamme kahden, tapahtui usein, että hän pussasi minua hyvän yön suukoin suoraan suulle ja puristi minua tiukasti itseään vasten. Tälläisten hetkien aikana kullini meni luonnollisesti kivikovaksi, minkä äitikin heti huomasi, mutta ei sanonut mitään, painoi vain itseänsä entistä tiukempaan alapäätäni vasten.
Aina kun näin teimme kiimani nousi ja minun oli runkattava jopa useampaan kertaan saadakseni tyydytyksen. Kiima ei tuntunut koskaan hellittävän. Isän ja äidin makuuhuone oli aivan oman hjuoneeni vieressä ja usein olin runkannut kunnellessani isän ja äidin rakastelua, mutta ollessamme kahden ja runkatessani ääntelin kovaäänisemmin toivoen, että äitini kuulisi sen ja tulisi luokseni nussimaan kanssani. Kerran kun hän taas esitteli minulle asujaan, hän kysyi, että tykkäsinkö minä niistä paljonkin ja että olisinko joskus halunnut jopa koettaa niitä itsekin, kun usein olin hänelle valittanut, että naisten asut olivat niin paljon kaunimmat kuin miesten. Minä nyökkäsin ja niin hän pyysi minua pukemaan ylleni joitakin niistä ihanista asuistaan, joita hän oli minulle esitellyt.
Jatkuu..- Anonyymi
Tabua Äiti ja poika 2
Pian olikin ylläni ihanat tumman siniset alusasut. Rintaliivit, sukkanauhaliivit, nailonit ja samaa sarjaa olevat pikkuhousut. Äiti nauroi ihanasti nähdessään kovan seisokin pitsihousuissani ja olin vähällä alkaa runkkaamaan siinä hänen edessään mutta en kuitenkaan sitä tehnyt.
Näin jatkoi edelleen ja sinä kesänä, kun täytin 15 ja olin äidin kanssa kahden. Isä oli ulkomailla komennuksella ja meillä olisi ihanaa yhteistä aikaa lähes koko kesän ajan. Fantasiani äidin naimisesta eivät olleet loppuneet, vaikka minulla oli jo tyttöystäväkin, jonka kanssa jko olimme nussineetkin muutman kerran. Se ei kuitenkaan poistanut halujani äitini suhteeseen ja kielletyt ajatukset olivat seuranani joka hetki. Eräänä iltana äiti taas tapansa mukaan kulki asunnossa hyvin kevyesti puettuna, enkä voinut lopettaa hänen tuijottamistaan kiimaisine katseineni. Äiti tuntui aivan selvästi pitävän katseistani ja hän muuttui enemmän ja enemmän fyysiseksi halaten minua vähän väliä, mutta myös pussaili suoraan suulle. Hän tuoksahti vähän alkoholille ja arvasin, että hän oli nauttinut vähän valkkaria. Kullini seisoi kivikovana lähes koko sen illan ja äidiltä kysymättä kävin hänen huopneessaan vaihtamassa ylleni seksikkäät alusasut, mielessäni ajatus, että tänään…
Tuntui että olin ihan hulluna kiimasta. Nukkumaanmenoaikana äiti tuli huoneeseeni antamaan hyvän yön suukkoja ja hyväili samalla minua seksikkäitten asujen päältä ja kiimatasoni nousi entisestään. Aikansa pussailtuaan, suukot muuttuivat syviksi kielisuudelmiksi ja äännähtelimme kiimasta molemmat. Yritin varovasti puristella hänen rintojaan. Hän ei työntänytkään kättäni pois kuten ennen Voi kuinka kaipasinkaan päästä tyhjentämään kullini häneen…
Kun äitini nousi ja menii omaan huoneeseensa, laskeuduin vuoteelle selin ja kaivoin kullini esiin pitsisten nailonpikkareiden suojista ja aloin runkkaamaan voimakkaasti äännellen unelmoiden äidin pillusta! Ovenkin olin jättänyt auki ja yllätyksekseni kuulin syviä huokauksia äidin huoneesta ja ymmärsin hänenkin nyt onanoivan samaan tahtiin klanssani. Luulin ensin näkeväni unta, mutta ei… Äidin voihkinnat voimistuivat yhä enemmän. Olin oikeastaan jo pienessä shokissa, mutta nyt kuuntelin intensiivisemmin ja tajusin äidin varmasti työstävän itseään sillä dildolla minkä hänen piilostaan kerran löysin. Hänen täytyi olla vähintään yhtä kovassa kiimassa kuin minäkin. Ajattelin siinä runkatessani, että hänkin varmasti kaipaa saada kyrpää sisäänsä… Uskaltaisinkohan?? Välistä olin kuulevinan limaisen pillun litsahduksia ja haluani päästä hänen viereensä kasvoi entisestään. Tiesin sen olevan kielletty hedelmä, mutta lopulta keräsin rohkeuttani. Nousin vuoteeltani ja astuiin sisään äidin makuuhuoneeseen.
Jatkuu - Anonyymi

JatkuuTabua äiti ja poika 3
Makuuhuone oli aika pimeänä, mutta saatoin nähdä äitini makaavan jalat levallaan selin ja hankaavan itseään käsin pillustaan. Emme sanonet sanaakaan tosillemme. Menin vain hänen vuoteensa viereen, nousin sängylle ja kävin hänen ylleen ohjaten kovan kyrpäni idin litimärkään pilluun. Äidiltä pääsi pitkä huokaus ja hän nosti jalkansa selkääni, puristi minut itseään vasten ja minä aloitin elmäni nainin!!
Sitä tunnetta, minkä siinä hetkessä koin ei voi sanoin kuvailla. Olimme molemma rakastuneiden kuumimmassa kiimassa täyttäen sitä mistä olimme molemma niin kauan unelmoineet. (äitini kertoi myöhemmin haaveilleen nussimisesta kanssani). Pian tunsin orgasmin lähestyvän ja äitikin tajusi sen, mutta puristi minua entistä tiukempaan itseensä kiinni ja minä laskin pitkään huokaisten ensimmäisen lastini äitini uumeniin. Olin niin kiimassa että jatkoin vain naintia, vaikka olin juuri ruiskinut spermani. Kullini ei vaan lysähtänyt orgasmin älkeioseen kasaan kuten normaalisti ja niin äitikin sai orgasminsa, todella pitkän ja tärisyttävän..
Siinä toisiimme kietoutuneina hengähtelimme vielä pitkään ja juttelimme tapahtuneesta. Molemmat olivat selvillä siitä, että olimme tehneet jotain kiellettyä, mistä ei muille hiiskuttaisi, ei edes isälle. Siitä tulisi meidän yhteinen salaisuutemme. Äiti kertoi, että hän oli jo pitkään halunnut saada minut sisäänsä, mutta halusi ensin olla aivan varma siitä,etä myös minä halusin niin.
Emme vielä lopettaneet siihen, vaan jaksoimme tehdän hommat vielä pari kertaa yön aikana ennenkuin kävimme makuulle. Jälkeenpäin äiti opetti minulle vielä peppuseklsin salaisuuksia nussiessaan minua dildollaan, mutta se onkin jo toinen juttu. Olin niin äidin perään, että suhteeni tyttöystävääni meni poikki, sillä olihan minulla uusi, kokeneempi opettaja nyt…Luulen että tällainen äiti ja poika seksi onkin paljon tavallisempaa kuin yleiseti luullaan. Äitini kertoi saaneensa sytykkeen siitä kun eräs hänen työkavereistaan oli pikkuhuppelissa kertonut äidilleni, että tämä oli harrastanut seksiä poikansa kanssa usein ja että se oli parasta seksiä mitä än oli koskaan saanut. Se oli jäänyt kymään äidin fantasioissa ja lopputuloksesta olen tässä nyt teillekin kertonut…
Alkuun nussimme vähän joka paikassa. Joppa silloinkin kun isä istui olohuoneessa katsomassa telkkaria. Useasti oltiin vähällä jäädä kiinni, mutta aina selvittiin. Tieämme vain että tulemme jatkamaan tätä edelleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tabua äiti ja poika 3
Makuuhuone oli aika pimeänä, mutta saatoin nähdä äitini makaavan jalat levallaan selin ja hankaavan itseään käsin pillustaan. Emme sanonet sanaakaan tosillemme. Menin vain hänen vuoteensa viereen, nousin sängylle ja kävin hänen ylleen ohjaten kovan kyrpäni idin litimärkään pilluun. Äidiltä pääsi pitkä huokaus ja hän nosti jalkansa selkääni, puristi minut itseään vasten ja minä aloitin elmäni nainin!!
Sitä tunnetta, minkä siinä hetkessä koin ei voi sanoin kuvailla. Olimme molemma rakastuneiden kuumimmassa kiimassa täyttäen sitä mistä olimme molemma niin kauan unelmoineet. (äitini kertoi myöhemmin haaveilleen nussimisesta kanssani). Pian tunsin orgasmin lähestyvän ja äitikin tajusi sen, mutta puristi minua entistä tiukempaan itseensä kiinni ja minä laskin pitkään huokaisten ensimmäisen lastini äitini uumeniin. Olin niin kiimassa että jatkoin vain naintia, vaikka olin juuri ruiskinut spermani. Kullini ei vaan lysähtänyt orgasmin älkeioseen kasaan kuten normaalisti ja niin äitikin sai orgasminsa, todella pitkän ja tärisyttävän..
Siinä toisiimme kietoutuneina hengähtelimme vielä pitkään ja juttelimme tapahtuneesta. Molemmat olivat selvillä siitä, että olimme tehneet jotain kiellettyä, mistä ei muille hiiskuttaisi, ei edes isälle. Siitä tulisi meidän yhteinen salaisuutemme. Äiti kertoi, että hän oli jo pitkään halunnut saada minut sisäänsä, mutta halusi ensin olla aivan varma siitä,etä myös minä halusin niin.
Emme vielä lopettaneet siihen, vaan jaksoimme tehdän hommat vielä pari kertaa yön aikana ennenkuin kävimme makuulle. Jälkeenpäin äiti opetti minulle vielä peppuseklsin salaisuuksia nussiessaan minua dildollaan, mutta se onkin jo toinen juttu. Olin niin äidin perään, että suhteeni tyttöystävääni meni poikki, sillä olihan minulla uusi, kokeneempi opettaja nyt…Luulen että tällainen äiti ja poika seksi onkin paljon tavallisempaa kuin yleiseti luullaan. Äitini kertoi saaneensa sytykkeen siitä kun eräs hänen työkavereistaan oli pikkuhuppelissa kertonut äidilleni, että tämä oli harrastanut seksiä poikansa kanssa usein ja että se oli parasta seksiä mitä än oli koskaan saanut. Se oli jäänyt kymään äidin fantasioissa ja lopputuloksesta olen tässä nyt teillekin kertonut…
Alkuun nussimme vähän joka paikassa. Joppa silloinkin kun isä istui olohuoneessa katsomassa telkkaria. Useasti oltiin vähällä jäädä kiinni, mutta aina selvittiin. Tieämme vain että tulemme jatkamaan tätä edelleen.Omg....kiihottava tosi/tarina? N43v❤
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tabua äiti ja poika 3
Makuuhuone oli aika pimeänä, mutta saatoin nähdä äitini makaavan jalat levallaan selin ja hankaavan itseään käsin pillustaan. Emme sanonet sanaakaan tosillemme. Menin vain hänen vuoteensa viereen, nousin sängylle ja kävin hänen ylleen ohjaten kovan kyrpäni idin litimärkään pilluun. Äidiltä pääsi pitkä huokaus ja hän nosti jalkansa selkääni, puristi minut itseään vasten ja minä aloitin elmäni nainin!!
Sitä tunnetta, minkä siinä hetkessä koin ei voi sanoin kuvailla. Olimme molemma rakastuneiden kuumimmassa kiimassa täyttäen sitä mistä olimme molemma niin kauan unelmoineet. (äitini kertoi myöhemmin haaveilleen nussimisesta kanssani). Pian tunsin orgasmin lähestyvän ja äitikin tajusi sen, mutta puristi minua entistä tiukempaan itseensä kiinni ja minä laskin pitkään huokaisten ensimmäisen lastini äitini uumeniin. Olin niin kiimassa että jatkoin vain naintia, vaikka olin juuri ruiskinut spermani. Kullini ei vaan lysähtänyt orgasmin älkeioseen kasaan kuten normaalisti ja niin äitikin sai orgasminsa, todella pitkän ja tärisyttävän..
Siinä toisiimme kietoutuneina hengähtelimme vielä pitkään ja juttelimme tapahtuneesta. Molemmat olivat selvillä siitä, että olimme tehneet jotain kiellettyä, mistä ei muille hiiskuttaisi, ei edes isälle. Siitä tulisi meidän yhteinen salaisuutemme. Äiti kertoi, että hän oli jo pitkään halunnut saada minut sisäänsä, mutta halusi ensin olla aivan varma siitä,etä myös minä halusin niin.
Emme vielä lopettaneet siihen, vaan jaksoimme tehdän hommat vielä pari kertaa yön aikana ennenkuin kävimme makuulle. Jälkeenpäin äiti opetti minulle vielä peppuseklsin salaisuuksia nussiessaan minua dildollaan, mutta se onkin jo toinen juttu. Olin niin äidin perään, että suhteeni tyttöystävääni meni poikki, sillä olihan minulla uusi, kokeneempi opettaja nyt…Luulen että tällainen äiti ja poika seksi onkin paljon tavallisempaa kuin yleiseti luullaan. Äitini kertoi saaneensa sytykkeen siitä kun eräs hänen työkavereistaan oli pikkuhuppelissa kertonut äidilleni, että tämä oli harrastanut seksiä poikansa kanssa usein ja että se oli parasta seksiä mitä än oli koskaan saanut. Se oli jäänyt kymään äidin fantasioissa ja lopputuloksesta olen tässä nyt teillekin kertonut…
Alkuun nussimme vähän joka paikassa. Joppa silloinkin kun isä istui olohuoneessa katsomassa telkkaria. Useasti oltiin vähällä jäädä kiinni, mutta aina selvittiin. Tieämme vain että tulemme jatkamaan tätä edelleen.Yritätkö näillä tarinoilla saada minut kokeilehen miltä se tuntuis oma poika n43v
Sari oli 43-vuotias. 3
Vaikka ikärajat olivatkin tuntuneet pikkumaisuudelta, niitä oli kuitenkin pidetty, mutta tänä kesänä Miro täytti korkeamman täysikäisyysrajan mukaan 18. Ei ollut enää mahdollista, että viranomaiset lutkauttaisivat edes korvaansa kolmannen henkilön ilmiannolle.
Sekä Sari että Miro tiesivät tämän.
Isä Mikko ei töiltään ehtinyt mukaan, mutta Sari teki Ruotsin risteilyn Miron kanssa juhlan kunniaksi. Varattiin hieno hytti ja erikoisherkkusapuskat. Molemmat arvasivat, mitä laivalla saattaa tapahtua. Se aiheutti sydämentykytyksiä jo etukäteen, mutta aiheesta ei puhuttu, koska ihan varmahan ei voinut olla.
Oli ilmoitettu receptionissa, että Mirolla on 18-wee synttäri. Sitten ylelliselle herkkusapuskalle. Sitten ohjelmallisiin tanssiaisiin. Siellä Miroa onniteltiin ja hänelle luovutettiin laivafirman puolesta šampanjapullo ja orkesteri soitti fanfaarin.
Tansseissa Sari oli mikrohameessa ilman pöksyjä. Aina välillä käytiin sivummalla, missä Sarilla oli mahdollista pyyhkiä kuivemmaksi ja näyttää kiihottavaa posliinivittua. Lopulta Miro oli niin kiihottunut, että kuiskasi äitinsä korvaan: ”Ei tässä enää kestä. Mentäiskös käymään hytissä?”
Sari: ”Ja kiireellä!”
Kuin tuulispäät jättivät tanssisalin ja juoksivat hyttiin. Siellä ei Sari kerennyt kuin riuhtaista mikrohameensa ja Miro riisua housunsa, kun ilman esileikkejä Miro työnsi kyrpänsa äidin vittuun.
Oli aikaisemmin katseltu ja runkattu toisilleen, oli ihanehdittu ja rutistettu, suukoteltu ja hyväilty, mutta tämä oli heidän ensimmäinen yhdyntänsä, hätäinen, täynnä odotusta, mutta lopultakin täydellinen. Kun kokivat järisyttävän orgasmin, kuin maanjäristyksen, eivät osanneet lausua mitään, vaan hyväilivät vain hellästi toisiaan.
Pukivat taas, Sari mikrohameen ilman pöksyjä ja Miro herrasmiesvaatteet, ja siirtyivät takaisin tanssilattialle. Kävivät vielä kertaalleen ponnahtamassa tanssien aikana, ja niiden jälkeen herttailivat vielä aamutunneille, Nukahtivat kuin nuori pari, Miron sormi Sarin vitussa.
Synttäriristeily oli niin suloinen, että sitä syntyi vielä juttua moneksi vuodeksi, mutta ei se ollut ainoa. Yhdessä matkustettiin siellä täällä. Ja kotonakin sivuttiin usein. Miro löysi myös ihanan tyttöystävän. Totesi: ”Rakastan sinua niin, etten voisi ajatellakaan, ettet enää bylsisi myös äitisi kanssa. Toivon sinulle ihanuutta”
Miro: ”Sinä olet enemmän kuin ihana.” ■ 🌹👀Taustaa
On kaksi asiaa, molemmat biologisen teorian mukaisia, joita pyrin edistämään netissä, sekä kolmas ja neljäs, jotka ovat ideologisia, siis eivät johdettevissa tieteellisestä tiedosta.
1) Ei ole biologisista syistä insestitabua, vain kulttuurinen ja vain ihmisten mielessä. Sekä Westermarckin pohdinnat että kibbutseilla tehdyt havainnot yhdessä kasvaneiden harvoista liitoista perustuvat tilastoharhaan.
Ihminen tapaa niin paljon enemmän erillään kasvaneita, että yhdessä kasvaneiden tuleekin jo sen perusteella olla harvinaista. Ei tarvita lisäperusteita. Eikä niitä ole. Rakastuminen omaan perheenjäseneen on aivan tavallista rakastumista.
2. Ihminen on, kuten melkein koko eläinmaailma, rakenteeltaan moniavioinen. Ihmisen suhteiden määrä ei kuitenkaan voi ajankäytön takia olla kovin suuri. Jo kolmekin sivusuhdetta asettaa haasteita.
On tutkittu, että parinvaihtajilla on vähemmän sivusuhteita kuin muilla. Myös aina uuden parin löytäminen ja heihin tottuminen on työlästä. Ihanne varmaan olisi, jos löytäisi elämänikäisen ystäväparin. Jos on ollut onni löytää, ei kannata pilata sitä ahnehtimalla liikaa, mihin aika ei riitä.
Pariherttailu on myös täysin symmetrinen.
3. Kolmanneksi ottaisin ideologisen seikan, täydellisen vapaamielisyyden. Vain lapsiseksi, raiskaus ja parittaminen tulee edelleen pysyä kiellettynä, koska ne tuottavat pahaa tai riistävät toista.
4. Neljäntenä ja toisena ideologisena seikkana on tinkimättöman tasa-arvoisuuden toteuttaminen sukupuolten välillä. Se on jo nykymiestenkin ylivoimaisen enemmistön mielestä selvyys. 🌹👀kynä..mi kirjoitti:
Taustaa
On kaksi asiaa, molemmat biologisen teorian mukaisia, joita pyrin edistämään netissä, sekä kolmas ja neljäs, jotka ovat ideologisia, siis eivät johdettevissa tieteellisestä tiedosta.
1) Ei ole biologisista syistä insestitabua, vain kulttuurinen ja vain ihmisten mielessä. Sekä Westermarckin pohdinnat että kibbutseilla tehdyt havainnot yhdessä kasvaneiden harvoista liitoista perustuvat tilastoharhaan.
Ihminen tapaa niin paljon enemmän erillään kasvaneita, että yhdessä kasvaneiden tuleekin jo sen perusteella olla harvinaista. Ei tarvita lisäperusteita. Eikä niitä ole. Rakastuminen omaan perheenjäseneen on aivan tavallista rakastumista.
2. Ihminen on, kuten melkein koko eläinmaailma, rakenteeltaan moniavioinen. Ihmisen suhteiden määrä ei kuitenkaan voi ajankäytön takia olla kovin suuri. Jo kolmekin sivusuhdetta asettaa haasteita.
On tutkittu, että parinvaihtajilla on vähemmän sivusuhteita kuin muilla. Myös aina uuden parin löytäminen ja heihin tottuminen on työlästä. Ihanne varmaan olisi, jos löytäisi elämänikäisen ystäväparin. Jos on ollut onni löytää, ei kannata pilata sitä ahnehtimalla liikaa, mihin aika ei riitä.
Pariherttailu on myös täysin symmetrinen.
3. Kolmanneksi ottaisin ideologisen seikan, täydellisen vapaamielisyyden. Vain lapsiseksi, raiskaus ja parittaminen tulee edelleen pysyä kiellettynä, koska ne tuottavat pahaa tai riistävät toista.
4. Neljäntenä ja toisena ideologisena seikkana on tinkimättöman tasa-arvoisuuden toteuttaminen sukupuolten välillä. Se on jo nykymiestenkin ylivoimaisen enemmistön mielestä selvyys. 🌹👀On viideskin seikka, josta tieteellinen kanta pakottaa pitämään kiinni, se siis ei ole ideologinen, vaan tieteellinen.
5. Naisen vittu aiheuttaa useimmille miehille voimakkaan kauneuselämyksen. Vastaavasti naiselle miehen kyrvänkin näkeminen saattaa aiheuttaa, mutta harvemmin ja heikommin.
Ero johtuu siitä, että naisen ja miehen evolutiivisesti edullisin strategia on eri. Ero on vakiintunut valinnan kautta geenitasolle.
Miehen ja naisen kokemat kauneus-/komeuselämykset johtuvat siitä, että elämys ja sukupuolielimet, ovat kehittyneet yhteisevoluutiossa, jolloin lopputulos on käytettävyyden ja ulkonäön resultantti. 🌹👀- Anonyymi
Moi tässä n43v. Näyttää että nuo pikku penikat höhöilee ja kirjottelee mitä sattuu. Kiitos sulle ihanasta jutusta... toivottavasti saan lukea lisää jatko osia😘❤
Anonyymi kirjoitti:
Moi tässä n43v. Näyttää että nuo pikku penikat höhöilee ja kirjottelee mitä sattuu. Kiitos sulle ihanasta jutusta... toivottavasti saan lukea lisää jatko osia😘❤
Näköjään uteliaita tuli kasapäin, myös alaikäisiä. Taitaa aihe kiinnostaa.
Oli ilo, että pidit novellista. Meillä novellisteilla on joskus vakka tyhjänä, minulla nyt. Katselen edelleen mielessäni suloista vittuasi, emätintäsi ja peppureikääsi ja suutelen niitä kiivaasti, mutta hitaasti ja tunteella. 🌹👀- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moi tässä n43v. Näyttää että nuo pikku penikat höhöilee ja kirjottelee mitä sattuu. Kiitos sulle ihanasta jutusta... toivottavasti saan lukea lisää jatko osia😘❤
N43v
Onneksi on lämpimät ilmat tulossa...aattelin kokeilla kokeilla uutta kesämekkoani... ei nyt mikään lyhyt helmainen mutta puoliväliin reisiä...ilman pikkareita aattelin kokeilla...❤ Anonyymi kirjoitti:
N43v
Onneksi on lämpimät ilmat tulossa...aattelin kokeilla kokeilla uutta kesämekkoani... ei nyt mikään lyhyt helmainen mutta puoliväliin reisiä...ilman pikkareita aattelin kokeilla...❤Jos on lämpimällä pikkarit jalassa, sitä on syytä verrata syntiin ja häpeään. Aikaa myöten totut käyttämään myös lyhempiä hameita. Pikkarittomuus tuo myös juhlallisemman olon. Varsinkin juhliin naiset sonnustautuvat ilman, vaikkei kukaan näkisi. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Näköjään uteliaita tuli kasapäin, myös alaikäisiä. Taitaa aihe kiinnostaa.
Oli ilo, että pidit novellista. Meillä novellisteilla on joskus vakka tyhjänä, minulla nyt. Katselen edelleen mielessäni suloista vittuasi, emätintäsi ja peppureikääsi ja suutelen niitä kiivaasti, mutta hitaasti ja tunteella. 🌹👀Vinkkinä tuo peppu homma ei kiihota... kaikki muu kyllä❤
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Jos on lämpimällä pikkarit jalassa, sitä on syytä verrata syntiin ja häpeään. Aikaa myöten totut käyttämään myös lyhempiä hameita. Pikkarittomuus tuo myös juhlallisemman olon. Varsinkin juhliin naiset sonnustautuvat ilman, vaikkei kukaan näkisi. 🌹👀
Mietin en taida tohtia kotua kauemmaksi tohtia lähtiä kumminkaan...senverran uusi kokemus...no pitää miettiä kumminki tohtisinko❤
Anonyymi kirjoitti:
Vinkkinä tuo peppu homma ei kiihota... kaikki muu kyllä❤
Ei minuakaan innosta kyrvän työntäminen peppuun, vain suuteleminen, mutta ei sekään innosta kaikkia. On eri ihmisillä hiukan eri asioita. 🌹👀
Anonyymi kirjoitti:
Mietin en taida tohtia kotua kauemmaksi tohtia lähtiä kumminkaan...senverran uusi kokemus...no pitää miettiä kumminki tohtisinko❤
Sananmuoto 'kotua' viittaa Pohjanmaahan. Geenini tulevat eniten sieltä, vaikka olen kasvanutkin toisaalla. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Ei minuakaan innosta kyrvän työntäminen peppuun, vain suuteleminen, mutta ei sekään innosta kaikkia. On eri ihmisillä hiukan eri asioita. 🌹👀
Olet niin lämminhenkinen ja keskustelet kaikista mahollisista asioista...toivon että meistä tulis kirjoitus ystävät...ja uskaltaisin kokeilla sun ehdottamia asioita...jotkä kyllä tosiaan kiihottavat ihan oikiasti❤
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet niin lämminhenkinen ja keskustelet kaikista mahollisista asioista...toivon että meistä tulis kirjoitus ystävät...ja uskaltaisin kokeilla sun ehdottamia asioita...jotkä kyllä tosiaan kiihottavat ihan oikiasti❤
Murteesta löytää paljon asioita❤
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Murteesta löytää paljon asioita❤
No toivon että et säikähtänyt . Ystävältä kumminki tunnut. N43v
Anonyymi kirjoitti:
Olet niin lämminhenkinen ja keskustelet kaikista mahollisista asioista...toivon että meistä tulis kirjoitus ystävät...ja uskaltaisin kokeilla sun ehdottamia asioita...jotkä kyllä tosiaan kiihottavat ihan oikiasti❤
Olen kyllä jo selostanut netissä, mutten tiedä oletko sattunut lukemaan. Lehden reportteri oli kuullut jo 50-luvun lopulla, että Oulun tytöt olivat tansseissa aina ilman pöksyjä. Matkusti sinne kysymään syytä.
Silloin oli aina miesten haku. Tytöt kertoivat, että pojat lopettavat tanssittamisen heti, kun havaitsevat tai kuulevat toiselta pojalta, että jollakin tytöllä on pöksyt. Kukaan tyttö ei tietenkään tule tansseihin jäädäkseen seinäruusuna katsomaan muiden karkeloa.
Voi olla, että sivumpana tytöt näyttivät vähän enemmänkin, ja pojat saivat myös vähän 'koittaa' eli harrastaa pettingiä.
Siihen aikaan lavatansseja oli kymmenkertaisesti nykyiseen verrattuna, ja ne olivat yleisin tutustumispaikka, joka johti kiinteään suhteeseen. Nuorisolle lavatanssit olivat de facto pakollisia. Nykyisin yleisin tutustuminen tapahtuu opiskelupaikassa.
Jäljellä olevat 10 % lavatansseista ovat vanhojen nostalgiatilaisuuksia. Siellä ei nuoria enää näy. 🌹👀- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Olen kyllä jo selostanut netissä, mutten tiedä oletko sattunut lukemaan. Lehden reportteri oli kuullut jo 50-luvun lopulla, että Oulun tytöt olivat tansseissa aina ilman pöksyjä. Matkusti sinne kysymään syytä.
Silloin oli aina miesten haku. Tytöt kertoivat, että pojat lopettavat tanssittamisen heti, kun havaitsevat tai kuulevat toiselta pojalta, että jollakin tytöllä on pöksyt. Kukaan tyttö ei tietenkään tule tansseihin jäädäkseen seinäruusuna katsomaan muiden karkeloa.
Voi olla, että sivumpana tytöt näyttivät vähän enemmänkin, ja pojat saivat myös vähän 'koittaa' eli harrastaa pettingiä.
Siihen aikaan lavatansseja oli kymmenkertaisesti nykyiseen verrattuna, ja ne olivat yleisin tutustumispaikka, joka johti kiinteään suhteeseen. Nuorisolle lavatanssit olivat de facto pakollisia. Nykyisin yleisin tutustuminen tapahtuu opiskelupaikassa.
Jäljellä olevat 10 % lavatansseista ovat vanhojen nostalgiatilaisuuksia. Siellä ei nuoria enää näy. 🌹👀No en itsekkään ole tansseissa käynyt... ei tuo tanssiminen paras lajini...
Anonyymi kirjoitti:
No toivon että et säikähtänyt . Ystävältä kumminki tunnut. N43v
Kuten sinäkin. 🌹👀
Anonyymi kirjoitti:
No en itsekkään ole tansseissa käynyt... ei tuo tanssiminen paras lajini...
Minä en edes osaa tanssia, vaan ei vaimonikaan. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Kuten sinäkin. 🌹👀
Lämmin halaus...suukko...puristan kyrpääsi...😘❤
Anonyymi kirjoitti:
Lämmin halaus...suukko...puristan kyrpääsi...😘❤
Kiitos! Halaus, suukko ja hyväilen vittuasi. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Minä en edes osaa tanssia, vaan ei vaimonikaan. 🌹👀
Ei myös miehenikään❤
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Kiitos! Halaus, suukko ja hyväilen vittuasi. 🌹👀
En torjuis sun hyväilyjäs...saisit tehdä mitä haluaisit😘
Anonyymi kirjoitti:
En torjuis sun hyväilyjäs...saisit tehdä mitä haluaisit😘
Edelleen kiitos. Olet herttainen. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Edelleen kiitos. Olet herttainen. 🌹👀
Saat minut hyvälle mielelle...ja hymyilemään...koittaan uusia asioita❤
- Anonyymi
Eikös isä Mikonkin pitäisi opettaa pojalleen vähän kyrvistä.
- Anonyymi
Totta! Kyllä kunnon isä panee poikaansa perseeseen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta! Kyllä kunnon isä panee poikaansa perseeseen!
No ei nyt panna tarvitse mutta voihan sitä omaa pyllyreikäänsä näyttää ja näin herttailla pojalle ja opettaa eturauhasesta ja orgasmisupistuksista.
N43v, kirjoittelen sinulle tätä kautta, koska täällä tavoitan sinut parhaiten. Eilinen meni suloisen ja herttaisen vaimoni kanssa silmälääkärissä. Matkoihin meni aikaa, ja vastaanottomme välilläkin oli pitkä aika. Edelleen en näe juuri mitään, koska lääkäri pani tutkimuksia varten sellaisia pisaroita.
x x x x
Suutelen ihanaa vittuasi, häppäreitäsi ja klitoristasi. Joudut aivan kamaloittavan kiiman ja kiihkon valtaan. Kun jo vääntelehdit hyvänolon tunteesta, lisään tunnetta vielä kiristämällä pullon suulla vittusi niin auki, kuin se vain se vain voi pingottua.
Vittusi lähettää aivoihisi niin suloisia viestejä, että sulat tolkuttomaan ihanoitukseen. Lopulta et kestä enempää, vaan sanot, että sinun täytyy kohta saada laueta, ja pyydät että työnnän kyrpäni emättimeesi pohjaan asti. Tunnet, kuinka kyrpä liukuu vittuusi, mutta niin tunnen minäkin. Muutaman työnnön ja vedon jälkeen laukeamme suunnattomaan ykseyden ja samuuden tuntoon. Toistamme toisillemme: "Olet ihaaana." 🌹👀- Anonyymi
Omg...kyllä sain huuh...😘 terv. N43v
Anonyymi kirjoitti:
Omg...kyllä sain huuh...😘 terv. N43v
On ilo kuulla nautinnostasi. Nuolen vittuasi. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
On ilo kuulla nautinnostasi. Nuolen vittuasi. 🌹👀
N 43v
Luin näitä sun kirjotuksia ja hivelin itseäni...kiihotuin...kiihotuin en huomannu että mua seurataan...juuri vähän ennen orgasmia katsoin eteen kun poikani runkkasi kyrpää...samalla sain...nytkähtelin ja voihkin...poikani siirtyi viereeni ja laukesi...ja sperma lensi puserolleni...katsoin silmät suurella tapahtunutta...valahdin ihan punaseksi...kosketin lauennutta kyrpää...omg se on ihan soppelin kokonen...katsoin poikaa silmiin ja hymyilin... Anonyymi kirjoitti:
N 43v
Luin näitä sun kirjotuksia ja hivelin itseäni...kiihotuin...kiihotuin en huomannu että mua seurataan...juuri vähän ennen orgasmia katsoin eteen kun poikani runkkasi kyrpää...samalla sain...nytkähtelin ja voihkin...poikani siirtyi viereeni ja laukesi...ja sperma lensi puserolleni...katsoin silmät suurella tapahtunutta...valahdin ihan punaseksi...kosketin lauennutta kyrpää...omg se on ihan soppelin kokonen...katsoin poikaa silmiin ja hymyilin...Kerrot enemmän kuin ihania. Ja kerroit myös miten herttainen olet poikaasi kohtaan. Et herätä hänessä pelkoja, vaan näytät todella, ettei ole pelättävää. Olet hyvä äiti. Pitänet huolen, että poikasi saa nähdä hyvin vittusi. Miehet TODELLA pitävät sellaisesta. 🌹👀
kynä..mi kirjoitti:
Kerrot enemmän kuin ihania. Ja kerroit myös miten herttainen olet poikaasi kohtaan. Et herätä hänessä pelkoja, vaan näytät todella, ettei ole pelättävää. Olet hyvä äiti. Pitänet huolen, että poikasi saa nähdä hyvin vittusi. Miehet TODELLA pitävät sellaisesta. 🌹👀
Anteeksi, että käytin liian mietoa ilmaisua. Olet ihana äiti. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Anteeksi, että käytin liian mietoa ilmaisua. Olet ihana äiti. 🌹👀
N43v
Mitä meinaat onko väärin jos tekisin sen kädellä sille...loppuun asti...tohtisinko riisua vaatteeni...myös pojalta kokonaan... kynä..mi kirjoitti:
Anteeksi, että käytin liian mietoa ilmaisua. Olet ihana äiti. 🌹👀
Mikä on muuten soppeli? Ei ole minulle tuttu, enkä löytänyt sanakirjoista. Onko paikallinen sana?
Edelleen nuolen ahneesti vittuasi, vaikka sinulla näyttää nyt olevan tähdellisempääkin ajateltavaa. Ja onnittelen sinua siitä. 🌹👀- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Mikä on muuten soppeli? Ei ole minulle tuttu, enkä löytänyt sanakirjoista. Onko paikallinen sana?
Edelleen nuolen ahneesti vittuasi, vaikka sinulla näyttää nyt olevan tähdellisempääkin ajateltavaa. Ja onnittelen sinua siitä. 🌹👀Sopiva😉
Anonyymi kirjoitti:
N43v
Mitä meinaat onko väärin jos tekisin sen kädellä sille...loppuun asti...tohtisinko riisua vaatteeni...myös pojalta kokonaan...En osaa sanoa. Alastomuus ainakin sopii lain puitteissa.
Miesten kertomukset nuoruudestaan, kun äiti hyväili kyrvän loppuun asti, ovat ihania ja rakkaudellisia muistoja, eikä niitä ole oikeudessa asti käsitelty, koska kukaan ei tiedä mitään, eivätkä asianosaiset tietenkään kerro.
Voinet kysyä poikasi mieltä, osaako hän olla hiljaa, jottei asiattomia huhuja lähde kiertämään. 🌹👀- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
En osaa sanoa. Alastomuus ainakin sopii lain puitteissa.
Miesten kertomukset nuoruudestaan, kun äiti hyväili kyrvän loppuun asti, ovat ihania ja rakkaudellisia muistoja, eikä niitä ole oikeudessa asti käsitelty, koska kukaan ei tiedä mitään, eivätkä asianosaiset tietenkään kerro.
Voinet kysyä poikasi mieltä, osaako hän olla hiljaa, jottei asiattomia huhuja lähde kiertämään. 🌹👀Ok...no se kysyi että voisinko...kokeilen sanua sille että ollaan sitte hiljaa...
Anonyymi kirjoitti:
Ok...no se kysyi että voisinko...kokeilen sanua sille että ollaan sitte hiljaa...
Täällä avoimilla palstoilla kyylät ja moralistit ovat aina väijymässä. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Täällä avoimilla palstoilla kyylät ja moralistit ovat aina väijymässä. 🌹👀
Ok... onko täälä sitte joku suljettu osio missään🙄

Onko täälä jossain suljettu palsta
Anonyymi kirjoitti:
Ok... onko täälä sitte joku suljettu osio missään🙄
En tiedä, missä ne ovat, miten niitä käytetään ja maksavatko ne, enkä jaksa edes opetella. Netti on täynnään uutta opeteltavaa. Enämpi kerkeää unohtaa, kuin opetella uutta. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
En tiedä, missä ne ovat, miten niitä käytetään ja maksavatko ne, enkä jaksa edes opetella. Netti on täynnään uutta opeteltavaa. Enämpi kerkeää unohtaa, kuin opetella uutta. 🌹👀
Toteutin aikomukseni...enkä kadu😘
Kuten sanoin, olet ihana äiti. 🌹👀
- Anonyymi
N43v sari
Kiinnostunut...miten vaimosi suhtautuu...kun täällä juttelet minulle...vai tietääkö ollenkaan minkälainen ihana seksi kirjoittaja olet...anteeksi jos häiritsen tällaisilta ajatuksilta...- Anonyymi
Mainitsit aikasemmin jotain että...kirjoittelet tänne kun löydät minut paremmin...olisko sulla joku sulle parempi paikka...tai joku vähemmin kiinnostava jossa voitais keskustella paremmin😘
Emme me salaa MITÄÄN toisiltamme. Emme kumpikaan ole mustasukkaisia. Vaimoni haaveiluttaa minua toisista naisista ja minä vaimoani toisista miehistä.
En ollut kuullut, että kukaan tekisi näin, mutta kun jouduin aikoinaan olemaan viikon sairaalassa, naiset pyörivät päässäni niin, että aivan rääkkääntyneenä lopulta soitin hänelle ja kysyin häneltä pelokkaasti, olisiko mitenkään mahdollista, että vaimoni haaveiluttaisi runkkaamalla kyrpääni, samalla kun juttelisimme toisista naisista ja heidän ihanasta vitustaan.
Vaimoni vastasi suoralta kädeltä ja aivan miettimättä: "Tietysti!" Valtava paino putosi, sillä olin luullut, että muitten naisten ajattelukin olisi ollut vaimoni mielestä kielletty.
Kun vaimoni istui saunan rappusilla vilvoittelemassa, pani merkille, että muuan hyvin miellyttävä mies kiinnitti katseensa hänen vittuunsa. Vaimoni ei suinkaan peitellyt kauneintaan, vaan kun vielä havaitsi, että miehen kyrpä kovettui, avasi jalkojaan vielä avoimemmiksi.
Myöhemmin vaimoni vielä usein näytti hänelle vittuaan käsin avaten ja emättimellään herttaillen supistaen ja rentouttaen. Mies osoitti ikikiitollisuutta sekä saunassa kahdenkesken vaimoni kanssa kyrpää seisottaen, että siviilissä kaikin tavoin.
Vaimoni herttaili samoin muutamalle muullekin valitsemalleen miehelle. Tietenkin näistä tuli materiaalia, kun haaveillutin vaimoani vittua hyväillen. Et varmaan usko, miten ihanaa VAPAA molemminpuolinen haaveiluttaminen on. Se on oikeasti mahdollista RAKKAUDEN takia. 🌹👀Anonyymi kirjoitti:
Mainitsit aikasemmin jotain että...kirjoittelet tänne kun löydät minut paremmin...olisko sulla joku sulle parempi paikka...tai joku vähemmin kiinnostava jossa voitais keskustella paremmin😘
Ei, ei minulla ole. En ole edes koskaan tottunutkaan käymään netissä kahdenvälistä keskustelua. Minusta kun seksiasiat ovat ihan kelvollisia myös julkisuuteen. Työnnän kyrpäni suloiseen vittuusi! 🌹👀

N43v, tämä ei ole alkujaan minun kirjoittamani, vaan kerron, kun luin latvialaisesta miestenlehdestä lyhyen, mutta herkkiä tunteita sytyttävän kertomuksen. Kerroin sen palstalla Seksinovellit/Koulussa nimimerkillä Latviešu stāsts, 'Latvialainen kertomus', jota ohjelma ei enää ottaisi vastaan, koska siinä on sanaväli.
x x x x
Kertoja Jānis muisteli kouluaikojaan, jolloin hän oli noin kymmenen. Poikien urheilutunnilla hän oli jäänyt viimeiseksi vaatteita vaihtamaan. Ovi kävi ja koska hän arveli olevansa yksin, kysyi, kuka siellä. "Ai sinäkö Ilze? Mitä asiaa sinulla on?"
Ilze oli Jāniksen luokkatoveri. Hän selitti aivan luonnollisesti ja punastumatta: "Minulla ei ole veljeä, enkä muutenkaan ole voinut saada selville, millaiset pojan sukupuolielimet ovat. Ajattelin, että sinä voisit näyttää. Sopiiko?"
Jānis sanoi, että kyllä se hyvin sopii, ja olisi kiva, jos Ilze sitten näyttäisi omansa. "Minäkään en tiedä millaiset ovat naisen vitun yksityiskohdat. Olen kyllä nähnyt joskus alastoman naisen, mutta kaikki oli karvojen peitossa."
"Totta kai." sanoi Ilze ja hymyili herttaisesti. Jānis otti housunsa pois, jolloin näkyi, että kalu oli seisokissa. Hän kertoi, että se herkästi nousee pystyyn, kun ajattelee tyttöjä, mutta ihan muutenkin. Ilze otti kalun käteen ja katseli sitä huolellisesti eri puolilta. Hän veti esinahan taka-asentoon. "Ahaa, näin siis tapahtuu, kun sen panee sisään."
Hän tutki selvästi huolella, että asiat muistuisivat mieleen myöhemminkin. Ilze otti myös kivekset käteensä, tutki ja tunnusteli niitä pitkään ja totesi: "Eiköhän ne nyt ole nähty."
Jānis sanonoi Ilzelle, että nyt on hänen vuoronsa. Ilze otti pois hameensa ja paljasti vittunsa ottamalla vielä pikkuhousutkin pois. Hän näytti ensin vittuansa näin, myös seisten haara-asennossa, mutta sitten levitti häpyhuulet käsillään.
- "Siellä on sisällä pienemmät huulet, kuten näet, ja tuossa niiden yhtymäkohdassa on klitoris, jota usein hyväilen. Se tuntuu aivan ihanalta. Pienten häpyhuulten välissä on emättimen aukko, jonne poika sitten työntää kyrpänsä. Kun ajattelen poikia, vittuni kostuu, niin että pikkaritkin ovat märät. Voit kokeilla."
Jānis tunnusteli Ilzen elimiä, ne olivat tosiaan läpimärät. Hän työnsi myös sormensa Ilzen emättimeen. "Aika tiukka. Miten sinne mahtuu pojan vehje?" "En oikein tiedä,"
Ilze vastasi, "mutta kai se venyy."
Jānis katseli ja tunnusteli huolellisesti hänen vittuaan ja sanoi: "Enköhän minä nyt jo tiedä." Molemmat pukivat päällensä ja lähtivät eri suuntiin, Jānis poikajoukkoon ja Ilze tyttöjen luo.
Asiasta ei koskaan tullut enempää puhetta, vaan molemmat jatkoivat kouluansa kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Jānis tunsi selvää kiitollisuutta Ilzeä kohtaan, mutta niin Ilzekin, koska Jānis oli empimättä vastannut hänen uteliaisuuteensa.
x x x x
Kertomus herkisti mieleni, sillä olen samaa vanhempaa ikäluokkaa, jolla ei ollut riittävää mahdollisuutta saada tietoa toisen elimistä. Kirjoissa oli vain ns. kaavakuva tytön vitusta sivusta päin, josta ei mitenkään voinut saada käsitystä.
Miestenlehdet eivät voineet esittää paljaita tytön sukupuolielimiä, ei ollut nettiä. Valokuva olisi selventänyt paljon, mutta sellaista ei saanut mistään. Siis ei saanut tietoa, vaikka etsi.
Nykyisin on aivan toisin. Tietoa on. Nykyaika on parempi kuin entinen.
Minäkin olisin halunnut nähdä yksityiskohtaisesti tytön vitun. Minulla oli useampia tyttökavereita parikymppisenä, muttei yhtään seurustelusuhdetta. Ajattelin usein, että rohkenisinko kysyä joltakin tytöltä, että hän sekä näyttäisi vittuansa että kertoisi yksityiskohdista ja sen toiminnasta.
Varsinkin usein olin tekemisissä erään luokkatoverini kanssa. Oli aivan kielen päällä, että pyytäisin häntä näyttämään vittunsa, mutta en sittenkään uskaltanut. Ajattelin noloa tilannetta, jos hän kieltäytyy.
Jälkeenpäin ajatellen pidän todennäköisenä, että hän olisi näyttänyt, mutta vaikka hän olisi kieltäytynyt, ei se enää tunnu yhtään nololta. Olen huomannut, että monet tytöt näyttävät mielellään vittuansa, kun se vain on turvallista. Se vastannee ihan miehistä tarvetta nähdä.
Kun olin hyväillyt tytön, josta tuli sitten vaimoni, sukupuolielimiä, ja kysyin, saako myös katsoa, hän vastasi herttaisesti, että tottakai. Tajusin heti, että mikäli minusta riippuu, hänestä tulee vaimoni, ja niin on tullut. Luulen, että kukaan ei ole löytänyt niin suloista vaimoa. Rakastamme toisiamme syvästi.
Nykyväen lienee enää mahdotonta kuvitella, millaista oli elää yhteiskunnassa, jossa TIETO saattoi olla tabu, jota pyrittiin salaamaan. 🌹👀kynä..mi kirjoitti:

Nykyväen lienee enää mahdotonta kuvitella, millaista oli elää yhteiskunnassa, jossa TIETO saattoi olla tabu, jota pyrittiin salaamaan. 🌹👀N43v, lisää Latviaa on vanhassa melko pitkässä novellissani Juhannuksen viettoon:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16448089/juhannuksen-viettoon
Latvia on ykkössuosikkini. Suoritin kokonaisen opintokokonaisuuden sen kielestä, kulttuurista ja historiasta. Varmaan olen opiskellut kaiken enämpi juuri latvian kieltä. Toinen rakkauteni on Ranska ja sitten Islanti, mutta kaiken eniten tietysti rakastan herttaista vaimoni. Älä huoli, kyllä sinäkin olet mukana.
Novelliin on kertynyt muutakin prujua, olen tapellut tietokoneen kanssa ja tehnyt virheitä itsekin, mutta kyllä siitä selvän saa, jos vain jaksaa lukea. Vaan tuskinpa kerkiät. Jos kuitennii luet, nuolen kyllä koko ajan vittuasi. Vai tehtäisiinkö niin, että ajattelisit koko ajan, miten poikasi kyrpä on vitussasi? 🌹👀- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
N43v, lisää Latviaa on vanhassa melko pitkässä novellissani Juhannuksen viettoon:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16448089/juhannuksen-viettoon
Latvia on ykkössuosikkini. Suoritin kokonaisen opintokokonaisuuden sen kielestä, kulttuurista ja historiasta. Varmaan olen opiskellut kaiken enämpi juuri latvian kieltä. Toinen rakkauteni on Ranska ja sitten Islanti, mutta kaiken eniten tietysti rakastan herttaista vaimoni. Älä huoli, kyllä sinäkin olet mukana.
Novelliin on kertynyt muutakin prujua, olen tapellut tietokoneen kanssa ja tehnyt virheitä itsekin, mutta kyllä siitä selvän saa, jos vain jaksaa lukea. Vaan tuskinpa kerkiät. Jos kuitennii luet, nuolen kyllä koko ajan vittuasi. Vai tehtäisiinkö niin, että ajattelisit koko ajan, miten poikasi kyrpä on vitussasi? 🌹👀Kirjoitit pitkiä keskusteluaiheita...täytyy sanoa että sinulla on hieno vaimo joka elää sunkans samoista asioista kertoen❤ kerro hänelle terkkuja koko sydämmestäni❤ välillä kuvittelen hierovan sun kovaa kyrpää kielellä liuttaa kohti sen turvonnutta päätä...imuttaa suusa ja pyörittää kielellä uuh...katella kun vaimosi katselee vieressä...runkkaan imen niin kauan että spermasi lentää suuhun ja kasvoilleni...olet ihana mies. Terv.n43v sari😘
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
N43v, lisää Latviaa on vanhassa melko pitkässä novellissani Juhannuksen viettoon:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16448089/juhannuksen-viettoon
Latvia on ykkössuosikkini. Suoritin kokonaisen opintokokonaisuuden sen kielestä, kulttuurista ja historiasta. Varmaan olen opiskellut kaiken enämpi juuri latvian kieltä. Toinen rakkauteni on Ranska ja sitten Islanti, mutta kaiken eniten tietysti rakastan herttaista vaimoni. Älä huoli, kyllä sinäkin olet mukana.
Novelliin on kertynyt muutakin prujua, olen tapellut tietokoneen kanssa ja tehnyt virheitä itsekin, mutta kyllä siitä selvän saa, jos vain jaksaa lukea. Vaan tuskinpa kerkiät. Jos kuitennii luet, nuolen kyllä koko ajan vittuasi. Vai tehtäisiinkö niin, että ajattelisit koko ajan, miten poikasi kyrpä on vitussasi? 🌹👀Mieheni ei hyväksyis tällaista...mitä teen kotona ja mitä kirjoittelen sun kans...toivon etten jää kiinni...tämä on ihanaa ja salaista😘😘
Anonyymi kirjoitti:
Mieheni ei hyväksyis tällaista...mitä teen kotona ja mitä kirjoittelen sun kans...toivon etten jää kiinni...tämä on ihanaa ja salaista😘😘
Jos täytyy salata jotakin, on ikuinen dilemma, että tuntee olevansa luvattomilla vesillä, vaikka ajatteluaan ja tekemisiäkään ei pysty valikoimaan. Salaaminen tuottaa toisille kamaloitusta, toisille miellyttävää jännitystä.
Minulle se tuottaa kamaloitusta, kuten kertomuksestani huomasitkin. Sinulle toivon, ettet 'jää kiinni', koska et kuitenkaan voi valita.
Työnnän aivan paljaan kyrpäni paljaaseen vittuusi. Mikään ylimääräinen ei ole meidän välillämme. Voimme tuntea sukupulielimien kosketuksen toisiansa vasten aivan yksityiskohtaisesti. Vaivumme siveettömään irstauteen ja hekumaan. Poikasi katsoo ja runkkaa rivosti täynnä iloa ja haltioitumista.
Laukean sinun suloiseen vittuusi samalla, kun kun saat aivan järisyttävän orgasmin. Emättimesi pursuaa spermaa aivan ylikin, ja tahrii jo ennestään märän vittusi.
Nyt poikasikin laukeaa ja ruiskuttaa spermansa kasvoillesi. Nuori mies toipuu nopeasti. Kyrpä ei kerkiä edes pehmetä, kun runkkaat hänet orgasmiin suullasi ja nielet sperman.
Jatkoa teille kotiharrastuksiin! 🌹👀Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitit pitkiä keskusteluaiheita...täytyy sanoa että sinulla on hieno vaimo joka elää sunkans samoista asioista kertoen❤ kerro hänelle terkkuja koko sydämmestäni❤ välillä kuvittelen hierovan sun kovaa kyrpää kielellä liuttaa kohti sen turvonnutta päätä...imuttaa suusa ja pyörittää kielellä uuh...katella kun vaimosi katselee vieressä...runkkaan imen niin kauan että spermasi lentää suuhun ja kasvoilleni...olet ihana mies. Terv.n43v sari😘
Vaimoni kiitokset terkuista! 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Vaimoni kiitokset terkuista! 🌹👀
43 sari
Olisipa minullakin tuollainen mies😘 - Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Jos täytyy salata jotakin, on ikuinen dilemma, että tuntee olevansa luvattomilla vesillä, vaikka ajatteluaan ja tekemisiäkään ei pysty valikoimaan. Salaaminen tuottaa toisille kamaloitusta, toisille miellyttävää jännitystä.
Minulle se tuottaa kamaloitusta, kuten kertomuksestani huomasitkin. Sinulle toivon, ettet 'jää kiinni', koska et kuitenkaan voi valita.
Työnnän aivan paljaan kyrpäni paljaaseen vittuusi. Mikään ylimääräinen ei ole meidän välillämme. Voimme tuntea sukupulielimien kosketuksen toisiansa vasten aivan yksityiskohtaisesti. Vaivumme siveettömään irstauteen ja hekumaan. Poikasi katsoo ja runkkaa rivosti täynnä iloa ja haltioitumista.
Laukean sinun suloiseen vittuusi samalla, kun kun saat aivan järisyttävän orgasmin. Emättimesi pursuaa spermaa aivan ylikin, ja tahrii jo ennestään märän vittusi.
Nyt poikasikin laukeaa ja ruiskuttaa spermansa kasvoillesi. Nuori mies toipuu nopeasti. Kyrpä ei kerkiä edes pehmetä, kun runkkaat hänet orgasmiin suullasi ja nielet sperman.
Jatkoa teille kotiharrastuksiin! 🌹👀Omg...tässä keittössä istuskelin kävi huonosti...tipahdin tuolilta kun sain aika uskomattoman orgasmin...löin pääni lattiaan. Kerron lisää...soitan ampulanssin huono olo...
Anonyymi kirjoitti:
43 sari
Olisipa minullakin tuollainen mies😘Ålähän nyt. Enämpi tavallinen mies olen, mutta sinä olet täysnainen, abrégée par exemple. 🌹👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitit pitkiä keskusteluaiheita...täytyy sanoa että sinulla on hieno vaimo joka elää sunkans samoista asioista kertoen❤ kerro hänelle terkkuja koko sydämmestäni❤ välillä kuvittelen hierovan sun kovaa kyrpää kielellä liuttaa kohti sen turvonnutta päätä...imuttaa suusa ja pyörittää kielellä uuh...katella kun vaimosi katselee vieressä...runkkaan imen niin kauan että spermasi lentää suuhun ja kasvoilleni...olet ihana mies. Terv.n43v sari😘
Minäkin voisin antaa kyrpäni imutukseen sinulle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin voisin antaa kyrpäni imutukseen sinulle
No kukas sinä olet...minä n43v
Parane pian! 🌹👀
- Anonyymi
Vähäkö hävettää...no lievä aivätärähdys...tämäpäivä kuulemma kotona levossa. No niin aijonki...sinulle ja vaimollesi lämpimiä sydämmen tykytyksiä...terv 43v sari...jos mahollista niin kirjoita jotain ajatuksia...mitä mieltä vaimosi ja sinä...tai siis voisitta tehdä minulle ja pojalle😉😘❤

Olipa huojentavaa kuulla, ettei sattunut pahemmin!
Tällä haavaa reppu on tyhjä, mutta mietin tulisiko jotakin tulevaisuudessa. 🌹👀- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Olipa huojentavaa kuulla, ettei sattunut pahemmin!
Tällä haavaa reppu on tyhjä, mutta mietin tulisiko jotakin tulevaisuudessa. 🌹👀No mietippä semmosta...jään ootteleen❤
Anonyymi kirjoitti:
No mietippä semmosta...jään ootteleen❤
Näyttää vähän uudelta ja oudolta. Meillä on ollut suloisen vaimoni kanssa oma haavemaailmamme, johon on vaikeahko sijoittaa uusia elementtejä.
Me olemme yhdessä uudestaan ja uudestaan käyneet läpi haavettamme, että meillä olisi suunnilleen saman ikäinen ystäväpariskunta, jonka kanssa ystävyys olisi luonnollisesti laajentunut ilman kynnystä myös seksin alalle siten, että herttailisimme ja olisimme yhdynnässäkin toisen puolison kanssa.
Ei ole millään muotoa kyse ryhmäseksistä eikä bihenkisyydestä, mutta meistä tuntuu LUONNOLLISELTA, että olemme tämän pariskunnan vastakkaista sukupuolta olevan kanssa samanlaisessa seksitekemisessä kuin omamme. Meille on kuitenkin vesiselvä. että omamme on omamme.
Vain se, että nuoruudessamme emme löytäneet tallaista pariskuntaa, esti tämän, mutta muuten se olisi ollut TOTEUTETTAVISSA ja elämänikäinen. Nyt on jo liian myöhä aloittaa, sillä se olisi muuntunut ja kehittynyt SAMALLA tavalla kuin oma avioliitto. Se EI siis olisi tuonut MITÄÄN VAIHTELUA, vain lisää.
Tämä maailma on sillä lailla 'tosi', ettemme vain löytäneet heitä. Se ei olisi tapahtunut seksi edellä. vaan ystävyys edellä, mutta tietenkin molemmat yhtäaikaa.
Vaimollani on myös käsitys, kenet miehen hän olisi sijoittanut pariskuntaan. Hän on ihan todellinen, mutta hän on naimisissa naisen kanssa, jolle ajatus olisi aivan vieras. Itse en ole vaimoonsa erityisen mieltynyt, mutta olisin toki voinut olla hänenkin kanssa yhdynnässä, jotta vaimoni olisi saanut olla yhdynnässä miellyttävän miehen kanssa,
Mies on sama, jolle vaimoni avasi saunassa herttaisesti vittuaan ja supisteli emätintään. Itse hankkiuduin aina siksi hetkeksi pois saunasta, jotta miehen ei olisi tarvinnut paljastaa reaktiotaan toisen miehen nähden. Niinpä hän oli ujostelematta seissyt vaimoni edessä kyrpä aivan kovana ja jutellut niitä näitä. Minä olin sillä aikaa miehen vaimon kanssa uimassa ja vilvoittelemassa.
Saunan jälkeen suloinen vaimoni sitten näytti minulle, kuinka oli näyttänyt vittuansa. Todella läkähdyttävän kaunista. Vaimoni oli niin kiihottunut näyttäessään miehelle, että hänen suloinen vittunsa oli aivan läpimärkä. Kun pikkuisen hipaisin vittua, hän laukesi aivan käsittämättömällä voimalla. Voi että iloitsin vaimoni ihanoituksesta,
Maailmaamme kuuluu myös omat mielenkiintomme kohteet. Takavuosina vaimoni sanoi. että myös eräs toinen mies olisi tullut kyseeseen parinvaihdossa ystävien kanssa, mutta hänenkin vaimolleen se olisi ollut liikaa. Tällekin miehelle vaimoni oli avannut vittuaan ja mies antanut kyrpänsä näkyvästi seistä.
Vaimoni oli naapurin rouvan kanssa samassa työpaikassa, mutta eri työpisteessä. Olivat kuitenkin ystävystyneet työmatkalla. Kävimme joskus heidän luonaan vierailullakin. Rouvan mies oli joutunut toiselle paikkakunnalle töihin. Kävi kyllä usein täälläkin, mutta rouva oli lisäksi ottanut vitustaan ylen kauniin kuvan ja lähettänyt puhelimitse miehelleen.
Rouva viestitti minulle, että jos haluan, hän lähettää kuvan myös minulle. Tietysti halusin, mutta vittu oli vielä monin verroin kauniimpi kuin olin olettanut.
Kun kiittelin ylen määrin vitun kauneutta paluuviestillä, rouva kirjoitti, että saan ottaa lisäkuvia, aivan sellaisia kuin haluan. Vaimoni oli myös parissa kuvassa vittuaan näyttämässä, mutta pääkohteena oli tietysti rouva.
Otin ensin pari seisomakuvaa, joissa jo hymyilevä ilme ja ihanan suuri ja turvonnut klitoris olivat aivan edukseen, sitten istumakuvia sohvalla, joissa vittu oli vielä enemmän edukseen. Muutama kuva takaapäin sohvaan nojaten kontallaan, joissa jalat olivat hyvin levällään ja vittu ihanasti täysin auki.
Mutta kaikkein parhaat kuvat tulivat rouvan ehdottamina. Hän istui puiselle tuolille jalat aivan sivuilla, vittu muutenkin levällä, mutta vielä levitti sitä siroilla sormillaan. Aivan uskomattoman kaunis hymy. Tein kaikista A4-värikopiot valokuvapaperille ja katselen niitä iloiten, miten paljon maailmassa on myös kaunista.
Kysyin rouvalta, mikä sai hänet innostumaan kuvattavana olemisesta, Sanoi että kun hän tietää, mitä miehet toivovat, on selvä, että hän pyrki saamaan hyvän ystävänsä miehelle sellaista katseltavaa, mitä tämä toivoo. Onnistui kyllä täydellisesti. Olen kyllä muistanut hänen käydessään useammankin kerran kiittää.
Tässä siis otteita vaimoni ja minun maailmasta. 🌹👀
Jatkuu vielä kohtapuoleen.kynä..mi kirjoitti:

Jatkuu vielä kohtapuoleen.Seksinovelleja kirjoittelen, eikä niissä ole mitään vierasta. Hyvin saisivat toteutua. Mutta vaimoni ei novelleissa yleensä ole mukana, koska se tuntuisi vieraalta, sillä hän ei itse ole niin verbaalisesti suuntautunut kuin minä.
En tohdi sijoittaa häntä sellaiseen, mihin hän ei itse sijoita itseään. Totta kai hän suhtautuu hyvin myönteisesti novelliharrastukseeni, mutta sanoisinko, että meillä roolit ovat hiukan päinvastaiset muihin nähden. Tavallisestihan sanotaan, että naiset ovat verbaalisempia kuin miehet, mutta meillä on kyllä päinvastoin.
Jotenkin tuntuu, etten saa sijoittaa vaimoani novelleihin, mutta nyt huomaankin, että olen sijoittanut hänet joskus, kun on ollut kyse TOSITAPAHTUMISTA, jotka olen kertonut osana fiktiosta.
En siis suoraan sanoen PYSTY luomaan novellia, jossa vaimoni tekee jotakin epätodellista. Sen sijaan minulla ei ole pienintäkään estettä sukeltaa sinun ihaniin sukupuolielimiisi, nauttia niiden suloisuudesta, koko sinun suloisuudestasi ja samalla paneutua haaveittesi, toiveittesi ja toteutuksenkin maailmaan.
En ole ennen joutunut näitä edes ajattelemaan, enkä tunne saaneeni selkeästi esitettyä asiaani.
Katselen ja runkkaan siveettömästi, irstaasti hekumoiden, kun poikasi työntää kivikovan kyrpänsä vittuusi. 🌹👀- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Seksinovelleja kirjoittelen, eikä niissä ole mitään vierasta. Hyvin saisivat toteutua. Mutta vaimoni ei novelleissa yleensä ole mukana, koska se tuntuisi vieraalta, sillä hän ei itse ole niin verbaalisesti suuntautunut kuin minä.
En tohdi sijoittaa häntä sellaiseen, mihin hän ei itse sijoita itseään. Totta kai hän suhtautuu hyvin myönteisesti novelliharrastukseeni, mutta sanoisinko, että meillä roolit ovat hiukan päinvastaiset muihin nähden. Tavallisestihan sanotaan, että naiset ovat verbaalisempia kuin miehet, mutta meillä on kyllä päinvastoin.
Jotenkin tuntuu, etten saa sijoittaa vaimoani novelleihin, mutta nyt huomaankin, että olen sijoittanut hänet joskus, kun on ollut kyse TOSITAPAHTUMISTA, jotka olen kertonut osana fiktiosta.
En siis suoraan sanoen PYSTY luomaan novellia, jossa vaimoni tekee jotakin epätodellista. Sen sijaan minulla ei ole pienintäkään estettä sukeltaa sinun ihaniin sukupuolielimiisi, nauttia niiden suloisuudesta, koko sinun suloisuudestasi ja samalla paneutua haaveittesi, toiveittesi ja toteutuksenkin maailmaan.
En ole ennen joutunut näitä edes ajattelemaan, enkä tunne saaneeni selkeästi esitettyä asiaani.
Katselen ja runkkaan siveettömästi, irstaasti hekumoiden, kun poikasi työntää kivikovan kyrpänsä vittuusi. 🌹👀Pyydän anteeksi ja myös vaimoltasi...
Anonyymi kirjoitti:
Pyydän anteeksi ja myös vaimoltasi...
Älä nyt hyvä ihme anteeksi pyytele. Et ole tehnyt mitään anteeksi pyydettävää. Oletko muuten saanut tilaisuutta tehdä jotakin haaveittesi mukaista. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Älä nyt hyvä ihme anteeksi pyytele. Et ole tehnyt mitään anteeksi pyydettävää. Oletko muuten saanut tilaisuutta tehdä jotakin haaveittesi mukaista. 🌹👀
No kyllä olen...luultavasti tänään lisää...olis suihinotto edessä...nännittää ihan helvetisti...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä olen...luultavasti tänään lisää...olis suihinotto edessä...nännittää ihan helvetisti...
Jännittää siis
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä olen...luultavasti tänään lisää...olis suihinotto edessä...nännittää ihan helvetisti...
Onnea matkaan! Nuolen vittuasi. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Onnea matkaan! Nuolen vittuasi. 🌹👀
Käytiin saunassa...kun tulin saunaan niin poikani seisotti kullia...katselin ja nieleskelin...taivas mitä sitä tuli luvattua...puristelin sitä....poikani huohotti...näytti tykkäävän kun sanoi oot niin ihana ...seksikäs...en voinu pidätellä...otin sen huulien väliin ja samalla runkkasin...poika pisti kädet mun pään ja niskan taakse...rupes naimaan suuhuni...en voinu mitään kun kulli ryöppys spermat suuhun ja kurkkuun asti...kiihotuin suunnattomasti... kuulin sanat kiitos äiti...istuin poikani viereen...sanoin nyt sun vuoro helpottaa oloani...levitin jalkojani...tunsin kultani sormet klitalla...työnsi välillä sormet sisääni...ynisin ja annoin sen nuolla rintojani...4sormea sisällä peukalo klitoriksella...vauhti kasvoi...huohotin ja ynisin...tulin ulisten ja vapisten...omg mikä vapauttava olo...pojalla näytti kovettuvan uudelleen...tuli istumaan vierelleni ohjasi käteni kullin lähelle...otin sen hellästi käteeni ja runkkasin ...kesti tälläkertaa kauemmin...purkautu mun reidelle...sieltähän tuli vieläkin aika lasti...hymyilin ja annoin pusun poskelle...tästä ei sitte puhuta kellekkään. Sanoi poikani...yllätyin eikö se kuuluis mun sanoa...naurahdin...sanoin olit ihana...

Yllätyitkö terv:n43v

Oletko ajatellut että poikasi voisi hieroa kullillaan sun klitorista ja pillun huulia ?

Onhan se käyny mielessä😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se käyny mielessä😉
Poika sormettaisi välillä sinua ja välillä hieroo kullillaan pillusi huulia ja klitorista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan se käyny mielessä😉
Milloin menette seuraavan kerran yhdessä saunaan ? 😍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloin menette seuraavan kerran yhdessä saunaan ? 😍
Ehkä jo tänään...minkä ikäinen olet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä jo tänään...minkä ikäinen olet
29v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
29v
Mitä mieltä olet tuosta...nuori mies olet iin kiihottaako 43v nainen...

Kiihottaa...katselen useinkin sinunkin ikäluokkaisia naisia himoiten.

Ja minä olen luullut että oon sen ikäinen ettei minuun kukaan kiinnostu...varsinkaan sun ikäset...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiihottaa...katselen useinkin sinunkin ikäluokkaisia naisia himoiten.
Oma poika kumminki vähän erikoinen tilanne terv:n43v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma poika kumminki vähän erikoinen tilanne terv:n43v
Minua ei äiti kiihota mutta tätini kyllä. Toivotaan että sinun ja poikadi suhde syvenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua ei äiti kiihota mutta tätini kyllä. Toivotaan että sinun ja poikadi suhde syvenee.
Ihanaa että sinulla on vanhempi kiikarissa...jos mahdollista niin kertoisitko mitä nuori haluais naisen tekevän...niin voisin soveltaa jotain tähän tilanteeseen...😉😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanaa että sinulla on vanhempi kiikarissa...jos mahdollista niin kertoisitko mitä nuori haluais naisen tekevän...niin voisin soveltaa jotain tähän tilanteeseen...😉😉
Minä ainankin haluisin että tekisitte aloitteen...viettelisit minut. Haluisin laueta paljaalla sisään. Monesti olen fanttasioinut että laukean tätini pilluun ilman ehkäisyä.

Saat jakovälin kostumaan...oltaisiin keittiössä ja istuisit vieressä...käteni se vain "vahingossa" liukuu reidellesi hitaasti kohti kovaa kaluasi...uuh sehän on kookas kyrpä...yritän olla paljastamatta kiihotustani...näen että kiihotut tilanteesta...tätisi istuu toisella puolen ja on tietoinen kovasta kullistasi ja kädestäni...joka puristelee suurta kaluas...hieroo uuh...tätisi käsi tulee ja puristaa kovaa kyrpääsi...vauh nyt oot poika liemessä...joudut kovaan koitokseen...

Uuuh... mitä sä nyt ?... kaluni seisoo kivi kovana farkuissani...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihanaa että sinulla on vanhempi kiikarissa...jos mahdollista niin kertoisitko mitä nuori haluais naisen tekevän...niin voisin soveltaa jotain tähän tilanteeseen...😉😉
Onko poikasi nyt kotona ?😍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uuuh... mitä sä nyt ?... kaluni seisoo kivi kovana farkuissani...
Oih...haluaisin niin kovasti että laukeat...roiskit spermaa minun ja tätisi kasvoille...omg...kiihotuin omasta tekstistä...en voi vastustaa kiusausta ryömin pöydän alle ja imasen ison kullisi syvälle suuhuni...mmm...oot kova kyrpäsi sykkii suussani...tätisi katsoo kiimassa vieressäsi...imen ja runkkaan uuh kovaa kyrpääsi ..ootan että tuut suuhuni täydellä paineella...uuh...uuuh....omg...saan kohta...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko poikasi nyt kotona ?😍
Ei vielä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vielä...
Milloin tulossa ? 😍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oih...haluaisin niin kovasti että laukeat...roiskit spermaa minun ja tätisi kasvoille...omg...kiihotuin omasta tekstistä...en voi vastustaa kiusausta ryömin pöydän alle ja imasen ison kullisi syvälle suuhuni...mmm...oot kova kyrpäsi sykkii suussani...tätisi katsoo kiimassa vieressäsi...imen ja runkkaan uuh kovaa kyrpääsi ..ootan että tuut suuhuni täydellä paineella...uuh...uuuh....omg...saan kohta...
Runkkaan samalla kun kuvittelen kuinka imet kulliana...uuh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Runkkaan samalla kun kuvittelen kuinka imet kulliana...uuh
Puristelen sinun ja tätini tissejä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puristelen sinun ja tätini tissejä...
Tää on kiihottavaa... tedään tätis kans ihan kaikkemma että saadaan sulle orgasmi...imetään ja runkataan vuoron perään...uus...sormetan kovaa ooh...tätis laukeaa kovaa ynisten ja vapisten...runkkaan kovaa ja tätis ktsoo kulli naamaa vasten ...vittu tuu nyt omg...tuu kulta pieni tuuuu....

Laukeen kasvoillenne ja rinnoillenne...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laukeen kasvoillenne ja rinnoillenne...
😘😘toivottavasti sait oikiasti...mää ainaki sain...aikas tyytyväinen olo...kiitos sinulle 29v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😘😘toivottavasti sait oikiasti...mää ainaki sain...aikas tyytyväinen olo...kiitos sinulle 29v
Tulin paperille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulin paperille
Jatketaanko jossain vaiheessa lisää jutustelua...29v...nimeni on sari43v...😉
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaanko jossain vaiheessa lisää jutustelua...29v...nimeni on sari43v...😉
Jatketaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jatketaan
😘😘❤nuorelle miehelle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
😘😘❤nuorelle miehelle
Tuliko poika jo kotiin ? 😍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuliko poika jo kotiin ? 😍
Heräsin nyt aamulla...tunsin vartalon selkääni vasten...no miten se nyt on jo kotona...sitten havahduin. Sehän on poikani...no huh sentään...tästä lisää myöhemmin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuliko poika jo kotiin ? 😍
Minkäs ikäinen sinä olet terv:n43v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minkäs ikäinen sinä olet terv:n43v
Minä olen 47v
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen 47v
Elikkäs ihan aikamies...😉mitä mielessä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elikkäs ihan aikamies...😉mitä mielessä...
Minua kiihottaa äiti poika suhteet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua kiihottaa äiti poika suhteet.
Aamulla tunsin kovan kullin peppuani vasten...sanoin pojalleni...vielä olis aikaa ennenkuin joudut lähteen opiskeleen...poika sano että siksi tulin viereesi kiinni minuun oon myös alasti...liikutin käteni kohti kovaa kullia...puristin ja sanoin...sulla on nyt ainut kertanen tilaisuus työnnä se sisään ja nai mua...ei pelkua että tulisin raskaaksi...anna mennä nyt tai sitte ei koskaan...poika teki liikkeen ja painoi kullin takaapäin suoraan sisälle uuuh...ynisin aika ääneen kun kulli liikkui kovaa tahtia ja paisui ja laukes...käännyin selälleni levitin haarani...sanoin pojalle...työnnä uudestaan...otin sen kullin käteeni ja puristelin ja hieroin...no kovettuhan se...sanoin pojalle että nyt lisää haluan orkun...poikani työnsi kullin xsisään omg...se tuntuikin isommalle tässä asennossa...voihkin...omg tekee hyvää...vartaloni alkoi väristä selkäni vääntyi kaarelle poika nai ja imi tissejäni kuin vanha tekiä...ynisin ja voihkin...huusin orgasmin kourissa...samalla poikanikin sai samaan aikaan...huohotin ja halasin poikaani...sen kulli sykki mun sisällä...uuuh...ihanaa ja hymyilin ...

Uuh...saat kullini kovettumaan tällä kirjoituksella,oliko ihan tosi tarina vai fanttasia ? 😍

Mitä meinaisit jos olis tosi...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä meinaisit jos olis tosi...
Kiihottais vielä enemmän...syntisen tuhmaa .. vielä enemmän kiihottaisi JOS olisi raskaaksi tuli riski 😍
Poikasi ja sinun suhde on esimerkillisen herttainen. Oli ihanaa kuulla siitä, märkävittuinen N43v. 🌹👀
- Anonyymi
Sari 43v
😘😘❤ Kullin seisominen on TAHDOTON automaattinen reaktio. Sinun täytyy olla VIEHÄTTÄVÄ, että se voi tapahtua sinun seurassasi. 🌹👀
- Anonyymi
No kiitos😘 hyvät fiilikset kyllä eilisestä...
Vuosien varrella on tullut netissä luettua, kuinka kiitollisia miehet ovat vielä korkealla iällään äidilleen, joka on aikoinaan ystävällisesti helpottanut heidän paineitaan. Enkä ole tavannut YHTÄÄN päinvastaista kirjoitusta.
Voinet tämän perusteella kuvitella, millaiset pysyvät fiilikset ja kiitollisuus sinua kohtaan pojallasi ovat, kun jo aika on sinusta jättänyt. 🌹👀- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Vuosien varrella on tullut netissä luettua, kuinka kiitollisia miehet ovat vielä korkealla iällään äidilleen, joka on aikoinaan ystävällisesti helpottanut heidän paineitaan. Enkä ole tavannut YHTÄÄN päinvastaista kirjoitusta.
Voinet tämän perusteella kuvitella, millaiset pysyvät fiilikset ja kiitollisuus sinua kohtaan pojallasi ovat, kun jo aika on sinusta jättänyt. 🌹👀No voihan se noinki olla kyllä❤
Anonyymi kirjoitti:
No voihan se noinki olla kyllä❤
Eräässä (varmuuden vuoksi nimeltä mainitsemattomassa) maakunnassa usein sanotaan: "Voep se olla niínnii, mutta voep se olla toesinnii."
Olen tosin asunut sielläkin, mutta minulla ei ole yhtään sikäläistä geeniä. Siksi tarkoitinkin, että se on niin, eikä vain voi olla. 🌹👀
N43v, olen useammankin kerran puhunut emättimen supistelulla herttailemisesta. Olen myös kertonut japanilaisesta videosta, jossa sellainen näkyy parhaiten. Hakukoneet keljuilevat kuitenkin nykyisin eri tavoilla riippuen siitä, mitä konetta käyttää. Myöhemmin palstalle tulleena et ole ehkä viittaustani videoon nähnytkään.
Video on kuitenkin msg sixis part 6. Noin kohdassa 9:45 on aivan äärettömän suloinen tyttö, joka herttailee emättimellään.
Ei pysty sanoin kuvaamaan, miltä se näyttää miehen silmissä. Video kannattaa katsoa kokonaankin, sillä muutkin sulottaret herttailevat samoin. 🌹👀- Anonyymi
Pistä linkkinä
Anonyymi kirjoitti:
Pistä linkkinä
N43v, linkit eivät aina toimi (kokeilin nytkin), koska firmat tekevät kiusaa toisilleen, ettei ohjattaisi vain toisen mainosreviirille. Jälkimmäinen viestisikin, josta on vain alku vellikellossani, on hävinnyt. Ainakin minun koneella kuitenkin edelleen näkyy minun lähettämäni viesti, jossa on videon nimi. Suutelen vittuasi. 🌹👀
Palstan nimi on SEKSINOVELLIT. Nimi ohjaa käsittämään, että sisältö on FIKTIOTA, ei siis totta. Tietenkin henkilökohtaiset tiedot tai edes kuvitellut sekä henkilöhyökkäykset poistetaan, mutta mitä perustetta on lapsilta kielletyllä FIKTIOPALSTALLA poistaa SEKSUAALISTA SISÄLTÖÄ?
On myös palsta TOSITARINAT, mutta tietenkään nekään eivät yleensä ole TOSIA kuin mielikuvituksessa. Merkillisiä ovat sensuurin tiet. 🌹👀N43v, onko sinulla kaikki hyvin? Olen ollut vähän huolestunut, kun en ole kuullut sinusta, ja sensuuri on karsinut vastauksesi minulle. Mutta 'vellikellossani' oli tieto, että olit vastannut minulle.
Nuolen iki-ihanaa ennestäänkin märkää vittuasi, joka on pingottunut äärimmilleen. Työnnän kyrpäni sisääsi ja laukean emättimeesi rajusti. Samalla laukeat ja huudat suoraa kurkkua. Olet suloinen. 🌹👀- Anonyymi
No terve...oon kans ajatellu että miksi et enää vastaile...perjantai illasta mies taasen kotona...ja vasta tiistaina pystyn käymään täällä...kostuihan sitä paikat...olis kyllä ihanaa kun naisit minut orgasmiin...ja uudestaan ja uudestaan kunnes olisin täydellisen tyydyttynyt😘

Vastailinpa, mutta sensuuri poisti vastaukseni kolme kertaa. Siellä oli oli varmaan arpakone tuuraamassa. Helpottaa, kun näytät olevan hyvissä voimin. Kuvittelen, miten herttailet emätintäsi supistellen minulle ja muille. Sitten ihana yhdyntä. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Vastailinpa, mutta sensuuri poisti vastaukseni kolme kertaa. Siellä oli oli varmaan arpakone tuuraamassa. Helpottaa, kun näytät olevan hyvissä voimin. Kuvittelen, miten herttailet emätintäsi supistellen minulle ja muille. Sitten ihana yhdyntä. 🌹👀
Jess...jess....nyt tuuuuu....nnn..
Tekee mieleni ampua alas eräs usein esitetty näkemys.
Kun naisen ja miehen välinen halu toisiinsa on syntynyt siten, että mies on huomattavasti nuorempi kuin nainen, usein ajatellaan, että mies on kiinnostunut vanhemmista naisista, joita nykyisin usein nimitetään puumiksi.
Mielestäni näin ei usein kuitenkaan ole, vaan kysymys on paremminkin siitä, että eräät naiset ovat huomattavasti viehättävämpiä, kuin ikänsä perusteella olisi pääteltävissä. Ei mies ole kiinnostunut KAIKISTA iäkkäämmistä naisista, vaan TÄSTÄ.
Ajatustani tukee havainto, mikä on tehtävissä lukuisista poikien ja nuorten miesten nettikirjoituksista. He kuvaavat ihastuksensa kohdetta, äitiä, tätiä tai ei-sukulaista, ei suinkaan puumana, vaan VIEHÄTTÄVÄNÄ NAISENA.
Myös oma kokemukseni puhuu tämän puolesta. Ollessani nuori eräs tätini oli selvästi naisellisen viehättävä, vaikka muut tädit eivät ollenkaan. Jutellessani hänen kanssaan tunsin selvästi seksuaalista kiihotusta, jota en muiden tätien kanssa ollenkaan.
Netissä saa osittaisen kuvan naisesta, mutta nuorten miesten viehätyksen tunteminen N43v:tä kohtaan on ilmeinen. Syy lienee yksinkertaisesti se, että hän ON viehättävä, herttainen ja naisellinen.
Minusta ottaminen eteen, on voimakas todiste. Ei se tapahdu kenen tahansa naisen, ei edes alastoman seurassa, mutta viehättävän naisen saunassa tavatessaan nuorukaiset kertovat, kuinka ovat joutuneet menemään suihkuun tai muualle onanoimaan, jotta seisotus ei näkyisi. Seisotus on automaattinen, tahdoton refleksi, hyvin todistusvoimainen. 🌹👀- Anonyymi
No moi😘 sari43v terve.
Mitäs sinulle kuuluu...kosketustasi ikävä...kerro mitä tekisin nyt...❤ Anonyymi kirjoitti:
No moi😘 sari43v terve.
Mitäs sinulle kuuluu...kosketustasi ikävä...kerro mitä tekisin nyt...❤Otan sinut syleilyyn. Hyväilen tukkaasi, kasvojasi, niskaasi, rintojasi kevyesti sivellen, mutta sitten yhä voimakkaammin ottein. Sivelen selkääsi ja massuasi ja siirryn hyväilemään vittuasi. Havaitsen, että se on aivan märkä ja hyvin kiihottunut päätellen siitä, että huohotat ja ynähtelet sen mukaan. kun kosketan sitä.
Sivelen klitoristasi, työnnän välillä sormeni suloiseen emättimeesi aivan pohjaan asti. Pyöritän sitä niin, että häpyhuulesikin saavat tuntemuksen siitä. Tartun tukevaan pulloon ja työnnän sen ylösalaisin vittuusi niin syvälle, kuin se menee, ja jää venyttämään vittusi niin auki, kuin se suinkin voi aueta,
Samalla katson sinua silmiin ja sivelen kasvojasi, tukkaa ja rintoja. Otan pullon pois ja työnnän paljaan kyrpäni paljaaseen vittuusi, niin ettei meillä ole mitään välissä. Kun laukean emättimeesi, laukeat sinäkin äärimmäisestä kiihotuksestasi.
Katselen, kuinka herttaisesti supistelet nättiä emätintäsi. Ja sitten uudestaan hyväilen rintojasi, suutelen nännejäsi, ja taas hyväilen hiljaa, hiljaa vittuasi. 🌹👀- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Otan sinut syleilyyn. Hyväilen tukkaasi, kasvojasi, niskaasi, rintojasi kevyesti sivellen, mutta sitten yhä voimakkaammin ottein. Sivelen selkääsi ja massuasi ja siirryn hyväilemään vittuasi. Havaitsen, että se on aivan märkä ja hyvin kiihottunut päätellen siitä, että huohotat ja ynähtelet sen mukaan. kun kosketan sitä.
Sivelen klitoristasi, työnnän välillä sormeni suloiseen emättimeesi aivan pohjaan asti. Pyöritän sitä niin, että häpyhuulesikin saavat tuntemuksen siitä. Tartun tukevaan pulloon ja työnnän sen ylösalaisin vittuusi niin syvälle, kuin se menee, ja jää venyttämään vittusi niin auki, kuin se suinkin voi aueta,
Samalla katson sinua silmiin ja sivelen kasvojasi, tukkaa ja rintoja. Otan pullon pois ja työnnän paljaan kyrpäni paljaaseen vittuusi, niin ettei meillä ole mitään välissä. Kun laukean emättimeesi, laukeat sinäkin äärimmäisestä kiihotuksestasi.
Katselen, kuinka herttaisesti supistelet nättiä emätintäsi. Ja sitten uudestaan hyväilen rintojasi, suutelen nännejäsi, ja taas hyväilen hiljaa, hiljaa vittuasi. 🌹👀❤😘😘😘olethan sinä siellä...saat minut kiihottumaan❤
Anonyymi kirjoitti:
❤😘😘😘olethan sinä siellä...saat minut kiihottumaan❤
Joskus on pakko lauetakin, mutta pitkittämällä kiihotustilaa saattaa antautua aivan käsittämättömän hurmoksen, irstauden ja siveettömyyden tilaan. Ja silloin se on aivan ihanaa. Olet todella ruokoton ja herttainen. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Joskus on pakko lauetakin, mutta pitkittämällä kiihotustilaa saattaa antautua aivan käsittämättömän hurmoksen, irstauden ja siveettömyyden tilaan. Ja silloin se on aivan ihanaa. Olet todella ruokoton ja herttainen. 🌹👀
No nyt kyllä olen...en ole itselleni orgasmia suonut...vasta sitten teen sen kun annat luvan...reisillä valuu kiimanesteitä...toivon ettei kukaan tule kotiin...ihan sekava olo...❤
- Anonyymi
Aaliyah oli 33-vuotias, poika Solomon
täytti tänä syksynä 19. Isä Ben oli 30-vuotta Aaliyahia vanhempi.
Vanhemmat olivat olleet nykyaikaisia, tajunneet, ettei vanhempien seksivalistusta voitu antaa kerralla johonkin ’sopivaan ikään’ tultaessa, vaan luontevasti juttelemalla ilman katkoksia, niin kuin missä muussakin asiassa.
Lisäksi oli odotettavissa, että tällä tavoin ei fossiileille eikä Solomonille tulisi koskaan ujosteluvaihetta, vaan keskustelu jatkuisi samaan tapaan kuin esimerkiksi harrastuksista.
Niinpä Aaliyah näytti ihan ujostelematta useita kertoja sukupuolielimiään pojalleen ja kertoili samalla miten ne toimivat, miten lapset saavat alkunsa yhdynnästä, eikä suinkaan jättänyt kertomatta, millaisia huimia tuntemuksia yhdyntä ja herttailu aiheuttaa.
Vähitellen Solomonille asiat tulivat tutuiksi luontevasti aivan ilman kynnystä. Myös tuli tutuksi – ensin teoriassa – sitten käytännössäkin, että myös tuntee seksuaalista kiihotusta, varsinkin kun näkee tytön vitun, mutta jo pelkästä ajattelustakin.
Tuli myös tarve laueta, aivan luontevasti. Eikä suinkaan saunassa perheen kanssa, tai vieraittenkaan tyttöjen kanssa, ollut mitään syytä ujostella, että ottaa eteen, koskapa tytötkin tuntevat vitussaan aivan samat tuntemukset kuin pojat kyrvässään, vaikka se ei samalla tavalla näy.
Solomonille tapahtuikin, mikä oli jo odotettavissa, että kyrpä nousi äidin näyttäessä kovin sievää vittuaan. Äitihän heti tajusi, että ei olisi noussut, jos ei olisi pitänyt häntä viehättävänä. Oli kovasti iloinen, sillä todellakin, olihan hän edelleen kaunis nainen, ja vittu sen mukainen. Oli sen itsekin todennut katsellessaan avattua vittuaan peilistä. Kaunis ja herttainen oli myös emätin jota hän suloisesti osasi supistella ja avata.
Molemmat kiihottuivat niin, että tunsivat aivan väistämättömän pakon onanoida toistensa nähden. Masturbointi oli aivan ihanaa, suorastaan kamaloittavan ihanaa. Kun saivat orgasmin, menettivät melkein tajunsa. Solomon vielä ruiskutti valtavan määrän spermaa äitinsä päälle. Ihanaa.
Kun juttelivat tapahtuman jälkeen, totesivat, että eihän siinä mitään lakia ollut rikottu, koska eivät olleet olleet yhdynnässä, mutta ihanalta se oli tuntunut, eikä pelkästään tuntunut, vaan myös näkynyt. Kun Solomon oli saanut katsella äitinsä kiihottunutta vittua ja Aaliyah Solomonin kivikovaa kyrpää.
Kun Ben tuli ylitöistä, Aaliyah ponnahti hänen kanssaan ja ajatteli koko ajan, miten Solomonin kiihottunut kyrpä työntyy hänen vittuunsa. Ben innostui, kun tunsi, miten kiihkeästi Aaliyah oli mukana. Kiihottui uudestaankin, ja taas yhdyttiin. Aaliyah tuntui aivan kyltymättömältä. Ben ei enää sillä kertaa jaksanut enempää, mutta Aaliyah vielä halusi sormettaa näkyvästi ja työntää pullonkin venyttämään vittunsa suuta. Siveettömät ajatukset saivat hänet aivan suunniltaan.- Anonyymi
Vouh❤❤
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vouh❤❤
Tunsin kirjoituksesi kynä..mi...sinä aiheutat mulle kiimaa...hallitsematonta...uuh...kohta pitää tehdä se loppuun.....terv:sari43v

Oliko kyse kirjoituksesta 9.9.22 klo 11:51? En ole kirjoittanut sitä. Kirjoitan nimimerkilläni. Jos on tullut virhe, ja se menee nimettömänä, kirjoitan perään korjauksen nimimerkilläni. 🌹👀
- Anonyymi
kynä..mi kirjoitti:
Oliko kyse kirjoituksesta 9.9.22 klo 11:51? En ole kirjoittanut sitä. Kirjoitan nimimerkilläni. Jos on tullut virhe, ja se menee nimettömänä, kirjoitan perään korjauksen nimimerkilläni. 🌹👀
Ok🤔
Ketjusta on poistettu 207 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702012M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52902Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623