joskus vaan...ei jaksa

miettinyt omaa yksinäistä elämää...kakskytvuotta samaa, töitä töitä ja töitä. mitään muuta ei elämässä ole ollutkaan. toiset jotka tuntenut jo lapsesta asti ovat löytäneet kumppanin, perustaneet perheen, kulkevat ja tekevät yhdessä kaikkea. joskus se vaan iskee kuin metrin halko, ei minusta ole mihinkään :(
7102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Yksin voi olla vaikka olisi suhteessa ja perhettä.

Äänestä

Olisko nyt sun vuoro ;)

Äänestä

Sen demokratian on ilmoitettu hyökkäävän yksinäisyyttä vastaan. Kannattaisi silloin tarksatella ihan aitoja valintojaan varmaan. Kun se ei ole keneltäkään pois. Ei edes esivavalloiilta. On valittava nyt
-repent-.

Äänestä

Minulla on sitten taas päinvastoin eikä minun anneta olla yksin. Tarkoituksellista henkistä kiduttamista on ollut jo vuosikymmeniä saatanalle ja vapaamuurareille riittää että vain yhtä sielua kidutetaan. Se on suurta hupia.

Äänestä

Hei no olet ainakin tehnyt töitä, maksanut veroja ja tukenut tätä yhteiskuntaa. Ei voi sanoa että susta ei ole mihinkään. :) ehkä et ole vain pyörinyt paikoissa, jossa kohtaa sinkkuihmisiä eikä ole käynyt tuuria, että sopiva puoliso ilmestyisi työpaikalle. Ehkä olet ujo etkä tee helposti aloitetta, jolloin ihastus ei ole edennyt. Tai olet pitänyt huonoa huolta terveydestäsi. Kaikki korjattavissa olevia asioita.

Äänestä

Osta mootorpyörä

Äänestä
  • Ja mitä moottoripyörä auttaa mihinkään?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

miettinyt omaa yksinäistä elämää...kakskytvuotta samaa, töitä töitä ja töitä. mitään muuta ei elämässä ole ollutkaan. toiset jotka tuntenut jo lapsesta asti ovat löytäneet kumppanin, perustaneet perheen, kulkevat ja tekevät yhdessä kaikkea. joskus se vaan iskee kuin metrin halko, ei minusta ole mihinkään :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu