Sähkön hinta on kolminkertaistunut parissa vuodessa. Tämä kaikki on tyhmien päättäjien syytä. Olisi pitänyt rakentaa useampi ydinvoimala ja suomalaisten voimalla. Ol3 yritettiin säästää, kun laitos rakennettiin useamman kansalaisuuden voimalla. Kielimuuri yms. kulttuurierot johtivat siihen, että laitos myöhästyi noin 14 vuotta alkuperäisestä aikataulusta. Alun perin sen piti tuottaa sähköä jo vuonna 2009. Ol3:n piti tulla maksamaan 3 miljardia. Loppukustannus on kuitenkin 10 miljardia.
Sähkön hinta
Anonyymi
211392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Keskustan vika
Vika on suomen kansan, kun se sallii kaikkien saatanan veivikaulojen ja perseenpyörittäjien nousta päättäville palleille eduskuntatalolle. Olisi valittu järkeviä kansalaisia, eikä sellaisia joilla on suhteita hallitukseen ja koulutodistuksia.
Kun olemme demokratia, emme voi syyttää kuin itseämme.
Puhut täyttä asiaa.
Päättäjät nousevat paikoillensa kansan syvistä riveistä, joten kyllä, vika on suomen kansassa. Valitettavasti.
Ihmisoikeuksistakaan en menisi huutelemaan muille maille ennenkuin on omat virheet korjattu.
Vas ja viherhomot myi sähkön siirron sijoittajille pilkkahintaan. Siitä tuli toi siirtomaksu, jota joutuu maksamaan vaikkei sähköä edes käytä (esim. talviteloilla olevat mökit). Siirtomaksu jo puolet sähkönkulutuksen hinnasta
Silloin kun sähkönsiirto myytiin ulkomaisille sijoittajille Suomen pääministeri oli Jyrki Katainen (kokoomus) ja sähköverkoista vastaava ministeri Pekka Haavisto (vihreät). Toivottavasti äänestäjät muistavat seuraavissa vaaleissa keväällä.
Varmasti muistetaan
Fortumin Uniperkaupatkin tuli kalliiksi. Saksa niin pöljä maa, että alkoi luopumaan ydinvoimasta v 2011. Tavoitteena oli luopua ydinvoimasta täysin tänä vuonna. Eivät pysty luopumaan. Saksa täysin riippuvainen Venäjän kaasusta. Saksassa kallista sähköä johtuen kristillis Lohikäärme Merkelin teoista. Saksa hullu maa.
Saksalaiset alkoi pelkäämään niitä tsunameja (todella nerokasta SAKSASSA) ja nyt Jaappani on rakentamassa uusia ydinvoimaloita
Suomalaiset maksavat saksalaisten sähkölaskun. Sairasta peliä valtiolta
Suomalaiset poliitikot ovat niin pöljiä että aina maksavat mitä saksalaiset vaan osaavat pyytää ja niillä kyllä on röyhkeyttä pyytää. Saatanan lapinpolttajat.
Miten ihmeessä Suomen valtionyhtiö lähti kasinopeleihin ulkomaille????
Kokoomuslaisten unelmia nuo kasinopelit. Heidän mielestään kaikki kuuluisi olla pörssissä ja toimia markkinavoimien ehdoilla. Terveydenhuolto, sähkömarkkinat, koulutus, vanhustenpalvelut ym, ym......... Natoonkin oli pakko liittyä ja kohta olemme varmaan sodassakin, Toivottavasti porvarien omat lapset siinä sitten kunnostautuvat, meiltähän muuten sotaveteraanit kohta loppuvat niin kuin sotainvaliiditkin. Kenellehän reserviupseeri yhdistykset sitten järjestävät keräyksiään jos ei kohteita ole, itselleenkö ? .
Aloittajalle: Kyllä oma sähkön hintani juuri 8 kertaistui että silleen.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/markkinoiden-karu-ennuste-ensi-kevaana-maksetaan-viela-todella-lihavia-sahkolaskuja/0774d8bf-30e0-4760-9d6d-82cc6f98e82c
40-50c
Eurajoen kunnanvaltuuston pitää neuvotella, olkiluodon ydinvoimalaitoksen sähkön myymistä kuntalaisille halvenmalla hinnalla.
Useat pienet sähköntuottajat ja voimalaitokset tekevät historiansa parasta tulosta juuri nyt ja valtio hyötyy sähköveron muodossa ennennäkemättömällä tavalla, kun sähköpörssin hinnat nousevat pilviin. Pitäisköhän eduskunnankin tehdä jotakin, vihdoinkin.
Moni tuttu nimi siirtynyt tarjoamaan pelkkää pörssisähköä
https://www.sahkonhinta.fi
Kyllä sähköntuotanto ja jakelu on perustarvike ihmisille, kuten elintarvikkeetkin ja liikenneväylätkin Niiden pitäisi olla valtiovallan kontrollissa ja omistukseltaan kansallisia. Tällaista holtittomuutta ei koskaan voisi tapahtua edes kapitalistisessa Amerikassa jossa jäänmurtajatkin kuuluvat armeijan alaisuuteen.
Määräaikaisillekin sopimuksille voi käydä köpelösti kun firma keikahtaa alta:
https://www.hs.fi/talous/art-2000009039058.html
Ei auta 2 vuotinen sopimus kun yhtiö suljetaan ulos markkinoilta puuttuvien vakuuksien vuoksi.
Markkinakapitalismi toimii. Kokoomus, Petteri Orpo ja muut porvarit voivat nukkua yönsä rauhassa.