Jaskan kesä meni valjuna vaihtelevien säiden, arjen harmauden ja naisen kaipuun vuoksi. Jaska oli miettinyt syviä, pohtinut paljon, puntaroinut elämän painoarvoja ja lopulta päätynyt tulokseen: fifty sixty.
Nykyisyys kaikessa arvossaan ja kolkkoudessaan oli fifty, ja se aina yhtä sykähdyttävä, ihana ja omaksi haluttava nainen oli sixty. Jaskan pitää saada jutella hänelle kunnolla. Se eräs puolen vuoden takainen puhelinkeskustelu oli avannut paljon, mutta ei todellakaan kaikkea. Liian paljon jäi sanomatta, liian paljon toiveita kertomatta. Elämä rullaa eteenpäin, sen ehdoilla on mentävä, olipa se siinä hetkessö kuinka kurjaa tahansa.
Jaska näki hänet aina ensin. Jaska puhui hänelle aina pehmeästi, oli sulaa vahaa hänen lähellään ja katseli varoen ja niin mielellään niitä kauniita lämpimiä silmiä. Ei sellaisesta voinut päästää irti, vain jumittaakseen samassa ikuisessa jamassa sen tuttuuden vuoksi. Jaska halusi elää ja rakastaa, löytää hänet lopulta läheltään, osoittaakseen kaiken sisälleen patoutuneen Suuren Tunteen vain hänelle. Se vaatisi aikaa, kipua ja muutoksia. Sen Jaska tiesi hyvin. Antaa tulla vaan, lunta tupaan ja porstuaan. Se on pieni hinta, jos palkinto on suuri.
Jaska Jokunen
Nykyisyys kaikessa arvossaan ja kolkkoudessaan oli fifty, ja se aina yhtä sykähdyttävä, ihana ja omaksi haluttava nainen oli sixty. Jaskan pitää saada jutella hänelle kunnolla. Se eräs puolen vuoden takainen puhelinkeskustelu oli avannut paljon, mutta ei todellakaan kaikkea. Liian paljon jäi sanomatta, liian paljon toiveita kertomatta. Elämä rullaa eteenpäin, sen ehdoilla on mentävä, olipa se siinä hetkessö kuinka kurjaa tahansa.
Jaska näki hänet aina ensin. Jaska puhui hänelle aina pehmeästi, oli sulaa vahaa hänen lähellään ja katseli varoen ja niin mielellään niitä kauniita lämpimiä silmiä. Ei sellaisesta voinut päästää irti, vain jumittaakseen samassa ikuisessa jamassa sen tuttuuden vuoksi. Jaska halusi elää ja rakastaa, löytää hänet lopulta läheltään, osoittaakseen kaiken sisälleen patoutuneen Suuren Tunteen vain hänelle. Se vaatisi aikaa, kipua ja muutoksia. Sen Jaska tiesi hyvin. Antaa tulla vaan, lunta tupaan ja porstuaan. Se on pieni hinta, jos palkinto on suuri.
Jaska Jokunen
Vastaukset 57
Vanhimmat
Minkä väriset silmät?
Ihana tarina. Kiitos kun kirjoitit! ❤️❤️🥰 t.Sanna Savisaapas
Tissit olalle ja lunta tupaan.
Lumipalloja
Ihana Jaska Jokunen
Tuon kun kuulisi joskus, ja vielä omalla nimellä.
-Jaska J. (joka ei ole oikeasti Jaska)
Puhutko hänen kanssaan koskaan mistään muusta kuin työstä? Muistaakseni näet häntä melkein päivittäin. Jaska on kirjoitellut paljon mutta asia ei tunnu etenevän.
Onko punatukkaisen tytön lyhyt ytimekäs nimi yhtä tosi kuin Jaska?
Nimensä olen kuvaillut ihan todenmukaisesti.
Omani on yhtä pitkä kuin Jaska, mutta on aivan muu.
Jaska J.
Alkaako P:llä? 🥹
Ei, vaan S- kirjaimella.
Jaska J.
Siis sen ihanan naisen nimi alkaa s:llä.
Omani on jokin tuttu ja turvallinen perusnimi. Ei siis ole ainakaan Alexandro 😀
Jaska J.
Saska? 🫢
Arska?
Miksei sitten Pertsa? Tai Jani, Juha, Pekka, Mikko, Timo, Toni, Tuomo, Sami tai joku muu yleinen nimi?
Voi löytyä tuosta tai ei. You never know😄.
Oma nimeni ei ole se juttu tässä. Persoona on kuitenkin oma.
Jaska J.
M😘
Mitäh? Mä olen kyllä ”Tellu” ja saat maksaa 5 penniä olkapäästäni, jonka tarjoon sulle perjantaina sekä sen vappusatasen, jonka olet velkaa.
~S 🦋
Taidat kiusata, kuten Tellu aina lopulta tekee.
Sellainen positiivisempi, lämmin ja hyväksyvä olkapää olisi kyllä kiva. Vielä parempi jos saisi köllötellä vieressä maailman monimutkaisuutta pohtien.
Vappusatasta tai muuta ekstraa en ole tietääkseni kenellekään velkaa, mutta kerro toki mihin se voisi liittyä? Uteliasta jäi hiukan vaivaamaan...
Jaska J.
Yleensä Jaakon lempinimi on Jaska,mutta mitäpä
tuosta.
Sydän pyörähteli kuin lankakerä kissan käpälissä tuon naisen lähellä ollessa. Jaska yritti pysyä terävänä ja asiassa, mutta joka kerta hänen ajatuksensa pehmenivät kevyeksi sumuksi, jossa tuo nainen loisti kuin majakanvalo sumujen saarella.
Ei hemmetti, tätä vieläkin, ajatteli Jaska. Niinä harvoina kertoina kuin olisi mahdollista puhua kunnolla, Jaska kadotti ajatusten punaisen langan tuon käsittämättömän vaikutuksen vuoksi. Kymmenestä ajatuksesta pysyi näpeissä yksi tai kaksi. Pitäisi kirjoittaa nämä hänelle suoraan, mutta sekoittaisiko kaiken tunnustaminen molempien maailmat? Olisiko se kuitenkin enemmän virhe kuin suuri ihana paljastus? Siinäpä tasapainoiltavaa, mietti Jaska.
Lauantai- iltaan katsellen,
Jaska Jokunen
Voi Jaska, Jaska. Kirjoita hänelle suoraan ja tunnusta. Sulla on taito kirjoittaa ja ilmaista tunteesi. Maailmat voi mennä sekaisin järjestyäkseen uudelleen.
Voisit aloittaa kirjoittamalla ihan vaan suoraan hänelle?
Kirjoittaminen hänelle on sinänsä helppoa, kun on kaikki yhteystiedot käytössä. Silti täytyy tasapainoilla, etten sekoita kaikkea vain omien toiveideni vuoksi. Olen luvannut pitää huolta hänestä, ja se koskee myös omia tekemisiäni. Sidoinko itseni jo liiaksi?
Jaska J.
Se on vaan normaalia keskustelua kunnes se menee johonkin suuntaan. Kahlitset itsesi palstalle.
Minä taas kiitän kauniista kirjoituksesta.todella ihana ❤️👍 Ehkä hänkin on kuitenkin aikuinen ihminen joka ei anna maailmaansa sekoittaa liiaksi jos ei itse vartavasten halua sekoittaa maailmasnsa. Mitä jos hällä olis kans sulle kirjotettavaa pitkästi jos vain uskaltaisi? Ehkä hän ei iskalla kirjoittaa sulle kaikkea koska on epävarma sun tunteista häntä kohtaan. Ja pelkää vaik noloa oloa jos kertois ihan kaiken mitä aatellu sinusta.
Nii piti laittaa et t.Sanna S.
Sen mitä häntä tunnen, tiedän ettei hän halua liikaa sekoitusta kerralla. Ja minun kanssani sitä sekoitusta olisi kyllä luvassa. Sen verran erilaisissa elämäntilanteessa olemme.
Minun tunteeni ovat selkeät, joudun vain olosuhteiden pakosta panttaamaan niitä. Ei ne mihinkään katoa, käyvät vain pienemmällä liekillä ettei koko kuvio pala kuin Gävlen olkipukki joulun alla.
Jaska J.
On puntaroinut ja välillä ajatellutkin
Puntari on ehkä iha seko
Jaska tekee tuota paljon. Ajattelu kirjastaa mieltä ja tuo reaaliteetit esiin. Ajattelu ei silti voita sydäntä. Kaikesta loogisen ajattelun vahvuudesta huolimatta tiedän sen jäävän toiseksi sydämen voimalle. Ilman paloa rinnassa ei voi menestyä, olipa sitten kyse rahanteosta, sotatoimista tai rakkaudesta.
Jaska J.
Vaikka Jaska ei olisi saanut, oli hän välillä suorastaan mustasukkainen hänestä. Veri kiehahti ja ärtymys nousi pintaan kun kuuli liikaa. Jaska oli aika herkällä hänen suhteensa, vaikka ei siihen ollut syytä. Vain koska tunsi paljon ja halusi hänet itselleen.
Tyhmää, mietti Jaska itsekin. Jos tämä ei voi edetä, pitäisi osata jo päästää irti. Mutta ennen kuin joku toinen kolahti samalla tavalla kerrasta, pysyisi Jaska koukussa. Sidoksissa haaveeseen, vaaleanpunaiseen pilveen, joka ei muuttuisi todeksi koskaan. Ei, vaikka se nätti hymy tuntuisi kivalta tai se sanaton yhteys aaltoilisi ilmassa. Jaska oli oman haaveensa vanki. Huokaus, mietti Jaska. Päädyinkö jälleen vain koirankopin katolle katselemaan ohi lipuvia pilviä?
Jaska Jokunen, alakuloista loppukesän auringonlaskua katsellen.
Voi Jaska Jaska.. sano hänelle sanottavasi niin loppuu tämä. Hyvässä tai pahassa.
Jaska, nyt oikeesti. Et oikeesti oo noin tumpelo. Kirjaimia paperille, näyttöruudulle, puhelinnumeron näppäilyä, sanoja huulille ja korville. Tuli mitä tuli.
Huh mitä juttuja. Kyllähä pistää miettii. Mut tarvis kyl tietää lisää irl
Jaskan ja snowmanin kirjoitukset ovat olleet jo aikojen alussa kuin runoprovoja. Niihin on helppo liittyä ja kuvitella olevansa tarinan "vaikka punatukkainen tyttö"
Okei.no mulle nää Jaskan jutut on iha uusia. Ehkä siks ku oon käyny täällä vasta nyt kesästä alkaen. Sitä ennen en oo ees oikee kunnolla tienny tällästä pslstaa.ja nyt iha palsta harhoissa jo elelen. Kiitos tiedosta et jotain mihi kaikki voi samastu. T.ruskeatukkainen pompulapää
Valheilla ja kuvitelmilla on lyhyet jäljet.
Mutta ajatelkaa kuinka paljon aikaa ja energiaa, viitseliäisyyttä vaaditaan noiden kirjoitusten tekemiseen. Hän selkeästi haluaa jonkun tykkäävän itsestään. Ei paha, kun kauniisti kirjoittaa.
Aikaa, energiaa, viitseliäisyyttä…. Jotenkin mä näen näiden kirjoitusten takana valtavan suuria rakkaudentunteita omaavan henkilön, joka kevyesti sormet näppäimistöllä hipsutellen saa kaiken sen tunteen palon lauseiksi, kauniiksi sellaisiksi, Lahjakas, syvästi tunteva ihminen.
Se pistää miehen kirjoittamaan,
kun ei muuten sanotuksi saa,
kaikkea sydämen mutkia,
tunteiden piilotettuja kukkia.
Hänelle kaiken laulaa voisin,
jos ääni miehen parempi oisi.
Siksi täytyy palstalle kirjoittaa,
ei kukka tunteen lakastua saa.
Jaska Jokunen
Nii...älä koskaan hukkaa myököös huumorin kukkaa 🥰😘❤️
Kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Ei se kerro tunteista joita ihminen kokee.
Kuka tietää kuka kirjoittaa,
kuka sisältä hiljaa laulaa.
Kenen teksti totta lie,
kenen vain kiusan tie.
Sydämen tuntoja keveitä,
niihin väriä voin lisätä.
Se ei huijausta kieroa.
Vain korostusta, meikkiä
kuin huulipunan hehkua.
Silti totta kuin huulet pehmeät,
naisen tuon kauniit ja heleät.
Niille suudelman aina soisin,
lähelle kerran päästä voisin.
-Jaska Jokunen, mielikuviin taas kadoten-
Tunteikasta tarinointia, mutta kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää....
Syksyn punertavat kauniit illat saivat Jaskan aina haaveilemaan. Pinkin punaiset hiljalleen violettiin taipuvat iltaruskon sävyt veivät ajatukset sinne jonnekin, missä hän vain olikin. Kaunis haave, kauniita ajatuksia ja söpöjä tunteita. Niitä se kaikki oli ja sellaiseksi se tulisi jäämään. Pelkkää höttöistä pinkkiä pilveä, johon Jaska oli kadottanut suuntansa. Kaikki konkretia puuttui sen pilven keskeltä, eikä pelkkään usvaan voisi tarttua kädellä vaikka kuinka halusi.
Jaskan sisällä raksutti sumea logiikka, jonka hämyisä harmaan sävyjä sisältävä tulkinnanvaraisuus vei kohti kiinteämpiä maamerkkejä. Mutta jos sieltä pilvestä kuuluisi yksikin kutsuhuuto Jaskalle, palaisi hän sille kurssille miettimättä hetkeäkään. Kohti uusia väylämerkkejä, pyyhkimättä vanhoja reittejä kartalta.
Jaska Jokunen, pitkästi aina kuvaillen.
Jos sitä huutoa ei kuuluisi niin saisit konkreettisesti jostain kiinni etkä etenisi vaaleanpunaisessa pilvessä. Et sentään joka päivä ole palstalla niin on jotain kiintopisteitä näkyvissä.
Se huuto kuuluu vain päässäni. Ei hän minulle oikeasti kutsuja huutele, vaikka selvästi hyväksyykin minut jollakin tasolla. Olen vain se tyyppi, josta on joskus apua tai hyötyä. Enpä juuri muuta.
Ne vaaleanpunaiset pilvet on pitkälti haihtuneet kokonaan, vaikka paljastuvan ankeuden vuoksi voisin helposti paeta niihin uudestaan. Vain löytämällä jotain konkreettista voi päästä eteenpäin, ei haahuilemalla omien haaveiden sumussa. Tämän tajuaa jo Jaskakin.
Lakonista, mutta niin totta.
Jaska Jokunen,
Luettuaan kaikki omat kirjoituksensa palstalta mietti Jaska mitä häneltä on jäänyt sanomatta? Jäikö kertomatta jotain fyysiseen vetoon liittyvää? Jäikö sanomatta Jaskan näkevän hänet aina kokonaisena, ei pelkkänä haaveiden kiiltokuvana. Aitona naisena, niin omana itsenään kuin hän vain uskalsi sen näyttää. Sillä juuri sellaisesta naisesta Jaska piti, aidosta avoimesta ihmisesta, jolla oli selvästi suuri ja tunteva sydän.
Jaska ei osannut keksiä enää muuta. Kaikki oli kirjoitettu, kuvailtu ja tunteet siirretty digitaaliseen avaruuteen mahdollisimman muuttumattomina. Silti ne olivat vain bittejä binääriavaruudessa, eivät oikeita tunneilmauksia kasvotusten silmästä silmään intiimissä tilanteessa avautuen. Sellainen tilanne tulisi joskus, jos universumi olisi samaa mieltä. Sitä odotellessä piti vain pysyä skarppina ja jatkaa syöttökummulla seisomista. Elämä on laiffii, tai sitten ei.
-Jaska Jokunen, sanatulva hiljalleen jo hyytyen
Jaska Jokunen, sinä olet minulle äärettömän arvokas tapaus. Et uskokaan kuinka paljon sinun olemassaolosi tuo minulle iloa ja arvoituksia elämään. Minä rakastan sinua, jopa bittiavaruuden perusteella.
Vähän surullinenkin tarina tämä, mutta jokin tekemättömyyden tila vaivaa mieltä. Tarinan punatukkainen tyttö on jotenkin etäinen, kuin Jaskan oma haavekuva, joka kohdentuu sopivan ulkomuodon omaavaan henkilöön Jaskan todellisuudessa. Mutta on tuntematon. Jaska ei koe olevansa merkittävä tuon henkilön elämassä, mutta kuinka voisikaan, koska he eivät tunne toisiaan.
Meniköhän se noin..
Ei mennyt.
Se ei mennyt noin. Jaska on kultaakin kalliimpi tuolle punatukkaiselle tytölle.
Jos niin olisi, ehkä hän sen myös näyttäisi jotenkin?
Sanoin tai teoin, kertoen ja osoittaen?
Tilanteet on muuttuvia,
elämän reaaliteetit sitovia.
Silti kätkössä sydämen,
kaipuu vain hiljainen.
Tiedät sen jo, nainen?
Jaska Jokunen
Mitä Jaska sanoin kun hänet viimeksi näki?
Tietää mitä??
Sen Jaska sanoi kerran,
nainen muistanee sen:
Ei katoa Jaska,
ei häviä tunne, kaipaus,
haave luokse naisen.
Ei kiirettä meillä,
aika maailman riittää.
Jaska J.
Hän sanoi jotain tavallista, arkista, työhön liittyvää.
Ei muistiinjäävää, sydämeen piirtyvää.
Jaska J.
Enemmän kuitenkin kuin tervehdys