Pankkikortiton Pasasen Vesa-Matti Leino Hua Hinista valehtelee kaikesta, jos ei valehtele niin liioittelee tai satuilee.
Kaveriporukkaamme kuului aikoinaan puolimanne kaveri. Mukava heppu, armoton kauppamies, mutta myös armoton liioittelemaan. Teki sen kylläkin vitsillä tehosteena, mutta kuitenkin.
Kerran hän kertoi kolme tarinaa peräkkäin illanvietossa, joissa kaikissa tarinoissa oli lukuja.
Kaveri meni sitten vessaan siitä, niin päätettiin laskea tarinoiden perusteella kaverin keskimääräinen liioittelukerroin.
Laskelmiemme perusteella päädyimme siihen että liioittelukertoimensa oli 25.
Kaveri tulee vessasta ja alkaa kertoa heti tarinaa että veti peräkärryä eilen sataaneljääkymppiä niin yhtäkkiä rinnalle ilmestyi auton rengas ja he eivät heti tajunneet että se on omasta autosta.
Joku irvileuka siihen heti loihe kysymään että "Hei jätkät, paljo on 149 jaettuna 25:llä?" Toinen vastasi "Ei paljon mitään"
Pasasen liioittelukerroin
29
75
Vastaukset
- Anonyymi
Toisaalta sinä et pahemmin häviä, alkaen liki 10 vuoden lainoista.
- Anonyymi
Kun vanhoja kerrostaloja päivitetään, niin sellainen edellyttää pääomaa, yleensä taloyhtiön lainaa, mutta tällä aloittajalla jää jopa vuokratuotoista remonttikustannusten jälkeen viivan alle, kuten hän itse kertoo.
Ihmettelen suuresti miksi iso päällikkö ei remppauttanut kohdetta kun se kerran itse itsensä olisi rahoittanut remonttikustannuksissa.
Siinä jää kakkoseksi tämä ystävänsä jota hän nimittelee rasistisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun vanhoja kerrostaloja päivitetään, niin sellainen edellyttää pääomaa, yleensä taloyhtiön lainaa, mutta tällä aloittajalla jää jopa vuokratuotoista remonttikustannusten jälkeen viivan alle, kuten hän itse kertoo.
Ihmettelen suuresti miksi iso päällikkö ei remppauttanut kohdetta kun se kerran itse itsensä olisi rahoittanut remonttikustannuksissa.
Siinä jää kakkoseksi tämä ystävänsä jota hän nimittelee rasistisesti.Ilmeisesti remonttikustannukset on luokkaa purkkimaalia, jonka vuokralainen itse sijoittaa katsomaansa paikkaan, no empä usko peukaloisen juttuja, kyllä maailmaan puhetta mahtuu.
Käsittääkseni rakennusalalla voit tuota kommentoida paremmin tuotto-odotukset kohteesta on siinä 8 % pintaan korkeintaan mutta yleensä 4-6 % välissä, tätä ainakin pankit käyttävät kannattavuuslaskelmissa.
Yleensä kyllä kannattaa suhtautua hyvin varauksella jos jokin kaupunki myy taseestaan kohteita, varsinkin vanhoja kiinteistöjä, me voi paljastua pidemmänpäälle melkoisiksi pommeiksi.
Laiton jo eilen peukaloiselle lievän herjan, kaiketi sillä on huumorin tajua, heppu on varmaan varannut itselleen ostamastaan kiinteistöstä kattohuoneiston, sitten kun vaimonsa laittaa hänet ulkoruokintaa, ja on paluu edessä, suomeen, kahden korealaisen näköisen lapsensa kanssa, jotka eivät puhu sanaakaan suomea, nimitaulussa on hänen nimensä ainoana suomalaisena, silloin poika tietää olevansa uransa huipulla.
By NumBall HHN 61v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti remonttikustannukset on luokkaa purkkimaalia, jonka vuokralainen itse sijoittaa katsomaansa paikkaan, no empä usko peukaloisen juttuja, kyllä maailmaan puhetta mahtuu.
Käsittääkseni rakennusalalla voit tuota kommentoida paremmin tuotto-odotukset kohteesta on siinä 8 % pintaan korkeintaan mutta yleensä 4-6 % välissä, tätä ainakin pankit käyttävät kannattavuuslaskelmissa.
Yleensä kyllä kannattaa suhtautua hyvin varauksella jos jokin kaupunki myy taseestaan kohteita, varsinkin vanhoja kiinteistöjä, me voi paljastua pidemmänpäälle melkoisiksi pommeiksi.
Laiton jo eilen peukaloiselle lievän herjan, kaiketi sillä on huumorin tajua, heppu on varmaan varannut itselleen ostamastaan kiinteistöstä kattohuoneiston, sitten kun vaimonsa laittaa hänet ulkoruokintaa, ja on paluu edessä, suomeen, kahden korealaisen näköisen lapsensa kanssa, jotka eivät puhu sanaakaan suomea, nimitaulussa on hänen nimensä ainoana suomalaisena, silloin poika tietää olevansa uransa huipulla.
By NumBall HHN 61v."Käsittääkseni rakennusalalla voit..." neuvoo tyhjätaskuinen paksu Bumba rakennusalan ammattilaisia, omana kokemuksenaan psykiatrian osastolla Jorvissa tapaamansa entisen nuohoojan kertomukset terapiahuoneen istunnossa.
Anonyymi kirjoitti:
"Käsittääkseni rakennusalalla voit..." neuvoo tyhjätaskuinen paksu Bumba rakennusalan ammattilaisia, omana kokemuksenaan psykiatrian osastolla Jorvissa tapaamansa entisen nuohoojan kertomukset terapiahuoneen istunnossa.
Aivanko oikeasti apina uskot että kymppisi on rakennusalan ammattilainen.
Kymppisi kuules on juuri niin ammattitaitoinen kuin sinä psykiatria ammattilainen, eli wiki, google ja iltasanomat.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Aivanko oikeasti apina uskot että kymppisi on rakennusalan ammattilainen.
Kymppisi kuules on juuri niin ammattitaitoinen kuin sinä psykiatria ammattilainen, eli wiki, google ja iltasanomat.Mistä Senssu siinä tapauksessa arvelee, että rakkaasi on miljoonansa tehnyt? Lotossa?
Anonyymi kirjoitti:
Mistä Senssu siinä tapauksessa arvelee, että rakkaasi on miljoonansa tehnyt? Lotossa?
Miljoonat tehnyt?
Luuletko tosiaan että menee läpi internetmiljonääri fotosoppauksillaan?
Minä lupaan uskoa noihin juttuihin aikaisintaan kun räps ja räps, ja olen tavannut henkilön, en aiemmin eikä sitä tule tpahtumaan, koska Pippelinen ei kykene.
Vihjailukuvat ja paljon sanoja on huuhaa.
Ainoan mitä uskon on lattialiippaus.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Miljoonat tehnyt?
Luuletko tosiaan että menee läpi internetmiljonääri fotosoppauksillaan?
Minä lupaan uskoa noihin juttuihin aikaisintaan kun räps ja räps, ja olen tavannut henkilön, en aiemmin eikä sitä tule tpahtumaan, koska Pippelinen ei kykene.
Vihjailukuvat ja paljon sanoja on huuhaa.
Ainoan mitä uskon on lattialiippaus.En usko että hän on lattiaa liippaamalla rakentanut sitä taloa, jossa olen kolmasti vieraillut, eikä ajelisi AMG:llä Thaimaassa eikä ajelisi mersulla Suomessakaan lattialiipparina, eikä liipparit lentele busineksessa, Saaristomakkara. Sinun katkeruutesi ei muuta näitä tosiasioita miksikään, eikä sinulla ole olemassa itselläsi edes vihjailukuvia vuoden 2008 jälkeen.
Anonyymi kirjoitti:
En usko että hän on lattiaa liippaamalla rakentanut sitä taloa, jossa olen kolmasti vieraillut, eikä ajelisi AMG:llä Thaimaassa eikä ajelisi mersulla Suomessakaan lattialiipparina, eikä liipparit lentele busineksessa, Saaristomakkara. Sinun katkeruutesi ei muuta näitä tosiasioita miksikään, eikä sinulla ole olemassa itselläsi edes vihjailukuvia vuoden 2008 jälkeen.
Niin totuuspelle käy sinä missä käyt mutta sinun käyntisi ei minua vakuuta.
- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Niin totuuspelle käy sinä missä käyt mutta sinun käyntisi ei minua vakuuta.
Sinun vakuuttamisesi ei kiinnosta minua, mutta idioottimaista herjapelleä on kiva vähän härnätä. https://aijaa.com/ttI8bl Muistatko kun ilkuit moneen kertaan että "eipä löydy lippuja eikä passeja totuuspelleltä Suomeen". Sitten kun laitoin niin aloit ilkkua että ei tuommoisia karvalakki-ladaluokan lippuja kannata esitellä.
Voi kateuden määrää. Ei ole missään asteikossa nähty tuollaista, jota sinä reppana harjoitat joka asiasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko että hän on lattiaa liippaamalla rakentanut sitä taloa, jossa olen kolmasti vieraillut, eikä ajelisi AMG:llä Thaimaassa eikä ajelisi mersulla Suomessakaan lattialiipparina, eikä liipparit lentele busineksessa, Saaristomakkara. Sinun katkeruutesi ei muuta näitä tosiasioita miksikään, eikä sinulla ole olemassa itselläsi edes vihjailukuvia vuoden 2008 jälkeen.
Niinkuin aikaisemmin sanoin en usko sanaakaan mitä Peukaloisen retket tänne tuottaa, ja sinäkin totuuspelle olet vain osa noita retkiä, samoin kuin laiffila.
By NumBall HHN 61v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkuin aikaisemmin sanoin en usko sanaakaan mitä Peukaloisen retket tänne tuottaa, ja sinäkin totuuspelle olet vain osa noita retkiä, samoin kuin laiffila.
By NumBall HHN 61v.Sitten kun peukaloinen kertoo uskottavan ansaintalogiikan korjaa katsantoani, kovasti poju on esitellyt menoja, on mersuja, 450 M2 taloa joka on parasta mahdollista laatua, lentoja, kerrostaloja, kesämökkejä, tiliotteita yms... Mutta ansaintalogiikaa on vaikea esitellä kun ei sellaista edes ole, kuluja ja omaisuutta kylläkin, tai esitti se kerran myyneensä varastolla lojuvan muovimaton.
By NumBall HHN 61V. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten kun peukaloinen kertoo uskottavan ansaintalogiikan korjaa katsantoani, kovasti poju on esitellyt menoja, on mersuja, 450 M2 taloa joka on parasta mahdollista laatua, lentoja, kerrostaloja, kesämökkejä, tiliotteita yms... Mutta ansaintalogiikaa on vaikea esitellä kun ei sellaista edes ole, kuluja ja omaisuutta kylläkin, tai esitti se kerran myyneensä varastolla lojuvan muovimaton.
By NumBall HHN 61V.Katsoppas peukaloinen kuin ihminen joutuu ensin ansaitsemaan, että pystyy investoimaan, jos ei eilen ansantalogikkaa, ei ole myöskään tuloja, itse olen ansaintalogiikana maksani eläketurvamaksut, ja Palokan rannasta saamani vuokratuotot, nämä on kyllä lähinnä harrastus tasoa, vuokra 720 - yhtiövastike- ja korjaukset - pääoma vero, jää 222 euroa kuukaudessa.
By NumBall HHN 61v. Anonyymi kirjoitti:
Katsoppas peukaloinen kuin ihminen joutuu ensin ansaitsemaan, että pystyy investoimaan, jos ei eilen ansantalogikkaa, ei ole myöskään tuloja, itse olen ansaintalogiikana maksani eläketurvamaksut, ja Palokan rannasta saamani vuokratuotot, nämä on kyllä lähinnä harrastus tasoa, vuokra 720 - yhtiövastike- ja korjaukset - pääoma vero, jää 222 euroa kuukaudessa.
By NumBall HHN 61v."ansaintalogiikana maksani eläketurvamaksut"?
Ohoh! Siinäpä mahtava suunnitelma rikkauksiin ja maksalle omat eläketurvamaksut. Se maksa taitaa kyllä olla jo taputeltu terveyden osalta.
Koska olet ollut koko elämäsi palkansaaja, sinun logiikalla ei ole ollut tekemistä eläketurvamaksujen kanssa, vaan ne on pidättänyt ja hoitanut työnantajasi puolestasi ja samalla laittanut vielä omistaan lisää.
Sinulla ei koskaan ole ollut lainaa, joten et ole omistanut mitään. Luottotietosi meni jo varhain ja et olisi koskaan saanut pienestä palkastasi saanut säästettyä omaa osuutta pankkilainaa varten muutenkaan.
Joten äläpäs höpsi taas, iso lihava mies lämpimiksesi. Juoppoputki vissiin poikki taas vähäksi aikaa? Kuun vaihteessa sinut taas todennäköisesti ylennetään kenraaliksi tai sitten tulee pari-kolme uutta elämänuraa.
Huuhaa ukko olet. Me lähdetään vaihteeksi järvelle. Poika oli kysellyt jatkuvasti milloin isi tulee ja halusi yhdessä järvelle. Nyt sitten mennään päikkärien jälkeen.- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
"ansaintalogiikana maksani eläketurvamaksut"?
Ohoh! Siinäpä mahtava suunnitelma rikkauksiin ja maksalle omat eläketurvamaksut. Se maksa taitaa kyllä olla jo taputeltu terveyden osalta.
Koska olet ollut koko elämäsi palkansaaja, sinun logiikalla ei ole ollut tekemistä eläketurvamaksujen kanssa, vaan ne on pidättänyt ja hoitanut työnantajasi puolestasi ja samalla laittanut vielä omistaan lisää.
Sinulla ei koskaan ole ollut lainaa, joten et ole omistanut mitään. Luottotietosi meni jo varhain ja et olisi koskaan saanut pienestä palkastasi saanut säästettyä omaa osuutta pankkilainaa varten muutenkaan.
Joten äläpäs höpsi taas, iso lihava mies lämpimiksesi. Juoppoputki vissiin poikki taas vähäksi aikaa? Kuun vaihteessa sinut taas todennäköisesti ylennetään kenraaliksi tai sitten tulee pari-kolme uutta elämänuraa.
Huuhaa ukko olet. Me lähdetään vaihteeksi järvelle. Poika oli kysellyt jatkuvasti milloin isi tulee ja halusi yhdessä järvelle. Nyt sitten mennään päikkärien jälkeen.Voitin taasen vedonlyönnillä tappiota 200 donaeuroa kun väitin että ensin totuuspelle ja perään Neiti.
Niinpä tosiaan päikkärien jälkeen, muista ottaa järvestä valokuva, älä missään nimessä itsestäsi imuroitujesi kanssa. - Anonyymi
20-10 kirjoitti:
"ansaintalogiikana maksani eläketurvamaksut"?
Ohoh! Siinäpä mahtava suunnitelma rikkauksiin ja maksalle omat eläketurvamaksut. Se maksa taitaa kyllä olla jo taputeltu terveyden osalta.
Koska olet ollut koko elämäsi palkansaaja, sinun logiikalla ei ole ollut tekemistä eläketurvamaksujen kanssa, vaan ne on pidättänyt ja hoitanut työnantajasi puolestasi ja samalla laittanut vielä omistaan lisää.
Sinulla ei koskaan ole ollut lainaa, joten et ole omistanut mitään. Luottotietosi meni jo varhain ja et olisi koskaan saanut pienestä palkastasi saanut säästettyä omaa osuutta pankkilainaa varten muutenkaan.
Joten äläpäs höpsi taas, iso lihava mies lämpimiksesi. Juoppoputki vissiin poikki taas vähäksi aikaa? Kuun vaihteessa sinut taas todennäköisesti ylennetään kenraaliksi tai sitten tulee pari-kolme uutta elämänuraa.
Huuhaa ukko olet. Me lähdetään vaihteeksi järvelle. Poika oli kysellyt jatkuvasti milloin isi tulee ja halusi yhdessä järvelle. Nyt sitten mennään päikkärien jälkeen.Kerron hieman ansaintalogiikasta, kerroin kaverista joka oli vr:llä 45 vuotta töissä, katsoit ratamiehen palkan tänäpäivänä ja arvioit että hän on tienannut yli 2 miljoonaa tänä 45 viiden vuoden aikana, laskit sen nykyisen palkkatason mukaan, tässä on ansaintalogiikka joka on varsin yleinen suomalaisille, todellinen palkkakertynä on välillä 800.000 - 1.200.000 euroa, missään tapauksessa se ei ole lähellekään tuota kahta miljoonaa, kun käsitykset on tuolla tasolla on ainoastaan typerää olettaa että joku terve uskoo sinun juttuja, sekunttiakaan, ainoastaan hörhöt, joita tällä palstalla on ainakin yksi sinä.
By NumBall HHN 61v.
ps. niinkuin sanoin kerro uskottava ansaintalogiikkasi, tiedän ei sellaista ole olemassakaan, joten emme koskaan pääse siitä nauttimaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerron hieman ansaintalogiikasta, kerroin kaverista joka oli vr:llä 45 vuotta töissä, katsoit ratamiehen palkan tänäpäivänä ja arvioit että hän on tienannut yli 2 miljoonaa tänä 45 viiden vuoden aikana, laskit sen nykyisen palkkatason mukaan, tässä on ansaintalogiikka joka on varsin yleinen suomalaisille, todellinen palkkakertynä on välillä 800.000 - 1.200.000 euroa, missään tapauksessa se ei ole lähellekään tuota kahta miljoonaa, kun käsitykset on tuolla tasolla on ainoastaan typerää olettaa että joku terve uskoo sinun juttuja, sekunttiakaan, ainoastaan hörhöt, joita tällä palstalla on ainakin yksi sinä.
By NumBall HHN 61v.
ps. niinkuin sanoin kerro uskottava ansaintalogiikkasi, tiedän ei sellaista ole olemassakaan, joten emme koskaan pääse siitä nauttimaan.Miksi päivystät tätä palstaa vuorokaudet ympäriinsä vuodesta toiseen? Oletko yksinäinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerron hieman ansaintalogiikasta, kerroin kaverista joka oli vr:llä 45 vuotta töissä, katsoit ratamiehen palkan tänäpäivänä ja arvioit että hän on tienannut yli 2 miljoonaa tänä 45 viiden vuoden aikana, laskit sen nykyisen palkkatason mukaan, tässä on ansaintalogiikka joka on varsin yleinen suomalaisille, todellinen palkkakertynä on välillä 800.000 - 1.200.000 euroa, missään tapauksessa se ei ole lähellekään tuota kahta miljoonaa, kun käsitykset on tuolla tasolla on ainoastaan typerää olettaa että joku terve uskoo sinun juttuja, sekunttiakaan, ainoastaan hörhöt, joita tällä palstalla on ainakin yksi sinä.
By NumBall HHN 61v.
ps. niinkuin sanoin kerro uskottava ansaintalogiikkasi, tiedän ei sellaista ole olemassakaan, joten emme koskaan pääse siitä nauttimaan.Kuten tuossa todettiin palkansaajan eläkekertymä ei ole mitään "ansaintalogiikkaa" vaan sen hoitaa työnantaja. Koska olet selkeästi ollut vain onneton sekatyömies, kuntoutuksissa, jälleenkoulutuksissa, taisteluissa kansaneläkelaitoksen ja vakuutusyhtiöiden kanssa päästäksesi sairaseläkkeelle jo varhaisessa iässä, niin sairaseläkkeesi on aivan maksimissaan 1600 euroa brutto. Voi olla että sait 2014 jonkinlaisen pienehkön perinnön, joka mahdollisti muuton Thaimaahan. Oleskelulupaan kun riittää minieläkekin, jos on muutama tonni pankissa rahaa sen lisäksi.
Jos eläkkeesi olisi yhtään suurempi, eläisit leveämmin. Sinulla olisi oma asunto paremmalla alueella uima-altaineen, uudempi auto ja teidän ei tarvisi syödä katukuppiloissa halvinta perusruokaa päivästä toiseen ja jos teillä olisi kunnon keittiö, niin voisitte tehdä hyvää ja terveellistä kotiruokaa himassa.
Minä en katselisi päivääkään sellaista vaimoa, joka ei osallistu ruoanlaittoon kotona tai ei osaisi laittaa ruokaa. Se on jokaisen äidin ja vaimon ykköstehtävä ja velvollisuus.
Joko vaimosi on aivan hyödytön kapistus taikka hän ei asu luonasi. Elämäsi vaikuttaa erittäin surulliselta.
Tuossa jonkun tekemässä palkkalaskennassa sinun täytyy huomioida että rahan arvo on muuttunut. Tuhat euroa ei ole sama asia nyt kuin 6000 markkaa vuonna 1980.
https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html
Tulos
Vuoden 1980 rahamäärää 6 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2021 oli
3 127,39 euroa.
Muistan kun naapurin ukko oli VR:llä kun oltiin pikkupoikia. Oli seudun varakkain henkilö ja ajeli jollakin senaikaisella urheiluautolla. Siksikään en usko tarinaasi köyhästä VR:n miehestä. Olet todennäköisesti kadehtinut häntä(kin) suuresti ja keksinyt isossa päässäsi että hän on köyhä.
TT - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten tuossa todettiin palkansaajan eläkekertymä ei ole mitään "ansaintalogiikkaa" vaan sen hoitaa työnantaja. Koska olet selkeästi ollut vain onneton sekatyömies, kuntoutuksissa, jälleenkoulutuksissa, taisteluissa kansaneläkelaitoksen ja vakuutusyhtiöiden kanssa päästäksesi sairaseläkkeelle jo varhaisessa iässä, niin sairaseläkkeesi on aivan maksimissaan 1600 euroa brutto. Voi olla että sait 2014 jonkinlaisen pienehkön perinnön, joka mahdollisti muuton Thaimaahan. Oleskelulupaan kun riittää minieläkekin, jos on muutama tonni pankissa rahaa sen lisäksi.

TTMillä sinä ajat, entä mikä on tulevan omistusasuntosi sukulaisten mailla omarahoitusosuus ja kokonaiskustannut?
Muistaakseni asuit työsuhdekaksiossa jonka konserni-isäsi oli järkännyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä sinä ajat, entä mikä on tulevan omistusasuntosi sukulaisten mailla omarahoitusosuus ja kokonaiskustannut?
Muistaakseni asuit työsuhdekaksiossa jonka konserni-isäsi oli järkännyt.On kaksi asiaa joihin sinun ei kannata koskaan luottaa. Omaan muistiisi ja harhoihisi.
Minulla on ollut omistusasunto 21 vuotiaasta lähtien Etelä-Suomessa. Asumme tässä syyskuuhun saakka, jolloin talo valmis. Sitten tämä laitetaan vuokralle. Jyväskylässä olin kyllä työsuhdeasunnossa ja ilmaiseksi. Velkaa on nyt 550 000 euroa. Oma osuus 140 000.
Ei tuota ongelmia. Meillä on tiivis ja suuri suku. Ajelen muutaman vuoden vanhalla Touareg
kolmelitraisella 4motion dieselillä. 262 hevosta, hyvä vääntö ja vetää isoakin vaunua, joita meillä piisaa. Pärrään (vanha Gixeri) olen niin kiintynyt etten vaihda sitä milloinkaan. Tullut tunattua omanlaiseksi vuosien mittaan ja istuu kuin hanska. Viime talvena tilasin jenkeistä uudet katteet kisaväreihin maalattuna. Hevosia parisataa, takapyörältä 180hp. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuten tuossa todettiin palkansaajan eläkekertymä ei ole mitään "ansaintalogiikkaa" vaan sen hoitaa työnantaja. Koska olet selkeästi ollut vain onneton sekatyömies, kuntoutuksissa, jälleenkoulutuksissa, taisteluissa kansaneläkelaitoksen ja vakuutusyhtiöiden kanssa päästäksesi sairaseläkkeelle jo varhaisessa iässä, niin sairaseläkkeesi on aivan maksimissaan 1600 euroa brutto. Voi olla että sait 2014 jonkinlaisen pienehkön perinnön, joka mahdollisti muuton Thaimaahan. Oleskelulupaan kun riittää minieläkekin, jos on muutama tonni pankissa rahaa sen lisäksi.
Jos eläkkeesi olisi yhtään suurempi, eläisit leveämmin. Sinulla olisi oma asunto paremmalla alueella uima-altaineen, uudempi auto ja teidän ei tarvisi syödä katukuppiloissa halvinta perusruokaa päivästä toiseen ja jos teillä olisi kunnon keittiö, niin voisitte tehdä hyvää ja terveellistä kotiruokaa himassa.
Minä en katselisi päivääkään sellaista vaimoa, joka ei osallistu ruoanlaittoon kotona tai ei osaisi laittaa ruokaa. Se on jokaisen äidin ja vaimon ykköstehtävä ja velvollisuus.
Joko vaimosi on aivan hyödytön kapistus taikka hän ei asu luonasi. Elämäsi vaikuttaa erittäin surulliselta.
Tuossa jonkun tekemässä palkkalaskennassa sinun täytyy huomioida että rahan arvo on muuttunut. Tuhat euroa ei ole sama asia nyt kuin 6000 markkaa vuonna 1980.
https://www.stat.fi/tup/laskurit/rahanarvonmuunnin.html
Tulos
Vuoden 1980 rahamäärää 6 000,00 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2021 oli
3 127,39 euroa.
Muistan kun naapurin ukko oli VR:llä kun oltiin pikkupoikia. Oli seudun varakkain henkilö ja ajeli jollakin senaikaisella urheiluautolla. Siksikään en usko tarinaasi köyhästä VR:n miehestä. Olet todennäköisesti kadehtinut häntä(kin) suuresti ja keksinyt isossa päässäsi että hän on köyhä.
TTSinä uskot mitä uskot, mutta talousmatematiikka ei ole ainakaan sinun omaasi, laskit että 45 vuoden uralle bruttopalkaksi tämän päivän palkkatason mukaan, se mitä rahanmäärä vuonna 1980 paljonko on nyt vastaava rahamaäärä, kuin eläkkeet lasketaan todellisen eläkekertymän mukaan, siis sen paljonko olet maksanut eläketurvamaksuja, on sinulla poika todella hepposet tiedot, yhtään mistään... aivan vitun hepposet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitin taasen vedonlyönnillä tappiota 200 donaeuroa kun väitin että ensin totuuspelle ja perään Neiti.
Niinpä tosiaan päikkärien jälkeen, muista ottaa järvestä valokuva, älä missään nimessä itsestäsi imuroitujesi kanssa."Voitin taasen vedonlyönnillä tappiota 200 donaeuroa kun väitin että ensin totuuspelle ja perään Neiti."
Mitä ihmettä tässä sössötetään?
Kirjoittaja taitaa olla hieman päästään pipi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä uskot mitä uskot, mutta talousmatematiikka ei ole ainakaan sinun omaasi, laskit että 45 vuoden uralle bruttopalkaksi tämän päivän palkkatason mukaan, se mitä rahanmäärä vuonna 1980 paljonko on nyt vastaava rahamaäärä, kuin eläkkeet lasketaan todellisen eläkekertymän mukaan, siis sen paljonko olet maksanut eläketurvamaksuja, on sinulla poika todella hepposet tiedot, yhtään mistään... aivan vitun hepposet.
Tuo selvittikin kaiken kiitos imfosta "Touareg kolmelitraisella 4motion dieselillä. 262 hevosta, hyvä vääntö ja vetää isoakin vaunua, joita meillä piisaa. Pärrään (vanha Gixeri) olen niin kiintynyt etten vaihda sitä milloinkaan. Tullut tunattua omanlaiseksi vuosien mittaan ja istuu kuin hanska. Viime talvena tilasin jenkeistä uudet katteet kisaväreihin maalattuna. Hevosia parisataa, takapyörältä 180hp." sinun ns. elämänarvoistasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerron hieman ansaintalogiikasta, kerroin kaverista joka oli vr:llä 45 vuotta töissä, katsoit ratamiehen palkan tänäpäivänä ja arvioit että hän on tienannut yli 2 miljoonaa tänä 45 viiden vuoden aikana, laskit sen nykyisen palkkatason mukaan, tässä on ansaintalogiikka joka on varsin yleinen suomalaisille, todellinen palkkakertynä on välillä 800.000 - 1.200.000 euroa, missään tapauksessa se ei ole lähellekään tuota kahta miljoonaa, kun käsitykset on tuolla tasolla on ainoastaan typerää olettaa että joku terve uskoo sinun juttuja, sekunttiakaan, ainoastaan hörhöt, joita tällä palstalla on ainakin yksi sinä.
By NumBall HHN 61v.
ps. niinkuin sanoin kerro uskottava ansaintalogiikkasi, tiedän ei sellaista ole olemassakaan, joten emme koskaan pääse siitä nauttimaan."typerää olettaa että joku terve uskoo sinun juttuja, sekunttiakaan, ainoastaan hörhöt, joita tällä palstalla on ainakin yksi sinä"
Kirjoittaa pallomahaiseksi impotentiksi paljastunut pipipää jolla on palstalla mielikuvitusystävä senssu. Anonyymi kirjoitti:
Tuo selvittikin kaiken kiitos imfosta "Touareg kolmelitraisella 4motion dieselillä. 262 hevosta, hyvä vääntö ja vetää isoakin vaunua, joita meillä piisaa. Pärrään (vanha Gixeri) olen niin kiintynyt etten vaihda sitä milloinkaan. Tullut tunattua omanlaiseksi vuosien mittaan ja istuu kuin hanska. Viime talvena tilasin jenkeistä uudet katteet kisaväreihin maalattuna. Hevosia parisataa, takapyörältä 180hp." sinun ns. elämänarvoistasi.
Hyviä kulkuneuvoja molemmat ja pojat on aina poikia! Kuten opettajamme aikoinaan sanoi, -Poikia kiinnostaa kaikki mikä kiiltää, kulkee tai pamahtaa.
Pätee hautaan saakka paitsi varattomia puppeilevia kellohamepoikia, joista ei ole edes isän korvikkeeksi.
Seepia- kuva aidosta Thaimaasta. Rantaravintolat tekojärven rannassa ovat olleet identtisiä kymmeniä vuosia. https://ibb.co/MGWDdGp
Vertailin juuri kuvaa jossa oltiin seurusteluaikoina, niin oli samat pöytäliinat noin kuuden vuoden jälkeen pöydissä.- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Hyviä kulkuneuvoja molemmat ja pojat on aina poikia! Kuten opettajamme aikoinaan sanoi, -Poikia kiinnostaa kaikki mikä kiiltää, kulkee tai pamahtaa.
Pätee hautaan saakka paitsi varattomia puppeilevia kellohamepoikia, joista ei ole edes isän korvikkeeksi.
Seepia- kuva aidosta Thaimaasta. Rantaravintolat tekojärven rannassa ovat olleet identtisiä kymmeniä vuosia. https://ibb.co/MGWDdGp
Vertailin juuri kuvaa jossa oltiin seurusteluaikoina, niin oli samat pöytäliinat noin kuuden vuoden jälkeen pöydissä.Hieno maisemakuva, mukava että et pilaa niitä itsellsä ja korealaisilla.
- Anonyymi
20-10 kirjoitti:
Hyviä kulkuneuvoja molemmat ja pojat on aina poikia! Kuten opettajamme aikoinaan sanoi, -Poikia kiinnostaa kaikki mikä kiiltää, kulkee tai pamahtaa.
Pätee hautaan saakka paitsi varattomia puppeilevia kellohamepoikia, joista ei ole edes isän korvikkeeksi.
Seepia- kuva aidosta Thaimaasta. Rantaravintolat tekojärven rannassa ovat olleet identtisiä kymmeniä vuosia. https://ibb.co/MGWDdGp
Vertailin juuri kuvaa jossa oltiin seurusteluaikoina, niin oli samat pöytäliinat noin kuuden vuoden jälkeen pöydissä.Hieno kuva kiitos Kymppi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo selvittikin kaiken kiitos imfosta "Touareg kolmelitraisella 4motion dieselillä. 262 hevosta, hyvä vääntö ja vetää isoakin vaunua, joita meillä piisaa. Pärrään (vanha Gixeri) olen niin kiintynyt etten vaihda sitä milloinkaan. Tullut tunattua omanlaiseksi vuosien mittaan ja istuu kuin hanska. Viime talvena tilasin jenkeistä uudet katteet kisaväreihin maalattuna. Hevosia parisataa, takapyörältä 180hp." sinun ns. elämänarvoistasi.
"sinun ns. elämänarvoistasi."
Entäs ne sinun ns. elämänarvosi, pipipää punkero?
- Anonyymi
Kertoi äsken menevänsä syömään kello 18.00, mutta aloituksensa oli tehty kello 20.16 thaimaan aikaa joten se siitä thaimaassa asumisesta.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692261Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721752Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711440Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421373- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3691183- 1281175
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3361128