Ei mausteisen ruoan ravintola suomessa menesty

Kokkolassa toiminut Intialainen ravintola lopettaa toimintansa, ei ole riittävästi asiakkaita.
Intia yhdistetään voimakkaasti maustettuun ruokaan, kuten aasia.
Joten suomainen olettaa, että aasialais tyylisissä ravintoloissa ruoka on niin tulista, ettei sitä pysty syömään ja ruoassa on käytetty chilejä.
Olen maustanut ruokaa chilillä, vaikken ole käyttänyt chiliä juuri minkään vertaa ja paljon vähemmän, kuin aasialaisissa ravintoloissa, niin sekin oli liian tulista.
Ruoassa maistui vain tulisuus, joka peitti ruoan maun ja chili aiheutti, että hiki virtasi valtoimenaan, en minä ainakaan halua hikoilla syödessä.

Aasiasta on mielikuva tulisista mausteista ja siitä syystä aasialaiset ravintolat eivät ole niin suosittuja.
Hyvää ruokaa niissä voi olla hyvinkin tarjolla, mutta suomalaiseen makuun tulisuutta pitäisi olla vähemmän tai ei ollenkaan.
Pöydissä voisi olla tuliset mausteet, joita asiakas voi itse lisätä.
Monet aaialaiset maahanmuuttajat ja opiskelijat käy aasialaisissa ruokapaikoissa syömässä ovat tottuneet tuliseen ruokaan.
2052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Noissa itäravintoloissa saa annoksensa suomalaisempaan makuun maustettuna ja tulisempana jos niin haluaa.

Äänestä
  • selkeä ruokalista olisi pelastanut koko toimiston

    Äänestä

Jauhelihakastiketta ja pottumuusia sen oikean ruuan olla pitää.

Äänestä
  • Kyllä maistuu. Itse laitan vielä runsaasti chiliä mukaan, koska pidä sen mausta, eikä se mielestäni vie ruuasta muita makuja pois. Olen kaiken lisäksi suomalainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä maistuu. Itse laitan vielä runsaasti chiliä mukaan, koska pidä sen mausta, eikä se mielestäni vie ruuasta muita makuja pois. Olen kaiken lisäksi suomalainen.

    Kokeile laittaa maustekurkku purkin lientä jauheliha kastikkeeseen ja nakkikastikkeeseen, sopii muuten erittäin hyvin ja antaa hyvää makua.

    Äänestä

Minä kyllä rakastan tulista ruokaa kaikki menee intialaiset ja kiinalaiset ja korealaiset ei haittaa tulisuus ei ole sellaista vielä ollu etten olis voinu syödä.edes pohjanmaan poliisit eivät kykene syömään niin tulista ruokaa kuin minä hahaaa

Äänestä
  • Syökö sinivuokot donitseja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syökö sinivuokot donitseja?

    Pintamuotivirtaus tuo chili. Ei pitäisi käyttää koskaan sitä pilaamaan kotimaisten raaka- aineiden puhtaita makuja.

    Etninen ruoka maistuu aina joskus. Eräässä kaupungissa saa intialaista ruokaa KIOSKISTA, myös kotiin, se menestyy koska on laatua.

    Kokkolassahan lopetti toinenkin vastaperustettu ravintola? Ihmetyttää. Eikö tälkaiset kokeilut tule yrittäjälle kalliiksi ? Vai onko yrityksen perustaminen jo niin helppoa ja tuettua, että voi keikkiä ja vain kokeilla?

    Laitoin chilijauhetta kastikkeeseen olisko 1/4 tl.
    Aivan liian tulista, pää on märkänä ja hiki tippuu ruokaan, kun hikeä valuu valtoimenaan,
    Ei chili ole suomalaiseen makuun, peittää ruoan hienon maun alleen tulisuudellaan.
    Ei ole nautinto syödä, kun suuta polttaa ja hikoiluttaa.

    Joku juju siinä on koska jotkut ovat suorastaan koukussa siihen tulisuuteen. Chiliä ei tarvitse ruokaansa laittaa jos ei taho ja onko syytä nähdä jotain paheksuttavaa eri ruokamakujen suhteen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pintamuotivirtaus tuo chili. Ei pitäisi käyttää koskaan sitä pilaamaan kotimaisten raaka- aineiden puhtaita makuja.

    Etninen ruoka maistuu aina joskus. Eräässä kaupungissa saa intialaista ruokaa KIOSKISTA, myös kotiin, se menestyy koska on laatua.

    Kokkolassahan lopetti toinenkin vastaperustettu ravintola? Ihmetyttää. Eikö tälkaiset kokeilut tule yrittäjälle kalliiksi ? Vai onko yrityksen perustaminen jo niin helppoa ja tuettua, että voi keikkiä ja vain kokeilla?

    Jos etukäteen tietäisi että minkälaisen yrityksen perustaminen olisi kultakaivos, niin silloinhan se olisi täysin riskitöntä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos etukäteen tietäisi että minkälaisen yrityksen perustaminen olisi kultakaivos, niin silloinhan se olisi täysin riskitöntä.

    Etnisten kannattas kokeilla kioskiruoka Kokkolassakin, ei tarvita kalliita tiloja.

    Hyvät safkat vaan jakeluun ja monta sortti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Etnisten kannattas kokeilla kioskiruoka Kokkolassakin, ei tarvita kalliita tiloja.

    Hyvät safkat vaan jakeluun ja monta sortti.

    Onhan torilla etnistä ruokaa tarjoava koju, joka on tarjonut kokkolalaisille aasialaista ruokaa.
    Onhan se ollut siinä yli 20 vuotta, joten ihan hyvin on menestynyt, muutenhan olisi lappu luukulle laitettu jo toistakymmentä vuotta sitten.
    Eikä ole mitään kalliita tiloja, vaan sellainen myyntivaunu.

    Ja isommissa marketeissa on myyntipisteet joissa valmistetaan paikan päällä josta itse voi valita mieleisen annoksen mukaan. Hyväksi todettu kerran viikossa valitsen annokset (2) mukaan. Ei tarvi käydä ravintolassa syömässä kun löytyy makuja noista myyntipisteistä.

    Äänestä

Tytyy olla paha mielenterveysongelma jos vieras kulttuuri ahdistaa noin paljon.

Äänestä
  • Häh, täällä mistään kultturia haukuttu, vaan ruoasta on ollut puhe, käsität asiat väärin, jos liität puheet heti, että kulttuuri ahdistaa, jos puhutaan vaikka tulisesta ruoasta.

    Äänestä

Ei mausteisen ruoan ravintola Kokkolassa menesty...

Äänestä
  • Autogrilli riittää vallan mainiosti ja on muuten maukasta. Ihan suomalaiseen makuun. Vitut täällä mitään erikoisuuksia kukaan kaipaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Autogrilli riittää vallan mainiosti ja on muuten maukasta. Ihan suomalaiseen makuun. Vitut täällä mitään erikoisuuksia kukaan kaipaa.

    Suomlaisessa suussa maistuu grilliruoka. Hampurilainen pitää olla sellainen, että sämpylä on voissa rapeaksi tiristetty, sipulisilppua, kurkkusalaattia, sinappia, ketsuppia ja majoneesia.
    Ennen sai kunnon hampurilaisia, sellaiseen foliopussiin sai pyydettäessä ja voi sitä herkulista tuoksua, joka foliopussista tuli, kun foliopussin aukaisi.
    Eivät nämä mäkärin ja mac donaldsin hampurilaiset ole mitään, ovat sellaisia pehmeitä lötköjä, ei tietokaan mistään rapeudesta, eikä makukaan ole sitä mitä jonkun pienen hampurilais grillikioskin hampurilaiset ovat.

    Oliko kovinkin rapea hampurilainen kun sn sieltä foliooussista otit pois?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kokkolassa toiminut Intialainen ravintola lopettaa toimintansa, ei ole riittävästi asiakkaita.
Intia yhdistetään voimakkaasti maustettuun ruokaan, kuten aasia.
Joten suomainen olettaa, että aasialais tyylisissä ravintoloissa ruoka on niin tulista, ettei sitä pysty syömään ja ruoassa on käytetty chilejä.
Olen maustanut ruokaa chilillä, vaikken ole käyttänyt chiliä juuri minkään vertaa ja paljon vähemmän, kuin aasialaisissa ravintoloissa, niin sekin oli liian tulista.
Ruoassa maistui vain tulisuus, joka peitti ruoan maun ja chili aiheutti, että hiki virtasi valtoimenaan, en minä ainakaan halua hikoilla syödessä.

Aasiasta on mielikuva tulisista mausteista ja siitä syystä aasialaiset ravintolat eivät ole niin suosittuja.
Hyvää ruokaa niissä voi olla hyvinkin tarjolla, mutta suomalaiseen makuun tulisuutta pitäisi olla vähemmän tai ei ollenkaan.
Pöydissä voisi olla tuliset mausteet, joita asiakas voi itse lisätä.
Monet aaialaiset maahanmuuttajat ja opiskelijat käy aasialaisissa ruokapaikoissa syömässä ovat tottuneet tuliseen ruokaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu