Hyvät tavat

Narsismi ja hyvät tavat. Oletteko huomanneet miten kovasti yritetään pitää kiinni siitä illuusiosta, että muille ilkeily ei olisi itsekästä. Ikäänkuin heidät pitäisi hyväksyä vikoineen, mutta kilttejä ei. Vastuutetaanko ilkeilystä ihmisiä tarpeeksi vai ovatko ilkeät ihmiset vain niin kykenemättömiä vastuuseen omista sanomisistaan, että tarvitsevat itsensä vastakohdat eli sen kiltin ihmisen syntipukiksi? Oletteko kuulleet, että ilkeästi puhuvaa olisi samalla tavalla vastuutettu muuttumaan. Eli se perinteinen narsistinen ajatus siinä, että ilkeän tapa on ainoa oikea. Ilkeä Mielonen määrittelee ja päättää. Kiltin tulee olla sellainen kuin sanellaan. Ovatko ilkeät ihmiset konflikti rakkaita eli he elävät jatkuvasta riidasta, väittelystä ja kilpailusta. Jos ei ole sellainen niin on automaattisesti se vääränlainen. Tavallaan kiltin pitäisi muuttua enemmän sen ilkeän kaltaiseksi. Itse taas haluan pitää kiltin identiteettini. Olen alkanut siirtää muutospaineet elämäni ilkimyksille. Nyt on heidän vuoronsa kuunnella miltä minusta tuntuu kilttinä ihmisenä. Heidän vuoronsa katsoa itseensä.
5516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oho kirjoitusvirhe, pitäisi lukea ilkeä mielinen

Äänestä
  • Josse Mielonen

    Äänestä

Sano sille että haistappa pas*a kun seuraavan kerran ilkeilee. Tai sano että kaikkea sitä kuulee ja naura railakkaasti.

Äänestä

Noinhan se on, että sekopaattien perseily on "älykästä huumoria", "suoraan puhumista", "räväkkää", "napsakkaa", "hauskaa" ja "fiksua". Mikäli verbaaliväkivallan uhri sanoo samalla mitalla takaisin, hänen puheensa onkin loukkaavaa, röyhkeää niskottelua, yllättävä hyökkäys, kärpäsen ampumista tykillä, jne.

Äänestä

Olen huomannut

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Narsismi ja hyvät tavat. Oletteko huomanneet miten kovasti yritetään pitää kiinni siitä illuusiosta, että muille ilkeily ei olisi itsekästä. Ikäänkuin heidät pitäisi hyväksyä vikoineen, mutta kilttejä ei. Vastuutetaanko ilkeilystä ihmisiä tarpeeksi vai ovatko ilkeät ihmiset vain niin kykenemättömiä vastuuseen omista sanomisistaan, että tarvitsevat itsensä vastakohdat eli sen kiltin ihmisen syntipukiksi? Oletteko kuulleet, että ilkeästi puhuvaa olisi samalla tavalla vastuutettu muuttumaan. Eli se perinteinen narsistinen ajatus siinä, että ilkeän tapa on ainoa oikea. Ilkeä Mielonen määrittelee ja päättää. Kiltin tulee olla sellainen kuin sanellaan. Ovatko ilkeät ihmiset konflikti rakkaita eli he elävät jatkuvasta riidasta, väittelystä ja kilpailusta. Jos ei ole sellainen niin on automaattisesti se vääränlainen. Tavallaan kiltin pitäisi muuttua enemmän sen ilkeän kaltaiseksi. Itse taas haluan pitää kiltin identiteettini. Olen alkanut siirtää muutospaineet elämäni ilkimyksille. Nyt on heidän vuoronsa kuunnella miltä minusta tuntuu kilttinä ihmisenä. Heidän vuoronsa katsoa itseensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu