Loudspring on todennäköisesti seuraava Tulikivi

Anonyymi

Saksa ja muut maat pyrkivät saamaan maakaasusta kaiken irti, koska sen saatavuus on tällä hetkellä rajoitettua ja hinta on nelinkertaistunut vuoden alusta. Kaasua poltetaan kaasuturbiineissa, joilla tuotetaan sähköä ja teollisuudessa esim. höyryä ja lämpöä, joita tarvitaan valmistusprosesseissa. Kotkassa on yritys Eagle Filters Oy, joka on vuodesta 1995 alkaen valmistanut laadukkaita kaasuturbiinien suodattimia, joilla turbiinista riippuen saadaan 2-5%:ia enemmän tehoa kuin jos käytettäisiin edullisia halpasuodattimia. Yritys on nyt suomalaisen cleantech-firmoihin sijoittavan Loudspring Oyj:n 100%:sti omistama.

Loudspring on tuottanut viime vuodet tappiota ja omistajat ovat myyneet isoja osakepottejaan veromyynteinä, sillä kurssi on ollut aikoinaan yli 3 euroa/osake ja nyt vain 6-7 sentin välissä. Veromyynneillä osakekurssi on painunut paljon alemmaksi kuin yritysen tunnusluvut antaisivat ymmärtää. Ruotsalaisen Erik Penser bank:n viimeisimmän arvion mukaan fair value on noin 20 senttiä/osake. Arvio on viime keväältä eikä yrityksen kokoonpanossa ole tapahtunut tämän jälkeen merkittäviä muutoksia.

Firman salkussa on myös Nuuka Oy:n osakkeita, joka on erikoistunut energiansäästöratkaisuihin. Omistusosuus tästä yrityksestä on neljännes, kun osa omistuksesta myytiin alkuvuonna: https://www.inderes.fi/fi/uutiset/loudspring-myi-onnistuneesti-merkittavan-osan-nuukaa

Nuuka-osuuden arvo on noin 2-2,5 Me kaupan arvostustasolla. Firman markkina-arvo on 5 Me eli tuon Kotkan tehtaan arvo on noin 2 Me nykykurssilla. En laske muille omistuksille juurikaan arvoa. Olen käynyt hyvin tarkasti läpi yrityksen toimintaa viimeisen vuoden aikana ja päätin, että sijoitan siihen noin 2000 euroa. Tein ostot tänään Osuuspankin kautta ja ne näkyvät pörssilistalla. Tarkoitus on sijoittaa enemmän myöhemmin tänä vuonna kun saan enemmän sijoitusvaraa. Yhtiön Q2 tulos tulee 31.8.20222.

3

509

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tänään 7 senttiä/osake, huomenna 8, sitten aletaankin tapella kuka saa ja porukka ei haluakaan enää myydä nousulegissä olevaa.

    • Anonyymi

      Loudspringillä on historiassa kummallisia harha-askelia esim. sijoitukset afrikkalaiseen huijarifirmaan. Parikolme vuotta sitten päätös aloittaa koronahuumassa hengityssuojaintuotanto ei vaikuta kovin järkevältä. Tuote on varmaan hyvä, mutta myynti ja markkinointi on sakannut, koska Saana-tuotetta on hyvin harvassa paikassa tarjolla. Ja kysyntäkin suojaimille on hiipumassa.
      Itselläni on kyllä potti osakkeita pahasti tappiolla. Ostan ehkä lisääkin, mutta noin 0,06 pintaan. Kohta nähdään missä mennään. Isoimmat omistajat ovat kyllä pysyneet uskollisina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45139
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      120
      25951
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      322
      15641
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      162
      10778
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9211
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7213
    9. 239
      6811
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      219
      6463
    Aihe