Olen naimisissa. Olen ihastunut työpaikallani tapaamaani 26-vuotiaaseen naiseen ja hän minuun. Hänkin on tahollaan naimisissa. Rakastan vaimoani ja tämä ihastukseni rakastaa miestään emmekä kumpikaan ole jättämässä puolisoitamme. Emme tapaile ihastukseni kanssa vapaa-aikana, vain työhön liittyvissä tilanteissa. Tunnustamme vetovoiman joka meitä vetää kohti toisiamme. Olemme suudelleet ja harrastaneet muutaman kerran hyvin rohkeita hyväilyjä. Vaihdamme päivittäin tekstiviestejä tai e-maileja. Puhumme päivittäin toistemme kanssa puhelimessa pitkiä puheluita keskustellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Olemme puhuneet myös tulevaisuudesta, emme yhteisestä vaan kuinka onnistumme säilyttämään välimme sellaisina, ettei puolisomme saa asiasta tietää ja sitä kautta riko liittojamme. Viihdymme toistemme seurassa pelottavan hyvin. Onnistuuko pitkällä tähtäimellä tällainen? Voiko mies/nainen rakastaa toista naista ja samalla omaa puolisoaan. Omiin liittoihimme ja lähinnä seksielämään tällä suhteella on ollut hyvin piristävä vaikutus kun kumpikin tahoillamme kuvittelemme puolisomme kanssa rakastellessamme ihastuksemme olevan vuoteessa kanssaan.
Pää on välillä aika pyörällä tässä tunteiden kurimuksessa.
Pää on välillä aika pyörällä tässä tunteiden kurimuksessa.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Itse olen kokenut saman, vähän aikaa meni tosi lujaa ja kaikki toimi mut pikkuhiljaa tuli kaikenlaista ongelmaa, jos jatkat niin tulet tietämään kyllä mitä tarkoitan.Eli kohta ei ole kenenkään hyvä olla.
Minäkin nostin aivoja metrin ylemmäs ja palasin entiseen, kylähän se alussa vähän tuntui pahalta mut tänä päivänä se on vain kaunis muisto ja olen tyytyväinen ratkaisuuni.
Toivottavasti sinäkin osaat tehdä oikeat ratkaisut.
Ja jos hieman katselet ympärillesi niin huomaat ettet ole ainoa ongelmasi kanssa, monet näistä päätyvät eroon siitä parhaasta puolisosta vain hetken huuman takia.
ps. jokaisen on oma tiensä kuljettava joten jätä ratkaisu kuitenkin itsellesi!
Et kerro kauanko "suhteenne" on jatkunut? Kehoittaisin kuitenkin tekemään valinnan kotiin päin. Tollanen ihastus muuttuu täysin erilaiseksi, kun siinä ei olekaan enää kiinnijäämisen/salarakkauden jännitystä. Todelliset tunteet heräävät ja huomaa vain satuttaneensa kaikkia läheisiä, jos et lopeta ajoissa. Samalla huomaa sen "oman" olevan se kaikkein tärkein, mutta kaikki onkin sitten jo myöhäistä korjata ja itkuksihan se menee koko homma. Mutta kaikkihan täällä loppupeleissä oman soppansa keittää. Toivotaan, että teet mieleisesi ja oikean ratkaisun, oli se sitten suuntaan tai toiseen.
Olen todella ihastunut häneen ja hän minuun. Emme ole olleet sängyssä. Hänen kanssaan voi puhua aiheesta kuin aiheesta. Välillämme on hyvin voimakas eroottinen lataus. Koko juttu sai alkunsa kun olin vaistonnut jonkinlaista jännitettä välillämme ja kysyin sitä häneltä. Hän vastasi tuntevansa samoin. Yksi asia johti toiseen ja seurauksena on, että ajattelemme toisiamme usein ja olemme myös usein toisiimme yhteydessä. Aika usein myös näemme toisiamme. Olen ihastunut häneen niin monin eri tavoin. Hän on todella erikoinen ihminen, kaunis ja seksikäs. Hänellä on sitten se syvällinen puolensa joka oikeastaan vetoaa minuun voimakkaammin. Hän puolestaan sanoo näkevänsä minussa vanhemman miehen varmuutta ja hän rakastaa pitkiä keskusteluitamme joissa sanoo avautuvansa sillä tavoin kuin ei koskaan kenellekkään ennen.
Mutta pointti on se, että jos pidämme tällaisena "platonisena" tämän suhteen ilman, että aktiivisesti yritämme toista tavoittaa vapaa-aikoina niin eikö tämänkaltaisesta suhteesta sitten voisin nauttia. Varsinkin kun olen jo varttuneemmassa iässä. Puolisoitamme emme kuitenkaan aio jättää.
Tunsin työpaikalla voimakasta vetoa naimisissa olevaan mieheen.Kerroin sen miehelle.Hän ei koskaan antanut minulle sanallista palutetta ihastumisestani.Emme koskaan kosketelleet.Minusta mies teki hienosti kun päätti olla uskollinen vaimolleen.Seksuaalinen jännite ja vatovoima on ihan tavallista töissä tuntea.Eri asia kuka aina myöntyy sille.Nyt kun olen poissa työpaikasta,seksuaalinen veto mieheen on laimennut.Minä ihailen ihmisiä jotka eivät aina anna viettiensä viedä.Siksi pettämistä on niin paljon.Sinua tietysti imartelee kun nuorempi nainen sinuun ihastui,Pitäisi naisenkin ajatella sinun vaimoasi,mutta sinulla miehenä on kuitenkin ratkaiseva asema tässä näytelmässä.Kun sinä et koske vieraaseen naiseen niin mitään ei tapahdu.Sinulla olisi oikeus nauttia?Minä en pystyisi luvattomasta nauttimaan.Mutta joillekinhan se tuottaa lisäkicsejä.Ja siitä salasuhteesta puuttuu arki ja vastuu,siksi se on niin helppo.
Platoninen suhde johon kuuluu suutelua, voimakas eroottinen lataus ja erittäin rohkeita hyväilyjä? Joopa joo...
Sinusta tämä saattaa olla unelmien täyttymys, pääset pettämään juuri sopivasti sen verran että pystyt sen itsellesi oikeuttamaan ja perustelemaan. Otapa kuitenkin huomioon, että siellä työpaikalla ei olla sokeita, ja asian ovat todennäköisesti muut jo huomanneet, ja jos ei vielä niin pian. Kauanko luulet että kestää, ennen kuin paikalta löytyy joku joko vaimollesi tai naisen miehelle empaattinen, kostonhaluinen tai muuten vaan juoruileva henkilö, ja kaikki kantautuu puolisoidenne korviin?
..tuo mies johon tunsit voimakasta vetoa olisi vastannut tunteisiisi? Olisiko tämä vahva periaatteesi "Minä en pystyisi luvattomasta nauttimaan" edelleen ollut voimassa?
Imartelu osuus pitää paikkansa. Koen olevani aivan tavallisen näköinen keski-ikäinen mies. Mutta minä olen se joka tein aloitteen, pidin hänestä ihmisenä jo ennen tätä ihastumista. Miksi tämän naisen pitäisi ajatella minun vaimoni? Enhän minäkään ajattele hänen miestään? Toisaalta en tunne mustasukkaisuutta, ehkä hieman kateutta koska tuo mies jonka olen nähnyt, saa nauttia tuon ihanan naisen miehenä olemisesta.
..kulkeutumista en halua edes ajatella. Riski siihen on pieni mutta olemassa. Kukaan ei ole vielä vastannut kysymykseen; Voiko kakkua säästää ja samalla syödä?
Voiko täysissä järjissään oleva mies ja nainen ylläpitää upealta tuntuvaa ja tunteisiin perustuvaa toista suhdetta ilman että ympäristö kärsii?
Kumallakin on "oma elämä" eikä kummallakaan ole halua tai aikomusta rikkoa sitä. Kumpikaan ei halua, että viattomat kärsivät.
Kumpikin haluamme olla yhteydessä toisiimme. Olemme sopineet, että vapaa-aikoina emme ole yhteydessä kuin maileilla. Meissä on paljon yhteistä ja se on kiehtovaa.
Varmaan itsekin ymmärrät, että kun suhteestanne otetaan pois uutuudenviehätys ja salailun tuoma jännitys, ruppaantuu taianomaisuus lopulta. Eli ei, en usko että liiemmin kannattaa suunnitella tulevaisuutta "salarakkaina". Tyttö on sinua reippaasti nuorempi ja nuorena naimisiin mennyt, joten kokeilunhalua ja huomionkipeyttä löytyy, mutta entäpä kun te vanhenette, miten käykään? Tai kun tytön perheen perustamisen aika tulee, mites tuo äitiyslomanaikainen yhteydenpito? Unohda hetkeeksi rakastuneen höperyys ja mietipä rauhassa näitä asioita järjellä, vaikka ihan paperilla niin näet itsekin että ajatus on tuhoontuomittu.
Et halua edes ajatella puolisoiden korviin kantautumista mutta ajateltava on. Riski saattaa pieneltä kuulostaa, mutta olemassa on. Oletko sen valmis ottamaan? Kirjoitapa vaikka siihen paperille millainen riski se oikein on, mitä olet vaarassa menettää, miten elämääsi vaikuttaisi se että vaimosi saisi tietää. Varmasti tiedät että pitempään jatkuneena käryn riski senkun kasvaa.
Mietipä sitäkin että suhteenne tulee ilmi työpaikalla, vaikka ei (heti) kotiin asti kaikuisikaan. Miten se vaikuttaa työympäristöön, työkavereidesi suhtautumiseen sinuun, esimiehesi käsitykseen sinusta? Katsopa jotakuta työkaveriasi silmiin ja mieti pystytkö samaan silloin kun hän tietää rohkeista hetkistäsi itseäsi lähes puolta nuoremman työntekijänne kanssa. Kestätkö irvailun?
Tiedät että yhteistä tulevaisuutta teillä ei sanan perinteisessä merkityksessä tule olemaan. Uskotoko että tuo tyttö on samassa työpaikassa lopun elämäänsä? Tuossa iässä ura on tärkeä ja työpaikat (ja ihastukset) vaihtuvat? Kannattaako riskinotto niin väliaikaisen huuman vuoksi?
Mieti sitäkin miltä tuntuu olla tämän tytön kanssa työtoverina sen jälkeen jos/kun teille tulee riita tai ero, tai toisen kiinnostus lopahtaa. Asiat voivat kehittyä hyvinkin kiusalliseksi työpaikallanne. Onko sen arvoista.
Koitapa panostaa vaimoosi samalla tavalla kuin nyt tyttöön, kirjoittele vaikka ne pitkät meilit työpaikalta vaimosi osoitteeseen, ja vapaa-aikanakin panosta keskusteluun ja yhdessäoloon. Voi olla että saat kotona samanlaista kipinää sytyteltyä, sen kaiken muun lisäksi mitä kotona jo on.
tässävaiheessa nyt puhua mitään.Kumoat kaikki vastavaäitteet.Valvot yösi kiihkossa.Selittelet ja selittelet,haet täältä ikäänkuin loppusysäystä.Tarkoitin sitä että miehellä on vastuu siitä mitä tapahtuu.Kaikki miehet eivät antaudu hetken nautinnoille.Sitä minä kunnioitan.Minäkin kuitenkin vain kokeilin viehätysvoimaani.Parasta oli kun mitään ei tapahtunut.En olisi osannut nauttia,ja jälkipeli kammottaa,miten salailu onnistuisi.Mutta jos antaa luvan itselleen vain saada nautintoa ilman vastuuta niin kuka voi sinun päätäsi kääntää.Teillä on niin jännää,eikö?Väriä työpäivään...Kuitenkin minäkin tunnen voittaneeni itseni lopulta ja se tunne on mahtava.Voin katsoa itseäni peilistä silmiin.Ja jos törmään miehen vaimoon voin katsoa häntäkin silmiin.
"Minäkin kuitenkin vain kokeilin viehätysvoimaani". Ehkä se sun viehätysvoima ei vain viehättänyt. Sitä miestä ei kiinnostanut "helppo" saalis. Ja nyt sitten olet "onnellinen". No meillä kaikilla on omat selityksemme. Hauskaa on se, että sinä "kokeilet omaa viehätysvoimaasi", mutta kun jonkun toisen viehätysvoimat natsaavat, kuten aloittaja kertoo, sinä tuomitset. Toivottavasti "viehätysvoimasi" tehoaa edes mieheesi.
joka sinulle tuntuu olevan tärkein:Voiko kakkua syödä ja samalla säästää,tai päinvastoin.Vastaus pitäisi olla päivän selvä.Tämä ei ole mahdollista.
Luulet nähtävästi olevasi jonkinlaisessa erikoisasemassa,vaikka maailma on täynnä juuri kaltaisiasi mielikuvitusmaailmassa eläjiä.
Kaikki suhteissaan epäonnistuvat,ja niitä on paljon ajattelevat juuri samalla tavalla kuin sinä.
Jos haluat suhdettasi vaalia tosiasiana tai valehtelemalla itsellesi että tämähän on vain mailien lähettämistä,on asiallista ottaa asia siltä kannalta että kun käry käy(jonka se tekee),on suunnitelmat valmiina jatkoa varten.Vaimosi joko antaa anteeksi tai ei.
Nämä halut ettei halua rikkoa"omaa elämää",ovat vain typeriä unelmia.Halut ei riitä on toimittava niin ettei näin tapahdu.
Toistan:Maailma on täynnä epäonnistujia aivan samanlaisilla periaatteilla kuin sinullakin.Sinussa ei ole mitään erikoista.
Itse olen ollut naimisissa naiseni kanssa 36 vuotta.Luultavasti sen takia etten perusta elämääni mielikuvituksiin.Mainitsemasi tilanne on kyllä joskus ollut edessä.Oletan kyllä että omaan vähän erkoisen kyvyn jo yhteisen kumppanin valitsemis tilanteessa.Se ehkä juuri siksi oli vähän vaikeampaakin kuin monelle muulle.Koska jo siinä vaiheessa elin enemmän todellisuudessa kuin mielikuvitusmaailmassa.
Olin ehkä vähän erikoisasemassakin.Olin nimittäin vaimolleni ensimmäinen seksikokemus.Tällaista naista ei yleensäkään heitetä pois kuin käytettyä rukkasta.
keskimääräistä viksumpi ihminen
Kysypä vaimoltasi / se nainen mieheltään onko suhteenne harmiton platoninen. Ei mene määritelmään!! Avioliitto perustuu luottamukseen ja sinulla on salaisuus. Salaisuus, jota ei voi paljastaa puolisolle, koska se ei ole harmiton ja platoninen suhde. Salailua, salailua - säälin puolisoitanne, jotka luottavat teihin väärin perustein.
*S*A*N*O*N*P*A *Y*H*D*E*N *J*U*T*U*N:
*N*Y*T *P*Ä*Ä*T*Ä*T *K*U*M*M*A*N *O*T*A*T!
*K*A*N*N*A*T*T*A*A N*Y*T *P*Ä*Ä*T*T*Ä*Ä!
Kostonhaluisia ovat,totta kai. Ja vain kateellisia meille. Huom : meille.... ja tunteellemme.
kaikkia ei voi miellyttää koskaan... tärkeintä on miellyttää tärkeintä...
Näin se menee...miellyttää toista, olet oikeassa....
Miellyttää toista... itseä... odotan...
...Tedän luottaen sinuun....Odotan....
Vai tajusinko?
siitä, miten hoidatte jutun. Itselläni oli jokunen vuosi sitten neljän vuoden suhde kymmenen vuotta nuorempaan työkaveriini, molemmat olimme naimisissa tahoillamme. Emme jääneet kiinni, olemme edelleen ystäviä, hän on edelleen naimisissa vaimonsa kanssa. Minä olen eronnut, koska mieheni löysi uuden naisen. Kahta naista voi siis rakastaa, ainakin hän rakasti. Ei ikinä pahaa sanaa vaimosta, päinvastoin. Me vain tarvitsimme silloin toisiamme ja se oli ihanaa aikaa. Tosin hän vaihtoi työpaikkaa jo ennen suhteemme päättymistä, joten en tiedä, miten olisi käynyt jos olisimme jatkaneet samassa työpaikassa suhteen päättymisen jälkeen. Uskon kuitenkin, että sekin olisi onnistunut, koska meillä on todellakin hyvät välit. Jokainen toki päättää itse omasta elämästään, mutta ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, elämä on, mutta se on lyhyt... Onnea, mitä sitten päätättekin tehdä...
...tunteet pitämään kurissa??!!
Olen ihastunut ikäiseeni (nelissäkymmenissä)ystävääni ja hän minuun. Me olemme olleet hieman fyysisesti lähekkäin, suudelleet. Mutta mekään emme aio erota puolisoistamme. Se on todella mahdotonta jo ystävyys suhteidemme takia.
Ihastus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaikka
olimme tunteneet jo vuosia ??!!
Nyt ainakin minua naisena välillä raastaa tämä tilanne.
Välillä kaikki on hyvin ja kotona menee miehen kanssa hyvin, mutta silti kaipaan häntä ja jotain...vaikka ei meillä olekaan tulevaisuutta.
Ei tämä todellakaan helppoa ole!!!
Onhan ne ihastumisen tunteet ihanan sykähdyttäviä, mutta toisaalta vihaan itseäni, koska en saisi tuntea ystävyyttä syvempiä tunteita häntä kohtaan, se on väärin meitä kaikkia ajatellen. Olemme muutamia kertoja salaa
hyväilleet toistemme käsiä yms. MIKSI EMME VOI LOPETTAA TÄTÄ PELIÄ??
Ihanaa, raastavaa, syyllistävää, kiihottavaa....
Asian ymmärtäviäkin. Siis, että tuonkaltaista saattaa vain tapahtua. Näin kävi meillekkin. Ilman, että siihen aktiivistesti pyrittiin. Päivääkään en vaihtaisi pois. Mitään tähänastista en vaihtaisi pois. Sitten jos tämä joskus päättyy niin toivon, että se päättyy tyylikkäästi. Mutta en halua sen päättyvän. Jos AU luet tätä niin tiedät mitä tarkoitan. Sinä olet liian hyvä ihminen, että haluaisin sinut menettää.
Kumpikaan ei jätä puolisoaan. Molemmat rakastamme puolisoitamme. Mutta haluamme myös olla yhteydessä toisiimme. Yritämme pitää tunteemme kurissa julkisesti. Toki minulla on ikävä häntä. Ja hänellä on ikävä minua. Se on se hinta jonka joutuu maksamaan tästä.
muistatko vielä miten rakastunut olit vaimoosi?kauanko rakastumisvaihetta kesti?ehkä pari vuotta?entäpä,kauanko meni,ennenkuin rupesit vilkuilemaan vieraita naisia?
uudessa suhteessa ajanjaksot tulevat olemaan saman pituisia,kunnes taas löytyy jotain ennenkokemattoman ihanaa.
onko kaikki ihanuus pakko saada kokea,ja omistaa? -neljäkymmentä on hankala ikä,kun tekisi mieli vielä kokea jotain suurta.
kun olin rakastunut vaimooni. Muistan sen siksi, että rakastan häntä eikä rakkauteni häneen ole vähentynyt. Sen vuoksi olen hänen kanssaan.
Muita naisia olin vilkuilematta 6 vuotta. Sitä ennen harrastin vilkuilemista tauotta.
Ihanuutta on pakko saada kokea.
Joo, 40 on vittumainen ikä. Luulee olevansa nuori mutta joka aamu parranajopeili paljastaa karun totuuden. Eikä se vaiva parane ajan kanssa.
itseäsi.Sama mitä sanon.Sinunlaisesi,hieman ilkeyttäkin omaava mies ei minua ainakaan kiinnostaisi.Mene ja pane sitä naista,mitä täällä vielä kärvistelet.Mutta kerro se vaimolle.
trimmailet?oletkin muodin orja.
kun kirjoitit "Sinunlaisesi,hieman ilkeyttäkin omaava mies ei minua ainakaan kiinnostaisi".
En ymmärrä? Minäkö ilkeä? En tunnista ilkeyttä itsessäni. Mutta oletko sinä ilkeä? Kirjoitit mm. aiemmin "vastuu on aina miehellä" ja "kokeilin vain viehätysvoimaani".
Kun sitten asiasta ei ole samaa mieltä kanssasi niin sinun mielestäsi "valvon yöt kiihkossa" eikä minulle voi asiasta puhua järkevästi.
Jotenkin minulla on tunne, että et ole itse käsitellyt tuota juttuasi vieraan miehen kanssa lopullisesti. Se on saanut sinussa aikaan hyvin jyrkän torjuntareaktion jota sinä kutsut "onnellisuudeksi". No, en halua viedä sinulta sitä tunnetta. Mutta pystytkö sinä tunnetasolla asettumaan muiden samaa kokevien asemaan? Ilman tuota tuomitsevaa asennetta?
Ainahan on niin kovin helppo antaa ohjeita toisille miten tulisi toimia moraalisesti oikein, mutta lopulta vain jokainen itse on kykeneväinen tekemään päätöksensä vastaavissa asioissa. Olin itse vastaavassa tilanteessa yli kymmenen vuotta sitten, se oli elämäni ja parisuhteenikin kannalta yksi parhaista ajanjaksoista monessakin mielessä. Sivusuhde päättyi miehen muuttaessa työnsä takia toiselle paikkakunnalle ja avioliittoni jatkui entiseen tyyliin ilman kolmansia pyöriä. Jos nyt tapaisin miehen, jota kohtaan tuntisin vastaavaa vetovoimaa, en epäilisi hetkeäkään, kerranhan täällä vain eletään.
sanoisi niinkään että täällä kukaan ohjeita antaa.Kysymys lienee vain seurauksista määrätystä käyttäytymisestä.Tuskin kukaan muu on suuremmasti kateellinenkaan kuin ne jotka jo ovat itse kärähtäneet.Heillä tietenkin oli myös kovasti antoisa ajanjakso niin kauan kuin sitä kesti.Yleensä naiset itse vain sitten pitävät tällaista epäonnistumisena ja toisia erittäin kovasti moralisoivat.
Jokainenhan niittää sitä mitä on kylvänytkin ja sillä selvä.
Kerranhan täällä tosiaankin vain eletään.Elinaika tuntuu jopa lyhyeltä jos sitä ei vaikeaksi tee.Toisaalta taas monille kovinkin pitkältä jos sen vaikeaksi tekee.
Hyväksyntää hakevat haureuksille hävyttömät!
mutta ei tyäpaikalla. Tämä on jotain aivan outoa joka on kestänyt jo toista vuotta. Se on niin,että kun rakastuu niin rakastuu. Emmekä luovu toisistamme.
Kunpa elämää joskus pystysi järjellä ajattelemaan.Olen itse saanut huomata että toisessa suhteessa pystyy paljon paremmin puhumaan kaikesta ja se kummasti virkistää elämää.
Takana on monen vuoden "toinen" suhde joka on nyt ehkä päättymässä omasta tahdosta.Välillä on tuullut vaihdettua vakituista kumppaniakin.Nyt on taas orastava "toinen" tarina ehkä alkamassa...
Hei,voi ei,lopettakaa ajoissa!
Muutama vuosi kun menee,mies alkaa oikkuilemaan vaihdevuosiaan ja tulee niitä eturauhas-ym.vaivoja.Nuoret naiset jaksa niitä oikkuiluja pitkään.Pysy oman vaimon kainalossa,kun kerran sanot häntä rakastavasi.Vaihdevuosiaan lähestyvä vaimosi ymmärtää sinua parhaiten.Ihastumisia tulee ja menee,ei niiden takia kannata liittoa rikkoa.Varsiniin jos rakastaa puolisoaan.
Ja kun rakastaa,muita ei mahdu kuvioihin.Vai,onko se puolisoa kohtaan tuntema tunne enään edes rakkautta,jos ihastukset ovat vuoteessakin mukana?
Itse en pysty naimaan muiden kanssa,jos rakastan jotkuta.Rakastelen ainoastaan rakastamaani.
hirveen voimakas seksuaalivietti.Miehellä siis,taas tietenkin.Ja aina löytyy nainen joka sen mieluusti salassa tyydyttää.Vaihtelu pitää virkeänä.
Meillä onkii vaimos kanssa paljon lystimpää kuin teillä.
Ihanaa jos vaimollakin on mahdollisuus samaan.Sehän ei sinusta tuntuisi miltään.???
Näyttää siltä että avioliittonne on loppusuoralla. Jos jatkat sivusuhdetta...niin siinä sitten käy,eikä kysymys ole enää silloin siitä,tietääkö vaimosi,vai ei.
Liitto on vahvemmalla pohjalla kuin ennen. Ihastumisellani toiseen on tekemistä tämän vahvistumisen kanssa.
Jos vaimolla olisi toinen niin ymmärtäisin. Jotkin meidän kahden väliset "leikit" liittyvät toiseen naiseen/mieheen. Mutta se on fysiikkaa. Aloitus käsitteli asiaa tunnetasolla.
Siis,nyt putosin kärryiltä.??
Hyväksytte vieraat kumppanit,kunhan suhteet pysyvät salaisina.??Eli,olette sopineet vaimosi kanssa,että ulkopuolisia suhteita saa olla,mutta ette jätä toisianne niiden vuoksi.??
Tarinassa klikkaa jokin pahasti.
Ensinnäkin,jos on normaaleilla tunteilla varustettu,ja ihastunut,tai rakastunut johonkin toiseen,niin ei se ole mahdollista,että liitto vahvistuu sillä.Tunteilla ei tuossa jutussa ole kylläkään mitään tekemistä.
Hyvä provohan tuo on,jos se herättää keskustelua,mutta onko se provona heitetty tänne jotain tiettyä henkilöä varten.??
Jos juttu olisi totta,niin en olisi mielissäni,jos jonain osapuolena löytäisin itseni tarinoista keskustelusivuilta.
Tilanteeseesi jakaa mielipiteet tasan kahtia, puolesta ja vastaan, kuten huomaat. Toimi siis niin kuin itse parhaaksi koet muiden mielipiteistä välittämättä. Omahan on elämäsi.
Välitänkö muiden mielipiteista,en kuuntele kuitenkaan,koska tunnen ja elämämme on omamme.
mutta valitsee vain itseään tyydyttävät kommentit
Olet jo pettänyt puolisoasi (suudelmat ja käpälöinnit), ja on vain ajan kysymys, milloin hän saa tietää puuhistasi. Olet ilmeisesti ihminen, joka ei tiedä mitä rakkaus tarkoittaa - siihen nimittäin sisältyy voimakas kunnioitus kumppania kohtaan, ja sitä et pysty puolisollesi antamaan.