Ilmastonmuutoksen hitaus näivettää purjehduksen

Anonyymi

Purjehdus kuolee Suomesta. Kulut, vaivalloisuus ja ennen kaikkea vuodenajat heikentävät purjehtimisen houkuttelevuutta.

Jos ilmastonmuutos etenisi nopeammin ja meret ja järvet pysyisivät auki, purjehduksesta tulisi paljon suositumpaa. Sisävesillä veneiden pohjatkin pysyvät kunnossa pitkään.

41

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikka vedet pysyisivät auki ja ilmat lämpenisivät niin että tarkenet paitahihasillasi tammikuussa niin illat eivät yhtään pitene. Suomessa olisi yötön yö kesäisin mutta pimeää - ja lappia myöten etelän kaamos. Lisäksi myrskyt yleistyisivät, kovenisivat ja tekisivät veneilystä vähän ennakoimsttomampaa.

      • Anonyymi

        Tätähän on kerrottu ns. ”virallisena totuutena”. Samojen virallisten tahojen ylläpitämien tilastojen mukaan myrskyt eivät ole Itämerellä lisääntyneet ja voimistuneet vaan päinvastoin vähentyneet ja heikentyneet. Voi olla Itämeren altaan paikallinen erikoisuus, mutta suurimmalla osalla suomalaisista purjeveneistä liikutaan vain Itämeren tai järvien alueilla. Hyvältähän tämä näyttää, jos kausi pitenee ja kelit paranevat👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän enemmän tuulee qinakin msissq nyt kun meribon auki vuoden ympäri. Muistatteko milllin viimeksi Ruotsin laiva ajoi jäissä ränniä pitkin? Sellainen muutos.

        Nyt on muuten laadukasta ja selvää tekstiä... Älä tossa kunnossa lähde ainakaan veneilemään äläkä todellakaan autoilemaan !

        Oletko tietoinen, että koilisväylä on edelleen suljettu ja tuskin aukeaa lainkaan tänä kesänä?

        Viime syksynä se jäätyi yllättävän aikaisin, mikä johti siihen, että jäihin jäi kiinni useita laivoja.

        Jatkuvasti klikkauksista elävä lehdistö uutisoi napa-alueiden kiihtyvästöä sulamimisesta, mutta totuus on toinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt on muuten laadukasta ja selvää tekstiä... Älä tossa kunnossa lähde ainakaan veneilemään äläkä todellakaan autoilemaan !

        Pahoittelen. Kännykällä tulee joskus lukukelvotonta. Isot peukut. Pitäisi aina oikolukea. En ole humalassa ja vesillä nollatoleranssi.

        Viesti siis yksinkertaisuudessaan: muistatteko kun ruotsinlaivat meni ennen jäänmurtajan tekemää ränniä pitkin. Meri oli usein jäässä. Nyt viime talvina jäitä ei ole oikein muodostunut ja siksi talvisella laivamatkalla saattaa melko lailla keikuttaa.

        Ainakin kaksi viimeistä talvea on muodostanut ihan normaalin jääpeitteen. - Vuodet ovat erilaisia. Se on normaalia.

      • Anonyymi

        Se on totta. Olin Italian Rivieralla lomalla toukokuun puolivälissä. Ilma oli 25, vesi 22 ja aurinkoista. Rannoilla oli aurinkotuoleista käytössä 3%, ravintolat ja hotellit tyhjiä. Eipä kausi siellä sen pidempi ollut, vaikka olot olivat hyvät. Lomalla ihmiset lomailevat.

    • Anonyymi

      Myrskyt ei ole ihan pieniä: Euroopan ehkä kamalin hirumumyrsky, itämeren rannat nykyiselleen muotoillut "Groote Mandrenke" 1300-luvun lopulla sijoittuu täsmälleen siihen kohtaan kun pitkä lämmin kausi euroopassa vaihtui "pikku jääkauteen". Astemääräinen pudotus oli vaatimaton, mutta kun se tapahtuu manner kerrallaan, niin ilma liikkuu ja lujaa.

    • Anonyymi

      Provoilua vai tyhmyyttä ap?

    • Anonyymi

      Olen odotellut sitä ilmastonmuutoksen aiheuttamaa vedenpinnan nousua jo 30 vuotta, mutta edelleenkin maankohoaminen mataloittaa väyliä enemmän kuin merenpinta nousee. Koskahan ennustettu ilmastonmuutos alkaa näkyä jossain muuallakin kuin Hesarin uutisissa?

      • Anonyymi

        Onhan nyt Euroopassa joet kuivina ja älyttömän kuumaa koko ajan. Kiinassa on 9 viikkoa jatkunut "maailmanhistorian pahin hellejakso". Kyllä niitä merkkejä on. Suomessakin on tehty viime aikoina mm. Tuulennopeusennätys ja eka virallinen hirmumyrsky.
        https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/kiinaa-kurittaa-maailmanhistorian-pahin-helleaalto-sahko-saannostelyyn-teollisuutta-kiinni-hiilen-kulutus-rajahti-9-viikkoa-yhta-soittoa-satoja-helle-ennatyksia-paivittain/7ef9a21b-d321-4c0f-a26e-57909e3a38fb

        Ja pyh! Olen odotellut tässä kymmenen vuotta että tontistani tulisi rantatontti, mutta ei... kauemmas vaan karkaa rantaviiva, ruopata pitäis. Kaukana maailmanhistorian pahimmasta helleaallostakin ollaan täällä ja Kiinassa. Vaihteeksi pitkästä aikaa kunnon kesä, ne jotka eivät viimekertaa ole kokeneet tai muista kipuilevat nyt jotain ilmastomuutosta. Ilmasto on ollut muutoksessa aikojen alusta ja olisi syytä olla huolissaan ellei muutosta tapahtuisi. Suurin huolenaihe on, että ääneen päässeet neohipit tuhoavat talousjärjestelmän.

        Suomessa ei rantaviiva nouse, koska täällä on maannousua. Sekin on uutisoitu moneen kertaan. Golf-virta on rajusti heikentynyt viime vuosina. Sen vaikutuksia ei vielä tiedetä, mutta Keski-Euroopan kuivuus saattaa olla joku vaikutus siitä.

        Moneen kertaan on myös uutisoitu kuinka rannikkoseudut (myös täällä) jäävät veden valtaan kun napajäätiköt tuosta äkkiä sulavat.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei rantaviiva nouse, koska täällä on maannousua. Sekin on uutisoitu moneen kertaan. Golf-virta on rajusti heikentynyt viime vuosina. Sen vaikutuksia ei vielä tiedetä, mutta Keski-Euroopan kuivuus saattaa olla joku vaikutus siitä.

        Eipä näytä nousevan muuallakaan, vaikka siitä on paasattu jo vuosikymmeniä.

        Sään ääri-ilmiöt ovat aina puhuttaneet ihmisiä. Tämäkin kesä oli oikeasti melko viileä, mutta pari hellejaksoa on uutisoitu niin, että kohta me kuollaan kaikki kuumuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä näytä nousevan muuallakaan, vaikka siitä on paasattu jo vuosikymmeniä.

        Sään ääri-ilmiöt ovat aina puhuttaneet ihmisiä. Tämäkin kesä oli oikeasti melko viileä, mutta pari hellejaksoa on uutisoitu niin, että kohta me kuollaan kaikki kuumuuteen.

        Kuollanko me kaikki nyt ihan oikeesti kun rahat eivät riittäneetkään ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen?

      • Anonyymi

        Pahoin pelkään että ilmastonmuutos ei kovin yksiselitteisesti näy sieltä peräkammarin ikkunasta.

        Ihmisen tekevät havainnot jotka perustuvat muistikuviin, kuten oma edellä ollut muisteluni siitä että Ruotsinlaivat usein kulkivat jäissä eivätkä enää joudu sitä tekemään, ovat kovin paikallisia ja muistinvaraisia.

        Tiedeväellä on käytössään ihan globaalit lukemat joidenka mukaan maapallon lämpö lisääntyisi vauhdilla, joka voi olla vähän nopea luonnolle ja maataloudelle. Jos valitsee ettei usko tieteeseen, tai uskoo vain vaihtoehtoiseen tieteeseen niin sitten kumpikin käy keskutselua omista premisseistaään ja luultavasti eri seurassa.
        Pidän kuitenkin todennäköisenä että ilmastonmuutos ei ensimmäisenä näy merten syvenemisenä kotisatamassasi.

        Ei tarvitse olla huolissaan. Tutkijoilla on käytettävissään niin lyhyt mittaushistoria ja historian alusta epätarkat mittaukset, että ilmasto voi muuttua vielä mihin suuntaan tahansa. Siitäkin on ihan vertaisarvioituja tutkimuksia, mutta niistä ei vielä juurikaan uutisoida, kun ilmasttonmuutokseen liittyvä hysteria myy.

        Myös hiilidioksidin osuus ilmastonmuutoksessa on vasta todistamaton hypoteesi. Ja sitä on tutkittu vielä vähemmän, että mikä on ihmisen tuottaman hiilidioksidin osuus tässä kun kokonaishiilidioksidin tuotannosta 97% on luonnon omaa tuotantoa.

    • Anonyymi

      Millä perusteella purjehtiminen olisi ekologista?

      Myös purjehtimisen pitää loppua kasvihuoneilmiön torjumiseksi. Se on turhaa toimintaa, joka syö resursseja ja aiheuttaa päästöjä. Aisaa ei muuta se, että hetkittäin purjevene ei tarvitse huoltoa, sähköä, maalia, laituria, uusia purjeita, varaosia, öljyä jne

      • Anonyymi

        Kaikki on suhteellista... esim. postauksesi oli täysin turha ja siten epäekologinen, lisäksi se sai minut postaamaan tämän jolloin ympäristökuormitus vaan kasvaa eikä kerrannaisvaikutukset ole vielä tiedossa. Kaikkihan me kuitenkin tiedämme, ettei purjehtiminen ole turhaa. Kun kaikki paitsi purjehtiminen on turhaa, on purjehtiminen suhteellisen ekologista.

        Tietämättömyytesi lisäsi pari riviä täysin väärää tekstiä. Korjaan sen, niin vastaisuudessa säästyy nekin bitit.

        Purjehdus on tyystin turhaa.
        Alkuperäinen lause on "Navigare necesse est, vivere non est necesse".
        Siitä on syntynyt käännösvirhe navigare = purjehdus.

        Lauseen merkitys oli kuitenkin rahdin kuljettaminen vesitse. Siihen aikaan se tapahtui toki purjein, mutta väline ei ollut sisällössä tärkeä vaan viljan kuljettaminen. Lauseella ei todellakaan tarkoitettu, että edes siihen aikaan kaikki purjehtiminen olisi ollut välttämätöntä, ainoastaan kaupallinen merirahti.

        Taustana oli Roomaa uhkaava nälänhätä, jolloin oltiin valmiita uhraamaan ihmishenkiä viljan saamiseksi.

        Koska kaupallinen merirahti kulkee moottoreilla, ei alkuperäisestä purjehduksesta ole jäljellä kuin suuri väärinymmärrys.

        Viesti, johon vastasit, ei sisältänyt mitään viitettä "alkuperäiseen lauseeseen". Juha "Watt" Vainiokin tiesi, kuten myös Lasse Mårtenson, että kaikki paitsi purjehdus on turhaa.

        "Alkuperäinen" on vain väärin muistettu alkuperäinen.

        Niin, jos sen väärin muistit.

    • Anonyymi

      Väitös: Myrskyt ja tuulisuus eivät ole lisääntyneet Pohjois-Euroopassa ja Suomessa

      https://www.ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/3gOMaQN3gefku53s8kfd32

      Tämäon siis tutkittua tietoa, mutta minkälaisen kuvan lehdistö meille luokaan? Kenen etu on ilmastoon liittyvän hyssterian luominen ja ylläpito. - Ainakin veronkorotuksia sillä perustellaan ja sähköautoja sekä tuulimyllyjä myydään...

      Haiskahtaa vuosi vuodelta enemmän, että meitä vedätetään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei, mutta muualla kyllä.

        https://www.maailma.net/uutiset/saan-aari-ilmiot-ovat-lisaantyneet-jyrkasti-20-vuoden-aikana-ja-suurin-selitys-on-ilmasto

        Jos ilmasto muuttuu, niin siihen täytyy sopeutua.

        Suuri osa kansasta on lähtenyt muuttamaan ilmastoa ja rahallahan se käy. Toistaiseksi kaikki ilmastonmuutoksen tarjotut ratkaisut lisäävät kuluttamista. - Yleensä virsi kuuluu, sinun pitää luopua siitä ja siitä, sekä ostaa tilalle jotain muuta. Myös veroja maksamalla muutos kuulemma pysähtyy tai sillä ainakin saa paremman mielen.

        Toistaiseksi rantatontit käyvät hyvin kaupaksi ja muutenkin kulutusjuhlat jatkuu.

        Ilmastonmuutoksen torjuntaan riittää öljyn, maakasun ja kivihiilen käytön lopettaminen energian tuotantoon. Ei se sen ihmeellisempää ola.

        Ei ilmastonmuutosta pidä eikä voi torjua. Ilmastonmuutos etenee ehdottamistasi toimenpiteistä huolimatta. Sopeudu tai kuole.

        No kyllä mua vähän haittaa miljoonien ihmisten kuolema.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilmastonmuutoksen torjuntaan riittää öljyn, maakasun ja kivihiilen käytön lopettaminen energian tuotantoon. Ei se sen ihmeellisempää ola.

        Oletko tietoinen, kuinka vähän ilma sisältää co2 kaasua ja tiedätkö paljonko siitä on ihmisen tuottamaa?

        Väitän, että ilmasto tuskin huomaisi, vaikka ihmiskunta häviäisi maapallolta kokonaan. Toki fossiilisten polttoaineiden käyttöä voi muuten yrittää vähentää, mutta ilmastoon sillä ei todellisuudessa ole merkitystä.

        CO2 määrä ilmassa ei ole salaisuus. Arviot siitä, kuinka se on muuttunut nimenomaan ihmisen toiminnan ansioista, ei ole myöskään piilossa pidetty asia. Ne molemmat ovat kasvihuoneilmiön kovinta ydintä.

        Ilmastonmuutokseen toki liittyy muitakin kaasuja.

        Sinun mielestäsi ihmisen tekemisillä ei ole vaikutusta ilmastoon, monen muun mielestä on. Tässä vaiheessa onkin hyvä verrata mielipiteiden esittäjien taustoja. Tarkoitat tietenkin koulutusta ja tutkimuksia.

        Missä korkeakoulussa olet suorittanut tohtorin tutkintosi?

        "Arviot" - niinpä.
        Ilmastonmuutokseen liittyy paljon muuta kuin ilmakehän koostumus, mm. auringon aktiivisuus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä mua vähän haittaa miljoonien ihmisten kuolema.

        Jaa, miksi? Kaikki kuolevat joskus, se on täysin luonnollista. Ikuisen elämän tavoittelu ja ilmastomuutoksen pysäyttämisyritykset on sairautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        CO2 määrä ilmassa ei ole salaisuus. Arviot siitä, kuinka se on muuttunut nimenomaan ihmisen toiminnan ansioista, ei ole myöskään piilossa pidetty asia. Ne molemmat ovat kasvihuoneilmiön kovinta ydintä.

        Ilmastonmuutokseen toki liittyy muitakin kaasuja.

        Sinun mielestäsi ihmisen tekemisillä ei ole vaikutusta ilmastoon, monen muun mielestä on. Tässä vaiheessa onkin hyvä verrata mielipiteiden esittäjien taustoja. Tarkoitat tietenkin koulutusta ja tutkimuksia.

        Missä korkeakoulussa olet suorittanut tohtorin tutkintosi?

        Ainut fakta taitaa olla se, että sadassa vuodessa ilmasto on lämmennyt 0, 3 astetta. CO2 korrelaatio on pelkästään yleisti hyväksytty hypoteesi, mutta todistamatta vielä. Edes siitä ei ole täyttä varmuutta lisääkö lämpeneminen hiilidioksidia vai hiilidioksidi lämpenemistä.

        Näinkin oleellisiin asioihin ei haluta pysähtyä, koska kyseisen kaasun voimalla kauppa käy ja verottajakin siinä sivussa hyötyy.

        Valitettavasti vaan ilmaston varjolla kaupatut tuotteet eivät pystykään lunastamaan lupauksiaan ja ihmiset alkavat nousta barrikaadeille. Näin on käymässä mm. tuulivoiman suhteen, joka kaikkien yllätykseksi ei tuotakaan mitään jos ei tuule.

    • Anonyymi

      Ilmastouskolta hävisi uskottavuus silloin kun fossiilinen maakaasu julistettiin ympäristöystävälliseksi ja uusiutuva turve fossiiliseksi polttoaineeksi. Molemmat poliittisin päätöksin, ilman todellisuuspohjaa.

      • Anonyymi

        Tuossa on jotain perää, mutta poliittiset päätökset eivät kumoa kasvihuoneilmiötä. Jos kumoaisivat, niin voisi vain päättää eduskunnassa, ettei sitä ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa on jotain perää, mutta poliittiset päätökset eivät kumoa kasvihuoneilmiötä. Jos kumoaisivat, niin voisi vain päättää eduskunnassa, ettei sitä ole.

        Kasvihuoneilmiö on varmasti olemassa, mutta onko se ihmisen syy ja saako sähköautoon investoimalla paremman taivaspaikan, on se kysymys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5299
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3460
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2870
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      58
      2686
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      173
      2365
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      25
      2157
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      1899
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1865
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1771
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1401
    Aihe