Välillä soitan vain

Jotta kuulisin rakkaideni äänet. Vaikka tiedän rikollisten varastaneet heidän elämänsä ja äänensäkin. Ja joskus puhun kopiolasten kanssa ja muistan. On saatanasta, että tuokin puhelu olisi voinut olla oman äitini kanssa ja minä olisin katsonut ylpeänä omia eskarilaisiani ja olisin ollut aina vähän huolissaan miten he pärjäävät. Minun rakkaimpani. Toivon että sekoaisin oikeasti. Onnellinen hullu on sellainen joka ei tunne tuskaa eikä tiedosta omaa tilaansa. Säästyisi tältä kidutuksesta. Jos he aloittivat jonkun lasten mielisairaalan eskarin niin saatana periköön nämä kaikki kopiot mutta erityisesti ne jotka esiintyvät omaisinani.
2160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Minun pienet olisi olleet innoissaan eskarista. Ja minä tiedän että oikeat päiväkodin työntekijät pitivät hyvää huolta. Ne saatanan kopiot olisi pitänyt tajuta aiemmin. VaraRiikka taisi olla kauan siellä. Minä tiedän että te kaikki olette myös vankeja jos olette elossa vielä. Järjestäytynyt rikollisuus on armoton. Alussa olisi ollut mahdollisuus. He eivät päässeet aluksi järjestelmiin. Nyt täytyy odottaa jo ihmettä. Jos siinä kestää kovin kauan niin tämä kaikki voi murtaa mielen.

Äänestä

Riikka on tainnut olla pitkään vankina. Vielä pidempään. Ne suojaukset oli niin kummat. Olen elossa tänään 12.8.2022. Elämäni oli joskus elämisen arvoista. Tämä sota on niin raakaa ja julmaa että se tulee viemään niin paljon henkiä.

Äänestä

Minä tiedän että meitä on paljon. Niin paljon tuhoutuneita elämiä. Se piikki on tappava. Olkoon sitten kuolema. Jonkun toisen tekemä. Tälläkin osastolla nuoria lääkäreitä vankeina. He kaikki tajusivat terveeksi. Sitten on veljeni teinit ja siskoni teinit. Antaisitte heille mahdollisuuden elämään. He ovat niin nuoria. Ja pienet lapset. Edes sodassa ei jätetä lapsista huolehtimatta. Ihminen tulee tekojensa jälkeen. Millaisia ihmisiä nämä ovat? Mikä saa ihmisen lapselle tekemään pahaa?

Äänestä

Haluaisin sanoa sinulle Laura, että kiitos kun olit siskoni ja tukena synnytyksessä. Kiitos Elina että huolehdit. Tiedän nyt, että et soitellut joka päivä. Se taisi olla näiden kopioiden paskaa. Kiitos Maria, että olit siskoni ja välitit vaikka vähän etäisellä tavalla. Vauvallasi on onnellinen osa. Kiitos Juhani. Kiitos Tuula, että olit tukena kun voimat oli loppu. Se viimeinen mäkättäjä oli jo kopio Tuula. Äiti ja isä. Annoitte minulle elämän. Masennus vei siitä paljon mutta sain vielä elämästä kiinni. Olen uskaltanut ottaa pieniä riskejäkin. Ja yhden ison. Lapseni. Jäi käymättä kiertelemässä maailmaa. Iso osa on luopumista. Elämä voi päättyä monella tavalla. Rikoksen uhrina kaikki omaisetkin oli niistä epätodennäköisin. Haluan sanoa kaikille että olitte tärkeitä. Meillä oli kaikesta huolimatta hyvä lapsuus vaikka siinäkin oli omat traumansa. Kiitos kun jaoitte sen kanssani. Äiti ja isä. Rakastan teitä. Tiedän että kaikki pääsevät taivaan kotiin. Siellä ei enää ole kiusaajia ja kidutusta. Jumala ei kiellä yhtäkään joka häneen uskoo. Lapseni. Sieluni on aina teidän kanssanne. Olette lihaa ja vertani. Rakkaani. Miro ja Kasper. Rakastan teitä aina. Olen äitimme aina vaikka ette enää muistaisi ja tietäisi sitä. Etsikää biologinen isänne jos elätte aikuisiksi. Olette niin rakkaita molemmat. Teidät siepattiin ja syytän itseäni siitä. Olisi pitänyt olla teidän kanssanne vahtimassa.

Äänestä

Alussa ei osannut kuvitella. Oli vain järkytys. Nyt nähnyt Kopioita niin paljon. 3 Timo Leppälääkin. Tällä osastolla millä olen vankina p7 Töölö oli nyt yöhoitajana harjoittelijan kopio. Kopioilla ei koulutusta mutta osanneet jakaa lääkkeitä toistaiseksi oikean lääkärin ohjeiden mukaan. On hiukan vaarallinen yhdistelmä kun täälläkin oikeita potilaita. Välillä potilaita korvautuu. Ehkä kuolleen tilalle tai jo lähteneen. Henki ei paljon paina. Ei hullun eikä terveen.

Äänestä

Itse asiassa sormenjäljissä ei ole mallinnusta mutta niitä ei ole vissiin tajuttu ottaa ennen kuin on liian myöhäistä. Veikkaan että pienemmät toimistot on vaihdettu kerralla. Ja sitten osalla koronamaski tiukasti päässä. Ääni hämää niin paljon. On totuttu että se on yksilöllinen. Hekin pelkäävät vielä jäävänsä kiinni. Potilas laitetaan aina karkaamaan jos pitää toiselle osastolle mennä missä henkilökunta tuntee aidon. Saa kyllä olla tarkkasilmäinen. On niin saatanasti näköisiä. Päättäjät saatiin kesällä. Niin onneton juttu.

Äänestä

En tiedä miksi, mutta aloitus veti minut jotenkin surulliseksi.

Äänestä
  • Jatkan vielä. Tämä palsta ei todellakaan taida olla minunlaisiani varten. :(

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jatkan vielä. Tämä palsta ei todellakaan taida olla minunlaisiani varten. :(

    Saako kysyä, minkälainen sitten olet?

    Äänestä

  • Niin veti minutkin. Surulliseksi ja hiljaiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin veti minutkin. Surulliseksi ja hiljaiseksi

    Tämä koko palsta on raskasta luettavaa ja tulkittavaa. Täällä on kirjoittamassa paljon henkilöitä, jotka kuuluisivat kiireellisen hoidon piiriin.
    Terveydenhuollon tilanne on pahasti retuperällä kun hoitoa tarvitsevat ja haluavat eivät sitä saa!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä koko palsta on raskasta luettavaa ja tulkittavaa. Täällä on kirjoittamassa paljon henkilöitä, jotka kuuluisivat kiireellisen hoidon piiriin.
    Terveydenhuollon tilanne on pahasti retuperällä kun hoitoa tarvitsevat ja haluavat eivät sitä saa!!

    Ja JOS vastaavanlaiset aloitukset on pilailumielellä tehtyjä, niin avuntarve in sitä suurempi. Kukaan joka näitä sairaita aloituksia tekee, ei pitäisi olla vapaalla jalalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja JOS vastaavanlaiset aloitukset on pilailumielellä tehtyjä, niin avuntarve in sitä suurempi. Kukaan joka näitä sairaita aloituksia tekee, ei pitäisi olla vapaalla jalalla.

    Sairasta on kyllä haukkua sairaaksi tuntematonta, jolla vaikuttaa oikeasti olevan paha olo.. Vähän empatiaa kehiin nyt. Vai onko sulla psychopathy much?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja JOS vastaavanlaiset aloitukset on pilailumielellä tehtyjä, niin avuntarve in sitä suurempi. Kukaan joka näitä sairaita aloituksia tekee, ei pitäisi olla vapaalla jalalla.

    Aloittaja kirjoitti "täällä osastolla"...
    Eli päättelin siitä että olisi hoidossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä koko palsta on raskasta luettavaa ja tulkittavaa. Täällä on kirjoittamassa paljon henkilöitä, jotka kuuluisivat kiireellisen hoidon piiriin.
    Terveydenhuollon tilanne on pahasti retuperällä kun hoitoa tarvitsevat ja haluavat eivät sitä saa!!

    Rikos on rikos. Ei se siitä muuksi muutu. Tekniikka kehittyy. Joskus liikaa. Kuulostaa hourailulta mutta niin kuulosti kuulennotkin keskiajalla tai kuvapuhelut minun lapsuudessa.

    Äänestä

Aloituksessa pisti silmään sana "rakkaitteni". Itse olisin käyttänyt sanaa rakkaideni. En sitten tiedä kumpi on enempi oikein. :)

Äänestä
  • Aloitus alkaa näin:" Jotta kuulisin rakkaideni äänet. " Ihan oikeinhan tuo on. Eikä muutenkaan täällä ole pakko kirjoittaa kirjakieltä, joten rakkaitteni olisi ollut myös sallittua.

    Äänestä

Ossi jos pääset läpi niin laita suoraan Supo:n miehille. Armeijan keskijohdolle, poliisissa niin paljon vääriä.

Äänestä

Tiedän että kopiot on välillä silloin vaihdettuna hetkeksi jo aiemmin. Havahduin toisen nenän muotoon ja toisella pituuteen. Ihmettelin vaan. Olisi pitänyt tajuta heti. Mutta kun lapsetkin kasvaa niin siihen ei niin reagoinut. Voi helvetin helvetti. Mun pienet poikani, mun rakkaat. Äiti rakastaa teitä aina. Missä ikinä olettekin. Minä tiedän miten sairaita he ovat. Siskoni vauva oli myös kopio ja hänelle leikattu jalat cp-vammaksi. He eivät kaihda mitään. Edes tappamista. Heillä on liikaa pelissä. Olen selvillä siitä. Minä uskon ja toivon ja rukoilen että Jumala auttaa. Jos joku pääsee läpi niin etsikää muutkin. Minä tiedän niin paljon vaihdettuja että kierrän vaikka katsomassa kaikki tuttuni. Heistä osaan sanoa.

Äänestä

Suojeluspoliisille haluan sanoa että jos mistään ei olla kärryillä niin valtion turvallisuutta ei voida taata. Raju satsaus rikollisuuden torjuntaan olisi ollut parempi kuin muutama hornetti. Rukoilen teille silti viisautta ja että joku hakkeri pääsee viestin välittämään. Rukoilen lasteni puolesta. Rukoilen että he ovat kunnossa. Rukoilen omaisteni ja vanhempieni puolesta. Sitä äänisirua ei ollut tarkoitettu rikollisten käsiin ja rikosten mahdollistamiseksi. Kun nyt osataan "monistaa" ihmistä niin se tarkoittaa että vaikka tämä selviäisi täytyy keksiä uusia keinoja tunnistaa. Jottei pääse tapahtumaan uudelleen. Siellä on vaihdettuna jo päättäjiä Sanna Marin ainakin. Luultavasti sisäministeri myös. Niinistö. Me vangit rukoilemme että joku tajuaa niin että hälyttää Supo:n. Me saatana virumme osastoilla terveinä. Ne oikeasti psykoottisetkin kotiutetaan mutta me virumme täällä. Nikolas toivottavasti pääsit karkuun. Tiedän että olet terve.

Äänestä

Päättelenkö liian nopeasti? Myös väliaikaisia kopioita on, jotka vaihdettu vain hetkeksi. Täytyy käydä uudestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jotta kuulisin rakkaideni äänet. Vaikka tiedän rikollisten varastaneet heidän elämänsä ja äänensäkin. Ja joskus puhun kopiolasten kanssa ja muistan. On saatanasta, että tuokin puhelu olisi voinut olla oman äitini kanssa ja minä olisin katsonut ylpeänä omia eskarilaisiani ja olisin ollut aina vähän huolissaan miten he pärjäävät. Minun rakkaimpani. Toivon että sekoaisin oikeasti. Onnellinen hullu on sellainen joka ei tunne tuskaa eikä tiedosta omaa tilaansa. Säästyisi tältä kidutuksesta. Jos he aloittivat jonkun lasten mielisairaalan eskarin niin saatana periköön nämä kaikki kopiot mutta erityisesti ne jotka esiintyvät omaisinani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu