on toistettu, ettei ole mhdollista olla koskaan tekemisissä yhdenkään sellaisen kanssa, joka oli ns. mukana rankoissa vuosissa. Ei jaksa enää sitä, että mikään muistuttaisi niistä vuosista. Tärkeimmmän haaveen menetystä, kauhun tunnetta, kun ei ymmärtänyt, eikä tuntunut olevan mitään paikkaa missä voisi olla rauhassa ja elää rauhassa, ilman sitä mikä aloitettiin lupaa kysymättä. Se miten kaikki toteutettiin, oli väärin, koska kukaan ei etukäteen kertonut mitä se ns. esitys oli ja miksi sitä tapahtui ja mikä tarkoitus sillä oli.
Monta kertaa
Anonyymi
056
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.