Syy miksi musliminaiset peittävät kehonsa

Anonyymi

Kooranissa, 33:59, Allah sanoo: “Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä; Jumala on kaikessa viisas ja laupias."

Ja 24:31 "Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen tai isilleen tai apilleen tai pojalleen tai poikapuolilleen tai veljilleen tai veljiensä pojille tai sisariensa pojille tai palvelusnaisilleen tai orjattarilleen tai sellaisille palvelijoille, joilla ei ole vetoa naisiin, tai poikasille, jotka eivät ole tietoisia naisten salaisuuksista. Älkööt he siten astuko kulkiessaan, että heidän kätketyt sulonsa havaittaisiin. Kääntykää kaikki Jumalan puoleen, oi uskovaiset, jotta saisitte menestystä!"

Hijab on käsky Allahilta ja sen totteleminen, kuten muidenkin Allahin käskyjen totteleminen, on Allahin palvomista. Kyse on siis tottelevaisuudesta Allahia kohtaan.

43

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Syy on siis miehissä jotka tunkelevasti lähstyvät. Miten se niin heittää nupista että aina on seksi ja seksihäväistys mielessä? Länsimaissa on totuttu koko kehon esillä oloon niin ettei siinä ole mitään sensaatiomaista. Voi hajamielisesti toljottaa vaikka suoraan haaroihin ilman että ajatus menee läheltäkään seksiä. Tuo on enemmän poliittinen julistus estää naisia vaikuttamasta mitenkään sotaisaan uskontoon. Todella naurettavaa ellei olisi tosiaan niin väkivaltaista.

      • Anonyymi

        Syy ei ole miehissä, varsinaisesti — Allah Ioi miehet kuin he ovat niine tunteineen ja ajatuksineen mitä heillä tapaa olla.

        Niillä, joilla ei ole vikaa käytöksessä, on kuitenkin tarve henkiseen/sielulliseen puhtauteen — mikä on vaikeaa kun on lähes alastomien naisten ympäröimänä. Ja mies joka sanoo, ettei "seksi edes tule mieleen" joko valehtelee tai tarvitsee lääkäriä. Toisekseen jokaisessa yhteisössä on ns. Mätiä omenoita, joilta kannattaa suojautua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehet taitaakin olla uskonnon vaatimusten ulkopuolella. Naisille tarkoitettu uskonto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehet taitaakin olla uskonnon vaatimusten ulkopuolella. Naisille tarkoitettu uskonto.

        Ei, mutta miesten ei tarvitse peittää itseään kokonaan itseselvistä syistä.

    • Anonyymi

      Islam on hyödyntänyt parhaat apokryyfit hyvin. Tuo sääntö naisten häveliäisyydestä on keskeinen osa Paavalin kirjeessä Teklalle.

      Sen mukaan toivona on pääsy enkelien joukkoon jos onnistuu häveliäisyyden säilyttämään.

      • Anonyymi

        Häveliäisyys alkoi jo Eevasta ja Aadamista ja on jotakin mikä ihmisessä luontaisesti on. Paavalin kirje ei sitä ihmiseen iskostanut eikä Islamiinkaan.

        Kyllä se on hyvä teko, joka on hyväksi jos haluaa taivaaseen ja auttaa muutakin yhteiskuntaa sinne pääsemään jos he sitä haluavat.

        Vais taivastelee nämä vielä kaiken ilmaisuuden päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vais taivastelee nämä vielä kaiken ilmaisuuden päälle.

        Suomalaisten ilmaisutaitoa täällä vain taivastellaan, kun on niin harvassa selkeät kokonaiset lauseet aikuisilla ihmisillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häveliäisyys alkoi jo Eevasta ja Aadamista ja on jotakin mikä ihmisessä luontaisesti on. Paavalin kirje ei sitä ihmiseen iskostanut eikä Islamiinkaan.

        Kyllä se on hyvä teko, joka on hyväksi jos haluaa taivaaseen ja auttaa muutakin yhteiskuntaa sinne pääsemään jos he sitä haluavat.

        Kyse on kaikista maallisista haluista kieltäytyminen, mässäys , irstaus, juoppous, kunnian ja suosion haku, ylpeys, valehtelu ym. ym. Nuo muut olisi paljon painavampia kuin vaikka jonkun eukon tissien katselu. Kun kyllikseen on nähnyt ei enää tule seksi mieleen. Siedätyshoitoa. Ihme epäolennaisia juttuja muuten jotkut korostaa Raamatusta ja Paavalin sanomisista. Yleensä juuri naisen kontrollointiin liittyviä.

        Kuinka monta naista olet tavannut jotka pukeutuvat kuin prostutioitu ja välttävät manitsemasi paheet?

        Vastaus: et yhtäkään.

        Jotkut asiat kulkevat käsi kädessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka monta naista olet tavannut jotka pukeutuvat kuin prostutioitu ja välttävät manitsemasi paheet?

        Vastaus: et yhtäkään.

        Jotkut asiat kulkevat käsi kädessä.

        Melkeinpä kaikki. Niukasti pukeutuvat huolehtivat terveydestään ja ulkonäöstään ja se jo sulkee paljon noita paheita pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häveliäisyys alkoi jo Eevasta ja Aadamista ja on jotakin mikä ihmisessä luontaisesti on. Paavalin kirje ei sitä ihmiseen iskostanut eikä Islamiinkaan.

        Kyllä se on hyvä teko, joka on hyväksi jos haluaa taivaaseen ja auttaa muutakin yhteiskuntaa sinne pääsemään jos he sitä haluavat.

        Ottakaapa onkeenne, muslimit, selibaattiin ja äkkiä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melkeinpä kaikki. Niukasti pukeutuvat huolehtivat terveydestään ja ulkonäöstään ja se jo sulkee paljon noita paheita pois.

        Eli eivät vältä mainitsemiasi paheita vaan valikoivat niistä sopivat.

        Kauneus ei ole hyve. Itsensä kauniina pitäminen on hyve jos sillä on hyveellinen tarkoitus. Naisella, joka kulkee puoli alasti ei sellaista ole. Yleensä ylpeyttään ja pinnallisuuttaan ja nimenomaan huomionhakuisuuttaan pitää ulkonäöstään huolta.

        Eivätkö muslimimiehet osaa hillitä tekojaan ja halujaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkö muslimimiehet osaa hillitä tekojaan ja halujaan?

        Mitä tekemistä sillä on aiheen kanssa?

    • Anonyymi

      Somalinaisen kokoa ja muotoa on vaikea peitellä asusteilla.

    • Anonyymi

      Ensin luodaan suloja, jotka täytyy kätkeä. Eikö olisi ollut viisaampaa luoda naisista vähemmän sulokkaita. Silloin ei olisi tarvinnut luoda myöskään kankaita, joilla suloja kätketään.

      • Anonyymi

        Tiedätkö miksi olet tässä maailmassa?

        Vinkki: vastaus ei ole "jotta se olisi sinulle mahdollisimman helppoa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö miksi olet tässä maailmassa?

        Vinkki: vastaus ei ole "jotta se olisi sinulle mahdollisimman helppoa".

        Lopulta elämän tarkoituksen jano tyydyttyy yhdestä ainoasta lähteestä. Kirkkoisä Augustinus muotoili sen seuraavasti:
        ”Ihmisen sielu on levoton, kunnes se löytää levon sinussa, Herra.” Jumala loi ihmisen yhteyteensä. Siksi ihmisen sisimmässä on kaipaus tähän alkuyhteen Jumalan kanssa.

        Kyllä, mutta tuo ei kerro mitään tarkoituksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mutta tuo ei kerro mitään tarkoituksesta.

        Mites LUOTU pystyy tarkoitustaan ELÄMÄLLEEN esittämään TOISAALTA JOO

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, mutta tuo ei kerro mitään tarkoituksesta.

        Elämällä on ryhmissä vaelusta ja ryhmillä on yhteys toisiinsa samanhenkisyytena

        TÄTÄ EI KIELTEN SEKAANUSKAAN PYSTY KUMOAMAAN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites LUOTU pystyy tarkoitustaan ELÄMÄLLEEN esittämään TOISAALTA JOO

        Ei pystykään, mutta meillähän on Jumalan sana, eikö?

    • Anonyymi

      Raamatussa mainitaan epäjumalan uskonto, joka ei välitä naisista ja torjuu kaiken. Juuri sellainen on islam. Israelin Jumala sanoo, ettei anna kunniaansa eikä ylistystänsä epäjumalille, joka allah on. Pasvali kehoittas kavahtamaan epäjumalia. Epäjumalat saastuttavat, eksyttävät ja vievät helvettiin. Vaikka 99, 9% väestöstä kannattaisi islamia, se on silti valheen uskonto. Naisten sortaminen on pöyristyttävää. Kristityllä Jumalan laki on sisäistä, eikä kristitty mies häiritse naisia. Kristitty mies käyttäytyy kunmiallisesti eikä tarvitse ulkoapäin asetettuja väkivaltaisia rajoituksia.

      • Anonyymi

        En ole koskaan kuullut moista väitettä? Voisitko ystävällisesti esittää todisteen, että Raamatussa puhutaan uskonnosta, joka ei välitä naisista?

        Israeli Jumalalla taidat tarkoittaa Jumalaa. Sitä ainoaa Jumalaa joka on. Hän joka loo Aadamin, joka antoi Moosekselle lain, Daavidille psalmit, Jeesukselle Gospelin (rauha heille kaikille) ja Muhammadille (rauha ja Allahin siunaus hänelle) Koraanin.

        Mikä on todisteesi kun pilkkaat Allahia? Tarvitaan konkreettisia todisteita — ei vain lisää epämääräisiä väitteitä. Sinulla on Raamattusi. Näytä sieltä todiste.

      • Anonyymi

        Muutamia kommentteja vielä Kristinuskon periaatteista uuden testamentin mukaan:

        1. Kristinuskon mukaan mies on naisen johtaja.
        1. Kirje Korinttilaisille 11:3 "Teidän tulee kuitenkin tietää, että jokaisen miehen pää on Kristus, naisen pää on mies ja Kristuksen pää on Jumala."

        2. Nainen ei saa puhua kirkossa, eikä opettaa miehiä.
        1. Kirje Timoteukselle 2:11
        Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. 12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.

        3. Hänen täytyy peittää päänsä
        1. Kirje Korinttilaisille 11:5 "Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, ..."

        4. Hänen täytyy pukeutua vaatimattomasti.
        1. Kirje Timoteukselle 2:9
        Samoin tahdon, että naisten kaunistuksena on hillitty esiintyminen, vaatimattomuus ja säädyllisyys – eivät tukkalaitteet, kultakorut, helmet tai kalliit vaatteet,

        5. Hänen tulee välttää juoruilua.
        2 Kirje Korinttilaisille 12:20
        "Pelkään tapaavani riitaisuutta, suvaitsemattomuutta, kiukkua, juonittelua, panettelua, juoruilua, pöyhkeyttä ja kurittomuutta. 21
        Kunpa Jumalani ei nöyryyttäisi minua teidän takianne, kun taas tulen luoksenne! Kunpa minun ei tarvitsisi surra monien sellaisten vuoksi, jotka ovat tehneet syntiä eivätkä vieläkään ole katuneet sitä saastaisuutta, siveettömyyttä ja hillittömyyttä, jossa ovat eläneet!

        6. Nainen aiheutti ns. "perisynnin", johon uskotte.
        1. Kirje Timoteukselle 2:14 "Eikä petetyksi joutunut Aadam, vaan nainen antoi pettää itsensä ja rikkoi käskyn."

        Nainen voi kuitenkin pelastaa itsensä synnyttämällä lapsia, uskomalla, ja....:
        1. Kirje Timoteukselle 2:15 "Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää."

    • Anonyymi

      Mikään ei ole oikeutettu syy riistämään naisilta ulkonäön esittelyä. Islam saastuttaa Suomea pakanuudella.

      • Anonyymi

        "riistämään" — vaikea sanoa puhutko tosissasi.

        Islamia ei perinteisesti ole laskettu pakanalliseksi uskonnoksi.

    • Anonyymi

      Tekopyhä väkivallan ja valheen uskonto, jota levitetään käänny tai kuole periaatteella. Se ei pelasta synniltä, kuolemalta ja kadotukselta. Vain Raamatun sana on totta.

      • Anonyymi

        AIVAN MIKSI EI LÄNSI JO TOIMI ( käänny tai kuole ) PORUKKOJA VASTEN

      • Anonyymi

        Et ole tainnut koskaan oppia ristiretkistä. Raiskasivat "kristityt" siellä nunniakin, nimittäin.

        Että jos haluat jutella niistä ajoista niin minulla ei ole mitään sitä vastaan - mutta toisessa ketjussa mieluummin, koska kommenttisi ei liity olennaisesti aiheeseen.

        Uskotko siis, että nainen sovittaa Eevan syntiä mm. synnyttämällä lapsia?

        Ei se onnistu uskon varjoilla työtyminen länteen, koska se on vain vaskista helinää ja täysin tois arvoista, kun ruvetaan elämän tosiasioista meinaamaan ja puiteista miten ihmisten pitää käyttäytyä suomessakin ja suomen tapojen mukaisesti.

        TÄSSÄHÄN TÄSSÄ ON KYSE, MITEN MEINAATTE SUOMEN MUUTTAA TAVOILLENNE !

        On vähän epäselvä lause. Suomessa pitää toimia Suomen lakien mukaisesti — ei varsinaisesti "tapojen mukaisesti". Olisihan se hassua kun suomalaisilla ei yleensä ole erityisen hyvät tavatkaan.

        Nää onvat venäjän lähetiläitä ns. islam kaavussa nykyisin, VENÄJÄLLÄ ON MONET KASVOT suomeakin pyrkiessään kietasemaan otteeseensa - valtaansa.

      • Anonyymi

        Suosittelen vahvasti taukoa mediasta ja meditaatiota tai terapiaa. On selvästi tullut luettua/kuunneltua vähän liikaa...

    • Anonyymi

      Ota oppia suomalaisesta miehestä. Saa katsoa, mutta ei koskea periaate on toiminut ja toimii. Suomalaiset naiset saavat olla rauhassa. On tietyt kirjoittamattomat kunnialliset säännöt, joita noudatetaan. Kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla ei tulla ehdottelemaan. Tutustumispaikat ja iskupaikat ovat tarkkaan rajattuja. Ravintolassa mies hakee naista tanssimaan ja siitä voi seurata suhde. Ravintolan ulkopuolella ei ehdotetella eikä häiritä. Miesten käytös on ollut pääsääntöisesti naisia kunnioittavaa. Miksi se ei toimi islamilaisissa maissa? Heillä ei ole Jumalaa, joka antaisi avaimet siihen. Kristityllä on Raamatun sana ja aito Jumalan kunnioitus, joka heijastuu kaikkeen käytökseen. Suuri osa on tapakristittyjä, mutta heille on lapsuudesta asti opitut hienovaraiset säännöt. Suomeen saapuneet raiskaajat eivät kuulu tänne. He voivat kummarrella kiveä ja raivota naisen ulkoista olemusta ihan omassa maassaan.

    • Anonyymi

      Ja sekin on todella outoa että Koraanissa lukee että
      Kor 32:22 pala lintuja pallata kukkia ja aamulla nänniesi pihat puhuvat ääniä jolle puheet eivät riitä sen jälkeen kun olin jo riisunut jätesäkin päältä..

    • Anonyymi

      Miten sitten vaikkapa Quatar voi anoa ja järjestää yleisurheilun MM-kisoja?
      Onko siis niin, että näitä koraanin kohtia sovelletaan vain silloin kun johdossa olevat miehet katsovat, että nyt niitä voi soveltaa.
      Urheilijanaiset saavat siis islamilaisessa maassa käydä vaikkapa aamulenkillä erittäin kevyesti ja todella ihonmyötäisesti pukeutuneena.

      • Anonyymi

        Netti kertoo mikä on tämä ( Quatar )

        EI MIKÄÄN PULMUNEN

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Netti kertoo mikä on tämä ( Quatar )

        EI MIKÄÄN PULMUNEN

        Ei riemulla rajoja - miten ovat puitteensa rakentaneet - osin orjuutamalla.

      • Anonyymi

        Tietääkseni Qatarissa kilpailee vain miehet.

        Hyvin Islamin ymmärtävä nainen ei käy ulkosalla urheilemassa ollenkaan. Musliminaisen pukeutumiseen liittyviin määräyksiin ei ole poikkeuksia (paitsi pakko — esim. välitön uhka) eli musliminainen ei saa koskaan pukeutua kireisiin vaatteisiin.

        Asia on pääsääntöisesti hänen omalla vastuulla ja sen jälkeen hänen aviomiehen tai isän vastuulla (neuvoa häntä).

        Jos kysymyksesi on, miksi kaikki muslimit eivät noudata Islamia, niin syy lienee selvä; maailma on täynnä houkutuksia, jotka tulevat sekä ihmisestä itsestä, että Saatanalta. Monet muslimit eivät myöskään ymmärrä uskontoaan kovin syvällisesti, mikä kohtaa heikkoon uskoon ja siten myös heikkoon tahdonvoimaan.

    • Anonyymi

      Syvältä siis tuokin käsky .
      Musulmaanimies siis vyöryttää vastuun omasta käytöksestään naisille.
      Tuo asenne näkyy rikostilastoissa. Valitettavasti.

      • Anonyymi

        MIKSI LÄNSI EI KÄSITÄ MITÄ NÄMÄ OVAT JA MIHIN PYRKIVÄT TUHOISUUKSIN

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2031
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      146
      1523
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe