Suomen ja matkailun tulevaisuus

Pieniä havaintoja Suomen vierailulta.

Lähes kaikki kaverini ovat joko yrittäjiä tai maahantuojia tai näiden edustajia. Lapsuuden kaverit käytännössä kaikki rakennusalalla. Yksi elementtitehtailijana, yksi pientilallisena.

Tulevaisuuden usko on useimmilta hukassa ja huoli on suuri.

Suomessa on perinteisesti pidetty hyvänä mikro - pienyrityksissä, jos tulos on yli 3%. Viidellä prosentilla pääset jo pankkien vieraaksi karkeloihin, jos vaihtoa on vähintään miljoonia. Nämä marginaalit eivät vallitsevassa tilanteessa enää riitä.

Elintaso on laskenut Suomessa monilta, inflaatio jyrää ja euro heikkenee. Muutama pääsyy tähän ovat hallituksen ja EU:n vihreät toimet joihin Suomen nukkehallitus lähti eturintamassa mukaan.

Koronan ja Ukrainan sodan aiheuttama konkurssiaalto monille aloille, energiayhtiöiden ja niihin kytkeytyneiden poliitikkojen korruptoituminen ja näiden kaikkien aiheuttama inflaatio, jonka loppua ei näy.

Nämä asiat ovat vasta viimeisten kuukausien aikana alkaneet näkyä suomalaisten kukkarossa. Kaikkien muiden kukkarossa paitsi niiden, jotka tällä rikastuvat.

Tällä rikastuu lähinnä vain päivittäistavarakauppiaat ja suurimpien energiapörssiyhtiöiden johtoporras. Fortumin johtajan (poliittinen virka) palkka 125 tonnia kuussa ja noin 850 tuhannen euron vuosittainen palkkio siihen päälle.

Palkkio mistä, kun saksalaisille myytiin kaasua 12 miljardin euron tappiolla?

Kotimaiset tuottajat eivät saa yhtään sen enempää kuin aiemminkaan. Kotimainen karjatuotanto halutaan lopettaa kokonaan. Suomen huoltovarmuus on 90% tuonnin varassa.

Mikäli sota leviäisi itämerelle, rahtiliikenne pysähtyisi.
Viljavarastot supistettiin minimiin maassamme jo Kataisen hallituksen aikaan. Suomessa alettaisiin siinä tilanteessa syömään kotieläimiä vain muutaman viikon päässä rahtiliikenteen stopista.

Normaalilla perheellä, jolla on sähkölämmitteinen talo haja-asutusalueella, saattaa pahimmillaan maksaa ensi talvena talonsa lämmityksestä tonnin kuussa ylimääräistä.

Vain keskituloisilla perheillä ja siitä ylöspäin, on varaa sellaisiin lisäkustannuksiin, edellyttäen että molemmat vanhemmat ovat töissä. Puulämmitys ja puukiukaat aiotaan kieltää.

Natoon liittyminen käytännössä lakkauttaa idänkaupan, joka lisää työttömyyttä ja konkursseja entisestään ja tietenkin jo mainittua energianhintaa vihreän siirtymän kera.

Naton suorat kustannukset eivät ole paljon, mutta vihanpidon vuoksi USA laittaa Suomen varustautumaan lisää joka vuosi. Tänä vuonna hävittäjien lisäksi hankittiin yhteensä jo 4,1 miljardilla lisää kalustoa, miellyttääksemme Natoa. Ensi vuonna sitten lisää kun ollaan Natossa.

Jo sovittuja ja hinnoiteltuja kauppoja joudutaan purkamaan ja sopimaan uudelleen. Parhaimmassakin tapauksessa menetetään vain voitto-osuus, eli tehdään nollakauppaa.
Koskee myös minun duunia. Voittoja ei ole luvassa.

Pääministerimme tanssii samaan aikaan rave-bileissä raivokkaana selvästi huumausaineiden alaisena pintaliitäjien muodostaman roskaväen kanssa.

Onnekkaita on he, joilla vielä on töitä ja palkka riittää elantoon, kenties jopa vielä matkusteluunkin.

Isänmaallisena ihmisenä olen huolissani Suomen tulevaisuudesta ja suomalaisten nuorten ja lasten kannalta myös turvallisuudesta.

Saako Suomi milloin ukrainalaiset pois maasta elämästä kustannuksellamme, joka tuo Suomelle taas miljardien lisäkulut?

Kohtapa rakennetaan Ukrainaa uudelleen ja sinnekin on jo huumeministerimme luvannut lisää rahaa.

On selviö että rikollisuus tulee lisääntymään. Uudisasukkaiden jengit saa rahapulassaan hyvän syyn alkaa terrorisoimaan ympäristöä, kun tukirahat eivät riitä. Nälkärajalla eli ennen näitä asioita miljoona suomalaista. Se on 5,5 miljoonan kansasta paljon.

Väitän että suhteessa väkilukuun Thaimaassa on vähemmän nälkää näkeviä kuin Suomessa ja Suomen köyhien ravinto on halvimpia eineksiä mitä löytyy, kun Thaimaan köyhän ravinto tulee suoraan luonnosta ollen paljon terveellisempää.

Thaimaan köyhä ei syö HK:n einespullia.

Ongelmat eivät koske meitä kaikkia, mutta olisi varsin itsekästä ajatella ettei "tämä haittaa minua". Kyllä se haittaa jokaista tervettä isänmaallista ihmistä nähdä, mihin suuntaan asiat on menossa.

Vaikka isänmaallisuus on Suomessa nykyään kiellettyä ja se rinnastetaan edesmenneeseen saksalaiseen kansallissosialismiin, niin se on ainoa keino jolla Suomi nousee.

Nimittäin alkamalla ajattelemaan että oma maa kuntoon ensin ja sitten vasta voidaan auttaa muita.

Sama pätee myös yksityistasolla. Itsestään huolehtimaton resupekka, kuten Basso Pasanen vuokrabetonikopissaan ei voi ketään auttaa.

Hänellä kun ei ole eväitä tilanteen korjaamiseksi olemattoman aivotoiminnan ja eriskummallisen käänteisajattelun vuoksi, jossa velat on saatavia ja saatavat velkoja.

Hänen maailmassaan halpa on maailman parasta ja kallis surkeaa, köyhyys on ihanne ja rikkaus syntiä ja jossa köyhät on onnellisia ja rikkaat onnettomia narsisteja.

Lääkkeeksi ja lohduksi hän on keksinyt itselleen satumaisen elämän, joka perustuu toisten elämiin.

36

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koska Paksu Pasanen ensimmäiseksi aikoo kertoa että päivystän täällä, kerron että en päivystä. Lihat haettu ja sähöpostit hoidettu.

      Halusin vain kertoa mitä havaitsin Suomessa. Thaimaalaisia kun ei nämä asiat kosketa, niin riittää kun sanoo että Suomella ei mene hyvin.

      • Anonyymi

        Olet tosi ongelmainen ihminen, tervepäinen ei lataa tuollaista tarinaa matkailupalstalle ja alituiseen aiheena Hua Hinin mies jolle tuli järjestää etukättä.
        Päivystää ... mitä väliä on päivystyksillä ja sillä että joka päivä on tarve tuollaiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hui hain miehen mielikuvitusystävähän se siinä... "yllättäen" 8)

      • Anonyymi

        Numbaa .... aaaaaa .... !!!!!!

        Nälkä ja jano, laita juomaa vasemmasta korvasta ja oikeasta velliä.

        Mutta asiaan, ei olla Numba tekemisissä tervepäisen kanssa.

        S

      • Anonyymi

        55555

      • Anonyymi

        Lapsellisia nuo potato juttusi poju.

      • Anonyymi

        Moi moi NumBalli... arvaa mitä löysin just tatamiltani, kun aivastin ja samalla pääsi pieni po po po potato, räps räps...

        T Puppelisi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moi moi NumBalli... arvaa mitä löysin just tatamiltani, kun aivastin ja samalla pääsi pieni po po po potato, räps räps...

        T Puppelisi

        Kaukon säätimen.

    • Anonyymi

      Yhdestä asiasta voimme varmasti olla samaa mieltä, kirjoitit puolimetriä kerrontaa Suomesta, ja neljä viimeistä lausetta oli taas NumBallista, melkeinpä väitän että sinulla on jokin suhde tähän NumBalliin, muukin kuin tämä palstarakkaus.

      Olen samaa mieltä kanssasi, NumBall ei voi pätkääkään auttaa Suomen tilannetta, mutta et voi sinäkään yhtään sen enempää.

      Olenpa miettinyt mikä saa teidät olemaan kuin kissa ja koira, sinä olet kokoajan puolustusasemissa, ihan kuin peläten että kohta NumBall paljastaa jotain sinun menneisyydestä, ota rauhallisesti hyvä mies, tuollainen käy verisuonistoon, pidemmän päälle myös sydän kärsii.. kun ahdistaa kokoajan.

      • Anonyymi

        Kerro rohkeasti vaan omalla nimelläsi tarinat itsestäsi. Et tarvitse siihen mielikuvituskaveria.
        Olet niin tyhmä ja vittumainen mies, ettei sinua kukaan tosielämässä puolusta eikä varsinkaan fanita. Kymppi on aivan toiselta planeetalta ja teistä ei voi puhua samana päivänäkään. Kymppi on menestyjä huipputyyppi ja sinä paskiainen luuseri. Olet kyllä psykologisessa mielessä mielenkiintoinen, sitä ei voi kiistää kukaan. Saa ihmetellä joka kerta kun horinoitasi lukee, että miten ihminen voi olla noin kuutamolla.

        Onko munaa kertoa rohkeasti nimelläsi huipputyypin perseennuolija?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko munaa kertoa rohkeasti nimelläsi huipputyypin perseennuolija?

        Miksi jollekin NumBallin mielikuvitusystävälle kenenkään pitäisi kertoa mitään nimeään?

    • Anonyymi

      Kyllä nämä ongelmat mitä Suomessa on koskee myös Thaimaata, sähkönhinta nousee ensikuun alusta 20%.
      By NumBall HHN 61v.

    • Anonyymi

      "Koskee myös minun duunia. Voittoja ei ole luvassa."

      "Suutarin pitäisi pysyä lestissään" sanottiin ennen.

      Hyppää pois aloilta joista et ymmärrää mitään.
      Myy pois kullinjatkeet - niilläkin rahoilla elät Isanissa 20v suht' hyvin.
      Etenkin kun jatkat "lääkeruohon" viljelyä laillisesti. Ja älä ole Sannalle "pata joka kattilaa soimaan" - olet samanlainen.

      • Anonyymi

        Pippelinen haluaa Marinin huume seulaan, perussuomalaiset revittelevät jauhojengillä”.
        Pattayn rakkaissa paljon lapsellisia persuja ollen.
        Nettikoviksia... räps räps vaan ja...

        Kummalla leuhkempi kellohame, Sannalla vai Senssulla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummalla leuhkempi kellohame, Sannalla vai Senssulla?

        Hiivajengi ... räsps räps ... tuuppa tänne testaa tuntuu hyvälle 8)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kummalla leuhkempi kellohame, Sannalla vai Senssulla?

        Sensukalla tietenkin.

        Perustelut: Sensukan ollessa NumBallin mielikuvitusystävä, ei Sannalla ole mitään jakoa. Kellään, voin vakuuttaa, ei vaan voi olla NumBallin mielikuvistuskellohametta leuhkempaa. Ei edes Pupella.

    • Anonyymi

      Putinin trollit ovat laajentaneet aluettaan myös pattispalstalle.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        PM tehköön lomallaan mitä haluaa, taas vähä-älystä paskan jauhamista persuilta.

      • Anonyymi

        Hyvän näköinen vosu, panisin jos kaksi, vedonlyönnin ehtoa täyttyisi.
        By NumBall HHN 21v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PM tehköön lomallaan mitä haluaa, taas vähä-älystä paskan jauhamista persuilta.

        Ei kai kukaan ole kieltänytkään Marinia tekemästä haluamaansa, uuno.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvän näköinen vosu, panisin jos kaksi, vedonlyönnin ehtoa täyttyisi.
        By NumBall HHN 21v.

        No mitkä kaksi, mulla rakkaalleni vain yksi ehto, räps räps...

        S

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mitkä kaksi, mulla rakkaalleni vain yksi ehto, räps räps...

        S

        Rakas... oma eikä vuokra, mielikuvitussenseinini kyllähän ja, kyllähän sinun pitäisi, tietää kysymättäkin. Mehän ollaan melkein päivälleen saman ikäisiä.
        Ensiksi minulla ja, sinulla, pitäisi seisoa jotakin, muutakin kuin järki.
        ToiSEKSI... kaikki ei ole myytävänä, en ole mikään helppo siskon makkara, mutta jos tää vosu tarjoaisi mulle ilmaisen illallisen hua hinin parhaassa keijomiesten ravintolassa, niin...
        By Keijo Keijukainen HHN 61v.

    • Anonyymi

      Facesta kopioitu 100% totuus:

      Meillä on pääministerinä 36v nainen, jonka kokemus oikeasta työelämästä kariutui sokoksen kassan jälkeen pienen firman vaatehankintoihin. Sen jälkeen hänestä tuli poliitikko.
      Menestyksellisesti hoiti sateenkaariperheen lapsena. Lapsena jonka isä alkoholisoitui ehkä syystä että vaimonsa olikin lepakko.
      Tyttöparka on sellaisissa saappaissa ollut pääministerinä, jotka eivät hänelle sovi. Ei ole osaamista ja ihmettelen että kuitenkin hänen kahdeksan avustajaansa eivät ole saaneet häntä hoitamaan töitään Suomen ja Suomalaisten hyväksi.
      Hän kulkee kuten Urpilainen, Käteinen ja Stibido kohti Eu:n palkkiovirkaa. Sen hän on kyllä ansainnut tyhmänä kumileimasimena.
      Pääministeriä vaati jo huumetestiin hallituspuolueen poliitikko, kunnes käsky kävi että ei saa kommentoida. Minun mielestä koko hallituksen pitäisi kusta purkkiin ainan kun eduskuntaan menevät, on se sellasta sakkia.
      Tuo bilevideo on vain pieni jäävuoren huippu, joka toivottavasti katkaisee kamelin selän. Pelkkä harmiton ulostulo, joltakin bilehileeltä. Miettikää nyt oikeasti että pääministeriltä vaaditaan huumetestiä. Tuohan on jo supo-tason asia katsoa että koko hallitus on kykenevä hoitamaan Suomen asioita, euroopan ollessa sodassa... Ziisus. Kusipurkit käyttöön koko eduskuntaan, niinhän jokaisella työpaikallakin toimitaan jos on aihetta.
      HOX:
      Pääministeri on tasavallan presidentin sijainen. Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö.

      Suomen arvovalta on kyseessä. Jos ei eroteta, Suomea pidetään ihan pellenä kuten on pidetty koko tämän hallituksen ajan.

      • Anonyymi

        Sinullakin on mahdollisuus, pistä paremmaksi, vaan et kykene muuhun kun internetissä turpailemaan anonyyminä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinullakin on mahdollisuus, pistä paremmaksi, vaan et kykene muuhun kun internetissä turpailemaan anonyyminä.

        ...ja kukahan sinä mahdat olla?

      • Ehdotan että ole rohkeasti vaan oma itsesi, mutta jos saat nautintoa idiotismeistasi niin täytyyhän sinun jatkaa.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Ehdotan että ole rohkeasti vaan oma itsesi, mutta jos saat nautintoa idiotismeistasi niin täytyyhän sinun jatkaa.

        Hui hain miehen mielikuvitusystävähän se siinä... yllättävän pitkällä päivystys viiveellä. Miten ajattelit jatkaa?

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Ehdotan että ole rohkeasti vaan oma itsesi, mutta jos saat nautintoa idiotismeistasi niin täytyyhän sinun jatkaa.

        Ei noista kannata Senssu välittää, nuorella naisella on oikeus lomaansa ja hänen asiansa jos bilettää, oli asema sitten mitä tahansa, persut on paniikkissa kun vaalit lähenee ja kannatus on oppositiosta katsottuna olematon, lähes kaikki isommat ongelmat taxi, energia on edellisen hallituksen aikaansaamia, laitettiin tase töihin kuten Sipilä totesi, mutta jätti tietysti sanomatta että veronmaksajilta piikki ei katkea, nyt miljardien tappiot, tase tosiaan oli töissä.

        Niiltä pitäisi viedä äänioikeus, jotka äänestää sukupuolen ja-tai ulkonäön perusteella sellaista henkilöä jolla on työkokemusta vain Sokoksen kemikaliosta, joka värväsi vanhat kaverinsa 8kpl avustajiksi, jotka nekään ei tee mitään. Marin on nukkehallituksen paineen alla ryhtynyt maailman sosiaalitoimistoksi ja maksattaa laskut Suomalaisilla.
        Tällä hetkellä tämän hallituksen lisävelasta muodostuva hintalappu on noin 50 miljardia euroa. Suomi tarvitsee vahvan johtajan joka osaa sanoa ei. Jauhojengiä emme tarvitse.

        50 miljardia on helpompi ymmärtää kun katsotaan mitä se tekee kymmenen vuoden ajan sen jokaiselle päivälle: 13 698 630,14 €

        Jauhojärvi voisi palata YLEn selostamoon, niin kiva kuunnella, minne laittaa Hn.

      • Anonyymi

        Otetaanpa hieman kiinni mitä olet kertonut, miten kemikaalio tai kaupankassa on huono referenssi jos sinusta on, olet jättänyt kertomatta että Marin on ollut vuosia Tampereen kaupungin hallituksen puheenjohtaja, otetaanpa vertailukohtaa vaikkapa kokkareiden Henna Virkkunen, joka on täydellinen poliittinen broileri, hän ei ole koskaan tehnyt päivääkään oikeaa työtä, kuitenkin hän on eu-edustaja, tai oli en tiedä onko enää... enemmin minä äänestän vaikka nättiä naista kun politiikkojan lupaukset on käsittämättömiä, eikä ne koskaan pidä...

        Mitä taas tulee suomen velkaantumiseen, tottakai se huolestuttaa, mutta onpa tilannekin ollut erittäin poikkeuksellinen ensin korona, sitten venäjän sota, tämän jälkeen vielä energia kriisi, kaikki yhteiskunnat on velkaantuneet eikä Suomen velkaaantumisaste ole sen suurempi kuin euroalueelle yleensä.

        Pohjana oli jo hallituksen vaihtuessa suomen historian huonoimman hallituksen Sipilän hallituksen tekemät vakavat virheet, tase laitettiin töihin, kaikki sosiaaliedut huononi, samoin karmea taxi uudistus, jonka piti laskea taksien hintaa, mutta toisin kävi homma meni munilleen pahasti.

        Otanpa vielä kantaa tähän uniper sotkuun, fortum myös omistamansa sähköverkon sijoittajille Sippilän aikana, tästä saadut rahat se sijoitti uniperiin joka on täysin suomen ympäristöpoliittista kantaa vastaan, uniper on erittäin iso toimija saksassa, jolla lähes kaikki liiketoiminta perustuu fossiilisiin polttoaineisiin, venäjä sulki kaasuhanat, tämä aiheutti miljardien tappiot, ja aiheuttaa edelleenkin, siis fortum myös runkoverkkonsa, ja käytti saamansa pääoman uskomattoman typerästi, sähkönsiirtohinnat nousivat rajusti peruskäyttäjille ja nousee edelleenkin... tätä Sippilän hallitus piti onnistuneena kauppana.
        Aivan yhtä hölmöä kun Sonera osti miljardeilla ilmaa saksasta.

        Mitä tulee vielä sotaan, se tulee aiheuttamaan vielä valtavat kustannukset, veronmaksajille, saas nähdä paljonko suomen väkiluku tulee nousemaan pakolaisten ansioista ja mille tasolle se tulee jäämään, en ota kantaa sodan oikeutukseen, mutta harvoin kukaan riitelee itsekseen, tai varsinkin sotii... Venäjän historiaa hieman tunteneena, ukraina on osa venäjää, eräällä tavalla sen sydän, eikä venäjä tule helposti sotaa lopettamaan, lisäksi ärsyttää jatkuva median viestittämä propaganda, varsinkin venäjän hyökkäys sota, venäjän aloittaman sota... vaikka tuskin kumpikaan osapuoli on syytön.

        Natoon en viitsi edes ottaa kantaa, se on melkoista pelleilyä, jokin Turkki päättää ketä jäseniksi halutaan ja ketä ei... ei hyvä...

        Siis fortum myi omistansa sähköverkon.

    • Anonyymi

      Wilma Murto taivutti NatoSuomen kansakuntien joukkoon. Tuleva kuningattaremme hienossa futuurissamme.

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      69
      2261
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1752
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1440
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1437
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      242
      1373
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1232
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1205
    8. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      369
      1183
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1175
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      336
      1128
    Aihe